Kirkolliskokouksessa on keskusteltu evankelioimisesta. ”Kuulostaa” siltä, että asiasta on paljonkin erilaisia näkemyksiä. Olisikohan syy siinä, ettei oikein ole yksimielisyyttää siitä mistä toiminnasta evankeliomisessa on kyse. Eikä siitä mitä evankelioiminen on ja lopulta, jopa siitä näyttää olevan erimielisyyttä, mitä evankeliumi vaikuttaa.
Silloin on vaikea ja jopa mahdotonta löytää yksimielisyyttä siitä, mikä asema evankelioinnilla tulee kirkossa olla.
Näen evankeliumin hyvin yksinkertaisena sanomana siitä, että Jumala tahtoo antaa meille oman pyhyytensä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ja vain meidän usein jopa hatarankin uskon vaikutuksesta.
Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja näiden edellytysten voimassapitäminen on erityinen kirkon tehtävä.
Evankeliumi ei merkitse tietenkään mitäään niille, jotka eivät ole sitä kuule. Moni on sen kuullut, mutta ei ole käsittänyt, mitä se hänen kohdallaan merkitsee, jolloin asia jää merkitystä vaille. Sellaisia seurakuntalaisia kirkossamme on paljon. Se näkyy siinä passiivisuudessa ja voimattomuudessa, joka kirkossa vallitsee.
Evankeliumi kuitenkin saa kuulijansa liikkeelle ja toimimaan. Evankeliumi on liikkeellepaneva voima, joka saa aikaan kuulijoissa aina jotain rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ja sen kautta toimintaa.
Varsinkin sen Evankeliumi saa aikaan, että kuulijalle tulee halu viedä evankeliumia eteenpäin, eli evankelioida. Juuri tämä pyrkimys ja halu näyttää kirkossa kadonneen ja sen tähden asia on nyt nostettu pöydälle. Evankeliumi on juuri se Jumalan voima, jonka varassa kirkon koko elämä on.
Onko nyt käynyt niin että kirkko on täyttänyt tilansa kaikella muulla ja unhohtanut varsinaisen olemassaolonsa tarkoituksen? Olisiko kirkko löytänyt niin paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, niin paljon, ettei sillä ole enää aikaa evankelioimiseen. Olisiko kirkko unohtanut ne asiat, mitä evankelimi aina saa aikaan silloin kun se oikein käsitetään ja omakasutaan?
Eli onko kirkko unohtunut sen mitä evankeliumi on ja samalla sen miksi se itse on olemassa?
Onko kaikesta muusta tullut niin paljon evankeliumia tärkeämpää, ettei evankeliumin keskeistä merkitystä enää tunnisteta?
Pekka selventäisitkö mitä pidät ”kirkkona”?
Ajatteleppa kun jossain maassa x tapahtuu vallankaappaus niin sen sisällä elämä muuttuu mutta kuitenkin sen nimi on yhä x, siis onko kirkko yhä sama vaikka elämä sen sisällä on muuttunut vuosien saatossa?
Ajatellaampa puu vertausta eli jos kirkko olisi omenapuu, niin eikö se tuottaisi hedelmänä omenoita?
Entäpä mikä puu se olisi kun se alkaisi tuottaakin omenoiden sijaan vaikkapa appelsiineja eli hedelmä olisikin muuttnut täysin toisenlaiseksi, kerroppa kuinka tämä on edes mahdollista?
Ari
Kirkko on nimensä mukaisesti Jumalan kansa, kreikaksi kyriake ekklesia, Herran kansa. Koska Jumala on ikuinen niin myös kirkko pyhyy aina voimassa. Koska kukaan ei pelastu ilman Kristusta, niin kukaan ei myöskään voi pelastua pysymällä hänen omiensa ulkopuolella. Siksi myöskään kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, latinaksi extra ecclesiam nulla salus, kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Vanhan kirkon opettajat ovat sanoneet tämän selväsi, että sillä jolla kirkko ei ole äiti maan päällä ei myöskään Jumala ole Isä taivaassa.
Omenapuuvertaukseesi liittyen. Vaikka puutarhassa tapahtuisi mitä tahansa toimenpiteitä, niin omenapuu ei muutu luumuksi eikä kirsikka koivuksi.
Edelleen voit kai sinäkin myöntää ettei omenapuun oksa jää elämään jos se irrotetaan puusta. Sehän kuivaa ja kuolee elämän voiman loppumiseen. Samalla tavalla ei ole olemassa elävää uskoa kirkon ulkopuolella.
