Kirkolliskokouksessa on keskusteltu evankelioimisesta. ”Kuulostaa” siltä, että asiasta on paljonkin erilaisia näkemyksiä. Olisikohan syy siinä, ettei oikein ole yksimielisyyttää siitä mistä toiminnasta evankeliomisessa on kyse. Eikä siitä mitä evankelioiminen on ja lopulta, jopa siitä näyttää olevan erimielisyyttä, mitä evankeliumi vaikuttaa.
Silloin on vaikea ja jopa mahdotonta löytää yksimielisyyttä siitä, mikä asema evankelioinnilla tulee kirkossa olla.
Näen evankeliumin hyvin yksinkertaisena sanomana siitä, että Jumala tahtoo antaa meille oman pyhyytensä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ja vain meidän usein jopa hatarankin uskon vaikutuksesta.
Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja näiden edellytysten voimassapitäminen on erityinen kirkon tehtävä.
Evankeliumi ei merkitse tietenkään mitäään niille, jotka eivät ole sitä kuule. Moni on sen kuullut, mutta ei ole käsittänyt, mitä se hänen kohdallaan merkitsee, jolloin asia jää merkitystä vaille. Sellaisia seurakuntalaisia kirkossamme on paljon. Se näkyy siinä passiivisuudessa ja voimattomuudessa, joka kirkossa vallitsee.
Evankeliumi kuitenkin saa kuulijansa liikkeelle ja toimimaan. Evankeliumi on liikkeellepaneva voima, joka saa aikaan kuulijoissa aina jotain rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ja sen kautta toimintaa.
Varsinkin sen Evankeliumi saa aikaan, että kuulijalle tulee halu viedä evankeliumia eteenpäin, eli evankelioida. Juuri tämä pyrkimys ja halu näyttää kirkossa kadonneen ja sen tähden asia on nyt nostettu pöydälle. Evankeliumi on juuri se Jumalan voima, jonka varassa kirkon koko elämä on.
Onko nyt käynyt niin että kirkko on täyttänyt tilansa kaikella muulla ja unhohtanut varsinaisen olemassaolonsa tarkoituksen? Olisiko kirkko löytänyt niin paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, niin paljon, ettei sillä ole enää aikaa evankelioimiseen. Olisiko kirkko unohtanut ne asiat, mitä evankelimi aina saa aikaan silloin kun se oikein käsitetään ja omakasutaan?
Eli onko kirkko unohtunut sen mitä evankeliumi on ja samalla sen miksi se itse on olemassa?
Onko kaikesta muusta tullut niin paljon evankeliumia tärkeämpää, ettei evankeliumin keskeistä merkitystä enää tunnisteta?
Jukka Mikkola
” Minä teen teistä ihmisten kalastajia,” sanoo Jeesus. Ei siis ole minun keksintö.
Jeesus puhuu myös verkoista, kehoittaa Pietaria heittämään verkot oikealle puolelle, sieltä tuli suuri saalis. Onko verkoilla tai nuotalla kalastaminen ryöstökalastusta, se on mielipidekysymys.
Verkkoon pyydystämiseksi, tai verkkoon saamiseksi sanontaa, käytetään myös silloin, kun jokin paikka, esim. kaupunki on piiritetty, eli saarrettu ja se on loukussa, kukaan ei pääse pakoon.
Filippuksen evankeliumi. ” Vapahtajan puoliso oli Maria Magdakena ”.
Maria Magdaleenan evankeliumi. ” Vapahtaja sanoi. Syntiä ei sellaisenaan ole ”.
Vapahtaja sanan merlitys on todennäköisesti siinä, että Jeesus Korkeimman lähettiläänä poisti perisynnin ja synnin meistä Hän totesi ,meillä on syntymästämme saakka lähimmäisen rakkaus mentaliteetti olemuksessamme jossa hengessä Korkein on mukana. Ymmarrämme tämä tai ei niin me ihmiset päätämme itse elämästämme planeetallamme
Tässä yksi esimerkki evankeliumien tulkinnasta.
Vaan ei sellainen keksintö hyödytä autuuteen ketään, vaan päinvastoin. Ainoastaan Jumalan Pojan evankeliumi tuo elämän ja autuuden, jonka saarna on pitkälti lakannut isossa kuvassa. Siksi pitää kannustaa ihmisiä tunnus-yhteisöihin, jossa on elävää srk-yhteyttä.
Samuel Kettunen.
Korkon opin Jumalan poika ei ole kirjoittanut sanaakaan.
Jos todella halutaan keskustella, mitä on evankeliointi ja mitä sen pitäisi olle, on ensi sovittava, miutä tarkoitamme kristinuskolla.
