Onko nykypäivänä soveliasta saattaa toinen syyllisyyden tuntoon jostakin sellaisesta, joka on aikakautemme maalisten lakien mukaan täysin luvallista ja jota henkilö pitää omalla kohdallaan hyvänä asiana. Saako ihmiselle osoittaa juuri ne synnit joihin hän on elämässään takertunut? Entä jos siihen hajoaa hänen koko elämänsä ja identiteettinsä perusta? Sopiiko edes kyseenalaistaa onko henkilön motiivit elämänsä valintoihin itsekkäitä? Entä onko syrjintää saattaa ihminen löytämään itsestään sellaista syntiä, jota ei samassa muodossa ole kaikissa muissa?
Schmalkaldenin opinkohtien kolmannessa osassa 2. kohdassa todetaan: ”lain tärkein tehtävä ja vaikutus on, että se paljastaa perisynnin hedelmineen ja osoittaa ihmiselle, kuinka pohjattoman syvälle hänen luontonsa on langennut ja turmeltunut” ja edelleen 3. kohdassa: ”Ihmisen täytyy kuulla tämä tuomio: Kenestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä. Teidän jokaisen täytyy muuttua muuksi ja toimia toisin kuin nyt olette ja toimitte, keitä ja kuinka suuria, viisaita, mahtavia ja pyhiä te sitten olettekin. Tässä ei kukaan ole hurskas.”
Yksimielisyyden ohjeessa 5. kohdassa puolestaan todetaan: ” Kaikille lain saarnan järkyttämille katuville syntisille pyhän evankeliumin lohtua tuova julistus tarjoaa Kristuksen ansio uskolla vastaanotettavaksi. Evankeliumi ei nimittäin julista syntien anteeksiantamusta piittaamattomille, itsevarmoille sydämille, vaan särkyneille ja katuville (Luuk. 4:18). Evankeliumin saarnaa tarvitaan, sillä muutoin lain aikaansaama katumus eli järkytys ei koidu pelastukseksi (2 Kor. 7:10) vaan johtaa epätoivoon.”
Lain saarnan tehtävä on siis pudottaa jokainen erikseen alas omalta individualistiselta jalustaltaan ja sen jälkeen hänelle annetaan evankeliumin julistuksella lohdutus.
Miten asia on käytännössä nykyaikaisessa yksilökeskeisessä yhteiskunnassa? Kerrommeko vaikkapa urheilijalle, joka on koko elämänsä etsinyt menestystä kilpakentiltä, että hänen pitää laittaa talenttinsa jakoon, mutta ei saa etsiä siitä omaa kunniaansa. Kunnianhimo on ollut hänelle menestyksen avain, mutta nyt se onkin este hänen ja Jumalan välillä. Me toiset emme toki näe, mikä on ollut kilpailemisen todellinen motiivi ja onko oma kunnia mennyt Jumalan edelle, mutta jos kalikka kuitenkin kolahtaa? Toimimmeko silloin häntä kohtaan väärin?
Entä ihminen joka on omalla tavallaan ”menestynyt parisuhderintamalla” toisin sanoen hänellä on monipuolisesti kokemusta haureudesta, eikä hän katso elämäntavassa olevan mitään vialla. Pitäisikö hänen saada jatkaa tyytyväisyyden tilaansa ilman lain saarnaa? Miten hän silloin voisi kohdata pelastavan evankeliumin?
Huomaan että Olav Valen-Sendstandin esittämä itsekkyyden laki on nostellut päätään tämänkin blogin kommenteissa, koskiet tietysti myös minua itseäni.
itsekkyyden laki vapauttaa sinut jokaisesta velvollisuudestasi, jota oma minä ei ole kiinnostunut pitämään velvollisuutena.ja esitää vaatimuksia käskyjä ja kieltoja muille ihmisille”
Syntikesksutelussa tästä eivät vaikuttaisi olevan vapaita myöskään sen enempää liberaalisesti kuin kosservatiivisesti kirkon oppiin ja etiikkaan suhtautuvat. Molempien osalta tämä pätee myös kirkon opin kannalta epäsovinalliseen sekuaalisuuteen, joka asia ei kuitenkaan ollut tävän blogin varsinainen aihe.
