Kirkolliskokouksessa on keskusteltu evankelioimisesta. ”Kuulostaa” siltä, että asiasta on paljonkin erilaisia näkemyksiä. Olisikohan syy siinä, ettei oikein ole yksimielisyyttää siitä mistä toiminnasta evankeliomisessa on kyse. Eikä siitä mitä evankelioiminen on ja lopulta, jopa siitä näyttää olevan erimielisyyttä, mitä evankeliumi vaikuttaa.
Silloin on vaikea ja jopa mahdotonta löytää yksimielisyyttä siitä, mikä asema evankelioinnilla tulee kirkossa olla.
Näen evankeliumin hyvin yksinkertaisena sanomana siitä, että Jumala tahtoo antaa meille oman pyhyytensä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ja vain meidän usein jopa hatarankin uskon vaikutuksesta.
Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja näiden edellytysten voimassapitäminen on erityinen kirkon tehtävä.
Evankeliumi ei merkitse tietenkään mitäään niille, jotka eivät ole sitä kuule. Moni on sen kuullut, mutta ei ole käsittänyt, mitä se hänen kohdallaan merkitsee, jolloin asia jää merkitystä vaille. Sellaisia seurakuntalaisia kirkossamme on paljon. Se näkyy siinä passiivisuudessa ja voimattomuudessa, joka kirkossa vallitsee.
Evankeliumi kuitenkin saa kuulijansa liikkeelle ja toimimaan. Evankeliumi on liikkeellepaneva voima, joka saa aikaan kuulijoissa aina jotain rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ja sen kautta toimintaa.
Varsinkin sen Evankeliumi saa aikaan, että kuulijalle tulee halu viedä evankeliumia eteenpäin, eli evankelioida. Juuri tämä pyrkimys ja halu näyttää kirkossa kadonneen ja sen tähden asia on nyt nostettu pöydälle. Evankeliumi on juuri se Jumalan voima, jonka varassa kirkon koko elämä on.
Onko nyt käynyt niin että kirkko on täyttänyt tilansa kaikella muulla ja unhohtanut varsinaisen olemassaolonsa tarkoituksen? Olisiko kirkko löytänyt niin paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, niin paljon, ettei sillä ole enää aikaa evankelioimiseen. Olisiko kirkko unohtanut ne asiat, mitä evankelimi aina saa aikaan silloin kun se oikein käsitetään ja omakasutaan?
Eli onko kirkko unohtunut sen mitä evankeliumi on ja samalla sen miksi se itse on olemassa?
Onko kaikesta muusta tullut niin paljon evankeliumia tärkeämpää, ettei evankeliumin keskeistä merkitystä enää tunnisteta?
Hyvän kysymyksen osasit Arille laittaa Kari. Olisiko mahdollista, että edes yhden kanssa olisi sama käsitys uskonasioista löytynyt. Eipä taida yhteistä säveltä Arin kanssa kenelläkään olla. Surullistahan noiden keskustelujen seuraaminen on kun Ari käyttää niin paljon voimavarojaan ja ne kaikki menee tässä ihan hukkaan. Samalla innolla ja päättäväisyydellä voisi synnyttää paljon hyvää, jos sen käyttäisi viisaammin. ”Jos taito puuttuu, niin ei ole intokaan hyväksi”.
Tulipas tästä kunnon uskonopillinen keskustelu! Siunattua pyhäpäivää kaikille.
Huimaa, huimaa!! Melkoinen blogi + kommentit. Aiheita löytyisi monille eri blogeille: Armonjärjestys, parannus, kaste, autuus, vanhurskaus, laki ja evankeliumi, jne. Näistä on toki kirjoitettu aikaisemminkin. Toivottavasti kirjoittelu jatkuu edelleen. Uskon, että silloin tällöin voi joku muukin ”harhautua” lukemaan blogeja ja kommentteja.
Haluan uskoa teidän kaikkien kanssa; kaikki synnit ovat anteeksi annetut Jeesuksen Kristuksen nimessä ja pyhässä sovinto veressä. Jumalan armo kuuluu siis myös minulle.
