Lisää rahaa kaivataan moneen suuntaan. Viime aikoina on nostettu esiin erityisesti hoitoalan ja varhaiskasvatuksen sekä opetuksen vaikea tilanne. Puutteita paikkaamaan tarvitaan lisää työntekijöitä. Ongelmana on se, ettei uusia työntekijöitä ole riittävästi täyttämään edes työelämästä poistuvien tyhjäksi jättämiä työpaikkoja. Sama tilanne on alalla kuin alalla.
Syntyvyys on ennätysmäisen alhainen, mutta sen nostaminen näyttää olevan poliittisin keinoin kovin vaikeaa. Siksi työperäisestä maahanmuutosta toivottiin ratkaisua osaajapulaan. Sittemmin tämäkin mahdollisuus on osoittautunut riittämättömäksi keinoksi saada tarvittava määrä työntekijöitä. Nykyisellä väestörakenteella hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ja toimivuus uhkaavat rapistua.
_ _ _
Nyt tarvitaan toiveikkuutta ja yhteistä työtä hyvinvoinnin perustan vahvistamiseen. Emme me niin kauas ole etääntyneet siitä hyvinvoinnin rakentamisen hengestä, jolla nykyinen hyvinvointi onnistuttiin nostamaan sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. On vain nähtävä yhteisen hyvän arvo. Mahdollisimman monet olisi saatava mukaan yhteiseen elämään ja poimittava matkalla pudonneet uudelleen kyytiin. Osallisuus merkitsee kokemusta siitä, että jokaisen elämällä on väliä ja heillä on paikka yhteiskunnassa. Työelämästä olisi löydyttävä paikkoja myös vajaatyökykyisille. Erityisesti kolmas sektori, seurakunnat mukaan lukien, tarjoaa yhteisöjä, joissa erilaiset ihmiset voivat kohdata toisensa.
_ _ _
Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa, että ”hyvinvointivaltion lupaukset eläketurvasta, sosiaali- ja terveyspalveluista ja ilmaisesta koulutuksesta perustuvat siihen, että meillä on riittävä määrä työssäkäyvää väkeä. … Vuoden 2022 ensimmäisenä 11 kuukautena syntyi vähemmän vauvoja kuin kertaakaan vuodesta 1900 alkaneen mittaushistorian aikana. Emme tunne kovin hyvin syitä tapahtuneeseen, mutta kestävää vauvaboomia tuskin on odotetavissa tulevaisuudessakaan.” (ESS 3.1.).
Suomen elintaso on tällä hetkellä liian korkea väestörakenteeseen, työllisyyteen ja tuottavuuteen sekä verotuloihin nähden. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi TS:n haastattelussa: ”Me olemme Suomessa tottuneet pitämään yllä elintasoa, jota ei ole ansaittu. Se on maksettu velkarahalla. Siitä osuudesta joudutaan nyt varmasti luopumaan. Meidän on opittava elämään sen mukaan, mitä me olemme oikeasti tuottaneet hyvää.” … ”Velkaantumiseen on johtanut liiallinen rahan painaminen keskuspankkien taholta. Se on kasvattanut monet väärään talousajatteluun, jossa raha on ilmaista ja velka on vaaratonta.” (HS 22.1.).
_ _ _
Koulutetut ihmiset ovat Suomen arvokkain pääoma. Korkeakoulutettujen osuus on laskenut 40%:iin ja on alle OECD-maiden keskiarvon.
Koulutusta tarvitaan kaikilla tasoilla. Luku- ja kirjoitustaito sekä kielitaito ovat perustana jatko-opinnoille. PISA-vertailun laskeneet tulokset ja OKM:n sivistyskatsaus kertovat samasta asiasta. Oppimistulosten lasku on ollut kansainvälisesti poikkeuksellisen nopeaa. Joka seitsemännen yhdeksäsluokkalaisen lukutaidolla ei todennäköisesti pärjää peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa eikä työelämässä. Varsinkin maahanmuuttajataustaisten poikien luku- ja kirjoitustaidoissa on puutteita. (HS pk. 22.1.). Tilanteen tunnistamisesta voidaan päästä oikeisiin toimenpiteisiin koulutuksen tason nostamiseksi uudelleen sille hyvälle tasolle, jolla se on ollut.
