Onko nykypäivänä soveliasta saattaa toinen syyllisyyden tuntoon jostakin sellaisesta, joka on aikakautemme maalisten lakien mukaan täysin luvallista ja jota henkilö pitää omalla kohdallaan hyvänä asiana. Saako ihmiselle osoittaa juuri ne synnit joihin hän on elämässään takertunut? Entä jos siihen hajoaa hänen koko elämänsä ja identiteettinsä perusta? Sopiiko edes kyseenalaistaa onko henkilön motiivit elämänsä valintoihin itsekkäitä? Entä onko syrjintää saattaa ihminen löytämään itsestään sellaista syntiä, jota ei samassa muodossa ole kaikissa muissa?
Schmalkaldenin opinkohtien kolmannessa osassa 2. kohdassa todetaan: ”lain tärkein tehtävä ja vaikutus on, että se paljastaa perisynnin hedelmineen ja osoittaa ihmiselle, kuinka pohjattoman syvälle hänen luontonsa on langennut ja turmeltunut” ja edelleen 3. kohdassa: ”Ihmisen täytyy kuulla tämä tuomio: Kenestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä. Teidän jokaisen täytyy muuttua muuksi ja toimia toisin kuin nyt olette ja toimitte, keitä ja kuinka suuria, viisaita, mahtavia ja pyhiä te sitten olettekin. Tässä ei kukaan ole hurskas.”
Yksimielisyyden ohjeessa 5. kohdassa puolestaan todetaan: ” Kaikille lain saarnan järkyttämille katuville syntisille pyhän evankeliumin lohtua tuova julistus tarjoaa Kristuksen ansio uskolla vastaanotettavaksi. Evankeliumi ei nimittäin julista syntien anteeksiantamusta piittaamattomille, itsevarmoille sydämille, vaan särkyneille ja katuville (Luuk. 4:18). Evankeliumin saarnaa tarvitaan, sillä muutoin lain aikaansaama katumus eli järkytys ei koidu pelastukseksi (2 Kor. 7:10) vaan johtaa epätoivoon.”
Lain saarnan tehtävä on siis pudottaa jokainen erikseen alas omalta individualistiselta jalustaltaan ja sen jälkeen hänelle annetaan evankeliumin julistuksella lohdutus.
Miten asia on käytännössä nykyaikaisessa yksilökeskeisessä yhteiskunnassa? Kerrommeko vaikkapa urheilijalle, joka on koko elämänsä etsinyt menestystä kilpakentiltä, että hänen pitää laittaa talenttinsa jakoon, mutta ei saa etsiä siitä omaa kunniaansa. Kunnianhimo on ollut hänelle menestyksen avain, mutta nyt se onkin este hänen ja Jumalan välillä. Me toiset emme toki näe, mikä on ollut kilpailemisen todellinen motiivi ja onko oma kunnia mennyt Jumalan edelle, mutta jos kalikka kuitenkin kolahtaa? Toimimmeko silloin häntä kohtaan väärin?
Entä ihminen joka on omalla tavallaan ”menestynyt parisuhderintamalla” toisin sanoen hänellä on monipuolisesti kokemusta haureudesta, eikä hän katso elämäntavassa olevan mitään vialla. Pitäisikö hänen saada jatkaa tyytyväisyyden tilaansa ilman lain saarnaa? Miten hän silloin voisi kohdata pelastavan evankeliumin?
>>>Evankeliumi ei nimittäin julista syntien anteeksiantamusta piittaamattomille, itsevarmoille sydämille,>>>>
Olen hämmästellyt tätä väärän rauhan sanomaa ja piittaamattomuteen holhoamista.
On vastuutonta uskotella niin, että Room 7:22-23 koskisi
kaikkia ihmisiä.
Sehän koskee vain niitä synteihinsä ja rikoksiinsa kuolleita, jotka Jumala on tehnyt eläväksi, kuten Paavali tähdentää Ef 2:1 ja Ef 2:5
Eläväksi Kristuksessa tehty ei enää voi surua tai omaan itseensä pettymättä elää synnissä, vaan hän tahtoo irti siitä, tulla terveeksi.
Rakkaus ei myöskään salli ihmisen olla piittaamaton Jumalan tahdosta
—————-
Ei se mitään hyödytä, että Jumala on häivähdyksen laista istuttanut kaikkien maailman ihmisten sydämiin.
Ei laki auta ihmistä seuraamaan Jumalaa eikä laki anna voimaa rakkauteen.
Laki voi kyllä tehdä ihmisen tyhjäksi ja johdattaa uskoon – ja siinä
armahdettuna Pyhän Hengen voimasta rakastamaan, vaikka se aika vähäiseksi tässä minulle ainakin jää.
