Suomen yliopistoissa tehtävästä tutkimuksesta merkittävä osa tehdään eri säätiöiden myöntämien apurahojen avulla. Apurahatutkijoiden asemaan tuli vuoden 2009 alusta tärkeä parannus eläketurvan myötä. Korjattavaa kuitenkin on edelleen työttömyysturvan ja terveydenhuollon osalta. Apurahatutkijoiden asema osana tiedeyhteisöä on viime viikkoina herättänyt keskustelua Helsingin yliopistolla apurahatutkijoiden tilavuokrien korostusten johdosta.
Helsingin yliopiston rehtori antoi helmikuun lopulla päätöksen, jossa suositetaan tiedekuntia perimään henkilökohtaisella apurahalla työskenteleviltä tutkijoilta 1600 euroa vuosikorvausta työtiloista. Jos ja kun suositus otetaan täysimääräisesti käyttöön tiedekunnissa, se tuo merkittävän korotuksen apurahatutkijoiden tilavuokriin. Ainoastaan Suomen Kulttuurirahasto on toistaiseksi ilmoittanut subventoivansa vuokraa, joten muiden kohdalla se jää tutkijoiden itsensä maksettavaksi. Kohtuullinen tilavuokra on ymmärrettävä, mutta nyt korotukset johtavat siihen, että monella apurahatutkijalla ei ole jatkossa varaa työskennellä yliopistolla. Siitä, että viekö tämän joukon ohjaaminen työskentelemään yksin kotona tai kirjastoissa, suomalaista tieteentekemistä eteenpäin, on aihe, josta olisi hyvä käydä laajempaa keskustelua.
Vuokrankorotus nostaa pintaan laajemman huolen apurahatutkijoiden asemasta. Vaikka apurahatutkijat tekevät identtistä tutkimustyötä palkatun henkilöstön kanssa, heille ei tarjota esimerkiksi työterveydenhuoltoa, vaan ”työterveyshoito” on kaupungin terveysasemilla. Kiireettömän lääkäriajan saaminen Helsingissä kestää nyt lähes pari kuukautta.
Apurahoin tehty tutkimus liitettään yliopiston tutkimuksenarviointeihin ja näin olleen tuo siis yliopistolle tuloja. Suomen yliopistoilla on viime vuodet eletty talouden kanssa haasteellisia aikoja, joten tätä kautta hyvin ymmärtää, että lisätuloja tarvitaan. Toinen kysymys on se, onko hyvin epävarmassa työtilanteessa, välillä töissä ja välillä työttömänä, olevien väitöskirjantekijöiden ja post doc tutkijoiden joukko se kenelle on kohtuullista suunnata uusia maksuja? Tässä suhteessa voi suunnata toivomuksen myös maan seuraavalle hallitukselle yliopistojen perusrahoituksen nostamisesta toiminnan kannalta kestävälle tasolle.
Katson, että tutkimukselle antautunut ihminen kykenee hyvin tekemää vaativaa työtä kirjastossa, kotona, tai muualla kuin yliopistolla. Ainoa perusteltu työskentely mahdollisuus yliopistolla on, että käyttää lähteenä kirjoja joita ei lainata yliopiston ulkopuolelle. Tosin en tiedä onko tämä käytäntö enää voimassa mutta minulle aikoinaan näin kerrottiin kääntyessäni omissa tutkimuksissani yliopiston puoleen. Itse silloin ratkaisin asian tilaamalla tiedustelemani kirjat USA:sta.
Tokihan yliopisto voi periä vaikka minkä laisia vuokria, ellei katso, että tutkimuksen tekeminen olisi yliopiston perustehtävän toteuttamista. Tuollaisilla ehdoilla tutkimusta tekemään joutuvalle tutkijalle suosittelisin hakeutumista toisiin töihin.
Ville kirjoittaa asiaa. Varsinkin Helsingissä pienenkin työhuoneen vuokraaminen on kallista. Vaihtoehtona on se, että (perheen) kodin olohuone ja keittiö täyttyvät paperipinkoista, muistiinpanovihoista ja lainakirjoista. Makuuhuoneessa on sängyn alla arkisto. Työterveydenhuoltoa ei ole eikä muuten atk-tukeakaan. Väitöskirja- ja post doc-tutkijoiden apurahat ovat kaiken lisäksi niin pieniä, ettei niillä elätä kunnolla edes itseään. On pakko koettaa saada sivutöitä ja niitä tehdessä tutkimus hidastuu. Kuinkahan monen apurahatutkijan työ itse asiassa valmistuu mesenaatin tuella; hyvätuloinen puoliso tai varakkaat vanhemmat?