_ _ _
Nykyinen hyvinvointi lepää perustalla, johon kuuluvat riittävä määrä työntekijöitä, riittävä työllisyysaste ja tuottavuus sekä verotulot. Koululaitos antaa ikäluokalle riittävän koulutuksen jatko-opintoihin. Koulunkäynnin perustana ovat perheet, jotka tukevat lapsia ja nuoria oppimaan. Perheiden tulisi selvitä arjestaan ja taloudestaan, jotta ne voivat tukea lapsiaan ja nuoriaan koulunkäynnissä. Monet perheet kamppailevat arjen haasteiden kanssa. Hintojen nousu on lisännyt monessa perheessä talousahdinkoa ja lapsiperheköyhyyttä. Perheet tarvitsevat siksi tukea selvitäkseen arjesta.
Reippaalla velanotolla on yritetty säilyttää korkea elintaso. Samalla on ohitettu hyvinvoinnin perustan rakentaminen. Listaan kysymyksiä, jotka voisivat vaikuttaa hyvinvoinnin perustan vahvistumiseen. En aloita kuitenkaan resurssien lisäämisestä, kuten ”lisää rahaa” tai ”lisää erityisosaajia”.
1. Työrauha kouluihin: oppilaille rauha oppia ja opettajille opettaa. Rauhaa ja oppimista tukeva ympäristö.
2. Millä kannustimilla saadaan lapset ja nuoret motivoitua oppimiseen?
3. Miten perheet voivat tukea lapsen monipuolista oppimista?
4. Oppimista tukeva elämänrytmi.
5. Ulkoilu ja liikunta. Tästä seuraa fyysisen kunnon nousu. Lisäksi keskittyminen ja oppimiskyky sekä jaksaminen paranevat. Siksi liikuntaa tulisi integroida jokaiseen koulupäivään.
6. Luovuus ja ongelmanratkaisu kehittyvät taito- ja taideaineiden kautta. Musiikki, kirjallisuus, kuvaamataito, askartelu, käsityöt, luontoelämykset ja luonnon havainnoiminen ovat tärkeitä kokonaispersoonan kasvutekijöitä.
7. Uskonto ja filosofia sekä historia opettavat ajattelua ja kulttuuria. Persoonan kehitys tarvitsee arvoperustan.
8. Tehokkuutta tavoittelevassa ajassa olisi ollut johdonmukaista listata kärkeen matematiikan, fysiikan ja ohjelmoinnin oppiminen, mielellään vieraalla kielellä. Nämä hedelmät kasvavat kuitenkin opinpuun latvaoksilla. Siksi niihin on edettävä tyvestä alkaen edellä listattuja askelmia pitkin.
En ota kantaa inkluusioon tai koulu-uudistuksiin, koska tunnen näitä kysymyksiä riittämättömästi.
J.L. Runebergin Maamme-runoa mukaillen: ”On maamme köyhä, siksi jää – jos opiskele et”. Lahden yhteiskoulun rehtori Matti Kuukka totesi aikanaan, että ”menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa”. Työtä on paljon edessäpäin, sekä opetuksen suunnittelussa, opettajien työssä, että oppijoiden koulutyössä. Toivotan siihen rohkeutta, intoa ja iloa.
Hämmästyttää nationalismin vaarallisuuden vähättely. Sitä on käytetty perusteluna useimmissa sodissa tähän asti ja myös tänä päivänä.
1950-luvulla koulunkäyntini aloittaneena: meitä kasvatettiin hyvin nationalistisessa hengessä. Lauri Parviaisen Koulun laulukirja (15 painos 1955) suorastaan pursui taistelulauluja ja oikeistolaista isänmaallisuutta. Meitä opetettiin laulamaan ”Syvä iskumme on, viha voittamaton.”
Jokainen sodanjälkeen syntynyt koululainen muistaa laulun ”Oi kallis Suomenmaa” niin kauan, kuin hän ylipäätään jotakin muistaa:
”Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskintaa, kun sä kätkennyt olet hänet viime lepohon.” Sotien sukupolvia edustanut Erkki Niinivaara oli sitä mieltä, että seurakunnissakin paljon laulettu laulu ei ollut kristillinen vaan pakanallinen.
