Katolinen rukoushuone. Pyhä ja kuvia. Kuva Mika Murto
Luin erään kirjoittajan lukijablogia, jossa selostettiin katolisen kirkon pyrkimystä julistaa uusi pyhimys olemassaolevien joukkoon. Wikipedian mukaan ”Katolisella kirkolla on virallisen roomalaisen pyhimysluettelon (Martyrologium Romanum) mukaan noin 7 000 autuaaksi tai pyhäksi julistettua pyhimystä. Ortodoksisella kirkolla lukumäärä saattaa olla suurempi.” Autuaaksi tai pyhäksi julistettua pyhimystä?
Otsikko ei ole pelkkää ironiaa. Tai sanotaan niin, että sen voi lukea kahdella tavalla. Oikealla tavalla luettuna se tarkoittaa, että pyhänä oleminen on vapauttavaa. Se ei ole sama asia kuin pyhimyksenä oleminen.
Uskon Jeesukseen ja hänessä olevaan pyhyyteen. En katolisiin, ortodoksisiin tai luterilaisiin pyhimyksiin. En edes vapaakirkollisiin pyhimyksiin.
Ihminen tarvitsee esikuvia. Kristittykin. Hebrealaiskirjeen luku 11. luku puhuu uskon sankareista, ja pari lukua myöhemmin kehotetaan muistamaan johtajia ja seuraamaan ”heidän uskoaan”. Tämä tarkoittaa tietysti alkuseurakunnan johtajia, apostoleita, mutta ei ainoastaan heitä. Kristillisen seurakunnan tulee kunnioittaa johtajia heidän asemansa vuoksi. On kyseessä sitten arkkipiispa, piispa, kirkkoherra tai helluntaiseurakunnan paimen.
Ihmisen varassa eläminen on toinen asia ja se on vaarallista. Sellaisesta seuraa kultti. Kun henkilökultti särkyy, särkyvät siihen ripustautuneet.
Painopiste on Jumalassa, joka uskon vaikuttaa. Sana ei siis kehota seuraamaan johtajien lankeemuksia, ottamaan esikuvaksi heidän erehdyksiään, vaan noudattamaan kristillistä uskoa. Korokkeelle ei nosteta ihmistä, ihmisen esimerkillisyyttä, vaan uskon kohde, kristillisen uskon alkaja ja täyttäjä, perusta ja sisältö:
Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen…
(Hebr. 12:1,2)
JUMALAN SANA ON VOITON SANA
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä – siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
(Ef.1:3-10)
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
(Kol.3:1-7)
Sana avaa ihmeelliset näköalat. Jumala on jo ennen maailman perustamista valinnut Jeesuksen ihmiskunnan sovitukseksi, niin että ne, jotka ottavat hänet vastaan, pelastuvat. Ihmisen kohdalla tulee hetki että Jumala puhuttelee, kutsuu ja taivuttelee. Jotkut antavat tämän tapahtua ja niin ihminen siirretään synnin pimeydestä Jumalan valkeuteen, hän saa syntinsä anteeksi ja aseman Jumalan lapsena. Häntä ei enää sanota syntiseksi, vaan pyhäksi.
Kristitty on ”kätketty Kristuksen kanssa Jumalaan”. Missä Jeesus on? Isän kanssa valtaistuimella. Missä olet jos olet Kristuksessa, joka on valtaistuimella? Olet ristin juurella, mutta Jeesuksen veren ansiosta olet myös taivaallisessa valtaistuinsalissa, kaikkein pyhimmässä. Olet kuollut Jeesuksen kanssa (vanha elämä, jossa oma minä haluineen oli keskipiste, on haudattu) ja noussut uuteen elämään, jossa saat kiittää, ylistää ja palvoa Herraa.
Kristityllä on jatkuva pääsy Isän sydämelle. Tämä on mahdollista ainoastaan siksi, että hänet on sovitettu: siirretty synnistä ja pimeydestä Hänen valtakuntaansa. Rukoileva, kiittävä ja ylistävä kristitty saa olla varma Jumalan läsnäolosta. Rukouksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä saamme joskus kokea Hänen läsnäolonsa pyhää kirkkautta niin, että se muuttuu nöyräksi palvonnaksi.
Jeesuksen veren tähden sinulla on joka hetki ”täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään” (Hepr. 10:19). Sovituksen tähden saamme astua ja meitä kehotetaan astumaan Jumalan eteen ”vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme” (10:22); siis varmoina uskossamme Jeesukseen, siihen, että Hänessä meillä on pääsy Jumalan sydämelle.