Minäkin toivotan siunattua pyhäpäivää!
Marko Sjöblom:””Nyt ei kannata ruveta liikaa kiistelemään sanoista: asia tässä on tärkeä. Parannus voidaan jakaa kahteen eri lajiin. Suuri parannus on sama asia kuin kääntyä epäuskosta Jumalaan uskovaksi. ””
Tuossa on taasen vesitetty yksi sana eli parannus tai jos oikein haluaisi nähdä jotain hyvää niin suuri parannus on oikea eli kun Jumala kutsuu ihmistä niin juuri parannuksen teko on se millä päästään sisälle Jumalan valtakuntaan ja senjälkeen ottamalla kaste saadaan synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahja, näin Pietari selkeästi sanoittaa.
Pyhitys on senjälkeen mielen muutosta sanan mukaiseksi eli kun alkaa kuulemaan Pyhän Hengen avulla Jeesuksen äänen niin ymmärtää mikä on lihanmieli ja hylkää sen ja alkaa uskomaan Jeesuksen sanaan.
”parannuksen teko on se millä päästään sisälle Jumalan valtakuntaan ja senjälkeen ottamalla kaste saadaan synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahja, näin Pietari selkeästi sanoittaa.”
Ihminen ei voi ottaa vastaan mitään, ellei sitä anneta ylhäältä!
Ihminen voi yrittää tehdä parannusta omassa voimassa. Jumalan valtakuntaan ei tulla sisälle omalla parannuksen teolla. Se on omatekoista parannusta. Kukaan ei voi syntyä uudesti ylhäältä omalla voimallaan, omilla teoillaan, omilla kasteilla ja muilla hurskailla teoilla.
Kristus on ensimmäinen ja viimeinen. Hänellä on valta ottaa omakseen. Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle se on mahdollista.
Ihmisen ainoa osuus pelastuksesta on usko, jonka Jumala on itse lahjoittanut (lahja), armosta ja ansiotta. Usko ottaa vastaan ja iloitsee saamastaan lahjasta.
Synnit on sovittu Golgatalla koko maailman syntien tähden. Meidän parannuksemme ei lisää siihen mitään. Me vain uskomme Jeesukseen meidän syntiemme sovittajana.
Älä Ari taas sano, että saamme tehdä syntiä, koska synnit on sovitettu. Jos sanot niin, niin kerrot, että et ole vieläkään mitään oppinut väitellessäsi blogeilla.
Jeesus sanoo: ”Mene, äläkä tästedes syntiä tee.”
PS. Ari, älä kerro Martti L:sta tässä keskustelun yhteydessä mitään. Martti L. voidaan pitää sivussa.
Kari Paukkunen mitä mieltä olet siis Pietarin sanoista Apostolien teoissa?
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Olenko luopunut kaikesta, no silloin kun huusin Jumalalta apua niin ei ollut mitään mistä pitää kiinni, velkaa oli mahottomasti ja parisuhde karilla, niin eipä ollut oikein mitään mistä luopua.
Mitä merkitystä sillä on olenko ainoa vai en joka uskoo Jumalan sanaan, ei se tee uskovaiseksi jos seuraa ihmisiä ja etsii himiskunniaa ja hyväksyntää, eipä tainnut Jeesuksella olla kovin montaa seuraajaa kun Häntä vietiin ristille.
Tottakai toivoisin ettette minun takia jättäisi tekemästä parannusta ja kääntymistä Jumalan puoleen, mutta eivät nämä kirjootukset ole pelkästään teitä varten joiden tekstejä kommentoin vaan myös niitä lukijoita jotka eivät kommentoi.
”Tottakai toivoisin ettette minun takia jättäisi tekemästä parannusta ja kääntymistä Jumalan puoleen.”
Ari, sinä olet tehnyt parannuksen, eivätkä muut kommentoijat?
Tämä tuli selväksi. Kukaan muu ei usko evankeliumia kuin Ari Pasanen.