Jos viitataan Marian, Filippuksen tai muuhun ei-kaanoniin-kuuluvaan tekstiin, ollaan todennäköisesti eri käsityksestä kristinuskosta kuin mitä ns. klassinen kristillisyys tarkoittaa. Noita tekstejähän on useita, mutta klassisten Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaiset evankeliumitekstit on ymmärtääkseni tieteellisestikin osoitettu olevan aivan eri kategorioissa kuin nuo ns. ei- klassiset evankeliumiteksteiksi nimetyt. Oltiinpa siis kristinuskon järkevyydestä itsessään mitä mieltä tahansa.
Samoin vertaus ”ihmisten kalastamisesta” pitää ymmärtää Raamatun (lähinnä uuden Testamentin) kokonaisuuden valossa – ainakin jos sitä tarkastellaan perinteisen kristinuskon sisältöä ajatellen. Nykyisenä postmodernina aikanahan kyllä kaikki ajatellaan enemmän tai vähemmän itse kunkin omakohtaisena tulkintana – tai valtapolitiikan soveltamisena.
Evlut kirkkomme ainakin muodollisesti vielä toistaiseksi nojaa Raamattuun (ja ns. tunnustuskirjoihin) ja niiden viitekehyksessä kirkon evankelioinnista pitäisi puhua. Irroittamatta evankeliointia Raamatun kokonaisilmoituksesta. Jos aletaan yksttäisten Raamatun kohtien pohjalta (pelkästään) harrastaa evankeliointia (tai kristinuskon tulkintaa kristillispohjaisena auskonnollisuutena) , ollaan siirtymässä käyttämään evankeliointia inhimillisen vallankäytön välineenä. Jos halutaan ”evankelioida” jollain muulla asialla – tai poliitikoida – olisi rehellisyyden nimissä virallisesti luovuttava Raamatun arvovallan ja tunnustuskirjojen mukaisuuteen sitoutumisesta. Sellaisiahan pyrkimyksiä toki on.
Körttien (jota sukua olen vahvasti) laulumaakari, Jaakko Löytty laulaa: ”Saarnaa synti synniksi-ja päälle Armon ripaus”. Kirkossa touhutaan tosi paljon kaikkea hyvääkin. keskitytään diakoniaan, erilaisiin toimintamuotoihin, yhteisöllisyyteen. Mutta Evankeliointi on Sanan kuuloon tuloa, Sanan satuttamaksi suostumista, todeta oma mahdottomuus (syntisyys). Rukoilla Jumalalta Armoa tehdä parannus synneistään, pyytää mielenmuutosta, kääntyä Isää kohti ja katua, että hyvistä yrityksistä huolimatta-taas tuli rikottua jotain käskyä-tai pahimmillaan kaikkia kymmentä. Laki on tehty, että jokaisen ihmisen suu tukittaisiin. Synnitön ei ollut kuin ihminen, Jumala, Poika, Kristus, Jeesus. Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa-ettei yksikään hukkuisi, vaan saisi Iankaikkisen Elämän. Ja kun minä saan syntini anteeksi, ja sinä saat syntisi anteeksi-on siitä lähtökohdasta helpompi antaa lähimmäisellekin anteeksi. Ja simppelisti kertoa kaverillekin, että Jeesus tuli häntäkin varten, jos sitä toinen ei vielä tiennyt. Kutsua seurakuntaan Sanan kuuloon. Ja antaa Jumalan puhua sydämelle. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, joten pakkokäännytys ei onnistu. Ihminen kylvää (Sanaa Raamatusta) mutta Jumala antaa kasvun (Uskon). Siitä ilosta ihminen tulee seurakuntaan ja alkaa toimimaan sielujen pelastus sydämellään. Sillä se, joka tietää pelastuneensa helvetin kauhuista-ei voi olla siitä toisille kertomatta. Körtit ja vähän muutkin ovat hypänneet syntikohdan yli ylpeästi suoraan Jumalan Armoon ja Rakkauteen. Rakkaus peittää suuretkin synnit kyllä, mutta on synnit Jumalalle tunnustettava-ja aika harva loppupeleissä on ylpeä synneistään. Mutta jos ei käsitä syntiä tekevänsä, kehottaisin taas Raamattua lukemaan, sillä Totuus, myös itsestä vapauttaa. Aina Iloon , Rauhaan ja Jumalan Lapsien Vapauteen saakka.
Raamattu. Markuksen kirjoittama evankeliumi. Jeeus tavallinen ihminen, Korkeimman sanan saattaja.
Kalataja vertaus on huono, tai, se on sellaiseksi tarkoittettukin, että ihmiset kysyisivät että mitä mitä, onko meidät tarkoitus syödä. Siihen voi tietysti vastata, että tehän olette Kristuksen ruumis, teille käy, kuten Kristuksen ruumiille käy, se syödään.