Missä sielunvihollinen on? Se on luojansa yhteydestä langennut, hengelliseen pimeyteen heitetty olento. Luojaan yhdistettyinä olemme riivaajien yläpuolella, emme alapuolella. Jeesuksen nimi takaa meille asemamme mukaisen auktoriteetin. Sanan kautta ymmärrämme ja kasvamme erottamaan vihollisen suunnitelmat, ja Pyhän Hengen vahvistamassa auktoriteetissa sanomme: Ei onnistu.
Uudet teologiat, opit ja tulkinnat jotka pyrkivät riistämään Raamatulta sen aseman Jumalan ilmoituksena ja korvaamaan sen uusilla periaatteilla, eivät ole ainoastaan opillisia kysymyksiä, ne ovat hengellisiä kysymyksiä. Sanasta luopuva seurakunta luopuu Jeesuksen nimen voimasta. Sellainen kirkko on avoin kaikille mahdollisille eksytyksille ja henkimaailman virtauksille.
JEESUKSEN NIMESSÄ RUKOILEMINEN: SANAN AUKTORITEETTI
Jeesus oli kaikessa kuuliainen Isälle. Jeesukseen kätkettyinä saamme taipua samaan asenteeseen. Emme rukoile lihallisessa mielenlaadussa ja epätotuudessa, vaan hengessä ja totuudessa (Joh.4:23). Kunnioittava rukoilija on kuunteleva rukoilija. Hänen ei tarvitse pelätä että jos Jumala painaakin sormensa johonkin elämäni kipukohtaan, avaa sen nähtäväkseni sellaisena kuin se on ja osoittaa että siinä on nyt kuljettava johonkin hankalaan suuntaan. Saamme luottaa hyvään Jumalaan. On asia jota rukoilemme mikä tahansa, rukoilemme sitä sydämellä, joka on antanut Jumalalle luvan puuttua kaikkiin muihinkin asioihin elämässämme.
Kun Jeesus ylimmäispapillisessa rukouksessaan tuo seurakunnan Isän eteen pyhitettäväksi, hän sanoo ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus” (Joh,17:17).
Epäkunnioittava asenne Jumalan pyhyyttä kohtaan – asenne, jossa valitaan oma tie ja itsepintaisesti kieltäydytään ymmärtämästä Sanaa – vie Jeesuksen nimeltä auktoriteetin seurakunnassa. Sellaisella seurakunnalla ei ole suojaa vihollisen juonia vastaan.
”Jeesuksen nimi” ei siis sinällään takaa mitään (Skeuaan pojat Ap.t.19:13-15). Juutalaisessa ajattelussa nimi ja olemus liittyvät yhteen. Jeshua on pelastaja, hän on itse pelastus. Seurakunnan ja yksilökristityn rukous tapahtuu Jeesuksen nimessä vain jos siinä on pelastuksen todellisuus. Siihen kuuluu kunnioitus Jumalan sanan auktoriteettia kohtaan. Kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan tuo automaattisesti auktoriteetin myös rukoukseen.
Jeesukseen uskovien yhteys Jumalaan ja toisiinsa on henkimaailmalle todistus Hänen ylivertaisesta suunnitelmastaan. Seurakunnan kautta Jumalan moninainen viisaus tulee ”taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö” (Ef.3:10-12). Kirkkoraamattu 1992 käyttää taivaallisista hallituksista ja valloista ilmaisua ”avaruuden henkivallat ja voimat”.
Pelastus on vienyt sielunviholliselta aseet kristittyä vastaan ja asettanut sen henkivallat julkisen häpeän alaiseksi (Kol.2:15). Rukous on käytännöllistä toimintaa tässä todellisuudessa, sen ilmaus: käymme luottavaisesti Isän eteen, koska olemme yhdistetyt Hänen olemukseensa. Jokaisella pyhällä on myös papillinen etuoikeus puhua Jumalalle ihmisistä (esirukous) ja ihmisille Jumalasta niin kuin sana Hänet ilmoittaa (evankeliointi).
Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
(Ef.3:14-21)
JUMALALLINEN JÄRJESTYS: PYHYYS JOHTAA PYHITYKSEEN
Oletko kristitty? Onneksi olkoon! Jos haluat nähdä sataprosenttisesti pyhän ihmisen, katso peiliin. Käänny ympäri, katso olkapään yli miltä täydellisesti pyhä näyttää takaapäin ja sivulta. Pyhiä luita ei tarvitse lähteä tirkistelemään reliikkeinä katedraalin kaapissa, kun voit tunnustella luita lihasi sisällä: tällaiselta tuntuvat pyhän ihmisen luut.