Kari Paukkunen miksi kiinnität huomion minuun, selitä Jeesuksen sanoilla ja näytä missä puhun Raamatun sanan vastaisesti?
Eikö uskovilla ole yksi sama mieli, Jeesuksen?
1. Kor. 1:10
Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
”Eikö uskovilla ole yksi sama mieli, Jeesuksen?”
Missä löydät tämän saman mielen? Täällä sitä ei mielestäsi ole? Missä yhteisössä Jeesuksen mieli. uskovien sama mieli toteutuu?
”Kari Paukkunen miksi kiinnität huomion minuun?”
Sinä kommentoit ja otat kantaa. Miksi en kysyisi sinulta? Sinä olet ihminen, joka kommunikoi. Miksi sinä sitten esität kysymyksiä muille ihmisille tällä blogilla?
Pasanen, ”ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
Kenen kanssa sinulla on sama mieli ja sama ajatus”
Kari Paukkunen kun tuon esille Jeesuksen sanoja niin kenen mieli niissä on? Näytä missä tuon omiani?
Se tässä on juuri pointti, keskustelu olisi helppoa kun tuotaisiin esille Raamatun sanaa ja sillä näytettäisiin missä olen väärässä.
”Kari Paukkunen, kun tuon esille Jeesuksen sanoja niin kenen mieli niissä on? Näytä missä tuon omiani? Se tässä on juuri pointti, keskustelu olisi helppoa kun tuotaisiin esille Raamatun sanaa ja sillä näytettäisiin missä olen väärässä.”
Ari, sinä olet oikeasssa omassa näkemyksessä! Sinulla on oma tapasi löytää evankeliumi Raamatusta. Onko sinulla oma seurakunta, jonka yhteydessä voit jakaa omia päätelmiäsi Raamatusta?
Oletko seurakunnan ulkopuolella?
Vastaa kysymyksiini, kiitos. Jos sinulla ei ole olemassa omaa seurakuntaa, niin tällä areenalla keskustelusi on vailla perusteita. Kuka tahansa yksilö voi esittää mitä tahansa ajatuksia mistä tahansa.
Kristitty kuuluu seurakuntaan, jossa hän voi keskustella uskon asioista. Vaikuttaa siltä, että sinä olet oma seurakuntasi yksin, sekä oman uskontokuntasi piispa? Sinä luettelet Raamatun jakeita, mutta olet eri mieltä saamastasi palautteesta. Sinä yksin olet oikeassa, näin ajattelet?
Kari Paukkunen tuoko on sitä näyttöä Raamatusta?
Jeesus itse sanoo:
Luuk. 18:8
Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”
Luuk. 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”
Tämä Raamatun kohta on oikein, niin ja aamen.
Raamatun kohta ei millään tavoin vastaa kysymykseeni. Lue se uudestaan. Hyvää yötä.
”Eikö uskovilla ole yksi sama mieli, Jeesuksen?” Valitettavasti ei ole. Sen vuoksi Paavalin piti kehottaa korinttolaisia lainaamassasi 1. Kor. 1:10 jakeessa. Sen vuoksi meidänkin tulisi välttää riitelyä. Samanmielsyyteen pyrkiminen on sovinnollisuutta, joustavaa avoimmuutta, kunnioittavaa kuuntelemista. Joka luulee olevansa ainoa Jeesuksen mieltä seuraava, on eksynyt.
Riidan saa varmasti aikaan aina, vastaamalla riidanhaluiseen viestiin. Ihmettelen sitä, miten monet suurella innolla lähtevät sellaista kommentoimaan, vaikka lopputulos on aina sama.
Markon kommenttiin 21.05.2022 10:47:
Tietysti on niin että vaikkapa Hedbergin ja heränneiden kiistat on asetettava sen ajan kysymyksenasetteluihin. Mutta nämä kysymyksenasettelut näyttävät vain jatkuvan vuosisadasta toiseen.
