Onko ”ihmisyys enemmän kuin sukupuolijako, armo enemmän kuin oikeus”?

Onko ”Ihmisyys enemmän kuin sukupuolijako, armo enemmän kuin oikeus”?

Näitä erään blogin otsikossa mainittuja kahta väitettä on syytä tarkastella lähemmin.

1) ”Ihmisyys on enemmän kuin sukupuolijako”.

Ihmisyyttä ei ole olemassa ilman Jumalamme luomaa sukupuolijakoa! Mitä siinä sielullisten ihmisten toimesta lisätään, vaikkapa tällaisen ”joulupukkirakkauden” nimissä (jossa kaiken hyväksyvää ”rakkautta” kaupataan yli kaiken ja jossa silmää räpäyttämättä valehdellaan ja vastataan ”pukille” kysymykseen, onko täällä kilttejä lapsia: O—on – paitsi tuo!)

Eikö niin, kaikki me olemme jollakin tavalla vammaisia, meillä on neurooseja, vammoja, traumoja, monenlaisia kehitysvaurioita, huonojakin perimiä ja sairauksia? Kaikilla meillä joltakin laidalta viiraa, eikä se Jumalan vika tai luomisteko silti ole! Eikö tämä tulisi meidän reilusti muittenkin, kuin homojen ja lesbojen, myöntää? ”Älä lisää Hänen sanoihinsa mitään, ettet joutuisi niistä tilille”, varoittaa Sana!

Eikö ihmisyyteen, jonka Jumala on luonut, kuulu juuri se, että Hän loi ihmisen ”mieheksi ja naiseksi”, siis tarkemmin alkutekstin mukaan ”urokseksi ja naaraaksi” ja samalla ”omaksi kuvakseen Hän heidät loi”? Siis päätarkoitus on, että ihmisen Jumalan suunnitelman lopputuloksena tulisi kaikessa heijastaa Luojansa kuvaa ja kunniaa, ei siis omaa kunniaansa!

Ihmisyyteen kuuluu myös monenlainen keskeneräisyys, vajavaisuus, heikkous, haavoittuvuus. Ei kai esimerkiksi lähimmäisrakkaudesta tarvitsisi muistuttaa, jos kykenisimme sietämään ja hyväksymään toisemme sellaisena, kuin hän on, keskeneräisenä, vammaisena tai vajavaisena?

Olen maalaisympäristöstä kotoisin. Havaitsin jo lapsena, että esimerkiksi jos jonkin navettaan syntyi vasikka, pässi tai varsa, heti ensimmäiseksi tarkastettiin, tuleeko vastasyntyneestä elinkelpoista, vai onko se jotenkin vammainen tai vajaa.  Jos näin sattui, eikä niinkään harvoin, käymään, ei isäntä tai emäntä riemusta kiljahdellen ylpeydessään (pride!) rientänyt maitokiulu kainalossa naapuriin kertomaan, että tulkaa katsomaan, Jumala loikin meille kaksipäisen vasikan! Ei toki. Maalaisjärki neuvoi sellaisen teurastamaan ja tekemään alatoopia (lihahyytelöä), että edes jotakin hyötyä vastasyntyneestä vasikasta ehtisi olla, ennen kuin sen joutui lopettamaan.

Kun ihmisestä, olipa hän sitten, vaikka jotenkin poikkeavaista sorttia, on kyse, ei toki hänestä saa yhteisössä tehdä tietenkään ”alatoopia”.

Jeesus näytti toisen tien. Hän sanoi, että Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on! (Lk 19:10) Se merkitsee jokaisen yksilön, poikkeavankin kohdalla sitä, että hänet tervetulleena otetaan vastaan, hyväksytään ja rakastetaan hänen ihmisarvonsa vuoksi, siksi, että hänenkin puolestaan on jo maksettu täysi hinta Jumalan Pojan verellä! Siinä hänet jätetään täysin Vapahtajan arvioitavaksi ja tuomittavaksi, myös siitä, missä määrin hänen tekonsa ovat tahallisia, missä määrin hänen puutteellisuudestaan ja vajavaisuudestaan johtuvia, jollaisista ketään ei saa tuomita ja syyllistää.

