Kodissamme uusittiin keittiö. Olihan se jotain 70-luvun luksusta, joka nykyisin muistuttaa luolamiehen kolmenkiven patalaitosta. Valmistumisen yhteydessä meille ojennettiin käyttöohjeita nippu. Uunille ja keittotasolle oli omansa, jääkaapille omansa. Pakastimelle omansa jne. Suomalaiseen tapaan laitoimme nipun talteen kaikkia edes avaamatta. Keittotaso oli sen verran hieno hohtavana kermiikkana, että piti tarkistaa kattiloidemme kelpoisuus. Osa meni vaihtoon. Kun olen työssäni käsitellyt myös yksinkertaista elektroniikkaa, niin siellä syntyi aforismeja asiasta. Joku sanoi: Savun hälvettyä otetaan esille käyttöohje ja tarkistetaan kytkennät. Jopa niin, että joku totesi sähkölaitteiden toimivan savulla. Jos savu pääsee karkuun, laite ei toimi. Meillä on siis mahdollisuus käyttää asioita ohjekirjan mukaan tai laiminlyödä perehtyminen.
Armosta puhutaan paljon, mutta olemmeko selvillä sen käyttöohjeesta? Keisarivallan ajalta on liikkeellä ollut legenda keisarin vastauksesta armon anomukseen. Keisari vastasi seuraavilla sanoilla: Armoa ei Siperiaan!
Pilkku siis puuttui eikä se varmaankaan ole pilkun viilaamista, jos oletamme, että pilkku olisi pitänyt laittaa. Nyt voidaan spekuloida missä pilkun paikka olisi oikeassa kohdassa. Armoa, ei Siperiaan! Armoa ei, Siperiaan! Näin vastakkaiset ajatukset voivat syntyä vain pilkun paikkaa siirtelemällä!
Onko mahdollista, että uskovienkin keskuudessa olisi tälläistä hämmennystä miten armoa käytetään oikein ja onko siinä jotkin lainalaisuudet. Länsimaiset demokraatit ovat sen verran yksilöitä, että toisen ihmisen määritelmät eivät maistu. Jokaisella on ja tulee olla oikeus määritellä miten, missä ja milloin otan armon vastaan, jos satun sellaista tarvitsemaan. Tätä vastaan koittaa väittää vaimeasti ääni, joka haluaisi sitoa uskovia toisiinsa. Tarkoittaen, että olemme kuitenkin riippuvaisia yhteisöstä ja yhteydestä Jumalaan ja toisiin uskoviin. Sellainen on elävän ruumiin toimintaidea eikä Jumalan valtakunta eli Kristusruumis tee siinä poikkeusta. Me saamme kuulla hyvin useasti: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi! Miten tämäkin olisi ymmärrettävä. Jumalan sanasta kerrotaan, että se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, joka erottelee eri asiat toisistaan. Jos sana koskettaa johonkin meissä, joka on tulelle talletettua, onko puhuja tuominnut ihmisen vai onko sanankuulossa omatunto muistuttanut. Kumpi pitäisi silloin vaimentaa ja kumpaa pitäisi uskoa, vai voidaanko kaikki ohittaa tuomitsemiskiellolla?
Tiitus 2: 9. Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10. etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.
11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13. odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14. hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Olisiko tässä oikea ja terveellinen Jumalan armon käyttöohje, ettei armo tekisi meistä iloisia synnintekijöitä, koska tuomitseminen on kielletty ja armoa on kuin Saharassa hiekkaa! Armo on hakittu ristillä ja vieläkin Kristusruumis kärsii synnin vaikutuksista. Ovatko siis ihmeet merkki Pyhän Hengen läsnäolosta ja Jumalan hyväksynnästä? Eivät välttämättä, koska ne 72 tekivät ihmeitä Jeesuksen antamalla valtuudella jo ennen sovitusta.
Kenelle Tuula osoitat nuo syytteet?
Eräs isovanhemmistani sai kuolemantuomion Venäjällä. Kärpänen teki tekstiin pienen muutoksen ja sen jälkeen siinä olikin vapauttava tuomio. En tiedä onko tarina tosi, mutta pienestä kärpäsenpaskasta voi elä joskus olla kiinni.
Olen pohtinut paljonkin armon käyttöohjetta. Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin.
On olltava rikkomus sekä syyllisyys ja siitä seuraava tuomion odotus. muutoin ei armollakaan ole merkitystä. Lisäksi on oltava vielä armahtaja, joka on lain käskyjen yläpuolella. Syyllisen syyttömäksi julistamiseen tarvitaan sijainen kantamaan rangaistus. Muutoin kyse on lain vesittämisestä. Joten jonkinlainen armon käyttöohje tähän tarvitaan.
Aamen, tätä ajoin takaa! PP
”Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin.” Tämä ajattelu on kovin inhimillistä järkeilyä. Raamatusta löytyy toki aineksia, joista tällaisen opin voi rakentaa, mutta en silti osaa pitää sitä raamatullisena. ”Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ’Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!’ Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ’Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.'” Tästä tutusta katkelmasta selvinnee, että armo on jotain muuta ja enemmän kuin rikkomuksen tehneen armahdus.
Aivan, armo on voima myös lihan kuolettamiseen, silloin se on enemmän kuin tehtyjen syntien nollaus!
Lihan hallinnasta pääsemme eroon Hengen avulla. Gal. 5:13-26 kertoo myös, mitä siitä seuraa. ”Siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen” väistyvät ja tilalle tulevat ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Tämä on siis Hengen meissä tekemää työtä eikä meidän omaa aikaansaannostamme.
Miksi se pitää aina mainita, ettei omaa aikaansaannostamme? Eikö se riitä, että sanomme: Se mikä on meissä on suurempi kuin mikä on maailmassa. Olemmeko sellaisia jästipäitä, ettei Pyhä Henki voi meitä muuttaa?
Olemme jästipäitä, jotka yritämme itse muuttaa elämäämme ja korkeintaan pyydämme siihen Jumalan armoa apuneuvoksi. Se on armoa, että Henki muuttaa meitä siitä huolimatta, että olemme jästipäitä.
Aamen Martti. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Se on armoa.
”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” Room.4:4-8
Lihan ”kuolettaminen” tarkoittaa, että me näemme omat tekomme kuolleiksi ja näemme elämämme vain Kristuksessa, jossa ei ole enää omia tekoja ja ansioita. Vaellamme Jumalan teoissa uskon kautta, tätä tarkoittaa, kun sanotaan: ”Minun vanhurskaani ovat elävä uskosta”
Tuon voisi kääntää myös vapaasti: ”Kristityt elävät luottamuksesta Jumalan oikeudenmukaisuuteen” (sallikaa tämä vapaus)
Jumala näkee meidät Kristuksessa, jossa ei lueta vanhurskautta enää tekojen mukaan, vaan Hän itse on pyhittävä meidän tekomme, kun vaellamme Hänen Rakkaudessaan ja anteeksiannossaan, eli olemme Hänen Armonsa lapsia.
”Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.” Room. 8:13
Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, ettemme katso enää itseemme, koska olemme kuolleet synnin tähden, vaan katsomme Kristukseen. Tätä tarkoittaa myös Paavali sanoessaan:
”Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.” Room.8:10