Miten, Jukka Kivimäki, reagoisit itse? Eli pidätkö sitä ”suvaitsemattomana syrjintänä” (hehheh, ilmaus on niin riemastuttava), jos sinulle yhä vain saarnattaisiin lain saarnaa silloin, kun osoitat välinpitämättömyyttä jotakin syntiä kohtaan, vähättelet sitä tai jopa hyväksyt sen tai kun sinussa on sellaista syntiä, jota kaikissa muissa ei sellaisenaan ole?
Tai että jos et ajan hengen mukaisesti pidä syntinä sellaista, joka kuitenkin Raamatussa synniksi sanotaan. Tai saisiko sinun itsekkäitä motiivejasi kyseenalaistaa (nythän en tosin yhtään osaa arvata, mitä syntejä tai identiteettien perusteita olet mahtanut ajatella kirjoitusta laatiessasi, mutta kai sitä voi ihan yleisellä tasollakin pohtia)? Ja olisiko se sopivaa aina vain uudelleen ja julkisesti vai kenties suvaitsematonta syrjintää?
Meinaan että kun sinua tällainen teema ihan noin yleisesti teologisena kysymyksenä pohdituttaa niin ehkä siihen jotain henkilökohtaista esimerkkiä tai kokemusta löytyy? Meinaan jokainenhan kumminkin omista synneistään tekee parannusta ja vai oliko tässä pohdinnassa fokus muiden synneissä ja että kun sitten joku voi suvaitsemattomaksi syrjijäksi tituleerata.
Blogitekstissä oli esimerkkinä huippu-urheilija, jonka piti jatkaa urheilua, mutta lopettaa kunniantavoittelu. itselläni taitaa blogistina olla vähän samanlainen synti, koskapa toisinaan tulee vilkaistua tuota viikon luetuimmat listaa. Ei sekään ole syy jättää kirjoittamatta,
Syntihän ei varsinaisessa merkityksessään ole sitä mitä katsomme, tartumme tai maistamme. Synti on enemmänkin mielen asenne.
Joo se on tosi tärkeää miettiä, että jos menee saarnaamaan lakia huippu-urheilijalle, niin syyttääkö hän sitten suvaitsemattomaksi syrjijäksi. Minäkin olen muistavinani sen yhden entisen ampumahiihtäjä-painijan, joka avautui Lapin Kansassa, kun Pirkko-Liisa Suomussalmelta oli tullut saarnaamaan lakia SM-viestikilpailun jälkeen. Minkälaisia kokemuksia sinulla on, ovatko huippu-urheilijat syyttäneet suvaitsemattomaksi syrjijäksi kun olet käynyt heille lakia saarnaamaan tästä synnillisestä huippu-urheilijan identiteetistä?
Lähimmässä tuttavapiirissäni ei liene sellaista huippu-urheilijaa jolla olisi mennyt ns. ”mitalit päähän”.
Käytin esimerkkiä, koska jokainen varmaan tunnistaa heitä julkisuuden kautta.
Minusta hieno esimerkki tämä huippu-urheilijan synnillinen identiteetti. Oikeastaan ajatus siitä, että kristityn velvollisuuksiin kuuluu aina huomauttaa, jos lähimmäinen käyttäytyy synnillisesti, on sellainen, joka myös varmaan edesauttaa kirkon ja uskonnon vaikutusvallan romahdusta, mikäli se on tavoitteesi. Jos vaikka ostaa kahvilassa yhden viinerin sijasta kaksi, vaikka on kerryttänyt merkittävän ylipainon, tai jos joku esiintyy päihtyneenä julkisella paikalla, ajaa ylinopeutta tai ostaa saman vuoden sisällä jo toisen hienomman puhelimen koska kaverillakin on, tai jos vaikka vilkuilee kaupungilla minihameisten perään, niin olisi luontevaa, jos kristityt alkaisivat puuttua näihin ilmiöihin rakkaudellisesti.
Muutenkin, aina ihmetellään vain sitä homoutta, mistä tässä postauksessa ei selvästikään ollut kyse, joten tämä oli kyllä terveellinen avaus. Ihan jo siinäkin mielessä, että kuten itse, Kivimäki, sanoit, suurimmalla osalla ihmisistä EI KOSKAAN ole homoseksuaalisia ajatuksia, joten mukavampi puhua välillä liiallisesta pullanhimosta tai materialla pätemisestä tai silmän viettelyksistä vastakkaisen sukupuolen kohdalla. Kyllä luulisin, että kristityn tehtävä on kaikesta odotettavissa olevasta vihamielisyydestä huolimatta osoittaa kanssaihmisille juuri nämä heidän vikansa. Eikä aina vain sitä homoutta, jota harva edes normaalitilassa ajattelee.