Ainakin jos Raamattuun on uskominen. Jos uskomme Jeesuksessa olevaan pyhyyteen, uskomme hänessä olevien eli ”häneen kätkettyjen” pyhyyteen. Kristitty on Jumalalle erotettu, pyhä sen Pyhän Hengen mukaan, joka liittää hänet Jumalaan. Kristityn pyhyys on Jumalan – Pyhän – todellisuutta saviastioissa.
Sanalle ”pyhä” voidaan antaa monia merkityssisältöjä. Sanan sisältö riippuu kontekstista missä sitä käytetään. Kaikki elämä on loukkaamatonta ja pyhää. Ihmisarvo on pyhä asia. Mutta pohjimmiltaan ainoastaan Jumala ja sen kautta ainoastaan kristitty on pyhä. Muut ihmiset eivät. Pyhä tarkoittaa Jumalalle erotettua. Kaikki ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, mutta kaikki eivät ole Jumalalle erotettuja. Heillä ei ole Pyhää Henkeä. Emme voi vaatia ei-kristittyä (henkilöä joka ei ole kuollut ja ylösnoussut Jeesuksessa) elämään kristillisen arvomaailman mukaista elämää.
Kristitty on tarkoitettu valoksi ja suolaksi maailmaan, viestittämään Jumalan valtakunnan arvoja, vapahtajansa rakkautta ja pyhyyttä. Ei siis omaa pyhyyttään, täydellisyyttään tai erinomaisuuttaan. Vajavaisenakin ja tietyssä mielessä juuri sellaisena hän saa kertoa että on olemassa Pyhä, joka on sovittanut ihmisen itsensä kanssa; taivaallinen kutsuva, armahtava ja pyhäksi tekevä Rakkaus.
Pyhiksi tulleille – vajavaisille, itsessään heikoille ja kompuroiville, mutta sittenkin kristityille – kuuluu kutsu ja kehotus pyhittyä myös käytännöllisen vaelluksen osalta: suostua parannuksentekoon ja hengelliseen kasvuun, että Hänen pyhä tahtonsa enemmän ja paremmin ilmenisi teoissa, ajatuksissa, käyttäytymisessä.
Kristityn tulee rakastaa lähimmäistään, mutta ei hänen syntiään. Puhumattakaan että rakastaisimme omia syntejämme. Jumalan Henki tahtoo muuttaa ajattelua, purkaa mielen linnoituksia eli vääriä ajattelu- ja suhtautumistapoja, tehdä uutta – ettemme mukautuisi tämän maailman arvoihin ja ajatteluun, vaan noudattaisimme Kristuksen tahtoa. Tämä koskee myös keskustelua seurustelusta ja avioliitosta. Kristillisen seksuaalietiikan perusta löytyy Jumalan pyhästä sanasta, jossa Jumala ilmoittaa luoneensa ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Sukupuolineutraali avioliitto ei ilmennä Jumalan pyhyyttä ja kunniaa vaan jotain muuta.
Parhaiten kristitty rakastaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia lähimmäisiään pitämällä esillä evankeliumia Jeesuksessa olevasta anteeksiantamuksesta, jota kaikki tarvitsevat. Jos ja kun ihmisestä Jeesukseen uskomalla tulee pyhä, se heijastuu sitten myös elämäntapaan. On tehtävä parannus synnillisestä elämästä. Myös heterokristityillä on seksuaalista rikkinäisyyttä, emotionaalista kipua ja vääristymiä joissa tarvitaan parantumista. Parantuminen ei tapahdu ilman parannuksentekoa.
Kehottaessaan kristittyä antamaan itsensä eläväksi ja pyhäksi uhriksi Room.12:1 puhuu ”järjellisestä jumalanpalveluksesta”. Pyhitys ei tee kristitystä enemmän pyhää, mutta on pelastuksen luonnollinen seuraus ja sitä paitsi ainoa johdonmukainen seuraus. On järjetöntä elää oman mielensä mukaan, jos kuuluu Jumalalle.
