Onko amen seksistinen sana

Kyllä, mikäli uskomme yhdysvaltalaista kongressiedustajaa Emanuel Cleaveria. Hän on 76-vuotias demokraattiedustaja ja taustaltaan metodistipastori.

Jo 1980-luvulla kuuntelin tyrmistyneenä, kun yhdysvaltalaisen huippuyliopiston käynyt henkilö kertoili, kuinka sana ”person” on seksistinen. Siitä kun löytyy tuo sana ”son” (poika).

Tauti on sittemmin levinnyt hyvin laajalle. Nyt kongressiedustaja  Cleaver on pitänyt uuden toimikauden alkajaishartauden. Poliittis-Poliittis-kielellisen korrektiuden merkkinä hän päätti uskonnollisen  puheensa sanoihin ”amen” ja ”awoman” – ikään kuin sanassa amen olisi jollain tavoin kyse miehistä (men).

Voi tietysti ihmetellä, kuinka tietämätön yhdysvaltalainen kongressiedustaja ja pastori voikaan olla. Järkyttävintä kuitenkin on, että tämä ”vääränlaisten” sanojen korjailu on vuosien saatossa jo ulottunut meille Suomeenkin.

Ei saisi olla isiä, ei äitejä, ei tyttöjä ei poikia, ei puhemiestä, esimiehiä tai palomiehiä, kun se on niin syrjivää ja leimaavaa ihmisoletettuja kohtaan. Tämä kielen kuohitseminen on yksinkertaisesti hulluutta. Amen-esimerkki kertoo kiteytetysti minkä älyllisen ja tiedollisen tason kanssa tässä asiassa ollaan tekemisissä.

Sanoja demonisoitaessa ja kiellettäessä kyse on tietysti poliittisista tavoitteista ja perimmiltään siitä, että maailma, joka on olemassa, on ideologisesti vääränlainen. Sen muuttamiseksi pitäisi muuttaa myös kieltä. Ja kun kieli on muutettu, niin hups, epätoivotut asiatkin, kaikki määritetyt roolit, sukupuolet ja ihmissuhteet häviävät, ja saavutetaan tavoiteltu autuuden tila, jossa kukaan ei ole mitään.

Tämä Yhdysvalloista lanseerattu vallankäytön muoto ei sovellu meille, ei suomalaiseen yhteiskuntaan. Amen-sanasta ei meillä löydy ”pahaa miestä”. Mutta yhtä esimerkkisanaa tärkeämpää on, että meidän koko yhteiskuntamme on hyvin toisenlainen kuin Yhdysvalloissa.

Siksi ei ole viisasta omaksua milloin mitäkin ismiä, identiteettipolitiikkaa tai paraatia ja juosta niiden perässä – varsinkaan ei kirkossa.  Kirkossa toivoisi tapahtuvan, noin äkkiseltään, kaksi asiaa.

Kirkon asiamiesten viesteissä olisi mukava kuulla joskus Jeesuksesta sekä klassisista, kristillisistä hyveistä ja niiden tavoittelusta. Ylimääräisenä numerona voisi myös toivoa – toive pitänee osoittaa Luojalle – että toimittaja Johanna Korhonen viimeinenkin tajuaisi lopettaa piispa Teemu Laajasalon toistuvan, lähes miesvihalta vaikuttavan mustamaalauksen. Amen.

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • ”Jeesusta ja hyveitä saarnoihin”.

      Anteeksi, että ulkosuomalainen kyselee sellaisia, jotka suomalaisen Siionin jäsenelle ovat ihan luontevia ilmaisuja. En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat ’Jeesusta ja hyveitä saarnoihin’ -kommentilla.

      Käsittääkseni – ja se mitä olen netin kautta seurannut – Jeesuksesta puhutaan suomalaisissa hartausohjelmia ihan kiitettävästi. Sanoisin ihan 100% hartausohjelmista puhuu Jeesuksesta.

      Hyveistäkin puhutaan mielestäni ihan kiitettävästi. On suorastaan vaikea löytää sellaista puhetta tai saarnaa, jossa ei puhuttaisi kristillisistä hyveistä: suvaitsevuudesta, lähimmäisenrakkaudesta, köyhien auttamisesta, laupiaana samarialaisena toimimisesta… lista on pitkä.

      Mutta ymmärrän toki, että kun vain kuuntelen netin välityksellä jumalanpalveluksia ja iltahartauksia, minulta jää jotakin puuttumaan.

      Millä tavalla siis sinusta Jeesusta ja hyveitä pitäisi lisätä saarnoihin?

      Nämä kysymykseni nyt menevät ohi blogin fokuksesta, mutta blogin aihe nyt oli sen verran … etten taida akateemisin termein ihan korrektisti sitä vastaan edes argumentoida.

    • Anteeksi Marko. Ei ollut tarkoitus kuulustella sinua.

      Ymmärsin vasta jälkeenpäin tämän blogin poliittisen tarkoitusperän.

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.