Lohdullista, Jukka Kivimäki, kuulla, ettei lähipiirissäsi ole tällaista synnillisen huippu-urheilijaidentiteetin omaavaan henkilöä ja ymmärrän, että koska sellainen voi lähipiiriin vai vaikka kirkkokahveilla samaan pöytään tupsahtaa koska tahansa, haluat pohtia tätä tärkeää kysymystä kanssamme jo etukäteen.
Ja tosiaan, saako esim. kisapappi, kun olympiajoukkueessa tällaisen synnillisen huippu-urheilijaidentiteetin tunnistaa, lukea lain saarnaa vai ollaanko heti syyttämässä suvaitsemattomaksi syrjijäksi? Ja voiko tällaiselle synnillisen identiteetin omaavalle huippu-urheilijalle lukea Herran siunauksen tai rukoilla hänen puolestaan koska synnin puolesta ei voi rukoilla eikä sitä voi siunata?
Toisaalta on hyvä muistaa, että kaikki me olemme syntisiä. Tuokin, että on sellainen K24-klikkauksiin kiinnittynyt identiteetti. Siinäkin on merkittävä kilvoittelun paikka.
Olet Tarja Koivumäki oikeassa, että heikommanveljen tai sisaren tukeminen kuuluu kaikkille hairahtaneen veljen tai sisaren nuhtelu voi olla hyädyksi ihan seurakunnan ulkopuolisessakin tilanteessa, mutta blogissani ei ollut varsinaisesti kyse siitä. Kyse ei myöskään olut varsinaisesti siitä, miten ihminen kohdataan yksityisessä ripissä, joka asia toki aihealueeseen kuuluu. Blogin varsinainen aihe koskettaa sananjulistusta joko pappina tai tehtävään kutsuttuna maallikkona.
Viittaamasi ”homokysymys” ei ole asian suhteen mikään erilliskysymys.Syntien synniksi saarnaaminen koskee myös homoseksuaaleja ja heidän elinpiirinsä asioita tai sitten ei koske myöskään heitä. Jos synnit saarnataan synneiksi, niin silloin mahdolliset esimerkit on syytä valita niin, että paikallaolijoihin kolahtaa eniten, ei niin että kolahtaa vähiten.
Joo, kaikki me olemme syntisiä, mutta ilmeisesti blogisti hienovaraisesti vihjaa, että joillakin ihmisillä on tiettyjen ominaisuuksiensa perusteella vielä lisäksi rutkasti ylimääräistä syntikuormaa kannettavanaan.
Jorma tarkoittanee kysymyksellään, että eikö ole suorastaan lähimmäisen heitteillejättöä ikuisuuden näkökulmasta, jos emme selkeästä, mutta toki rakkaudella tee selväksi, että homos..siis huippu-urheilu on syntiä.
Jukka Kivimäki menee vielä pidemmälle tarkentaessaan, että synti ei varsinaisesti ole jonkin synnillisen asian tekemistä, vaan se on ”mielen asenne.” Huippu-urheilun kohdalla tämä tarkoittaa, että sinun ei tarvitse edes huippu-urheilla, pelkkä halu harrastaa huippu-urheilua on jo syntiä. Jonkin nimeltä mainitsemattoman olemuksellisemman asian kohdalla tämä Kivimäen huomio synnistä tarkoittanee, että tietynlaisesta toiminnasta pidättäytyminen ei enää riitä, vaan pelkkä ”mielen asenne” jo on synnillinen, siis syntiä.
Mutta Jukka Kivimäki, toit kuitenkin rohkeasti oman syntisi ja synnillisen identiteettisi julki ja muiden lain saarnan alle. Joten nyt voimme puhua siitä blogin valossa.
Kristityn identiteetin tulisi suuntautua Kristukseen, ei kohti K24-klikkauksia. Tunnistat syntisi, mutta kirjoitat blogeja hyvin ahkerasti tänne, joten näyttää siltä, ettet ole halukas kilvoittelemaan syntisi ja tekemään parannusta identiteettisi kanssa. Päin vastoin. Nyt minä kehoitan sinua lopettamaan täällä bloggaamisen. Hyväksytkö tämän lain saarnan vai torjutko sen suvaitsemattomana syrjintänä? Tai väitätkö, ettei syntisi olekaan syntiä? Tai että voit sen harjoittamista jatkaa?
Kari-Matti Laaksonen & Jani Salminen
Teillä vaikuttaisi oleva ilmeisen hukassan mitä synti varsinaisesti on.
Synti ei ole varsinaisessa merkityksessään lista asioita joita tekemättä jättämällä välttyy tekemästä syntiä. Synti etsii kyllä aina reittinsä tullakseen pinnalle.
Toki sitten jos jokin tekeminen koituu erityiseksi kiusakuseksi, niin sitten sitä on syytä välttää.