Alttari jossa nautimme Herran pyhän ehtoollisen on samalla uhrialttari, jossa annan itseni Hänelle jonka sovitettavaksi antaudun. Kristitty elää uhrialttarin kautta. Kun maailma ympärillä taantuu pakanalliseen pimeyteen seurakunta menee eteenpäin; raamatullinen kristillisyys on ajankohtaista, tilanteen tasalla. Kristitty ei mukaudu ympärillä tapahtuvaan moraalin rappeutumiseen, vaan muuttuu Pyhän Hengen uudistavan työn kautta ja niin kykenee arvioimaan itseään, ympäristöään ja yhteiskuntaa.
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi.
(Ef.1:13,14)
Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.”
(2.Tim.2:19)
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
(Room.12:2)
PYHITYKSESTÄ KIELTÄYTYMINEN ON PYHÄN KIELTÄMISTÄ
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.
(1.Tess.5:23)
Hän on sen tekevä! Pyhäksi tuleminen, se, että sinussa syntyi usko Jeesukseen, oli Jumalan teko johon suostuit. Samalla tavalla pyhitys eli Pyhän Hengen työn eteneminen sinussa on täydellisesti Jumalan teko. Kuten pelastus koskee koko ihmistä – saat elää sataprosenttisesti armossa, koko olemukseltasi Jumalan turvaamana – myös pyhitys koskee koko ihmistä.
Armo ei anna oikeutusta syntielämän vaalimiseen. Ei ole mahdollista ajatella pyhiä ajatuksia ja saman aikaisesti ruumiilla harjoittaa vääryyttä. Synnilliset teot vaikuttavat väistämättä mielikuvitukseen, ajatusmaailmaan ja koko ajattelutapaan. Ei myöskään ole mahdollista harjoittaa saastaisuutta vain ajatuksissa, tai ainakin se on hyvin vaikeaa – jos annat itsellesi luvan sellaiseen, ennen pitkää se johtaa myös tekoihin.
Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
(Room.6:12-14)
Pyhityksestä – Jumalalle antautumisesta, Hänen sanansa kunnioittamisesta, Pyhän Hengen muutosprosessissa olemisesta – kieltäytyvä kristitty ei kiellä ainoastaan Jumalan pyhyyttä, hän kieltää itse Pyhän eli Jumalan. Ja koska armon lähtökohta on Jumalassa, Jeesuksessa, pyhityksestä kieltäytyvä käytännössä kieltää armon. Tulkoon tämä kerta kaikkiaan selväksi: totuudesta piittaamaton, oman mielensä mukaan elävä ”kristitty” ei voi olla kristitty.
On vapauttavaa olla pyhä. Itsessään heikkona ja vajavaisena antautua Jumalan teon ja tekojen varaan. Olennaista ei ole ”mihin saakka olemme ehtineet” vaan että olemme hyväksyneet lähtökohdan, suostuneet Sanan yhteyteen; olemme lähteneet tielle ja vaellamme ”samaa tietä” (Fil.3:16). Jeesukseen turvautumisen ja Hänen tuntemisensa tietä.
Ei ole niin kovin merkittävää millä tavalla Jumalan työ sinussa näkyy. Armoa ei mitata sen mukaan näkyykö Jumalan työ sinussa hyvin tai huonosti tai tuntuuko sinusta ettei se näy ollenkaan. Kanssaihmiset kyllä muistuttavat ja joskus tuskallisen kipeästi mitä meissä näkyy. Saat luottaa Jeesuksen täydelliseen pelastustekoon. Ainoa ehto on että olet ottanut vastaan Jumalan armon Jeesuksessa etkä kiellä itseltäsi Hänen muuttavaa työtään, et jää puolustelemaan syntejäsi vaan annat Hänen taivuttaa itseäsi mielenmuutokseen siinä missä Sana ja Henki osoittavat sen tarpeelliseksi. Tämän kautta Kristuksen työ alkaa myös näkyä. Vapahtajan synnyttämästä rauhasta ja levosta käsin.
Kristilliseen seurakuntaan mahtuu erilaisia käsityksiä, erilaisia korostuksia, mutta sinne ei mahdu piittaamattomuutta ja epäkunnioittavaa asennetta Jumalan sanaa kohtaan. Seurakuntaan mahtuu rikkinäisyyttä, heikkoutta ja lankeemuksia, mutta ei vähättelevää asennetta syntiä kohtaan.
Kristillisen yhteyden perusta on Jeesus, ja Pyhä Henki joka yhdistää ruumiin jäsenet. Jumalan sana on yhteyden sana, siinä on yhteyden henki. Raamattua lukeva ja kunnioittava on tekemisissä seurakuntatotuuden kanssa.