Mutta kuten hyvä puutarhuri pitää puutarhastaan huolta että puu kasvaisi hyvää hedelmää, samoin Pekka Velin herättämä kysymys on todella mielekäs ja aiheellinen. Miten huolehdimme siitä, että aito evankeliumi pääsee kasvamaan runsain määrin hyvää satoa.
Kahdenkymmenen kirjoitetun evankeliumin merkitys on luonnollisesti nerkittävä. Niiden realistisuudesta on tiedemiesten ja tutkijoiden tahlta tehty useita realistisia havaintoja jotka ovat luonnollisesti perustana niiden uskottavuudella.
Evankeliumi tuotaa aina hyviä hedelmiä. Niistä on hyvä luettelo Galattalaiskirjeen viidennnen luvun lopussa. Kirkko ei Jumalan Hengen hedelmiä tuota. Kirkko voi julistaa evankeliumia, jota se tekeekin, mutta osaatko Ari kertoa miksi niin harvat ottavat sen vastaan?
Pekka ihmiset rakastavat pimeyttä eivätkä tule valkeuteen.
Ajatteleppa nyt miksi niin harva todella seurasi Jeesusta eikä loppuun asti edes opetuslapsetkaan, kansa kyllä halusi tulla Jeesuksen lähelle nähtyään ne ihme teot ja hyvyyden, mutta lopulta hekin kääntyivät pois kun ns ”oppineet” saivat ns ”voiton” ristiinnaulitessaan Jeesuksen. Ihmis kunnian on suuri voima, halutaan olla kunnioituksen ja hyväksynnän kohteena eli ei todella haluta luopua kaikesta ja lähteä seuraamaan Jeesusta eli kulkemaan Tietä joka vie eroon ihmiskunniasta ja hyväksynnästä, sanoohan Jeesus:
Luuk. 6:22
Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan-Ihmisen Pojan tähden.
Joh. 16:2
He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
Evankeliumi on Jumalan voima, joka tuottaa hyvät hedelmät. Ei kirkko niitä voi tuottaa. Kirkko kyllä julistaa jumalanpalveluksissaan evankeliumia jokaisena pyhänä, mutta kuulijoita on niissä usein vähän. Meillä täällä ei sitä murhetta ole, että olisi vähän väkeä, mutta uusia ihmisiä evankeliumia kuulemaan ei täälläkään ole tulossa.
Kaikkihan me Ari, rakastamme pimeyttä enemmän. Emme me halua tulla valoon. Vain Jumalan Henki voi sen meissä saada aikaan, että tulemme kaikkine tekoinemme valoon.
Kiitos Pekka Veli tästä! Voihan asian loiventaa sillä, että harmillisen monet kirkon jäsenet ovat unohtaneet (jos ovat koskaan sisäistäneetkään) sen miksi kirkko on olemassa. Tai sillä että kirkolliskokousedustajat eivät ole yksimieleisiä asiasta – yhtäkaikki, olet mielestäni oikeassa.
Kirjaimellisesti, evankeliumi on kalastusta, ihmisten kalastusta.
Jeesus on ripustettu kuin mato koukkuun, antamaan henkensä kalastajan puolesta, että kalastaja saisi saalista, jonka se vie nuotiolle ja paistaa, syö ja ulostaa.
Kalastaja ei välitä muusta kuin saaliista, keinolla millä hyvänsä, ja siksi se on eksynyt totuuden tieltä pöpelikköön ja lupailee asioita, joita se ei pysty antamaan.
Eiväthän kalat pelastu.
Toisena täkynä se yrittää vierittää yhä edelleenkin ja kaiken jälkeen myös juutalaisvihaa, nimittelyä, herjaa ja syyttelyä, jonka avulla se pyrkii korottamaan itsensä korkeammalle Jumalan pilviä aina taivaaseen saakka. Mutta tämä saattaa jäädä oikeudenmukaisuuden jalkojen alle astinlaudaksi. Koska sen olemassa ololle ei ole mitään oikeudellista perustetta olemassa.
Se on vihapuheen kaltaista, tuomittavaa toimintaa, jolla on ollut järkyttävät seuraukset.
”Kirjaimellisesti, evankeliumi on kalastusta, ihmisten kalastusta.” Nähdäkseni sekoitat tässä kaksi asiaa, evankeliumin ja evankelioinnin. Evankeliumi on ilosanoma, viesti. Evankeliointi on toimintaa, joka pyrkii evankeliumin avulla saavuttamaan ihmisiä ja liittämään heidät kristittyjen yhteisöön, seurakuntaan. Jälkimmäistä voi tavallasi kuvata kalasteluna. Evankeliumi on siis se ’mato’, jota evankelioinnissa käytetään. Ongelmnat, joihin puutut, ovat todellisia, mutta eivät leimaa kaikkea kristillistä julistustyötä.
