Kun Ari Norro kieltäytyi jumalanpalvelusyhteistyöstä hyvinkääläisen pappisnaisen kanssa, moni seurakunta veti tukensa SLEY:ltä. Tässä tilanteessa kyselin itsekin oman kotiseurakuntani konfirmaatiokolehtien perään (menivät silloin SLEY:lle). Kun Nuotta-lehti aloitti kamppanian homoseksuaalisuutta vastaan, muutama lähetysjärjestö menetti usean ison seurakunnan tuen. Itse olin yksi ensimmäisiä, joka otti kantaa Nuotta-lehden kamppaniaan: en pitänyt siitä silloin, enkä pidä tänäänkään.
Kirkko ei voi tukea ihmisten syrjimistä heidän sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Suomalaisten enemmistö kokee tällaisen syrjinnän vääryydeksi, siis uskonnollisella kielellä synniksi. Kysymys ei ole kuitenkaan vain ihmisten kokemuksesta, vaan myös lähimmäisenrakkauden vaatimuksen ottamisesta todesta. Tämän päivän maailmassa ei ole mahdollista istua kahdella tuolilla eli toisaalta vakuuttaa, että me emme syrji ketään, ja toisaalta syrjiä. Syrjintä, joka on jollakin teologisella tai filosofisella silmänkääntötempulla selitetty ei-syrjinnäksi, on tosiasiassa edelleen syrjintää.
Konfliktien pitkittyminen on syönyt kirkon voimavaroja. Asetelmat ovat lukkiutuneet ja asioista on tullut arvovaltakysymyksiä. Tästä asetelmasta pitäisi päästä ulos. Mutta miten?
Jos syrjintää esiintyy, siihen pitää reagoida. Läpi sormien katsominen ei ole vaihtoehto. Mutta reaktion tulee olla sellainen, että törttöilleelle järjestölle annetaan oikeasti mahdollisuus parantaa tapojaan. On erittäin harvinaista, että uskonnollinen liike sanoutuisi irti taakaksi käyneestä päätöksestä tai kannanotosta. Sellaiset on paljon helpompi haudata hiljaisuudessa kuin julkisesti sanoutua niistä irti. Minusta nyt alkaa olla aika unohtaa vanhat synnit ja katsoa vuoden päästä, missä on vuonna 2014 menty.
Toisaalta muutama lähetysjärjestö voisi keskuudessaan miettiä suhtautumistaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja heidän kohteluunsa. Mikä on hyväksyttyä ja mikä ei? Milloin ’synnin’ vastustamisen keinoista tulee suurempi synti, kuin siitä, mitä vastustetaan? Milloin ’synnin’ vastustaminen on muuttunut keinoksi polkea lähimmäistä? Siis suomeksi: miten he sovittavat yhteen oman syntikäsityksensä ja kaikkien ihmisten tasavertaisen kohtelun?
Kylläpäs kirjoittaa Jaakko Herranen viisaita sanoja ketjun ensimmäisessä kommentissa. “Sä koskaan et muuttua saa” lauloi Markku Aro aikoinaan suositussa iskelmässä. Turhaan. Ne naiset (?), joille hän 70-luvulla lauloi, ovat hieman muuttuneet.
Yhtä epärealistinen illuusio on ikuisesti sama ja muuttumaton usko ja kirkko. Sellaista ei ole koskaan ollut – eikä tule.
Kirkko elää ajassa. Sen tuleekin muuttua ja vastata kunkin ajan haasteisiin.
Tietenkin maailma muuttuu. Tulee uusia asioita. Nyt on kyse siitä katsotaanko asioita raamatun näkökulmasta vai aletaanko raamattua tulkita maailman vaatimusten näkökulmasta. Sanoisin, että kannattaisi olla tarkkana.
Uskon näkökulmasta tietenkin tulee kirkon tarkastella muuttuvan maailman asioita. Tämän päivän maailmassa on hyvin paljon sellaista, mitä 2000 vuotta sitten ei voitu edes kuvitella. Tosin on kyllä samojakin, kuten esimerkiksi suvaitsemattomuus toisin ajattelevia kohtaan. Se kuulunee ihmisen perusolemukseen.