Köhisette mitä köhisette, mutta Olav Valen-Sendstandin kuvaus Jumalan lain ja oman itsekyyden vastakaisvoimaisuudesta selitää hyvin aikamme oravanpyöräyhteiskunnan ilmiöitä. Monin paikoin yhteisöllisyys on saannut väistyä yksilöllisyyden teiltä. Sekulaariyhteiskuntamme on tehnyt henkilökohtaisen menestyksen tavoittelusta hyveen. Elle menesty, olet epäonnistuja ja huono ihminen. Samat hommat siinä oravanpyörässä voisi kuitenkin tehdä myös yhteisöllisesti ja yhteistyössä Jumalan kanssa. Siin antaa pyörän edelleen pyöriä ja itsensä siinä mukana, mutta tarttua asioihin uudenlaisin asentein.
Tämän päivän yleisin rukous taitaa sittenkin olla: Pyhitetty ollkoon minun nimeni; tulkoon minun valtakuntani; tapahtukoon minun tahtoni myös maanpäällä, niinkuin omissa unelmissani; antakaa minulle kaikki minulle kuuluvat ja kuulumattomat ansioni; antakaa minulle minun velkani anteeksi, vaikken minä annakkaan anteeksi omille velallisilleni jne.
Tänä päivänä kukin haluaa sisustaa kotinsa itsensä näköiseksi, mikä toki on ihan hyvää sallittua, mutta oman itsensänäköiseksi halutaan myös oma työppaikka, käytetyt julkiset ja yksityiset palvelut ja jopa kirkko. Itseasiassa kirkko jopa kehoitaa siihen omassa mediakamppanjassaan. Eikö tämä juuri ruoki sitä, että itsekeskeisyys ottaa vallan Jumalan lain sijaan. Tekeekökö kirkko tässä itsekeskeisyydestä hyveen?
Eikö sitenkin olisi turvallisempaa sano: vain nöyrtymällä Jeesuksen Kristuksen veressä voit pelastua.Täpäpätee siis myös urheilijoihin, viihdetaiteilijoihin, pääjohtajiin ym. kansankellokkaisiin, siis aikamme korvikejumaliin.
Jukka Kivimäki: ”…mutta oman itsensänäköiseksi halutaan myös oma työppaikka, käytetyt julkiset ja yksityiset palvelut ja jopa kirkko.”
Eikö tämänkin blogin perimmäinen tarkoitus ole se, että Jukka Kivimäki haluaa sisustaa kirkkoa enemmän itsensä näköiseksi? Siis sellaiseksi, joka saarnaa ihmisille heidän synneistään ja kehottaa tekemään parannuksen. Ja tätä Kivimäki kutsuu yhteisöllisyydeksi?
Jukka Kivimäki, kuten jo totesin, kaikki me olemme syntisiä. Mutta et kai tarkoita sanoa, että se jotenkin vesittäisi puheena olevan sinun syntisi etten sanoisi syntisen identiteettisi, joka kuitenkaan ei ilmene muissa samalla tavalla? Juuri semmoinen synti oli kumminkin blogisi huolena, että voiko sen rakkaudellisesti veljelle osoittaa. Se nimittäin tuntuu lain saarnan väistämiseltä, kuten nyt sitten teet, että alkaakin osoitella muita ja selitellä, että olettehan tekin syntisiä ja kaikkihan tässä syntisiä ollaan.