Ovensa maailman hengelle avannut kirkko, joka pyhityksen sijaan taipuu toiseen suuntaan, syntiin ja saastaisuuteen, ei voi olla valo ja suola, se ei voi johtaa maailmaa evankeliumin vastaanottamiseen ja sisäistämiseen eikä välittää jäsenilleen armoa ja parantumista. Voi tietysti olla jos evankeliumia pidetään esillä, että Jumalan Henki jonkun sydämessä synnyttää uskon. Olkoon seurakunta ympärillä kuinka pimeä tahansa Jeesukselle antautuva saa kokea eheytymistä ja riemullista kiitollisuutta Jumalan armoteoista. Seurakuntaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu vaikeuttamaan, estämään ja tukahduttamaan Pyhän Hengen työtä.
Kun Paavali kehottaa seurakuntaa tekemään polut suoriksi eli Jumalan sanan mukaisiksi, ettei ”ontuvan nilkka nyrjähtäisi” (1938 käännös) vaan päinvastoin alkaisi parantua, hän liittää parantumisen rauhaan ja pyhitykseen, jota ilman kukaan ei näe Herraa.
Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! ”Kulkekaa suoria polkuja”, jottei ontuvan jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi. Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikää hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
Katsokaa ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin.
(Hepr.12:14-16; Kirkkoraamattu 1992)
Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.”
(1.Piet.13:16)
Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
(1.Tess.4:3-8)
Pitkä ja perusteellinen on esityksesi pyhyydestä ja pyhistä. Tuollainen ei ihan vähällä Raamatun tutkimisella synny.
Tekee mieli kysyä sinulta yhtä pyhiin, noihin ”erilleen asetettuihin”, liittyvästä Raamatussa.
Daniel näki ”miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.”(Dan7:13,14)
Lienee kaikille selvää, että taivaallinen kuningas ja meidän Vapahtajamme siinä saa paljon valtaa Isältään. Mutta sitten jatkossa kuvaan tulevat myös nuo ”pyhät”: ”Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.”(jae27)
Monet Paavalin kirjeet on kohdistettu ”pyhille”. Oletko sitä mieltä, että tällä otsikoinnista on jotakin tekemistä Danielin kirjan mainitsemien hallitsijoiden kanssa?
Minä uskon niin. Ja näen, että seuraavat Paavalin maininnat ovat tuollaisen taivaallisen hallitusvastuun kanssa sopusoinnussa.
”Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan.”(1. Tim2:12)
”Olette päässeet kuninkaiksi — toisin kuin me. Kunpa olisittekin kuninkaita, niin että mekin saisimme kuninkaina hallita teidän kanssanne!”(1.Ko4:8)
Raamatun lopussa todellakin kerrotaan Jeesuksen ja pyhien tuhatvuotisesta hallintokaudesta. Mitä sinä ajattelet seuraavan toteutumisesta?
”Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.”(Ilm20:6)
Hei Rauli… kirjoitus syntyi aika nopeasti, luin blogin pyhimykseksi julistamisesta ja sen pohjalta tuo pohdinta, parin päivän aikana näpytelty muiden töiden lomassa. Mielestäni se on niin perusasiaa ja uskon alkeita, että Jeesukseen uskova on pyhä (Jumalalle erotettu ja Pyhä Henki liittää Jumalaan ja toisiin uskoviin) ja että siitä seuraa pyhitys eli Pyhän Hengen muuttavassa prosessissa oleminen. Kirjoitin yleisluonteisesti jotain mitä ajattelin että voisi olla rakennukseksi ja muutamia aiheeseen liittyviä raamatunkohtia mitä siinä nousi mieleen. Pääasiallinen tarkoitus oli osoittaa ettei seurakunnan kuulu eikä voi alistua menossa olevaan kehitykseen ja maailmaan mukautumiseen. Seurakunta on pyhien yhteisö ja kutsuttu elämään Jumalan sanan mukaan. Silloin sillä on myös Jeesuksen nimeen sisältyvä auktoriteetti.