Yksimielisyys. Oli joskus, mutta lakkasi olemasta. Siitä Saatana on pitänyt huolen.
Höpöhöpö. Yksimielisyyttä ei ole ollut koskaan kristinuskon historiassa. Se on luettavissa jo Uuden testamentin lehdillä. Paavali ja Pietari – esimerkiksi – eivät olleet aivan ”yksimielisiä”.
Ei näytä olevan vielä aika rauhalle, koska ei löydy rauhantahtoa tästä päätellen: ”Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz katsovat piispa Irja Askolan luona käydyn keskustelun jälkeen, etteivät kirkkohallituksen lähetystyöstä vastaavat henkilöt aja tasa-arvoa lähetysjärjestöihin. Kirkon ulkoasiain johtaja Kimmo Kääriäinen kiittää Korhosta ja Roman-Lagerspetziä työstä tasa-arvon puolesta, mutta näkee heidän asenteensa olevan menkää pois melkein kaikki.”
Jos halutaan ajaa pois melkein kaikki, niin kenen kanssa sitä rauhaa edes hierotaan?
Ps. vaikuttaa että Tulkaa kaikki-liike on halukkaampi sovinnon hakemiseen kuin Yhteys-liike.
Tulkaa kaikki-liike on osoittanut sen käytännön teoillaan.
Ihmiselämässä on monia asioita, jotka toisille ovat syntiä, toisille ei. Luonnollisesti kristillisessä julistuksessa ja opetuksessa kehotetaan syntiä karttamaan. Eihän se kovin hyvin meiltä keneltäkään taida onnistua, mutta kyllä tuo kehotus on aivan oikea. Se, joka kokee jonkin asian synniksi, pyrkiköön sitä karttamaan ja sallittakoon hänen siitä muitakin varoittaa. Mutta on myös hyväksyttävä se, että ne, joitka eivät koe samalla tavoin, tekevät hyväksyttäväksi ymmärtämiään tekoja vapain sydämin ja ehkä neuvovat muitakin menettelemään samoin. Kumpikaan ei näiden tulkintojensa takia kuitenkaan ole vääräoppinen tai luopio. Kun tämä on yleensä aika hyvin ymmärretty esim. kysymyksessä alkoholin käytöstä tai asepalvelun oikeutuksesta, pitäisi se ymmärtää myös seksuaalietiikan kiistakysymyksissä. Sopu kirkossamme voi syntyä vain siten, että hyväksytään henkilökohtaisten ratkaisujen ja tulkintojen erilaisuus asioissa, jotka eivät koske yhteistä uskontunnustusta.
!Se, joka kokee jonkin asian synniksi, pyrkiköön sitä karttamaan ja sallittakoon hänen siitä muitakin varoittaa. Mutta on myös hyväksyttävä se, että ne, joitka eivät koe samalla tavoin, tekevät hyväksyttäväksi ymmärtämiään tekoja vapain sydämin ja ehkä neuvovat muitakin menettelemään samoin. Kumpikaan ei näiden tulkintojensa takia kuitenkaan ole vääräoppinen tai luopio.”
-Tuo alkuosa sopii minunkin henkeni mukaan ihan hyvin ja on selkeästi Raamatun, siis Jumalan Sanaan perustuvaa. Mutta entäpä tuo loppuosa; mistä se kertookaan? Jos ihminen ei ole uudestisyntynyt uskova, niin hänessä ei vaikuta Pyhä Henki, kuten se uskovan ihmisen hengessä vaikuttaa ja ihmistä opastaa hänen arvioidessaan omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Silloin ihminen on vain omantuntonsa varassa; ja kuten tiedämme, mm. rikollisista valehtelijoista, haureellisista yms. ihmisistä, niin omantuntonsa voi ihminen hiljentää ja paaduttaa melko tehokkaasti, siitä mitä se voi olla vielä silloin kun ollaan pieniä viattomia lapsukaisia, tietämättä maailman pahuudesta juuri mitään.