Ajattele nyt sitä huippu-urheilijaakin, jolle sinulla olisi tarve saarnata lakia ja jonka pelkäät sen torjuvan vieläpä syyttämällä sinua suvaitsemattomaksi syrjijäksi. Eikö se ole teologisesti ihan sama juttu, jos tämä syntisen identiteetin omaava huippu-urheilija sanoo, että juu juu, mutta minäkin näen sinussa itsekkyyttä ja nöyryyden puutetta. Joten ei tällä minun erityisellä synnilläni oikeastaan ole merkitystä. Huolehdin tässä vaan siitä, että jos se huippu-urheilija (tai vaikka se ”pitkäaikaistyötön” tai ”tehoviljelijä” tulee vaikka lukemaan tämän sinun blogisi ja oppii sitten täältä, kuinka juuri itseensä kohdistuvan lain saarnan voi väistää. Mitä siihen sitten enää voit sanoa, kun lukevat täältä, että sinulta sen opimme?
Jani Salminen, missä ihmeen samanlaisuuden kuplassa sinä elät. Minä olen melko varma että esimerkiksi sinä olet itsekäs ihan erillaisissa asioissa ja tilanteissa kuin minä. Minun tai sinun itsekyytesi ei välttämättä ilmene samanlaisena kenelläkään muulla.
Pitäisikö siis saarnassa meitä kumpaakin auttaa oivaltamaan missä asioissa juuri me olemme itsekkäitä? Sitähän me todella joka tapauksessa olemme. Fariseuksia yhtä kaikki. Jopa hyväntekeväisyydessä saatamme pohtia, että tulimpa taas auttaneeksi.
Jukka Kivimäki, minähän voin tosiaan elää vaikka minkälaisessa kuplassa. Ei se sinun syntiäsi ja siihen kohdistuvaa lain saarnaa kuitenkaan muuksi muuta. Hyvä yritys kuitenkin ja muistisääntö huippu-urheilijalle, että tuotakin voi yrittää sen ”suvaisemattoman syrjijän” asemesta.
Nythän on niin, että sinulla oli ongelma, josta halusit keskustella. Että saatko saarnata lakia huippu-urheilijalle. Minulla ei ole tällaista ongelmaa. Sinulla on myös se synti, että kirjoitat tänne blogeja, joilla haet itsellesi huomiota ja jota sitten seuraat suosituimpien blogien listaa seuraamalla. Minä en ole takertunut tuommoiseen seuraamiseen enkä bloggaa täällä. Nämä ovat esimerkkejä sellaisista synneistä, jota ei samassa muodossa ole kaikissa muissa. Blogisi erityiskysymys ja käypä esimerkki siis. Sinulla oli myös erityinen huoli, että saako niitä toiselle osoittaa, vai ollaanko tultu siihen, että sitten ollaan syyttämässä suvaitsemattomaksi syrjijäksi.
No nyt sinä meinaat, että ei näitä sinun erityisiä syntejäsi voi sinulle osoittaa, eikä sinulta voi parannuksen tekoa ja kilvoitusta edellyttää (esim. se bloggaamisen lopettaminen). Joten lienet saanut tässä itseltäsi vastauksen blogisi tärkeisiin kysymyksiin. Muistathan sen sitten, kun tulee se syntisen identiteetin omaava huippu-urheilija lähipiiriin tai kirkkokahvipöytään.
Voisiko Jukka Kivimäen teesit siis tiivistää näin:
Huippu-urheilija; kun kohtaat lain saarnan, joka kohdistuu juuri sinuun
– väitä saarnaajaa ymmärtämättömäksi ja tietämättömäksi. Harkinnan mukaan voit syyttää myös ”suvaitsemattomaksi syrjijäksi”
– väitä, että kaikki me olemme syntisiä, joten ei minun tarvitse tehdä juuri omasta synnistäni parannusta
Jep, jäin ihmettelemään nauruni jälkeen tuota pitkäaikaistyötöntä joka on lopettanut aktiivisen työnhaun, siis Kivimäki viittasi tällaiseen syntiseen. Siinä taas uusi metka syntinen identiteetti!
Tuli mieleen noin 59 vuotias Jussi (sosiologisesti), joka jäi työttömäksi tehtaan lopetettua toimintansa. Samalla jäi 300 muutakin työttömäksi. Jussi oli työskennellyt tehtaassa 40 vuotta, joten työttömäksi jääminen oli kauhea isku koko hänen elämälleen ja identiteetilleen.
