[Marko Tervaportti] Kotimaa24:n uutisessa 19.1.2016 kerrottiin, kuinka Oulun piispa Samuel Salmi seurueineen osallistui katoliseen messuun Vatikaanin Pietarinkirkossa. Juttu on kuitenkin kirjoitettu sellaisella tavalla, että siitä voi syntyä väärinkäsityksiä. Pyrin tässä selventämään joitakin asioita katolisen kirkon ehtoolliskäytännön suhteen.
- Katolisen eukaristian sakramentin eli ehtoollisen voi ottaa vain armon tilassa oleva katolisen kirkon jäsen. Tästä on hyvin harvinaislaatuisia poikkeuksia, mutta yhtä kaikki ehtoollisen saamiseksi on hyväksyttävä sitä koskeva katolinen oppi ja oltava kelvollinen tämän pyhän sakramentin vastaanottamiseen (esimerkiksi aidon kristillisen ja sakramentaalisen avioliiton ulkopuolisessa ihmissuhteessa eläminen on este).
- Nykyisin on joissakin maissa, lähinnä Pohjois-Euroopassa, käytäntönä hakea ehtoollisen aikaan siunausta ehtoollista jakavalta papilta. Tämän merkiksi asetetaan yleensä oikea käsi vasemmalle olkapäälle. Tapaa ei tunneta juurikaan muualla. Siksi on suositeltavaa pysyä ehtoollisen jakamisen aikana mieluummin paikallaan, jos ei ole varma siitä, että ehtoollisen jakaja tuntee tämän tavan. Jos ehtoollista kuitenkin tarjotaan, se johtuu ehtoollisen jakajan tietämättömyydestä ja siitä voi silti kohteliaasti kieltäytyä.
- Toisin kuin Samuel Salmi pohdiskelee, ehtoollisen jaossa sattuneesta erehdyksestä on turha vetää johtopäätöksiä siitä, että taustalla olisi “Vatikaanin uutta ekumeenista asennoitumista”. Katolisen kirkon oppi ja käytäntö sen suhteen, kenen on mahdollista ottaa vastaan ehtoollinen eli pyhä kommuunio, ei ole muuttunut viime vuosina eikä vuosikymmeninä mihinkään. Jos se muuttuisi, se ei tapahtuisi ”kentällä” vaan kirkkolain muutoksin ja kirkon sakramenttiopetukseen tehtävin lisäyksin.
- Artikkelissa kerrottiin myös, että ekumeenisella vierailulla Roomassa olleet Helsingin piispat Teemu Sippo SCJ, metropoliitta Ambrosius ja Irja Askola olisivat ”toimittaneet” yhdessä Henrikinpäivän ekumeenisen messun. Näin ei ole. Kysymyksessä on joka toinen vuosi katolinen messu, johon toisten kirkkojen edustajat osallistuvat ekumeenisessa hengessä esimerkiksi saarnaamalla, ja joka toinen vuosi luterilainen ehtoollisjumalanpalvelus, jossa vuorostaan on katolisen piispan tai papin saarna. Messu vietetään siis aina kunkin kirkon oman tradition ja käytännön mukaan. On huomattava, että näissäkin messuissa kunnioitetaan yhteisymmärryksessä sitä kipeää tosiasiaa, ettei kirkkojen välillä vielä ole ehtoollisyhteyttä.
- Paavi Franciscuksen luoma ”uusi tahtotila”, josta artikkelissa puhutaan, ei ole mikään merkki katolisen kirkon ehtoollisen jakamiskäytäytöntöjen muuttamisesta. Päinvastoin se on meille katolilaisille ennemminkin merkki siitä, että meidän itsemmekin olisi paljon tarkemmin tutkittava omaatuntoamme, tarkasteltava sitä kirkon opetuksen valossa ja punnittava sitten rehellisesti, olemmeko sillä hetkellä kelvollisia käymään Herran pöytään
Lopuksi on vielä sanottava, että meille katolilaisille eukaristia on koko kristillisen elämämme ”lähde ja huippu”. Se on meille kuin uskontunnustus. Me valmistaudumme sen vastaanottamiseen huolella, ripittäydymme vakavista synneistä ja paastoamme (edes lyhyesti) ennen sen vastaanottamista. Me muokkaamme elämäntapaamme niin, että voisimme ottaa ehtoollisen vastaan kelvollisesti, tietäen, että ”se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan” (1. Kor. 27).