Tuon kommnettisi Yrjö, voisi tulkita jopa niinkin, että jos ihminen ei itse ymmärrä olevansa vääräoppinen tai luopio, niin ikään kuin hän ei sitä sitten voisi ollakaan? Mutta varmasti jokainen ymmärtää sen, siis jos ymmärtää myös Saatanan roolin hengellisessä kentässä ja ihmisten sieluista käytävässä ns. hengellisessä sodankäynissä, että se tietenkin yrittää juurikin niin ovelasti ihmisiä eksyttää, etteivät he itse edes huomaisi ja ymmärtäisi menneensä väärään oppiin, siis tulleensa vääräoppisiksi. Niin he ovatkin pian jo suureen ääneen johtamassa muitakin harhaan ja vääriin oppirakennelmiin, perustellen niitä ties millä hienoilla ”inhimillisillä-”, ”humanistisilla”, ja jopa ”ihmisoikeus-”, yms., toki kyllä äkkiseltään fiksuilta kuulostavilla näkökohdilla; niin kyllä, mutta vain jos niitä tarkastellaan sekularismin kannalta. Mutta meidän kristittyinä, siis ainakin -uskovina- sellaisina, tuleekin tarkastella asioita oman, tärkeimmä ”ohjekirjamme” Sanan, siis Raamatun kirjoitusten valossa…
Joten voi vain todeta, että sitä kriteriä tuon kommentin loppuosa ei varmastikaan täytä, tai jos jonkun mielestä täyttää ja sille löytyy yhtä selkeätä Sanan paikkaa, kuin tuolle alkuosalle, niin olisi toki mieluisaa saada sitä esille. Enkä tarkoita nyt siis jotain sellaista ympäri pyöreätä ”rakastakaa”-kohtaa, jolla joidenkin mielestä voi puolustella, niin, kait sitten vaikka naapurin vaimoon rakastumista…?
Kristillinen usko käsittää enemmän kuin uskontunnustuksen.
Rakkaus, joka on lain täyttymys, merkitsee myös sen totena pitämistä, mitä kutsutaan Jumalan tahdoksi.
Eikä se merkitse ainoastaan totena pitämistä, vaan myös halua elää sen mukaisesti.
Ei voi olla oikeaa rakkautta, jos viitataan kintaalla sille, mitä Jumala on tahtonaan ilmoittanut (ajatellen, ettei se minua koske).
Kun ollaan tietoisesti, haluisasti ja katumusta tuntematta tässä sieluntilassa, ei olla armon piirissä. Se on vissi. Asia käy selville Roomalaiskirjeen luvusta 8.
Rafaelin kommenttiin pari ajatusta vastineeksi: Vääräoppinen on se, joka ei pidä totena sitä, mitä ekumeenisissa uskontunnustuksissa sanotaan, eikä kukaan, joka sydämen uskolla yhtyy kirkon uskontunnustukseen ole vääräoppinen. Tämä ei ole subjektiivisten tuntemusten asia, vaan raja on aivan selvä ja yksiselitteinen. Mitä sitten Jumalan ilmoitetun tahdon ymmärtämiseen tulee on ylimpänä lakina aina rakkauden kaksoiskäsky. Kaikkia muita Jumalan lain kohtia on tulkittava sen valossa. Näin voidaan ihan rehellisesti päätyä erilaisiin käsityksiin yksittäisten tekojen synnillisyydestä. Onhan synti vanhan kristinopin mukaan sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.
Koetin tuoda esiin tuota vanhaa koettua näkemystä, että meiltä edellytetään henkilökohtaista sydämen uskoa, eikä tunnustuskirjojen ja uskontunnustusten tavaamista ulkoa edesmenneitten esivanhempien perässä. Ne ovat hiukan eri asioita.
On hvyä pitää kiinni oikeasta opista, mutta sen asian toteutuminen ei vielä kerro yhtään mitään henkilökohtaisesta uskosta, pelastushan ei koskaan ole tiedon asia.
Tässä tulee mielestäni fariseuksen ja publikaanin ero esiin.
On hyvä puhua rakkaudesta lain summana, mutta sellainen rakkaus ilmenee myös suhteessa lähimmäiseen ja Jumalaan.
Kun on rakkaus Jumalaan, on myös halu olla kuuliainen hänen tahdolleen, eikä piittaamaton siitä
Minusta tas on ihan selvää, että jos ihminen on tullut uskoon,
päässyt sovintoon Jumalan kanssa. on hän sen kokenut myös subjelktiivisesti. Tunteet eivät tietenkään ole uskon perusta.