Kari-Matti Laaksoselle vielä erikseen huomioksi, että ylpeyden alueeseen liitttyvä kiivailu ei välttämättä ole suoraan analoginen haureuren alueeseen liittyvän kiivailun kanssa. Esimerkkisi ei siis muutettavat muuttaenkaan ihan suoraan osu.
Noin se sitten meni, Jukka Kivimäki. Eli torjuit lain saarnan. Et syyttänyt suvaitsemattomaksi syrjijäksi vaan tietämättömäksi ja ymmärtämättömäksi. Onko siinä teologisesti merkittäväkin ero, että torjuuko lain saarnan vetomalla suvaitsevaisuusteen vai ymmärtämättömyyteen?
Kysyit blogissasi, että ”onko syrjintää saattaa ihminen löytämään itsestään sellaista syntiä, jota ei samassa muodossa ole kaikissa muissa?”
No, syrjinkö minä nyt siis sinua kun sinussa on tämmöinen sunti, jotai ei samassa muodossa ole kaikissa muissa?
Ja vielä; neuvopa nyt sitten, blogisi teemaan liittyen, että kun toinen torjuu lain saarnan, niin eikös sitä lain saarnaamista pidä aina vaan jatkaa? Koska synti on syntiä eikä se muutu ei-synniksi, vaikka sen torjuukin?
Vähän tässä tulee nyt mieleen parikin tunnettua lausahdusta, toinen koskee sitä, kun asetetaan toisille taakkoja, joita ei itse olla valmiit kantamaan, ja toinen roskan osoittamista toisen silmässä, vaikka omassa on hirsi.
Mitä tulee sanan julistamisen tehtävään, niin minä ymmärsin, että tässä tosiaan oli kyse sellaisesta ”julistamisesta”, kun osoitetaan toisten syntejä. Eli lain saarnaamista henkilökohtaisesti synnin sokaisemille. Ehkä sinä tarkoitit jotain yleistä saarnaamista, tyyliin ”tehkää kaikki parannus”, vaikka huippu-ureilijaesimerkkisi ei oikein siltä vaikuttanut,
Jani Salminen, mikä tässä sitten oli se laki
Onko niin että mielestäsi blogien kirjoittaminen on syntiä, siksi että joku (tässä tapauksessa minä) saattaa olla itse kiinniostunut kuinka paljon niitä luetaan. Näinhän minä en sanonut.
Asiahan on sama kuin jumalanpalvelukseen osallistumisen muutoin kuin etupenkistä pitäminen syntinä. Ainahan siihen edellä olevaan penkkiriviin voi istahtaa joku. Tekopyhiähän tämä syntie ei vaivaan, joten mitäs heistä.
Uudestisuntynyt kristitty sitävastoin on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas.
Tarja Koivumäki
Kyllä minä tarkoitin sitä, jos esimerkiksi jumalanpalvelukseen osallistuu vaikkapa 500 messuvierasta, niin mahdollisimman muni saarnan kuulijoista kokee, että juuri minä sain parannuskehoituksen ja juuri minä sain lupauksen synteini anteeksiannosta. Taitava saarnaaja osaa asiansa, eikä puhu vain ympäripyöreitä jotka valuu ohi kuin vesi hanhen selästä.
Jukka Kivimäki, laki on ”mene, äläkä syntiä tee”.
Ja synnin määrittelit itse; se on se klikkausten määrän katselu – kuinka paljon huomiota minä ja kirjoituksemme olemme saaneet? Toit esille, että sinulla on tällainen synti.
Minä kehoitin sinua, blogisi hengessä, kilvoitukseen ja parannuksen tekoon syntisi kanssa. Saarnasin sinulle lakia – mene, äläkä syntiä tee.
Sinä torjuit lain saarnan ”koska Salminen on ymmärtämätön”.
Nyt torjut lain kyselemällä, ”onko Jumala todella sanonut” -hengessä, että mikä se laki oikein nyt tässä on…
Eikös se näin mene? Menestystä vaan kun saarnaat lakia niille huippu-urheilijoille (köh kun yskityttää!). Tässä on oikein hyvä lähtökohta siihen.
Väärin kerrattu Jani Salminen. Et sinä kehottanut minua välttämää tunnustamaani syntiä, vaan lopettamaan täällä bloggaamisen. Sehän on täysin eri asia.
Olihan se ohje sille huippu-urheilijallekin että hänen pitää laittaa talenttinsa jakoon, mutta ei saa etsiä siitä omaa kunniaansa. Maailmassa on monia kristittyjä urheiluja jotka kiittävät yksin Jumalaa niistä lahjoista joita heille on suotu. Itse kunkin sisinpään ei toki näe muut kuin Jumala.