Mikään yllä sanottu ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että jokainen ehtoollista jakava ei välttämättä aina tunne jokaista kirkon opinkohtaa ja käytäntöä niin hyvin, etteikö erehdyksiä pääsisi tapahtumaan. Ehtoollisyhteyden luominen oman käden oikeudella tekee kirkkojen todellisesta lähentymisestä kuitenkin entistä haastavampaa. Siksi olisi hyvä kunnioittaa tässäkin asiassa kunkin kirkon omia toimintaperiaatteita.
– Marko Tervaportti –
Johtaja, Katolinen tiedotuskeskus
Teksti julkaistu myös katolisen kirkon verkkosivulla
Katolisilla on tiukat vaatimukset siitä, kuka on sellaisessa ”armon tilassa”, että voi nauttia ehtoollisen ja kuka ei.
Katolisten joukossa on esimerkiksi hyvin monia, jotka ovat ottaneet avioeron ilman, että kirkko olisi antanut sille ensin hyväksyntänsä, ja menneet avioeron jälkeen uusiin naimisiin (maistraatissa tai yhteiskunnan asettaman vihkijä-viranomaisen luona). Katolinen kirkkohan hyväksyy avioeron vain poikkeustapauksissa. Nämäkin ihmiset ovat suljettuja ulos ehtoolliselta, yhdessä samasukupuolisissa suhteissa ja avoliitossa elävien kanssa. Näin ainakin tulkitsen Marko Tervaportin kirjoitusta siitä, että ”aidon kristillisen ja sakramentaalisen avioliiton ulkopuolisessa ihmissuhteessa eläminen on este”.
Kiitos katoliselle kirkolle, että sain osallistua ehtoolliseen Tallinnan Piritan luostarin aamupalveluksessa 2007. Yövyimme luostarin vierasmajassa ja olin edellisiltana keskustellut uskoon liittyvistä kysymyksistä luostarin abbedissan kanssa. Kun kuuluin ortodoksikirkkoon, hän keskustelun päätteeksi sanoi, että kun he ovat ekumeeninen luostari voisin osallistua ehtoolliseen. Ehtoollisen jakoi eläkkeelle jäänyt katolisen kirkon kardinaali Vello Salo, joka sodan aikana oli liittynyt Viron ”soomepoikiin” ja osallistunut Suomen puolella mm. Viipurinlahden taisteluihin.
”…. oltava kelvollinen tämän pyhän sakramentin vastaanottamiseen (esimerkiksi aidon kristillisen ja sakramentaalisen avioliiton ulkopuolisessa ihmissuhteessa eläminen on este).—–tietäen, että ”se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan” (1. Kor. 27).”
Tietävätkö tämän myös katoliset pedofiilipapit, -piispat ja -kardinaalit? Entä homoseksuaalisesti suuntautuneet papit ja piispat? Vai eivätkö he ole kelvollisia nauttimaan katolisen kirkon ehtoollista lainkaan?
Helsingin Sanomat 13.7.2014:
”Kaksi prosenttia katolisen kirkon papistosta eli joka viideskymmenes on pedofiili, sanoo katolisen kirkon paavi Franciscus.
Asiasta kertovat paavia haastatellut italialainen La Repubblica -lehti ja brittilehti The Independent.
Paavi Franciscus kertoo haastattelussa, että kirkolla on kahden prosentin luvusta ”luotettavat tiedot” ja neuvonantajat ovat vakuuttaneet, että ne pitävät paikkansa. Kahden prosentin luku koskee pappeja, piispoja ja kardinaaleja.”
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405219264874
http://yle.fi/uutiset/homopapin_ulostulo_suututti_vatikaanin/8352450
kimmo wallentin :”Tietävätkö tämän myös katoliset pedofiilipapit, -piispat ja -kardinaalit? Entä homoseksuaalisesti suuntautuneet papit ja piispat? ”
Kyllä tietävät. ””Me Kristuksen seuraajat emme tulleet kirkkoon hakeaksemme tehokkuutta tai tuloksia, tai rehvastellaksemme tai ylpeilläksemme ja hallitsemaan muuta maailmaa. Me tulimme syntisinä, kerjäläisinä. Me tulimme nälkäisinä ja janoisina. Me tulimme: sokeat, kuurot, rammat, spitaaliset, henkien riivaamat, epätoivoiset, eksyneet, yksinäiset. Meillä ei ollut poliittisia näkökantoja tarjottavana; meillä oli Kristus. Meillä ei ollut vakuuttavia todisteita; meillä oli haavamme, pyhä kaipauksemme, haparointimme pimeässä. Meillä ei ollut älykkäitä mielipiteitä, meillä oli ruumiimme, vähäpätöinen toiveemme olla hyviä, horjumisemme, varma epäonnistumisemme pyrkimyksessämme puhtauteen.” [pyhatila.fi]