Asia on päin vastoin. Yksimielisyys ja rakkaus olivat kristillinen hyve ja tavoite alusta lähtien:
Sitä Paavalin ja Pietarin erimielisyyskin koski, koska uhkana oli jakautuminen ja riidat..
”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä” (Ap.t.4:32).
”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh.13:35).
Suomen perustuslain mukaan leipäjonoja ei saisi olla olemassa.
Perustuslain 19 § sanoo näin: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”
”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”
Elin toista vuotta pelkällä toimeentulotuella ja pärjäsin, kun asuin vaatimattomasti, en käytänyt nautintoaineita ja ostin vaattet kirpparilta. ja kävin tarvitaessa terveyskeskuksessa.
Leipäjonoihin lienee siis muitakin syitä kuin valtion ja kuntien riittävän tuen puute.
Seppo Heinola, sinä elit toista vuotta pelkällä toimeentulotuella ja pärjäsit vaatimattomasti eläen. Hyvä. Eikö kuitenkin paras ratkaisu olisi se, että nostettaisiin toimeentulotukea inhimilliselle tasolle eli sen verran, että jokainen saa ostettua ruokaa?
Kyllä minä sain ostetua ruokaa ihan riittävästi, mutta en käyttänyt nautintoaineita paitsi halpaa kahvia…
Ja sain kuten muutkin tarvitsevat myös asumistuen. Tuet olivat ihan riittävät. Tosin olin Tampereella ja Hesan tilanne saattoi olla vaikeampi.
Kun leipäjonot 1990-luvun alkupuolella ilmestyivät katukuvaan, niin näkyä pidettiin kansallisena häpeänä. Sen jälkeen niistä on tullut lähes virallinen köyhäinavun muoto ja sosiaaliturvan luonnollinen jatke.
Puhtaita papereita ei saa koostumuksesta riippumatta yksikään Suomen hallitus sitten 90-luvun alkupuolen. Jonoista olisi päästy eroon jo aikoja sitten, jos siihen olisi ollut halua.
Nostan sikäli Otto Merelle hattua, että kerrankin kokoomuslainen puhui rehellisesti julki, mitä ajatteli. Sen sijaan minun mahdoton ymmärtää sitä maailmaa, jossa ajatellaan leipäjonossa olevan kohtuullisesti toimeentulevia valeköyhiä. Ei. Ei kukaan jonota paria tuntia julkisessa häpeäpaalussa pari kympin ruokakassin tähden ellei todella ole sen tarpeessa.
Tutustuin paikalliseen jonoon menemällä jonon jatkoksi. Sain seisoa pakkasessa pari tuntia. Ei se herkkua ollut. Silmiä avartavaa kuitenkin. Suosittelen kokeilemaan. Päättäjille suosittelisin erityisesti. Lasten ei pitäisi siellä mielestäni olla ollenkaan. Leipäjonoissa ei välttämättä kuitenkaan ole ne, jotka apua eniten tarvitsevat. Onhan siinä melkoisen kynnyksen ylitys, että kehtaa jonoon mennä.
Senkin pääsee kokemaan, kun jonon päähän asettuu. Siitäkin huolimatta ettei ole hakemassa mitään apua. Moni näkee nälkää kotonaan, kun ei kehtaa ilmaista olevansa köyhä. Toisaalta jonossa on sellaisia vähätuloisia, jotka saavat jonotettuaan ilmaiset viikon ruuat ja voivat rahansa käyttää sitten muuhun. Joten leipäjonot eivät ole korjaamassa yhteiskunnan epäkohtia, vaan myös pitävät niitä yllä.
Raamatun mukaan köyhä ja sairas Lasarus lojui rikkaan miehen portinpielessä kerjäämässä niitä muruja, joita rikkaan pöydältä saattaisi tippua.
Nykyajan Lasarukset seisovat leipäjonoissa ympäri Suomea. Aika ajoin jotkut päättäjät huomaavat jonojen olemassaolon. Tehoaisiko päättäjiin se, että leipäjono sijoitettaisiin mahdollisimman lähelle eduskuntataloa, jotta se olisi koko ajan päättäjien silmissä?