On se vaan jännää, kun oppilaille on niin vaarallista laulaa/kuulla Suvivirsi. Joillekin suomalainen luterilaisuus tuntuu olevan maailman vaarallisin asia.
ESA YLIKOSKI,
väität ”eräänlaiseksi salakuljetusyritykseksi” sitä, että ev.lut.kirkko on saanut kouluissa jalansijaa:
”Aivan sama temppu olisi, jos rehtorit sisällyttäisivät koulutyöhön parin viikon välein suurimman puolueen edustajan aamunavauksen ja pari kolme kertaa vuodessa käytäisiin vielä puolueen juhlassa koulun ulkopuolella.”
Oletko tosissasi? Näinkö analysoit, todella? Opitko koulussa desimaalipilkun paikan merkityksen? Maan suurimmassa puolueessa taitaa olla enintään 100.000 jäsentä, en nyt lukua tarkistanut. Joka tapauksessa vain muutama prosentti suomalaisista. Luterilaiseen kirkkoon kuuluu yli neljä miljoonaa jäsentä ja kristittyjen luku on selvästi suurempi. Kuuluuko Vapaa-ajattelijoiden liittoon parituhatta jäsentä? Mennään siis promillelukuihin.
Tämän promilleosanko nyt pitäsi saada määrätä, onko kristityillä sanavapautta koulussa? Muistuttaa käytäntöä linja-autossa, jossa yksikin kielto kumoaa viidenkymmenen halun kuunnella radiota. Siihenkö pyritte? Kieltoja,lisää kieltoja.
Viittaat vielä Neuvostoliittoon, jossa usko oli käytännössä kielletty ja ateistinen propakanda valtionuskontona. Kuka kaipaa?
Apulaisoikeuskansleri otti kantaa asiaan, johon hänelle rinnakkainen laillisuusvalvoja ynnä eduskunnan perustuslakivaliokunta jo olivat ottaneet kannan. Halusiko hän kyseenalaistaa, konfrontoida, vai provosoida? Pitääkö meille seuraavaksi perustaa Saksan mallin mukainen perustuslakituomioistuin?
Päivän TS:
”Jos asiaa valistuneisuuden hengessä tarkastelee, kysymys on koululaitoksemme kansallisesta perinteestä, joka on luonteelta kulttuurinen, ei tunnustuksellinen. Näin tulkitsee myös eduskunnan perustuslakivaliokunta. On murheellista, että maailman muita uskontoja ja kulttuureja edustavat maahanmuuttajat ymmärtävät asian oikean laidan paremmin kuin niin sanotut vapaa-ajattelijat, jotka lienevät taas suvaitsevaisuuksineen liikkeellä.”
Kirkon jäsenmäärät ja NPK:n jäsenmäärät ja ihmisten todelliset mielipiteet ovat eri asioita ja voivat sulaa…
Ihmisten tosiasiallinen katsomuksellinen ajattelu ei määräydy jäsenyyden läänitysten mukaan vaan on yksilöllistä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomissa on myös uskonnollisia ihmisiä, ja toisaalta varsinkin ev.lut. kirkon jäseninä on paljon ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskonnon suhteen välinpitämättömiä.
Kirkon tutkimuskeskuksen laajan kyselyn (Gallup Ecclesiastica 2011. N=4930) tulokset vuodelta 2011 ovat tässä suhteessa mielenkiintoisia (Haastettu kirkko, s. 43-44). Vain 27 prosenttia suomalaisista ruksaa vaihtoehdon ”Uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan” ja 23 prosenttia vaihtoehdon ”Uskon Jumalaan, joskin eri tavalla kuin kirkko opettaa”. Puolet väestöstä joko ei usko (21 prosenttia) tai ei oikein tiedä, epäilee tai ei osaa sanoa.
Eri ikäryhmien erot ovat huomattavia. Vaihtoehdon ”En usko Jumalan olemassaoloon” ruksasi 15-29 -vuotiaista 34 prosenttia ja yli 65-vuotiaista 11 prosenttia. Alle 30-vuotiasta vain 15 prosenttia sanoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan.