Joo, Jukka Kivimäki, jotain tuollaista arvelinkin. Olisi pitänyt tajuta esimerkistäsi, että tarkoitit tilannetta, jossa 500 huippu-urheilijaa osallistuu jumalanpalvelukseen, jossa pappi tai julistaja kehoittaa näitä tekemään parannuksen yleisellä tasolla ja rakkaudesta lähimmäisiinsä huomattuaan mitalien nousseen näille päähän.
On minulle toki täällä jo niinkin kommentoitu, että blogiani on jo tarpeeksiluettu ja se pitäisi poistaa. Tuosta tekstistä on tosin jo jonkin aikaa.
Tarja Koivumäki
Mikä tässä nyt on niin vaikea käsittää. Jokainen 500 ihmisestä tietysti havaitsee itsestään ihan eri synnin. Sellaisen jota ei ole aiemmin edes synnikseen tiedostanut.
Ja huomioksi vielä ettei parannusta voi tehdä ”yleisellä tasolla”.
Jukka Kivimäki, mutta eihän sinun lain saarnan torjuminen minun kertaamiseeni liittynyt. Sehän tapahtui heti, kun puhuttelin sinua ja kehoitin sinua parannukseen ja kilvoitukseen. Eikä se lain saarna himmene eikä synti muutu ei-synniksi, vaikka minä kertaisin kuinka väärin.
Mutta nythän kannattaa muistaa, että se synti on tässä se huomion hakeminen itselle kirjoittamalla blogeja ahkerasti K24-foorumille. Foorumikirjoittamisesta tai suosituimpien blogien listan katselusta Raamattu ei taida sanoa mitään. Ja minä vain testasin, että miten reagoit siihen lain saarnaan kun on kyseessä tällainen synti ja syntinen taipumus etten sanoisi identiteetti (josta blogissasi puhuit). Että tuleeko syytettä suvaitsemattomasta syrjinnästä. Ei tullut, mutta ymmärtämättömyydestä tuli ja nyt viimeksi sitten pyrit turhentamaan lain saarnan sen ”väärään kertaamiseen”. 😀
Katsotko, että pappi on tehnyt hyvän teon, jos 500 homoseksuaalia osallistuu jumalanpalvelukseen ja papin saarnan jälkeen päättää erota puolisostaan ja ryhtyä selibaattiin?
Tällaista viestiäkö kirkon tulisi sinun mielestäsi tarjota?
Mutta sitten minä en, Kivimäki, ollenkaan tajua pointtiasi. Kun kirkossa saarnaaminenhan on juuri tuota, että yleisellä tasolla kehoitetaan 500 ihmistä luopumaan jostakin synnistä, ja jokainen sitten joko tuntee tai ei tunne pistoa omalla kohdallaan. Meinaatko että kristillisen opin mukainen saarnaaminen yleisellä tasolla tulkittaisiin jossakin syrjinnäksi? KENEN syrjinnäksi silloin? Ja mitä tarkoitit sillä, että kristitty huomaa lähimmäisessään synnillistä asennoitumista ja siitä pitäisi rakkauden nimessä kehoittaa pois? Sitäkö, että pappi seurakuntaansa yleisesti silmäilemällä huomaa, että täälläpä on nyt haureuden synti läsnä, ja sen siivittämänä vetoaa seirakuntalaisiin yleisesti? Jokin tuossa nyt ei mene minulle jakeluun…
Tarja Koivumäki
Ei se ”yleisen tason saarna” muutoin närää aiheuttaisikaan, mutta jos siellä penkissä nyt sattumalta istuukin juuri se pörssipeluri jota pastori yleisellä tasolla käyttää esimerkkinä tai se kolmesti eronnut tai se ”tehoviljelijä” tai ”pitkäaikaistyötön” joka on lopettanut aktiivisen työnhaun tai se tupakoitsija joka surutta saastuttaa omia keuhkojaan jne. Eihän se pastori kaikkien niiden 500 tarkkaa elämäntilannetta tunne
”Onko se ollenkaan rakkautta että ihmisarvon nimissä annetaan lähimmäisen kuolla synneissään?” kysyy Jorma Ojala.
Jusu Vihervaara vastaa C.S. Lewisin sanoin:
”Kaikkien julmuuksien joukosta julmuus, jota harjoitetaan “uhrien omaksi parhaaksi”, lienee kaikkein ahdistavinta. Voi olla parempi elää ahneen despootin orjuudessa kuin kaikkivoipan moraalisen tungettelijan. Despootin julmuus voi toisinaan väistyä, hänen ahneutensa saattaa tulla tyydytetyksi; mutta he, jotka sortavat meitä meidän “oman etumme” nimissä, tekevät sitä loputtomiin omantuntonsa siunaamina. He saattavat mennä todennäköisemmin taivaaseen, mutta samalla he tekevät maanpäällisestä helvetin.”
Onko synnin saarnaaminen synniksi siis sinun mielestäsi julmuutta?