Kun kirkkohistoriaa lukee ja miettii kaikkia niitä ja heidän kohtaloitaan, jotka evankeliumia ovat yrittäneet kirkastaa, niin jää kyllä se käsitys, että todellinen puhdas evankeliumi Jumalan armosta Kristuksessa halutaan aina tukahduttaa ja sen julistajat vaientaa.
Siis esim. Hedbergin tapauksessa, kun hänet siirrettiin syrjään vankilapapiksi. Onhan tällainen todella omituista, kun niin kuin aiemmin kirjoitin, pitäisi kirkon perustehtävä olla elävän uskon synnyttämisessä ja että siis seurakuntalaiset uskoisivat Jumalan armoon, joka tarjotaan Kristuksen sovitustyössä.
”Ajan myötä arkkipiispa Melartin alkoi saada muista pitäjistä valituksia, joissa kerrottiin seurakuntalaisten hylänneen omat paimenensa ja lähteneen Hedbergin luo Paimioon. Vuonna 1840 Hedberg karkotettiin Ouluun vankilasaarnaajaksi ja siirrettiin sieltä Raippaluotoon 1842 ja Pöytyälle 1843, missä hän kirjoitti kirjan ’Uskonoppi autuuteen’. Papillisia tehtäviä, kuten saarnaamista, hän ei saanut suorittaa muille kuin kaltereiden sisäpuolella istuville vangeille. Kesällä Hedberg alkoi pitää jumalanpalveluksia vankilan pihamaalla, kuten aikaisemminkin oli tehty. Kansaa kerääntyi aidan taakse kuuntelemaan, kunnes Hedberg oman virallisen seurakuntansa kanssa komennettiin sisätiloihin. Vankilatyö ei Hedbergiä erityisemmin innostanut. Suorittaessaan pastoraalitutkintoa Hedberg oli arkkipiispan kanssa napit vastakkain ja häntä syytettiin tuomiokapitulin halventamisesta.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Gabriel_Hedberg
Tämä sama linja näkyy meidän aikanamme herätysliikkeiden työntämisessä marginaaliin. Niiden julistus on muka jotenkin vierasta kirkolle. No sitä en toki ihmettele. Jos se monille kirkossa on vierasta (toki ei kaikille), mutta kristinuskolle se ei ole vierasta, vaan juuri ydinsanomaa. Ainakin niitä saarnoja ja jumalanpalveluksia, joita itse kuuntelen ja joissa käyn.
Oma tarmo vai Jumalan armo? Hedberg ei laskenut mitään ihmisen varaan. Näin minä olen myös Raamatun ydinsanoman omien ponnistelujen jälkeen ymmärtänyt. Ihminen haluaisi mielellään ”vähän parannella” omalla toiminnalla täytettyä työtä. Pelastus ei kuitenkaan löydy oman hengellisyyden valinnoista eikä hengellisistä kokemuksista.
Kasvuun ei ole oikotietä. Ihmisen on vaikea uskoa armo armoksi. Tätä opettelen edelleen. On kipeää todeta oma kyvyttömyys pelastuksen suhteen. Sitä riemullisempaa on ammentaa Raamattua juuri siitä näkökulmasta, että Jeesus Kristus on meidän uskomme alkaja, eikä vain alkaja, vaan täyttäjä. Se on täytetty Golgatalla. Voitto on saatu, alku ja loppu.
Hedbergin ”Uskonoppi autuuteen” -teos on väkevää sanomaa evankeliumin voimasta. Kirjassa oma tarmo (liha) alistetaan Jumalan armon alle. Näin päästään tarkastelemaan hengellistä ihmistä, joka tuntee Hänet, joka on ainoa auttaja. ”Mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Riitta ja Kari tuotte ilmi tuon evankeliumin vastustuksen Hedbergin kohdalla. Olen samaa mieltä siitä, että hänet, joka Kristukseen sydämestään uskoo on aina haluttu vaientaa. Myös nykyään. Itselläni ei ole herätysliiketaustaa, vaan Jumala on minut sanallaan herättänyt ja lahjoittanut armosta uskonvanhurskauden. Jumala myös johdatti minut Lutherin tekstien ääreen, joka on tuottanut minulle suuren valkeuden. Uskon ja ristin, tuon ahtaan portin, mistä Luther kirjoittaa, ja joka on myös ilmennyt ainakin vanhoissa suomalaisissa herätysliikkeissä vahvana virtana.