Väitettä ”Jeesus on noussut kuolleista” pitää vähintään todennäköisenä 36 prosenttia kaikista vastaajista. Väitteen ”Saatana on olemassa” vastaava lukema on 31 prosenttia. Vain 12 prosenttia piti vähintään todennäköisenä opin kohtaa, jonka mukaan ”kaikki ihmiset herätetään kuolleista ja toisille seuraa iankaikkinen elämä ja toisille kadotus”. Edellä esitetyn perusteella varsinkaan ev.lut. kirkolla ei ole enää mandaattia ”edustaa” kaikkia jäseniään katsomuksellisissa kysymyksissä.
Jumalanpalveluksessa vähintään kerran vuodessa sanoi käyvänsä noin kolmannes kansasta. Vähintään kerran kuussa käyviä oli 6 prosenttia (Haastettu kirkko, s. 37).
Perheillä on kuitenkin Suomessa täysi vapaus viedä alaikäisiä lapsiaan jumalanpalveluksiin. Kirkot ovat avoinna vähintään kerran viikossa ja useamminkin. Käytännössä lasten vanhemmat eivät kuitenkaan suurimmaksi osaksi niin tee. Senkään vuoksi ei ole mitenkään perusteltua, että kunnan koulutoimi ja päivähoitopalvelut edelleen pitäisivät tehtävänään kollektiivisten jumalanpalvelusten ja hartaustilaisuuksien järjestämisen oppilaille. Se ei vastaa suomalaisten lapsiperheiden katsomuksellista kulttuuria. Koulu antaisi sellaisella toiminnallaan oppilaille tietoisesti väärän kuvan luterilaisen uskonnon harjoittamisen roolista ja kristillisten opinkappaleiden asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten katsomusmaailmassa. Se olisi ongelmallista myös henkilöstön uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta. Uskonnon harjoittaminen olkoon julkisen vallan suojeluksessa yksilöiden, perheiden ja uskonnollisten yhdyskuntien oma asia.
Esa: Uskotko, että Jeesus on se, joka sanoi olevansa? Tähän kysymykseen kelpaa vain kyllä tai ei.
Esa: Kansankirkko on puska, jonka sisälle piiloudutaan, ettei tarvitsisi vastata kysymykseen:”Kuka Jeesus minulle on?” Yhteisö johon kuuluvat kaikki ei kuulu oikeastaan kukaan. Kouluissakin pitäisi erottaa puskat ja Jeesus. Tämä on ydinkysymys.
ESA,
Kirkon tutkimuskeskuksen perusteelliset tutkimukset ovat hyvin tuttuja, paljon pidemmältä ajalta kuin tämä viimeinen, jota lainaat. Näytät tulkitsevan sitä niin kuin piru Raamattua, vaikka senkin mukaan joka toinen suomalainen uskoo Jumalaan, häneen ei-uskovia olisi vain parikymmentä prosenttia. Kuka nyt niinkuin kirkko-laitos uskoisi? Aikamme on yltiö-yksilöllisyyden aikaa, kehityssuunta, jonka protestanttiset kirkot osaltaan sysäsivät liikkeelle.
Näytätte ”vapaa-ajattelijoissa” ottaneet ennen fundamentalistien, tosi-uskovien roolin: epäilette toisten uskovaisuutta. Sydämen-uskoa vai mitä kaipaatte? Jos uskoo Jumalaan, ei ryhdy itse Jumalaksi, vaan jättää päätösvallan omasta ja toisten uskosta hänelle. Mutta näinhän meille on viime vuosina kehittynyt uskonnottomiksi itseään kutsuvien joukko, Kari Enkvist ja kumppanit. He kertovat, etteivät ole yhtään kiinnostuneita Jumalasta, kirkosta tai uskovaisista. Mutta Don Quijoten innolla he käyvät yhä uudestaan, väsymättä vihollistaan vastaan.