Huono tai hyvä on myös tarina kuninkaan paluusta, jonka lopussa sanotaan: ”Mutta ne, jotka eivät huolineet minua kuninkaaksensa tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni. ”
Tämä herättää tietysti pelkoa, sitä kannttaa käyttää lähetyskentillä, ihmiset pelosta kääntyvät kristityiksi, aivan kuten Korintissa, kun Jeesuksen tunteva paha henki hyökkäsi juutalaisten kimppuun ja raateli heidät. Ihmiset kääntyivät pelosta kristityiksi Paavalin jakaessa heille hikiliinoja parannukseksi.
Väärä huoneenhaltija on myös mielenkiintoinen Jeesuksen mielestä viisas mies, ja lisäksi kehoitus hankkia ystäviä väärällä mammonalla, että he sitten pelastavat, kun rahat loppuu.
Kuninkaan paluussa oli toinenkin mielenkiintoinen kohta, kun kuningas oli lähtiessään jakanut leivisköitä miehillensä ja hyvät miehet olivat osanneet sijoittaa, (ajatelkaa ihmiset tekivät sijoituksia jo varhaisina aikoina.) niin, että leiviskä oli moninkertaistunut. Paitsi yksi joka oli kätkenyt rahan, ja palautti sen, mutta sai vihaiset moitteet ja raha käskettiin antaa sille, jolla jo paljon oli. ” Sille jolla on, annetaan lisää ja siltä jolla ei ole otetaan entinenkin pois ”
Eipä ole lohdullinen tarina sekään, mutta voihan se kannustaa sijoittamaan.
Kirkko on ja sen pitääkin olla ensisijaisesti jumalanpalvelusyhteisö. Säännöllisen jumalanpalveluksen ydin on saattaa ihmisiä Jumalan armon piiriin viestimällä Kristuksen voittoa pahan voimista. Kristuksen voitto mahdollistaa syntisen ihmisen armahtamisen sen sijaan, että hänet tuomittaisiin oikeudemukaisuuden mukaan. Oikeudenmukaisuus vaatii vääryyden rankaisemista, mutta evankeliumi lupaa anteeksiantoa. Tämä viestin välittäminen on jumalanpalveluselämän keskeinen tehtävä. Tätä viestiä sitten tukee kristillinen kavatus (pyhäkoulu, rippikoulu, raamattupiirit yms.) sekä diakonia eli apua tarvitsevien auttaminen. Turmiollisia kirkon ”ystäviä” ovat ne, jotka haluaisivat nähdä kirkon pelkästään moraalinvartijana ja hyväntekeväisyysjärjestönä. Valitettavast tällaista ajattelua kyllä näkee nykyisin, jopa kirkon sisälläkin.
Sahama
Te olette siis oikeudenmukaisuuden vastustajia, ja kehtaatte vielä sanoa sen.
Mitä Jumalaa te oikein palvelette ?
Toivoisin ettei sellaisiin kommentteihin vastata, jotka vievät selkeästi keskustelua pois evankelioimisesta ja evankeliumista.
Oikeudenmukaisuus on valtion velvollisuus. Kirkko on velvollinen pitämään esillä armoa ja laupeutta, mikä on mielestäni ihan eri asia. Olen ehkä kelvoton Jumalan palvelija, mutta uskon , että Jumala ei kosta pahoja tekojani ja laiminlyöntejäni vaan antaa ne anteeksi Kristuksen tähden evankeliumin lupausten mukaisesti.
Anteeksiantaminen ei perustu oikeudenmukaisuuteen. Moni kieltäytyy antamasta anteeksi juuri siksi, ettei siinä tapahdu oikeudenmukaisuus. Kieltäytyminen anteeksiantamisen mahdollisuudesta sitoo kieltäytyjän vihaan ja katkeruuteen. On raskasta kantaa sisällään vihaa ja katkeruutta. Minulle oli suuri vapautus, kun sain katkeruudesta vapautua ja samalla opin tunnistamaan vihaani ja kohdistamaan sitä oikeisiin kohteisiin. Eli opin välttämään vihan tunnistamisen avulla haitallisia asioita ja tapahtumia. Viha on siis hyvin hyödyllinen tunne, kunhan sitä vain oppii käyttämään oikein. Katkeruus sen sijaa syö elämän voimavaroja ja on pelkästään haitallinen tunne.
Mahdatko Sahama tietää että sanan ’vanhurskaus’ oikea käännös olisi juuri ’oikeudenmukaisuus’? Miksi sitä ei uskalleta kääntää oikein?
Seppo
Sanan vanhurskaus merkitys on paljon monimuotoisempi kuin annat ymmärtää. Näistä on tehty väitöskirjoja joten kysymuksessä ei ole vain joidenkin mielipiteitä vaan huippututkijoitten selkeitä teoksia.
Väitteesi on yhtä yksipuolinen, kuin jos joku sanoisi, että kaikki pyörälliset ajoneuvot ovat polkupyöriä.