Otetaan esimerkki: Toinen henkilö on tehnyt lähimmäistään kohtaan jotain väärää, eikä tunnew katumusta. Onko julmaa herättää hänen omantuntonsa ääni, jolloin hän ahdistuu siitä mitä on tehnyt? Oletan vastauksesi yleispäteväksi olipa vääryyden aihe tai tekotapa mikä tahansa.
Hyvä yritys, J. Vihervaara. Ulkopuolisena sinulla ei ole mitään kompetenssia sanoa, miten uskovan kristityn pitäisi toteuttaa Jeesuksen käskyä
Jukka,
Vastaukseni kysymykseesi totean, että jos henkilö toimii loukkaavasti lähimmäistään kohtaan, häntä voi auttaa ymmärtämään, että tämä toinen henkilö kokee hänen toimintansa loukkaavana. Ja mielestäni tavan, jolla tästä henkilölle kertoo, tulisi olla jotenkin suhteessa toiminnan loukkaavuuteen.
Kommenttini, jossa lainasin Lewisin ajatusta, ei kuitenkaan liittynyt väärin tekemiseen lähimmäistä kohtaan vaan sellaiseen kirkasotsaiseen hössötykseen, jossa henkilö kokee alituista tarvetta jankuttaa eettisiä neuvojaan lähimmäisilleen. Esimerkiksi jos joku ottaisi asiakseen muistuttaa minua jatkuvasti siitä, että parisuhteeni on hänen mielestään syntiä, se ei olisi minusta vain julmaa vaan myös moukkamaista.
Mikä on luokkaavaa toimintaa Jusu?
Jos vaikka hengellisessä tilaisuudessa luetaan yhtenä monista teksteistä roomalaiskirjeen 1 -lukua ja sinä olet paikalla, eikä sinulle ole etukäteen kerrottu että juuri kyseinen teksti luetaan. Onko se silloin loukkaavaa toimintaa sinua kohtaan?
Entä onko se sinua kohden loukkaavaa toimintaa, jos julistustyöntekijä selittää samaa roomalaiskirjeen lukua hengellisessä radio-ohjelmassa traditionaalisen uskontulkinnan mukaisesti?
Minun mielestäni loukkaavaa toimintaa on sellainen, jonka jokin toinen ihminen kokee loukkaavana. Minun mielestäni loukkaamista ei voi etukäteen määritellä, koska ketään ei voi pakottaa loukkaantumaan tai kieltää loukkaantumasta. Se on tunne.
Ihmisiä voi loukata epähuomiossa tai tahallaan. Minusta tuomittavampaa on se, että tietoisesti tekee jotain sellaista, minkä tietää toista loukkaavan. Jos loukkaa toista ihmistä vahingossa ja haluaa hyvittää tilannetta, kannattaa pyytää anteeksi. Minä en näe, että tämä olisi erityistä rakettitiedettä.
Uskon, että suurimmalle osalle ihmisistä on jaettu sen verran tunneälyä, että pystymme aistimaan ja ymmärtämään, miten lähellämme olevat ihmiset reagoivat omaan toimintaamme. Täydellistä empatian puutetta kutsutaan usein narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi.
Jukka, et missään kohdin ole puhunut kristittyjen keskuudessa harjoitettavasta ”synnin sanomisesta synniksi”, vaan juurikin yhteiskunnasta yleensä. Silloin syrjintää on se, mikä syrjinnän tunnusmerkit täyttää. Ja vaikka olisitkin, missä on se kuuluisa vapaa tahto, eikö valinnan vapaus ole kristinuskon mukaan ihmisellä itsellään?
Jo otsikossa viittaan saarnamiseen, siis kristilliseen julistukseen.
Kristillistä julistustyötä voidaan ja tulee tehdä sekä kristittyjen että ei-kristittyjen keskuudessa.
Milloin kristillinen julistustyö ei-kristittyjen keskuudessa mielestäsi täyttää syrjinnän tunnusmerkit?
Rikoslain 11. luvun (rikoksista ihmisyyttä vastaan) pykälä numero 11 sanoo seuraavasti.
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Jos puhutaan pelkästään julistamisesta, kiihotus kansanryhmää vastaan lienee todennäköisempi rikoslain pykälä kuin syrjintä. RL 11:10 kuuluu seuraavasti:
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Sikäli jos ei puhuta näiden henkilöön liittyvien seikkojen perusteella tapahtuvasta panettelusta, tuomio tulisi todennäköisemmin kunnianloukkauksesta. Se on astetta lievempi rikos ja siitä voi saada vain sakkotuomion.
Jusu
Tarjoitatko nyt että esimerkiksi Gideonit harrastavat Suomessa rikollista toimitaa jakamalla Uuttatestamenttia sairaanhoitajakisi valmistuville?