Hyvä korjaus Martti Pentti. On tärkeää osata erottaa nämä kaksi toisitaan.
Martti Pentti
Nähdäksesi ilmoitan, että evankeliumi on evankelioinnin sisältö, jossa edellä mainitsemani asiat ovat.
Sana ’Ilosanoma’ on pöllitty Jesajalta, ja siellä se on hyvin ymmärrettävä ilo siitä, kun joku julistaa rauhaa, sodan jälkeen.
Ilosanoma ei ole sanoma jokun kuolemasta, vaan sodan loppumisesta.
Kristillisyys on sotkenut selviä asioita.
”Ilosanoma ei ole sanoma jokun kuolemasta, vaan sodan loppumisesta.” Eikö kristillinen evankeliumi synnin ja kuoleman voittamisesta ole juuri tuollainen ’jesajalainen’ ilosanoma? Ei seurakunta syntynyt Jeesuksen kuoleman vaan ylösnousemuksen julistajaksi.
Tarja Parkkila & Co,
Taidat sekottaa keskenään käsitteet ”kalastus” ja ”ryöstökalastus”.
En myöskään ymmärrä, mitä tatrkoitat tässä yhteydessä ”juutalaisvihalla”. Sitä varmaankin esiintyy eri puolilla, mutta eihän se evankeliointiin liity. Toki kirkkojärjestelmät ovat nekin aikoinaan sekaantuneet juutalaisten sortamiseen, mutta nahdäkseni aidot kristityt nimenomaan haluavat siunata juutalaisia (toki hyväksymättä tietenkään heidän kaikkia tekojaan – syntisiä he ovat siinä missä mekin). Onpa omassa Evlut-kirkossammekin monenlaisia näkemyksiä – ja asenteita juutalaisia saati Israelia kohtaan.
On hyvä muistaa sekin, että kristityt ovat suurin vainottu ryhmä uskonsa(8tai ”maailmankatsomuksensa”) vuoksi.
Olen itse käsittänyt, että evankeliointi tarkoittaa ensisijaisesti (klassisen) kristinuskon perusteiden julistamista ja esillä pitämistä ”sanoin, teion ja asentein”. Titteliä ”evangelist” olen kyllä nähnyt käytettävän myös ihan liiketaloudellisessa ”julistustyössäkin”, mutta se ei ole kristillistä sellaista, mutta heidän määrittelemäänsä ”ilosanoman” levittämistä.
Jukka Mikkola
Et selvästikkään ole lukenut evankelimia ollenkaan. Vai voiko olla niin, että sinulla on tavallista paksumpi peite silmillä sitä lukeissa, tai ehkä sinä vain uskot kuulemaasi, koska puhujat varovat tuomasta esiin näitä demonisointeja ja Kristus murha syytöksiä.
Tarja
Vapahtajamme eli juutalaisuuden keskuudessa juutalaisena, aikansa oppineimpana opettajana. Koko hänen sanomansa nousee Vanhan testamentin juutalaiselta taustalta. Uuden testamentin sanoma aukeaa nimenomaan Vanhan testamentin pohjalta.
Esimerkiksi kerran opponoin Åbo Academin tutkijaseminaarissa erään väitöskirjan tekijän monisatasiuvuista tekstiä yhdestä ainoasta Jeesuksen lausumasta. Teoksen käsittelemä materiaali oli valtaisa analyysi siitä miten erittäin laaja Vanha testamentin materiaali lopulta kasvoi tuottaen huopentumana tuon yhden väiteltävän jakeen sanoman, kun Vapahtajamme tiivisti sen yhteen lauseeseen.
Tällaisen aineksen ääressä ei voi muuta kuin todeta, että Jeesuksen opetus oli alusta loppuun juutalaisuudesta noussutta, mutta avoimuudessaan koko maailmanlaajuista ihmiskuntaa syleilevää ja koko maailmaamme ajatellen suurinta ja armahtavinta laupeutta korostava näköala Vanhan testamentin kirkkaimpien helmien loisteen esille tuomista. Niinpä Jeesuksessa toteutui se lupaus, jonka jo Aaprahami sai Jumalan kutsun yhteydessä, että se Jumalan työ mikä Aaprahamia seuraa koituu kaikkien maailman kansojen siunaukseksi:
1.Mooseksen kirja:
12:3 — ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”