Uutta työpaikkaa ei hänelle enää tunnu löytyvän ja niinpä hän on luovuttanut. Eikäpähän niitä työpaikkoja juuri avoinna ollutkaan edes nuoremmillekaan. Jussi masentui ja alkoi menettää koko elämän tarkoituksen ja terveyskin alkoi heikentyä. Samoin taloudellinen tilanne. Se kävi Jussin luonnolle, kun ei voinut auttaa enää kaukana opiskelevia lapsiaankaan taloudellisesti. Autokin piti myydä, joten ei voinut vierailla sukulaisissakaan. Tosin ei ollut varaakaan mennä edes sukulaistytön lakkiaisiin ja hankkia lahjaa. Se söi miestä.
Niinpä hän meni eräänä iltana miesten messuun. Siellä saarnasi koskettavan väkevästi maallikkosaarnaaja Mutikainen. Heti se puhui suoraan Jussin sieluun: Nyt niitä hakemuksia kirjoittamaan senkin syntisäkki, helvetin tuli sinut muuten nielee. Pitkäaikaistyötön, tee parannus!
Aijai…
Kiitos palautteesta Jani Salminen.
Mutta varmistaakseni ymmärsitkö huippu-urheilija esimerkin sittenkään oikein.
Mitä luulet, millaisella uudella asenteella ajattelet minut tarkoittaneen ko. kilpaurheilijan jatkavan urheilu-uraansa ja harjoitelevan entistäkin uutterammin?
Jukka Kivimäki, kyllä minä olin ymmärtävinäni, että haluat ensin saarnata lakia toisille heidän erityisistä synneistään ja sen jälkeen määritellä, miten näiden ihmisten pitää olla ja elää (so. millainen asenne heillä pitää olla) parannuksen tehtyään siitä synnistä, jonka heille synniksi saarnasit. Mutta miksi me tässäkään puhuisimme pelkästään jostakin teoreettisesta huippu-urheilijasta. Voimmehan me jatkaa sinun syntisi ja identiteettisi parissa. Ja että kun olet siinä tehnyt parannuksen, niin kai me muut voimme ihan keskustelumielessä määritellä, millainen sinun uusi asenteesi ja identiteettisi sitten pitää oleman ja miten sinun pitää elää?
Jani Salminen
Keskustelu ei etene, koska emme puhu samasta asiasta. Unohda siis se blokikirjoittelu esimerkki. Siispä tunnutan tässä julkisesti ihan toisenkin synnin puhutaan vaikka siitä:
– toisinaa (aika harvoin) tulee vilkastua palkkanauhaa ihan muussakin merkityksessä kuin onko kaikki sovitut erät tullut tai riittääkö rahat.
En kysy onko sinulla samaa syntiä, mutta oli tai ei, niin miten tuosta synnistä mielestäsi pääsee eroon?
Jukka Kivimäki, mitä tarkoitti Jeesuksen Sanat fariseuksille:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Onko meillä pakanoilla ”paatunut sydän” syntyessämme ja kuinka Jeesus parantaa pakanat tästä??
Eiköhän tuo tarkoita että kansa on paatunut etsimään Jumalan tahtoa ja seuraamaan sitä. Eiköhän tuo jokseenkin sovellu ilmaukseksi myös nyky-Suomeen.
Jumalan Sanan saarnassa tulee esiin Jumalan tahto ja sitä vasten näemme oman syntisyytemme. On armoa olla aralla tunnolla Sanan edessä ja tehdä aidosti parannusta synneistään, sillä ”Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, hän saa armon.”
Aikoinani kirjoittelin Sanan pohjalta hengellisiä kirjoituksia silloisen seurakuntani lehteen. Eräs lukija koki kirjoitukset Jeesus-keskeisiksi ja ihmetteli, kun muuan ihminen, joka panetteli muita, sanoi joutuvansa aina näissä kirjoituksissa syyllistetyksi. Jumalan Sana on terävä miekka ja tutkii sydämemme vaikutteet. ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo (Ilm.2:29).