En ole perehtynyt Danielin kirjaan syvällisesti ja näissä hallintaan ja tuhatvuotiseen valtakuntaan liittyvissä asioissa on joka tapauksessa niin paljon tulkintaa, koska Raamatussa ei ihan selkeää kuvaa ole siitä piirretty, viittauksia kylläkin. Aiheesta on muodostunut käsitys aikoinaan eikä se ole kauhean paljon vuosien varrella muuttunut, paitsi että joihinkin tulkintoihini olisin tänä päivänä valmis laittamaan kysymysmerkin, koska aihe ei ole yksiselitteinen. Kokonasuus on laaja ja erilaisiin tulkintoihin mahdollisuuksia, joiden pohjalta helposti sitten syntyy turhia riitoja. Mutta jos jotain aiheeseen sanoisin…
Ne jotka vastustavat ajatusta ”tuhatvuotisesta valtakunnasta” maan päälle tulevana rauhan aikana, jossa Kristus hallitsee, vetoavat usein siihen että Jumalan valtakunta on hengellinen valtakunta, josta ollaan osallisia sisällisesti, se on Kristuksen kuningaskunta hengessä. Käsitykseni on kuitenkin että Jumalan valtakunta tulee myös ajallisella ja näkyvällä tavalla, ja sen maantieteellinen keskus on Israel, jonne Jeesus palaa voittoisana Kuninkaana. Ei enää kärsivänä Messiaana. Näin Jumala osoittaa kuninkuutensa myös näkyvällä tavalla, tuomitsee kansat, ja ennen viimeistä tuomiota tuo maan päälle rauhan ”tuhanneksi vuodeksi”.
Ymmärrän myös toisenlaiset tulkinnat, muun muassa näkemys että Saatana sidottiin Jeesuksen ristin työn ja ylösnousemuksen kautta ja tuhatvuotinen valtakunta jossa hallitsemme pappeina Jeesuksen kanssa on nyt ja tässä, sellaistakin kuulee. Tulkinta on tavallaan houkutteleva mutta vetää liian monta mutkaa niin sanotusti suoraksi.
1.Kor.4:8 on ironinen heitto ja vastaa tyyliltään Galatalaiskirjeen kohtaa missä Paavali kirjoittaa ympärileikkauksen puolesta kiivailevista judaisteista että leikkaisivat saman tien koko vehkeen pois (”silpoisivat itsensä” vapaa suomennos).
Jos tuhatvuotinen hallintokausi maan päällä toteutuvana Jumalan valtakunnan ilmentymänä tulee, niin kuin olen taipuvainen ajattelemaan, kyllä siihen varmasti liittyy tuota pyhien hallintotehtävää, mutta eri asia mistä käsin ja miten se toteutuu ja mm. mikä on uskoontulleiden juutalaisten osuus tässä. Tulkinta ei ole muutenkaan aivan ongelmaton, muun muassa koska kyseessä on ajallinen valtakunta/aikajakso, jossa toimii monenlaisia ihmisiä, joiden kuolema ja niin ollen myöskään ylösnousemus ei ole tapahtunut, mutta vanhurskasten ylösnousemus on (Jes.52:60 saattaa antaa viitettä puhuessaan synnintekijöiden kuolemasta satavuotiaina).
Ilmestyskirja luku 20 on tietysti oleellinen, lisäksi mm. Sakarja 12:10 (joka on mulle ehkä läheisin jae viitaten Israelin kansalliseen herätykseen vihan ajassa), Ilm.1:7, 1.Tess.4:13-18, Jesaja 52:60.
Jos ryhdytään tekemään tulkintoja tuhatvuotisesta valtakunnasta (tai hallintojaksosta niin kuin kirjoitit) joudutaan siis ottamaan kantaa kysymyksiin kuten tempausoppi (seurakunnan ylösotto ennen Jeesuksen paluuta), onko ”Ihmisen Pojan tulemus” (Matteus luku 24) kaksiosainen tapahtuma johon sisältyy seurakunnan ylöstempaus ja samassa tilanteessa (tai myöhemmin) Jeesuksen takaisintulo perustamaan rauhanvaltakunnan, Karitsan häät, toinen ylösnousemus, viimeinen tuomio. Näiden järjestykset ja keskinäiset suhteet. Lisäksi mm. ”kansojen tuomio” ja ketä Jeesus tarkoittaa ”vähimmillä veljillä”: juutalaisia, kristittyjä vai (niin kuin monet ovat yleistäneet asiaa sen enempää pohtimatta) yleisesti ottaen lähimmäisiä ja suhtautumista lähimmäisen tarpeisiin.