Jokainen leipäjonon asiakas todistaa pelkällä läsnäolollaan, ettei perustuslain takaama oikeus välttämättömään toimeentuloon toteudu.
Suomessa hyvin toimeentulevat kitisevät muutaman kympin tulonmenetyksestä. Köyhät, työkyvyttömät ja sairaat saavat selvitä miten haluavat, pääasia, että pysyvät poissa silmistä.
”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ (Matt. 25: 37-40).
Leipäjonoissa on eniten eläkeläisiä. Pankkien tileillä makaa noin 76 miljardia euroa, joista eläkeläisten osuus on 42 miljardia. Myös asuntovarallisuutta johtavat eläkeläiset.
Eräs ruoka.avun antaja kertoi, että eläkeläiset eivät halua käyttää säästöjään, vaan hakevat ilmaista ruokaa. Siksi ”leipäjonot” eivät poistu katukuvasta. Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Ihmistä autetaan, kun avuntarvetta on. Mutta jos tileillä on rahaa, ei sosiaalitoimi tietenkään auta.
Harvinaisen typerä kommentti, jopa K24:ään.
Charlotta Linfors: Sinun kannattaisi ottaa selvää ennenkuin kuin kirjoitat paikkansa pitämättömiä asioita.
Alle 1000e / kk koskee 350000 Suomessa. Noin neljännes eläkeläisistä saa eläkettä alle 1000e/kk Alle 500e eläkettä saaviaviakin on 13000, oppositiopuolueet muistuttavat välikysymyksessään.
Mietihän: Miten ihminen tulee toimeen 1000e lla/kk ?? Asumiskulujen ollessa halvimmillaa 500e/kk–800e/kk . ? Lapsiperheiden ollessa kysymyksessä ruokakulut mukaanlukien ym, ei 1000e eläke riitä mihinkään. Joten sinun ei kannattaisi puhua niistä vähemmistöön ja hyvinvoiviin eläkeläisiin kuuluvista, joilla sattuu olemaan sijoitusasunto, josta joka kk. tipahtaa vuokratuloja.
Kun tutkit väittämäsi uudelleen, niin huomaat laskeneesi menot ja kulut väärin, joten ruoka-apua tarvitaan, eikä sitä tarvitse kenenkään hävetä.
Erkko. Totta ettei tonni yksin riitä juuri mihinkään,mutta tulee huomioida myös asumistuet ja satunnaiset tuet moniin erityistarpeisiin.
Totuus sattuu !
Tämä juuri koko jutun pohjimmainen juuri. Carlotta on aivan oikeassa. Meillä on vain kovin suuri tarve nähdä koko tuo suuri joukko välttämättömän avun tarvitsijoina . Näyttää olevan jonkinlainen tabu koko asia. Heti, kun otetaan esiin se, että on monia, joilla ei ole muuta tekemistä ja haluavat käyttää eläkkeensä, tai muut korvauksensa muuhun, ja ovat siksi jonossa, niin monet suuttuvat. Jos joku jakaisi torilla satasia, niin kukapa ei menisi siihen jonoon. Nyt vaan sama raha jaetaan ruokana, niin tyhmää on olla sitä hyödyntämättä. Säästyväthän rahat siinäkin. Todelliset avun tarvitsijat eivät useinkaan kehtaa tulla jonoon. Ei siellä ole pelkästään niitä, joille jonottaminen on ainoa mahdollisuus saada ruokaa.
Ajattelin minäkin ensin, että voi noita raukkoja, kun joutuvat jonottamaan ja saavat sitten jotain, mikä ei ole muille kelvannut. Itse voi mennä kauppaa ja ostaa mitä tarvitsen. Oma säälintunne heräsi ja olin jonkin aikaa jakamassa ruokaa. Sääli on sairautta. Varsinkin silloin , kun sen tähden mitätöidään muiden älyä ja ihmisarvoa. Eivät kaikki nuo ihmiset ole tyhmiä ja avuttomia. He vain käyttävät hyväkseen sitä mahdollisuutta, joka heille auliisi ja ilman mitään velvoitteita tarjotaan. Henkilöiden todellista taloustilannetta kukaan ei ole kyselemässä. Kuka tahansa meistä voi mennä hakemaan ilmaista ruokaa, jos vain kehtaa.