Matti Pulkkinen: Myönnettäköön että hieman, ihan pikkuisen, trollasin, mutta en paljoa. Enkä tarvitse oppituntia etiikassa. Ylimielinen lausuntosi on kuitenkin ankeuttava, vaikka ehkä tarkoitettu ystävälliseksi. ”Kukaan ei viitsi vastata…” No, ei voi mitään. Olisi ollut vaan mukava lukea miten kysymykseen suhtaudutaan. Ehkä se on tosiaan liian ”teoreettinen”.
Kivimäen aloitus on hyvä, niin sanoakseni klassinen aihe. Kirkko on enemmän kuin meidän aikamme kirkko. Sillä on jatkuvuus, erityisesti opin ja tunnustuksen. Ehtoollisella ajattelemme ylistävämme Jumalaa ”taivaan joukon ja kaikkien pyhien kanssa”, joihin meillä on uskon ja opin – myös moraalivalintoja koskevan – yhteys. Nyt Suomessa ollaan lain hylänneessä vaiheessa, ja peruste on: ”Kaikkihan me olemme syntisiä”. Kaikkien syntisyyden tosiasia ei ole aina ollut este reagoida lain saarnalla akuutteihin ongelma-asioihin muita voimakkaammin, ja uhata pelastuksen menettämisellä. Nyt kovien sanojen epämukavuutta väistellään. Monien mielestä näin kai pitää ollakin, mutta ilmapiiri on jotakin muuta kuin vuosikymmeniä tai -satoja sitten. Eikä silloinkaan evankeliumi ollut piilossa, vaan pääasia. Ero henkii eri ikäisistä teksteistä. Lieneekö uskokaan sama, vaikka tunnustus paperilla on sama?
Kiitos Reima Jokinen
Aihe liityy välillisesti myös tämän sunnuntain kirkkoteksteihin.
Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta. Anteetksiantamusta ei kuitenkaan ole jos ei tunnista ja tunnusta omia syntejään. Herra meitä siihen itse kutakin auttamoon.
http://evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0064#IIvsk2
Jukka Kivimäki: ”Anteeksiantamusta ei kuitenkaan ole jos ei tunnista ja tunnusta omia syntejään”.
Tarkoittaako tämä Jukka sitä, että sinun on tunnustettava kaikki syntisi, jotta Jumala antaisi sinulle anteeksi?
Entä jos olisit eronnut ja mennyt uudelleen avioliittoon uuden naisen kanssa, vaikka ensimmäinen aviopuoliso on vielä elossa; miten sovittaisit vaatimuksesi, jonka edellisessä kommentissa asetit itseesi. Pitäisikö sinun tunnustaa tämän hetkinen huoruudessa eläminen ja pyytää sitä anteeksi ja luopua siitä, jotta saisit sen ja kaikki muutkin synnit anteeksi vai katsoisiko Jumala sinun syntisi vähäpätöiseksi, kun kiivailet muiden syntien osoittelussa?
Juha Heinilä hyvä kysymys, mutta vastausta en tiedä, eikä minun onneksi tarvitsekkaan tietää. Parannus ei kuitenkaan ole jonkun asian tekemistä tai tekemättäjättämistä vaan muutos asenteessa.
Usein miten parannuksentehnyt voi tehdä kaikkia niitä asioita, joita ennenkin teki, mutta uudenlaisella asenteella.
Tämän päivän tekstissä Jeesus sanoi naiselle: mene, äläkä enää syntiä tee!
Tarkoittaako Kivimäki, että nainen teki aviorikoksen uudella asenteella, ja se oli ihan OK?
Parannus on mielenmuutos, mutta seuraahan siitä myös
elämänmuutos, jos se on tapahtunut uskossa.
Tämä asia on ollut usein esillä.
Minusta tuntuu siltä, että nämä blogistit markkinoivat dogmaattis-teoreettista kristillisyyttä, jolta puuttuu kokonaan kosketus elävään elämään.