Hänet jätetään yksin Jeesuksen etsittäväksi ja löydettäväksi, joka ei tuomitse siinä vaiheessa ketään, vaan armahtaa, ottaa syliinsä ja kantaa meidän toisten luo, yhteyteen hoivattavaksi ja tarvittaessa autettavaksi yhdessä Parantajan kanssa.

”Minä ole Herra, sinun Parantajasi” (2 Ms 15:26; parantaja, hepr. rofee, partisiippi sanasta raafaa, `parantaja`, `haavojen ompelija`).

Tämä sana sanottiin, kun israelilaiset olivat Mooseksen johdolla harhailleet erämaassa kolme vuorokautta ilman vettä ja saapuivat lähteen (Maara) luo, jonka vesi oli juomakelvotonta! Mooseshan siinä joutui syntipukiksi. Hän huusi Herraa avuksi, ei siis itse ryhtynyt korjailemaan tai maakaroimaan tilannetta. Silloin hän sai yllättävän neuvon! Herra osoitti hänelle puun, joka tuli heittää veteen. Samalla Herra ilmoitti olevansa Parantaja, ”haavojen ompelija”!

Tästä me voimme vetää sen johtopäätöksen, ettei Jumala välttämättä suoraan paranna heti kaikkia, vaan ”ompelee haavat” umpeen ja jättää loput meidän ihmisten vastuulle ja luomansa luonnon hoideltavaksi.

Näinhän tapahtuu esimerkiksi siiamilaisten kaksosten ja väärin lääkittyjen talidomidien kanssa. Edellisessä tapauksessa korjataan, mitä osataan, jälkimmäisessä lopetetaan väärän lääkkeen käyttö. Molemmissa tapauksissa liitetään yhteisöön rakkauden ja hyväksymisen sitein hoivattavaksi, tai sitten hyljeksitään, mikä tietenkin on erittäin julma ja paha asia!

Varmaa on, että kukaan ei parane ja eheydy, muualla kuin hyväksyvässä rakkauden ilmapiirissä, sellaisessa missä kuunnellaan Jumalalta hyviä vinkkejä ja halutaan noudattaa kaikessa Hänen tahtoaan! (2 Ms 15:25-26). Tällä tiellä annetaan Luojallemme kaikki kunnia Hänen hyvistä luomistöistään ja kas – kaikki ”egyptiläistenkin vaivat ” (2 Ms 15:26) jättävät meidät vapaaksi kaikista muistakin, jopa väärästä elämäntyylistä saamistamme taakoista.

2) ” armo enemmän kuin oikeus?”

Tässäpä juuri tarjoillaan sitä ”joulupukkirakkautta”, jopa ”oikeudenkin” ylittävää rakkautta, ylen määrin enemmän kuin Jumala on koskaan luvannut!

Ei saamamme evankeliumi ole tällaista armon kauppiaana olemista (Rm 1:16-17). On sanottu, että Jumalan vanhurskaus on lakipykälä Hänen armossaan!

Jumalan agapee-rakkaus on aina pyyteetöntä ja oikeudenmukaista liittorakkautta! Heprean kielessä sana chesed (käännetty sanoilla ’armo’, ’rakkaus’) tarkoittaa aina liittorakkautta. Sen ulkopuolella ei ole rakkautta ollenkaan! ”Niin (kreik. ”huutoos”= ”siten”) on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Jh 3:16). Vain Jeesukseen uskomalla, siis tulemalla tähän Jumalan liittoon, päästään tästä Jumalan rakkaudesta osallisiksi!

Tulee siis jokaisen nupin suostua Jumalan liiton ehtoihin!