Saman vastustuksen kuin Hedberg sai aikanaan kokea myös Nils Gustav Malmberg, kun hän sai 1800-luvulla vastaansa arkkipiispa Bergenheimin. Kun Malmberg Bergenheimin puhuttelussa ”vetosi ponnekkaasti valaansa ja omaantuntoonsa ja lupasi mieluummin luopua virastansa, omaisuudestaan kuin hengestäänkin kuin toimia niitä vastaan” ja ryyditti puhettaan sirotellen siihen monta terävää totuutta ja polttavia suolarakeita, niin piispan itsehillintä petti ja hänen kasvoillaan nähtiin värin vaihtelevan punaisen eri sävyissä.” Myöhemmin Vaasassa Bergenheim totesi Lars Stenbäckille, miten ”Malmbergin käytös oli nostattanut hänessä hillittömän vihanpuuskan.” (Heikki Ylikangas, Murtuva säätyvalta). Lopulta kävi niin, että Malmbergin hylkäsivät melkein kaikki hänen entiset ystävänsä.
Kosti, en minäkään varsinaisesti ole herätysliiketaustainen, vaikka tosin kävin KRS:n rippikoulun. Jumalaan olen aina uskonut ja Raamattuakin aloin lukea jo ihan nuorena ja laulaa hengellisiä lauluja. Ystävien ja koulukaverien kanssa pidimme myös raamattupiiriä.
Jeesuksen merkitys kirkastui kuitenkin vasta myöhemmällä aikuisiällä. Mutta olen ymmärtänyt, että Jumala on pitänyt minusta koko ajan huolta ja kuljetti kohti tätä ymmärrystä, missä nyt olen. Suorastaan ihmeitä olen saanut kokea. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut kuinka suuri varjelus minulla on ollut teilläni.
Etsin kirjahyllystäni Hedbergin kirjoja, mutta löysin vain vanhan pienen vihkosen ”Kristuksen rakkaus syntisiin”. Mutta ihanaa vapauttavaa evankeliumin sanomaa.
Palaan vielä hieman tuohon kristityn osaan ja siihen, että usko ja risti kuuluvat yhteen, kuten myös lohdutus. Mielestäni se ei tule nykyään enää sillä tavalla ilmi, (vai tuleeko näissä ”tasa-arvoisissa” saarnoissa enää juuri ollenkaan) kuin vaikkapa Vanhassa suomalaisessa 1700-luvun virsi- ja evankeliumikirjassa (uusi painos 2001). – ”Suru ilon edell´ Käypi vuosi vuodelt´, Kuitenkin aina kääntyy, Iloksi jällens vääntyy: Jumal´ surun pois ottaa, Sun iloll´ jällens täyttää. (virsi 289).”
Päivi Räsäsen kohdalla risti on tullut varsin läsnäolevaksi. Viimeksi perjantaina eräässä paikallislehdessä Räsäsen otettiin jälleen esille ja viitattiin hänen käräjäoikeudessa saamaansa vapauttavaan tuomioon, mutta samaan hengenvetoon todettiin: – ”vaikka hänen puheensa eivät olleet laittomia, niin toinen kysymys on sitten, onko hänen puhetapansa ollut asiallista ja rakentavaa. Tuomitseva ja ankara puhetapa ihmisen seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä on erityisen loukkaava, koska kysymys on ihmisyyden perustasta -.” Näin siis, vaikka käräjäoikeus antoi tuomionsa, Räsänen on siitä huolimatta ”syyllinen”, kun hän sattui lainaamaan mm. Paavalin kirjettä. Ollaanko siis menossa siihen suuntaan, että Raamatun sanassa pysyminen kohtaa enemmän ja enemmän vastustusta. Näkyyhän se tosin tälläkin palstalla.