Loppujen lopuksi tärkeintä on että uskomme Jeesukseen ja olemme valmiit kun Hän tulee, millä tavalla se sitten tapahtuukin. Surullisinta on jos kristityn voimavarat ja mielenkiinto kuluvat eskatologisten rakennelmien ja kaavioiden tekemisessä, pedon lukujen ynnä muiden laskemisessa, niin että kristillinen vaellus unohtuu ja kaikki ne hienot Jumalan asiat mihin Hän olisi halunnut oikeasti johdattaa. Ja jos vaikka kristitty on sitten löytänytkin oikean tulkinnan ja todellisuus osoittaa että kas, se meni juuri näin kun olin ajatellut, niin ei siitäkään mitään hyötyä ole, jos se tärkein eli Jeesuksen armossa kasvaminen ja Hänen laupeudessa ja hyvyydessä eläminen hukkui opillisten pähkäilyjen alle, ja pyhityksenkin kanssa oli ehkä sitten vähän niin ja näin.
Eli mulle henkilökohtaisesti olennaisinta tuossa hallinta-asiassa on, että saisi olla Jeesuksen hallitsema ja siinä kasvaa. Se on tämän päivän ykköshaaste. Jeesuksen voittama on sitten kyllä voittaja Jeesuksessa. Silloin ei mennä rinta rottingilla pullistellen, vaan Hänen tuomassa voitossa. Vierastan yhtä lailla menestysteologiaa kuin menetysteologiaa. Jumala tuo voiton ja Pyhä Henki vahvistaa auktoriteetin niissä jotka kunnioittaa sanaa, kaiken lähtökohta on risti ja nöyrä riippuvaisuus Kristuksesta.
Kiitos tulkinnan jakamisesta enkä sitä tyrmää ainakaan. Jumalan sana on rikas ja moniulotteinen. Mielestäni erilaisille tulkinnoille pitää olla tilaa niin kauan kun kyseessä ei ole selkeästi harhaoppi, tulkinta ei johda virheelliseen elämäntapaan, ei ohita eikä vesitä evankeliumia, ja Raamatun perusasiat pelastuksen ja pyhityksen suhteen pysyy linjassa. Herra avatkoon sanansa rikkauksia.
Mutta sen, ettei nyt enää, Kristuksen hallitessa, todellisuudessa ole olemassa mitään syntiä, kuolemaa eikä kirousta, me myös joka päivä tunnustamme apostolisessa uskontunnustuksessa sanoessamme: “Minä uskon pyhän seurakunnan”. Sehän on suorastaan samaa kuin sanoisimme: Minä uskon, että seurakunnassa ei ole mitään syntiä eikä mitään kuolemaa. Kun ne, jotka uskovat Kristukseen, eivät ole syntisiä, eivät he ole kuolemaankaan vikapäitä, vaan ovat peräti pyhiä ja vanhurskaita, synnin ja kuoleman herroja ja iankaikkisesti eläviä. Tämän käsittää tosin ainoastaan usko: sillä me sanomme: “Minä uskon pyhän seurakunnan”. Jos taas kysyt neuvoa järjeltäsi ja silmiltäsi, arvostelet asiaa aivan toisin; huomaathan sinä jumalisissa paljon sellaista, joka sinua loukkaa: huomaat heidän silloin tällöin lankeavan, tekevän syntiä, olevan heikkoja uskossa sekä vihan, kateuden ja muitten pahojen taipumusten kiusaamia, ja siis: “Seurakunta ei ole pyhä”. Mutta minä en suostu tähän päätelmään. Jos tarkastelen joko lähimmäisen persoonaa tai omaani, se koskaan ei pääse pyhäksi; mutta jos tarkastelen Kristusta, seurakunnan sovittajaa ja puhdistajaa, on se kauttaaltaan pyhä, sillä hän otti pois koko maailman synnit.
Synnit eivät siis todellisuudessa ole siinä, missä niitä havaitaan ja tunnetaan; eihän Paavalin jumaluusopin mukaan mitään syntiä, mitään kuolemaa, mitään kirousta enää ole maailmassa, vaan Kristuksessa, siinä Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois maailman synnit ja joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaaksensa meidät kirouksesta. Filosofian ja järjen mukaan sitävastoin synti, kuolema (ja kirous) ovat ehdottomasti vain maailmassa, lihassa ja syntisissä. … Todellinen jumaluusoppi taas opettaa: Maailmassa ei enää ole olemassa mitään syntiä, kun Kristus, jonka kannettavaksi Isä heitti koko maailman synnit – Jesajan kirjan 53. luku (6. jae) – on voittanut, hävittänyt ja surmannut sen omassa ruumiissaan. Hän on kerta kaikkiaan kuollut synnille, mutta noustuaan kuolleista hän ei enää kuole. Missä ikänä siis on olemassa uskoa Kristukseen, siinä todellakin synti on hävitetty, kuollut ja haudattu; siihen taas, missä ei ole olemassa uskoa Kristukseen, synti jää olemaan. Ja vaikka pyhissä vielä on synnin jätteitä, kun mm. eivät usko täydellisesti, ne kuitenkin ovat kuolleita, koska niitä uskon tähden Kristukseen ei heille syyksi lueta.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 343-344, Sley, vuoden 1957 painos.