Vielä NKP:n jäsenmääristä. Puolueeseen liityttiin, koska se toi jäsenilleen etuja. Meillä yhtenäiskulttuurin aika on Jumalan kiitos ohi. Kirkkoon ei enää liitytä tai siinä pysytä etujen tähden. Päinvastoin, Tampereelta päin huudellaan, että voi kerätä rahaa ulkomaanmatkoihin eroamalla kirkosta ja liittymällä vapaa-matkuastajiin.
Tämän uutisen yhteydessä on kaunis kuva Suomen siniristilipusta – sini RISTI lipusta.
Odotan mielenkiinnolla, milloin tämä piskuinen, mutta ärhäkkä vapaa-ajattelijoiden joukko alkaa vaatia uutta lippua, koska se on uskonnottomien mukaan epätasa-arvoinen?
No ehkä tavoitteena on ensin hoitaa suvivirsi pois näkyvistä ja kuuluvista.
Et Kai Tuire Kajasvirta kuvittele että risti olisi aina ja vain ollut kristillinen symboili? Maan lipuissa se on ennenkaikkea neljän ilmansuunnan symboli!
Kai tuon nyt tiedät Seppo: maailman historia alkaa ensin Aatamista, sitten Jeesuksesta. Ja Suomen historia alkaa siitä kun kansa käännytettiin kristinuskoon…;)
Seppo: Tietoni ovat varmaan puutteelliset, mutta kyllä olen kuvitellut ja kuvittelen, että risti pohjoismaiden lipuissa on nimenomaan kristinuskon symbooli.
Jos tiedät Suomen lipun symboliikan synnystä, niin kerro toki
Mikähän ihonäppylöitä aiheuttava ongelmakohta seuraavaksi nousee framille?
Seppo: Vaikka lippu muistuttaa purjehdusseuran lippua, miksi Suomi olisi ottanut symbolikseen neljää ilmansuuntaa kuvaavan symbolin? Kyllä lippumme sijoittuu symboliikaltaan pohjoismaisten ristilippujen joukkoon, jossa lähtökohtana saattaa olla Tanskan ristilippu, dannebrog, joka tarinan mukaan laskeutui taivaasta Valdemar Sejrin piirittäessä Tallinnaa 1219. Siis eräänlainen In hoc signo vinces. Tähän uskon ja vallan symboliin pohjoismaat ovat samaistuneet. Viro teki tietoisesti toisen valinnan, se ei halunnut lippuunsa alistajan tunnusta. Ranskan valistushenkisen vallankumouksen yhteydessä samoin luovuttiin kunniamerkkien ristikuvioista.
Lippujen ideana on kuvata suorakaiten muotoinenkaistale maata,johon lipun tunnuksen oisttamala henkilöllä tai instanssilla oli hallinta- tai hallitsijanoikeus.
Tämmäöisne suorakaiten muotoisen maa-alan määritteleminen saatiin aikana Evgyptissä aikaan 12 solmuisen narun avulla, siinä olI 3 ja 4 ja 5 solmua. naru vedettiin maahansiketystä paalusta lähtien ensin nelsjän solmun mitaisesti suoraki,sitenpaalun ympäri ja kolme solua ylkös päin ja sittenpaalun kauta diakonalisti 5 solmua takaisin lähtöpaaluun. Näinsaatiin suorakulmainen kolmio. Sitten diagonalinaru jätgettiinpaikalleen ja ko,lmio heitettiin toiselle puolelle ja saatiin vastakuvainen kopmio ja suorakaide oli valmis.
Länsi-itä suuntaiseen suorakaide-lipun vinoristit kuvasivat näitä diagonaaleja,jotka osoittivat koilliseen,kaakkoon. lounaaseen ja luoteeseen.
Myöhemmin suorakulmaiset ristikärjet pohjoiseen, itään,etelään ja länteen.
Ilmansuuntaristit tulivat kuvaaman myös vuosikiertoon liittyviä 4 tasauspäivää, jotka ympyrän kehällä sijoittuyivat ilmasuuntien mukaisesti.