Näinollen kristityn elämään kuuluu erottamattomasti sama risti ja alhaisuus, joka oli ominaista Kristuksen maalliselle elämälle (1Piet. 4:1). Tätä kristityn elämän alhaisuutta, missä kristityt seuraavat Kristusta tulevat hänen kaltaisikseen. Raamattu sanoo sitä myös kristittyjen ristiksi. On ilmeistä, että kun me tunnustamme evankeliumia ristiinnaulistusta Kristuksesta meitä odottaa samanlainen kohtelu kuin mitä Kristuksen osaksi tuli maan päällä (Matt. 10:25). Kristukseen tunnustautumista eivät maailma ja Perkele voi sietää. Tästä rististä Paavali toteaa (Fil3:18): ”Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.”
Luther myös toteaa (Ps.118): ”Emme oppisi tietämään mitä on usko, Sana, Henki, armo, synti, kuolema ja perkele, mikäli kaikki tapahtuisi rauhassa ja ilman ahdistuksen kiusausta. Näin emme koskaan tulisi tuntemaan Jumalaa, lyhyesti sanoen, meistä ei koskaan tulisi oikeita kristittyjä, emme liioin voisi pysyä kristittyinä. Hätä ja ahdistus pakottaa meidät siihen ja pitää meidät kauniisti kristinuskon piirissä. Sen vuoksi meille ovat murhe ja risti yhtä välttämättömät kuin elämä itse ja paljon välttämättömämmät kuin kaiken maailman tavarat ja kunnia.”
Kun elämässä on raskaita aikoja ja sen päälle vielä raskaampia, niin joka Herraan sydämestään uskossa turvaa saa tuntea ilokseen Vapahtajan tunnettavan armon, joka on maailmalta salattu. Näinhän myös Hedberg asian ilmaisi, kun hän uskolla lujasti lohduttautui kaikkia epäuskon ja perkeleen vastaväitteitä ja lain vaatimuksia vastaan. ”Niin pian kuin uskalsin näin tehdä, – sain tuntuvastikin kokea – omassatunnossani rauhaa ja iloa Jumalan ansaitsemattomasta armosta, jota iloisin sydämin ja suurella äänellä aloin kiittää ja ylistää.” (Esa Santakari, Evankeliumin aamunkoitteessa s. 29) Kun Kristus on itse uskossa läsnä me saamme silloin tuon Vapahtajan läsnäolon myös tuntuvasti kokea, kun Herra katsoo sen tarpeelliseksi.
Kosti: ”Ollaanko siis menossa siihen suuntaan, että Raamatun sanassa pysyminen kohtaa enemmän ja enemmän vastustusta. Näkyyhän se tosin tälläkin palstalla.”
Ollaan menty ja edelleen mennään. On surulista nähdä miten monilla ei ole enää mitään käsitystä kristinuskosta, ihan perustavanlaatuiset ydinasiat ovat täysin hukassa ja virheelliset. Raamattu on vain ihmisten ajatuksia Jumalasta. Ei tule mieleen nähtävästi, että jos näin todella olisi, ei meillä mitään muuttumatonta ja kestävää turvaa ja luottamusta Jumalaan voisi edes syntyä. Jos Jumalan sana olisi tällainen, olisi se kuin mikä tahansa romaani. Jos kerran ihmiset vain nyt sattuivat noin ajattelemaan silloin. Nyt on kaikki toisin jne. jne. Tuskin pystyy enää selittämään ihmiselle, joka on noin kaukana tosiasioista yhtään mitään. Ja herjaukset saat osaksesi, se on selvä.