Vai täytyykö rikoksen tunnusmerkistö mielestäsi vastaa, jos Raamatun teksteihin lisää kommentaarin, jolloin esimerkiksi Kirjapajan ja Perussanoman toiminnat olisivat rikollisia?
Minun käsittääkseni Raamattu on Suomessa täysin laillinen kirja ja sen kustantaminen, myyminen ja jakelu eivät täytä rikoslain minkään pykälän tunnusmerkkejä.
Miksi huomio kiinnitetään esimerkiksi Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa joihinkin asioiden, toiset sivuuttaen?
Paavali pitää selvästikin ahneutta syntinä. Ahneus tulee esille monessa muussakin yhteydessä Raamatussa. Voimme kai aika pitkälti kaikki olla yhtä mieltä siitä, että ahneus tuomitaan Raamatussa selvin sanoin.
Evl kirkko harrastaa bisnestä veroparatiiseissä/kytköksissä veroparatiiseihin. Minusta kyseessä on melko selkeästi institutionaalinen ahneus. Pitäisikö pöntöstä julistaa kirkolle lakia? Miksi synnillä tarkoitetaan esimerkiksi viidennen herätysliikkeen piirissä ainoastaan navan alaisia asioita?
Bogissa kirjoittamistani esimerkeistä ensimmäinen oli ylpeyden alueeseen liittyvä ja toinen sekä haureuden että ylpeyden alueeseen liittyvä.
Ajatelin kirjoittaa vielä kolmannen esimerkin ahneuden ja/tai kateuden alueelta, mutta oletin kahden esimerkin riittävän kuvaamaan mitä tarkoitan.
Roomalaiskirjeen 1-luvun nostin esiin Jusulle, joka itse nosti esiin oman tilanteensa, en siis itse korostanut ko. luvusta mitään erikseen.
Jep. Onhan ahneus useinkin esillä, varsinkin siinä sävellajissa, että kritiikki kohdistuu omistavaan luokkaan.
Jostain syystä se ei lainkaan vaivaa palkansaajia….
Onhan se herätyskristittyjen vanha sanonta: Ahneus tekee armottomaksi, huoruus tunnottomaksi.
Niin Jorma, miksiköhän se ahneuden kritiikki todellakin kohdistuu ”omistavaan luokkaan?”
Ei tarvitse olla kummoinen johtaja, joka ainakaan ilman omia suurempia ansioita, hankkii vuodessa itselleen palkka- ja pääosin pääomatuloja miljoonan euron verran. Naurettavaa tässä on se, että siivooja, jonka bruttopalkka keskimäärin on noin 1600 euroa/kk maksaa kokonaisuudessaan suhteessa huomattavasti enemmän veroja.
Se on hyvä Jorma, että Sinun kristillisyytesi ei näe johtajien ahneissa optioissa/omistavan luokan loputtomassa itsekeskeissä omaan napaan tuijottavassa ahneudessa mitään väärään.
Mutta heti kun mennään navan alapuolella, herää Jorma Ojalan ”rakkaudellinen kristillisyys” virkeänä henkiin. Hienoa:-)
”Miksi huomio kiinnitetään esimerkiksi Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa joihinkin asioiden, toiset sivuuttaen?
Paavali pitää selvästikin ahneutta syntinä”. (K-M Laaksonen)
”Huomio kiinnitetään” siihen, mikä on ajassa. Nyt on sukupuolineutraali avioliitto sellainen. Kyllä siihen ahneuteenkin puututaan, jos jotkut tahot alkavat vaatia ahneuden syntistatuksen poistoa vaikkapa ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon vedoten.
Voisitko Reima Jokinen rohkeasti tarkentaa, minkä asian ”syntistatuksen” poistoa nyt ollaan, ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon vedoten, vaatimassa?
Tarkenna K-M L itse, mitä oli se ahneus, josta Paavali puhui. Mikä siinä oli sinusta syntiä? Sinun mukaasi ”Paavali pitää selvästikin ahneutta syntinä”.
Kari-Matti!
Minun kristillisyyteni näkee ahneutta minussa itsessänikin, ei vain johtajissa.
Sinun näkee ilmeisesti vain johtajissa.
Luokkavihassa ei ole mitään kristillistä.
Aikamme muoti-papit saarnaavat mieluusti herrojen synneistä, mutta eivät koskaan omistaan, etteivät joutuisi ahtaalle. Älä missään nimessä yhdy heihin, vaikka se lihalle ja uralle mieluisa tie onkin.
Synneistä saarnaaminen, olivatpa ne omia tai muiden, on aika vaikeaa. Laki ja evankeliumi eivät kumpikaan ole tuosta noin otettavissa. Yrityksistä julistaa lakia tulee helposti moralismia ja yrityksistä julistaa evankeliumia tulee helposti lässytystä.