Kirjoitit Mika M ystävälliseen sävyyn monista eri piirteistä, jotka liittyvät pyhien hallintaan. Tuo poimimani Danielin kohta lienee selkeäsanaisin yhdistäessään pyhät ja Jumalan hallinnon.
Olen törmännyt usein täälläkin Kotimaa24:ssä tuohon ajatukseen, jonka sinä toit esille: ”Jumalan valtakunta on hengellinen valtakunta, josta ollaan osallisia sisällisesti, se on Kristuksen kuningaskunta hengessä.” Minä taivun sinun käsitykseesi siitä, että ”Jumalan valtakunta tulee myös ajallisella ja näkyvällä tavalla.”
Jumalan valtakunnan tuomaa rauhaa ja muuta Raamattu kyllä käsittelee, mutta tuo ”sisällisesti valtakunnassa oleminen” perustuu kokemukseni mukaan erään evankeliumikohdan huolimattomaan tulkintaan. Tuo paikka Raamatussa on Luukkaan 17:19,20 : ”eikä voida sanoa: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”(KR38)
Usein ei tule katsottua, kenelle Jeesus sanansa osoittaa. Sanat oli suunnattu fariseuksille! Olisiko Jumalan valtakunta ”sisäisesti heissä”? Tuskin ainakaan sen perusteella mitä Kristus noista hampaiden kiristelijöistä muualla sanoi.
Toinen käännösvaihtoehto on otettu KR92:ssa ja monissa muissa uudemmissa käännöksissä: ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Tämä vaihtoehto sopii asiayhteyteen, koska Jumalan valtakunnan kuningas oli todellakin heidän keskellään. ”Jumalan valtakunta oli tullut lähelle”, kuten Jeesus niin usein todisteli sanoillaan ja teoillaan.
Mika M. Efesolaiskirjeen aluksi Paavali ”tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä.”(1:1) Hän kertoo pyhien yhteisestä menneisyydestä hyvin mielenkiintoista: ”Jo ennen maailman luomista/(perustamistaKR38) hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina.” Tämä tuskin tarkoittaa pyhien ennaltamääräämistä nimiluettelona vaan, että sellainen ryhmä tulisi aikanaan suorittamaan sille varattua tehtävää.
Tuo Kristuksen ja hänen ”pyhiensä” hallitusvalta vilahtelee myös evankeliumikertomuksissa. Luukkaan 1. luvussa ennustetaan Jeesuksesta, että ”Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.”
Ja samankaltaisen tulevaisuuden Jeesus lupasi ensimmäisille uskollisille seuraajilleen: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”(Mat19:28)
Peräti inhimillistä on se, että Sebedeuksen pojat hamusivat Jeesuksen hallinnon parhaita jakkaroita. Lähettivät piakkoin jopa äitinsä asialle: ” Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.”(Mat:20:21)
Kuten totesit, jotkut ymmärtävät Jeesuksen hallinnon alkaneen maan päällä jo Golgatan tapahtumien jälkeen parisen tuhatta vuotta sitten. Kuitenkin Ilmestyksen 20: luku kertoo, että Jeesuksen hallitessa pyhiensä kanssa ”Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.”(3). On aika vaikea nähdä Saatanan olevan millään tavoin estyneenä nykyään. Päinvastoin näyttää siltä, että ”Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.”(Ilm12:12)
Mitä ajatuksia edellä oleva sinussa Mika M herättää? Entä muissa, jotka näitä ajatuksia pyhyydestä ovat Raamatuistaan lukeneet?
Pyhät oli yksi Qumranin munkkien ja essealaisten käyttämistä itsenimityksistä kuten olivat muutkin alkukristittyjen itsestään käyttämät: köyhät, veljet, uuden liiton kansa, Israelin jäännös, totuuden tien kulkijat , valon lapset, jne jne