Nämä kaikki seikat olivat hyvin niiden esoteerikkojen kuten vapamuurarien tiedosa,jotka olivat mukana Suomen lipun suunnitelussa. (Topelius, Kallen Kallela, Snellman, Tuukkanen) Sinistä ja valkoista ehdotti jo svedenborgilainen Topelius, joka oli ennakoi värit tunnetussa näyssään ”Taflor från Helsingfors” -lehtikirjoituksessa. Siinä kuvaillaan vuoden 1984 Helsinkiä seuraavasti): ”Sähkökäyttöiset laivat seilailevat pitkin rantoja, sähköraitiotiet risteilevät kaduilla ja puistoissa.– Säätyjen palatsissa Ullanlinnanmäellä liehuu suuri sinivalkoinen lippu.”
Vinoristi matkittiin ensin Venäjän laivaston Andreaksen sinirististä, suorakulmaristimallia ehdotti Akseli Gallen Kallela,joskin valkoista ristiä ja sinisesellä pohjalla. Sininen ja valkoinen ovat myös vapaamuurareiden väritunnuksia. (siniset looshit ja valkoinen karitsannahka)
Alkukritittyjen tunnus ei ollut risti vaan vesica-piscis. Risti adoptoitiin Egyptistä ja vinoristi Pompeijin seinän Chi-Rho tunnuksesesta.
Sorry, unohtui taas oikolukea ja oikea käteni heiluu miten sattuu, olkapäävamma. Hankkikaa muokkaa toiminto! Varmaan moni muukin toivoo sitä.
Selväkieleisenä (Voisiko mode poistaa ekan typosotkun,kiitos!)
Lippujen ideana on kuvata suorakaiteen muotoinen kaistale maata, johon lipun tunnuksen osoittamalla henkilöllä tai instanssilla oli hallinta- tai hallitsijan oikeus. Tämmöisen suorakaiteen muotoisen maa-alan määritteleminen saatiin aikaan jo Egyptissä 12 solmuisen nuoran avulla, jossa olI 3 ja 4 ja 5 solmua. Nuora vedettiin maahan isketystä paalusta lähtien ensin neljän solmun mitaisesti suoraksi, sitten kolmen solmun jälkeen paalun ympäri ja sitten diakonaalisti 5 solmua takaisin lähtöpaaluun ja kiristettiin, näin syntyi suorakulmainen kolmio. Sitten diagonaalinaru jätettiin paikalleen ja kolmio-naru heitettiin toiselle puolelle ja saatiin vastakuvainen kolmio ja paalutettu suorakaide oli valmis. Länsi-itä suuntaiseen suorakaide-lipun vinoristit kuvasivat näitä diagonaaleja, jotka osoittivat koilliseen,kaakkoon, lounaaseen ja luoteeseen. Myöhemmin suorakulmaiset ristikärjet pohjoiseen, itään, etelään ja länteen. Ilmansuuntaristit tulivat kuvaamaan myös vuosikiertoon liittyviä 4 tasauspäivää, jotka ympyrän kehällä sijoittuivat ilmansuuntien mukaisesti.
Nämä kaikki seikat olivat hyvin niiden esoteerikkojen kuten vapaamuurarien tiedossa,jotka olivat mukana Suomen lipun suunnittelussa. (Mm. Topelius, Kallen Kallela, Snellman, Tuukkanen) Sinistä ja valkoista ehdotti jo svedenborgilainen Topelius, joka oli ennakoi värit tunnetussa näyssään “Taflor från Helsingfors” -lehtikirjoituksessa. Siinä kuvaillaan vuoden 1984 (!) Helsinkiä seuraavasti: “Sähkökäyttöiset laivat seilailevat pitkin rantoja, sähköraitiotiet risteilevät kaduilla ja puistoissa.– Säätyjen palatsissa Ullanlinnanmäellä liehuu suuri sinivalkoinen lippu.”
Vinoristi matkittiin ensin Venäjän laivaston Andreaksen sinirististä, suorakulmaristimallia ehdotti Akseli Gallen-Kallela, joskin valkoista ristiä ja sinisesellä pohjalla. Sininen ja valkoinen ovat myös vapaamuurareiden väritunnuksia. (siniset looshit ja valkoinen karitsannahka) Alkukristittyjen tunnus ei ollut risti vaan vesica-piscis. Risti adoptoitiin Egyptistä ja vinoristi Pompeijin seinän Chi-Rho tunnuksesesta.