Jeesuksesta näyttää tulleen kirkolle nolo. Sillä jos Jeesuksesta halutaan oikeasti puhua niin kuin Raamattu hänet meille ilmoittaa, niin pitäisi puhua synnistä, syyllisyydestä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Pitäisi puhua Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin. Mutta kun synnistä ei puhuta, tuomiosta ei puhuta, Jeesuksen veriuhrista ei puhuta, rististä ei puhuta, uskosta ei puhuta, vanhurskaudesta ei puhuta jne. Saatikka mistään muustakaan ydinasiasta. Evankeliumi ei voi elää, jos ei puhuta, että ihminen tarvitsee sovinnon Jumalan kanssa. Hänen täytyy päästä henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen Vapahtajan kanssa.
Lainaan vielä tähän katkelman rovasti Raimo Mäkelän kirjasesta ” Teesejä laista ja evankeliumista” koko luvun Teesi 7 : ”Koska Raamattu on laki ja evankeliumi, on näiden suhde Raamatun ymmärtämisen ja selittämisen perusedellytys, niin että se avaa Raamatun jokaista yksittäistä kohtaa ja koko Raamattua”:
”Laki-evankeliumi ei ole mikään varsinainen oppi niin kuin esimerkiksi oppi Kristuksen persoonasta ja työstä, vaikka se perinteisissä luterilaisissa katekismuksissa ja uskonopeissa eli dogmatiikoissa on yleensä sijoitettu armonvälineiden – Jumalan sanan ja sakramenttien – yhteyteen, vaan se on kaiken, niin uskon kuin elämän ratkaiseva tarkastelunäkökohta, joka antaa kuin etumerkin kaikelle.
Raamattu avautuu Kristus-todellisuudesta, sen pohjalta ja sen kehyksessä. Jeesusta ei ihmisille ole olemassa ilman Raamattua, joka yksin ilmoittaa hänet. Jeesus kuitenkin avaa Raamatun ja tekee sen ensinnäkin Jumalihmisenä. Niin kuin Jeesus on ihminen ja Jumala ja nämä läpäisevät toisensa hänessä Jumalihmisenä, niin Raamattu on inhimillinen, jumalallinen ja interpenetratiivisesti jumalinhimillinen. Suhde on analoginen.
Toiseksi Jeesus esikuvana ja sijaisena avaa Raamatun meille ihmisille lakina ja evankeliumina. Persoona avaa asian persoonille. Lain ja evankeliumin toisensa läpäisevä suhde Raamatussa on analoginen Kristuksen esikuvaisuuden ja sijaisuuden suhteelle, sen taustalla olevalle Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden suhteelle ja Raamatun itsessään olevalle inhimillisyyden ja jumalallisuuden suhteelle.
Raamatun tulkinnan ydin on lain ja evankeliumin suhde. Kristus esikuvana ja sijaisena ja Raamattu lakina ja evankeliumina voidaan ymmärtää vain, jos Kristus uskotaan Jumalaksi ja ihmiseksi ainutkertaisena ja ainutlaatuisena historian henkilönä ja Raamattu hänelle analogisesti jumalalliseksi ja inhimilliseksi.
Jokainen Raamatun kertoma yksittäinen tapahtuma tai muu asia voidaan ja on syytä nähdä Jeesuksen kaksiykseyden eli jumalihmisyyden ja Jumalan kolmiykseyden valossa:
– Mitä se ilmoittaa Kolmiyhteisestä Jumalasta ja Jumalihmisestä Jeesuksesta?
– Miten kolmiyhteinen Jumala ja Jumalihminen Jeesus Kristus Jumalan keskeisenä persoonana ovat siinä läsnä ja toimivat?
– Miten se kohdistuu minuun ja meihin?
– Miten Jumala henkilönä kohtaa minut henkilönä?
Laiksi ja evankeliumiksi jokainen Raamatun kohta muuttuu minulle ja meille, kun kysyn:
– Mitä Jumala/Jeesus tässä vaatii minulta ma meiltä?
– Mitä Jumala/Jeesus tässä lahjoittaa minulle ja meille?
– Miten vaatimus ja lahja läpäisevät tässä toisensa siten, että päällimmäiseksi jää lahja?