Sitten on ihmisiä, joilla on aina huono pomatunto. vanhemmat esimerkiksi kokevat usein olleensa huonoja kasvattajia, antaneensa liian vähän aikaa lapsilleen ja rakkautta puolisoilleen.
Minulla on sellainen käsitys, että raamatullinen lain julistus puuttuu enemmän tekemättä jättämisiin kuin tekemisiimme. Meille tarjotaan joka päivä runsaasti tilaisuuksia tehdä lähimmäiselle hyvää, mutta emme viitsi, tahdo emmekä jouda. En osaa sitä huippu-urheilua kovin pahasti syntinä pitää, mutta joku huippu-urheilija saattaa ehkä vanhana arvioida vuosikymmeniään, että lahjansa ja elämänsä olisi voinut toisinkin käyttää.
Konkreettisuutta, puhuttelevuutta ja läsnäolemista lain julistukseen tulee yleensä elämänkokemuksen myötä. Jos on kohdannut ihmisiä, jotka ovat painaneet alas toisia, masentaneet, musertaneet ja vähätelleet lähimpiään, osaa vähän sellaisesta saarnatakin. Jeesusskin saarnasi tästä aiheesta ja sanoi, ”, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. ”
Yleensäkin taitaa olla niin, että pahinta syntiä me teemme puheillamme. Mutta kuka malttaa pitää kielensä kurissa ja puhua toisesta kunnioittavasti, kun mieli tekee nolata, haavoittaa tai musertaa. Sellaisia me olemme. Ja olemme sitä riippumatta varallisuudestamme ja yhteiskunnallisesta asemastamme.
Jukka Kivimäki: ”Onko lain saarna suvaitsematonta syrjintää ?. Saako ihmiselle osoittaa juuri ne synnit joihin hän on elämässään takertunut ?. Sopiiko edes kyseenalaistaa onko henkilön motiivit elämänsä valintoihin itsekkäitä ?. Entä onko syrjintää saattaa ihminen löytämään itsestään sellaista syntiä, jota ei samassa muodossa ole kaikissa muissa?”.
No ei varmaankaan ole syrjintää, mutta se voi kyllä pahimmillaan olla kohtuutonta noita lähimmäisiä kohtaan ja aika julmaa kohtelua varsinkin kun ei tiedä tarkalleen kunkin ihmisen elämää ja tilannetta josta tuolle lähimmäiselle haluaa synnit osoittaa tai kertoa esim. että hänen elämänsä ja sen ”valinnat” ovat saarnaajan mielestä kovin itsekkäitä !.
Itse uskon että jos toiselle ihmiselle näin haluaa kovin saarnata esim. lihavuuden tai ahneuden tai haureuden (esim. avoliiton tai uudelleen avioitumisen) synneistä, niin silloin kyllä motiivina ei välttämättä ole tämän saarnaajan kristillinen ”rakkauden osoitus”, vaan ehkä joku oma tahto sormella syntejä osoittaa, sen sijaan että miettisi ja yrittäisi parantaa ihan omia syntejään.
Homoseksuaalisten ihmisten kohdalla tilanne on sama, voi kyllä sormella osoittaa ja vaatia ns. parannusta (esim. kulissi avioliittoa tai selibaattia), mutta tällä ei nykymaailmassa ole enää mitään vaikutusta koska kaikki tietää että omaa seksuaalisuutta ei voi noin vain muuttaa ja että on vain tyydyttävä siihen minkä luoja on luonut ja tahtonut.
Tästä sitten voi kyllä ihan vapaasti pohtia ja kiistellä että onko seksuaalivähemmistöjen parisuhteessa sitä samaa rakkautta tai syntiä verrattuna hetero parisuhteeseen. Kuitenkin näille ihmisille se on sitä ihan samaa, hyvää, täysipainoista ja ainutkertaista elämää jota eletään Jumalan tahdon alla ja ihan samalla tavalla kuin hetero parisuhteessakin eletään.
Köh, köh kun minuakin yskittää, mutta kun tässä blokissa painotettiin tuota huippu-urheilun syntiä ja kilvoittelua, niin en malta olla ottamatta esille tänään tullutta uutista kun viisinkertainen olympiavoittaja ja 11 maailmanmestaruus kultaa voittanut Ian Thorpe kertoi että ”I’m gay”.
Hän on kyllä kärsinyt siitä että ei ole voinut kertoa siitä aiemmin mutta minusta on tosi hienoa että hän nyt rohkeasti uskalsi kertoa tämän ja voin vain toivoa että tämä koetaan positiivisesti koko maailmassa !. Ainakin Daily Mail uutisen kommentit ovat hyvin positiivisia ja kannustavia !.
http://www.dailytelegraph.com.au/news/nsw/brave-australian-olympic-games-champion-ian-thorpe-tells-im-gay/story-fni0cx12-1226986930950