– Miten tässä tulevan torjutuiksi sekä legalismi eli lakihenkisyys että antinomismi eli lain kumoaminen?
” Kirkon hengellinen elämä on jäsentynyt valittujen perustavien evankeliumikertomusten varaan. Niiden keskushenkilönä on Jeesus. Hänet pitää löytää kertomuksesta Jumalana ja ihmisenä ja Jumalaihmisenä, esikuvana ja sijaisena, lakina ja evankeliumina. Niinpä on esimerkiksi ja erityisesti Marian ilmestyspäivän eli Jeesuksen sikiämisen laki ja evankeliumi, joulun ei Jeesuksen syntymisen laki ja evankeliumi, uudenvuodenpäivän eli Jeesuksen ympärileikkaamisen laki ja evankeliumi ja kynttilänpäivän eli Jeesuksen Herran eteen tuomisen laki ja evankeliumi, samoin laskiaissunnuntain, palmusunnuntain ja pitkänperjantain laki ja evankeliumi sekä pääsiäisen, helatorstain ja helluntain laki ja evankeliumi. Ei ole olemassa näiden pyhäpäivien pelkkää evankeliumia ilman lakia, vaan evankeliumi edellyttää aina lain voidakseen olla evankeliumi. Kun niiden jännitteinen suhde kaikissa kolmessa ulottuvuudessaan – yhteytenä, erona ja synteesinä – jätetään pois, niin kuin saarnaamisessa usein, ehkä useimmiten tapahtuu, jäljelle ei suinkaan jää puhdas evankeliumi vaan joko legalismi tai antinomismi, jotka eivät rakenna sanankuulijaa, saarnaajaa itseään eivätkä Jumalan valtakuntaa.
Lain ja evankeliumin rinnakkaisuuden ja sisäkkäisyyden, yhteyden ja eron ja synteesin oivaltaminen ja käytännön johtopäätösten tekeminen niistä mullistaisivat kirkon julistuksen ja opetuksen, yksittäisten kristittyjen ja kirkon työntekijöiden elämän ja koko kirkon ja jopa yhteiskunnan. Lopputuloksena olisi paljon iloa ja kunniaa Jumalalle ja paljon iloa ja rakkautta ihmisille”.
Näin asia on. Ihmisen perinpohjaisesta lankeemuksesta ja tuomionalaisuudesta ei puhuta sillä vakavuudella, että ihmiset tajuaisivat oman tilansa. Kirkolliskokouksen avajaispuheessa arkkipiispa Luoma korosti lähinnä sitä, että me olemme Jumalan kuvia. Totta on, että Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, mutta arkkipiispa ei sanallakaan viitanut siihen, että tuo kuva kadotettiin syntiinlankeemuksessa, kuten Jouko Martikainen toteaa Perusta-lehden artikkelissa 4/2021: ”Ihminen menetti syntiinlankeemuksessa Jumalan kuvan. Sen tilalle hänstä tuli Saatanan kuva. Muistaakseni toit jossain vaiheessa tämän Martikaisen artikkelin esille. Luin sen oitis, kun tuo Perusta-lehti tulee minulle. Onko nykyaika kielenkäytössään niin sivistynyt, ettei sanalla synti saatikka sanalla Saatana ole enää todellisuuspohjaa tässä ajassa. Tai ainakin ne kierretään tavalla, etteivät seurakuntalaiset välttämättä huomaa mistä todella on kysymys. Lutherille Perkele oli elävä vastustaja, niin kuin se on meillekin. Mikäli ei olla syntisiä, niin mitä sitten julistaa armoa Kristuksesta, kun ei tiedetä, mistä pohjimmiltaan on kysymys. Kun tämä elämä on vähemmän ruusuilla tanssimista, olen siksi yrittänyt tuoda uskon ja ristin yhteyden teksteihini. Vahinko vaan, että nämä blogit katoavat pääsivulta aika pian. Aikaisempi käytäntö oli parempi. Voi olla, että se oli Kotimaan tietoinen valinta.