Kun Jumala herättää ihmisen mielenmuutokseen, ei ihminen sen jälkeen halua enää jatkaa siinä, mistä on päässyt irti. Sen tekee rakkaus.
Eihän se elämä täydellistä ole, mutta armahdetun syntisen elämää kuitenkin.
Aika kovia riskejä otetaan, kun ihmisiä neuvotaan piittaamattomuuteen ja välinpitämättömyyteen Jumalan tahdosta.
”Tarkoittaako Kivimäki, että nainen teki aviorikoksen uudella asenteella, ja se oli ihan OK?”
Erinomainen kysymys. Ei tarkoita, koska naisen aviorikos oli synti ihan riippumatta siitä millä asenteella hän oli sen tehnyt.
Useinmitenhän asia ei ole näin, koska synti ei ole siinä, mitä teemme, vaan millä asenteella sen teemme.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se surullisen kuuluisa TV-asia. Oikealla asenteella jokainen osaa kyllä ihan itse kaukosäätimellä valita mitä ohjelmia sieltä TV:stä katselee. Eikä sillä liene merkitystä katsellaanko ohjelmat suorana TV:stä vai jälkikäteen tietokoneelta.Jos oikea asenne puuttuu, niin netti on pullollaan kaikenmoista videomateriaalia.
Jukka, en ymmärrä. Nyt oli kyse siitä, että jos sinä olisit eronnut ja mennyt uudelleen avioliittoon uuden naisen kanssa edellisen vaimon eläessä, niin pitäisikö tehdä parannus vai ei?
Tarkoitatko, että asenteesta riippuu, onko huorin tekeminen syntiä vai ei?
Miksi tämä voisi olla sellainen synti, jota ei tarvitsisi tunnistaa, jotta saisi synnit anteeksi?
Kirjoitit: ”Anteeksiantamusta ei kuitenkaan ole jos ei tunnista ja tunnusta omia syntejään”.
Juha, vastasin Jorman kysymykseen, ei tämän päivän evakeliumitekstissä ollut viitausta mihinkään uudelleen avioitumiseen, siksi en siihen tällä kohdin ottanut myöskään kantaa.
Jukka, kiitos vastausyrityksestä. Ymmärrän, jos kysymykseni 15:15 oli liian kohtikäyvä. On helppoa osoittaa muiden syntejä, mutta omat synnit voivat jäädä tunnustamatta, koska on selittänyt synnit Jumalan hyväksyväksi teoksi. Mikä avuksi?
Minä erehdyin, Kivimäki vastasi.
Olen asenteen suhteen samaa mieltä.
JOS OLEMME LAIN ALLA, keksimme toki synnille porsaanreiän.
Olen tämän itse kokenut uskonelämässäni.
Minua hiukan rassaa se, että Kivimäen Jukka asettaa mielenmuutoksen kyseenalaiseksi.
Kun Jeesus vapauttaa minut synnin vallasta, ja kun sitä kauhistun, enhän minä siihen halua takaisin. Sarvipää se on, joka sinne päin tietä houkuttaa voidaksensa loukuttaa.
Mielestäni uskoa seuraa myös synnin kammo.
Ei se kysymys ollut liian kohtikäyvä, en vain osaa neuvoa asiassa, enkä edes tiedä koskettaako se sinua itseasi vai jotakin muuta.
Juha Heinilä: ”Tarkoitatko, että asenteesta riippuu, onko huorin tekeminen syntiä vai ei?
Miksi tämä voisi olla sellainen synti, jota ei tarvitsisi tunnistaa, jotta saisi synnit anteeksi?”
Kiinnostava keskustelu. Synti-käsitteen sisällöstä ja merkityksestä olisi syytä puhua enemmän. Usein sitä huomaa käytettävän täysin yleisessä ja sekulaareihin asioihin liittyvissä asioissa, tai sitten uskonnollisessa yhteydessä, mutta merkitys on yleisluontoinen ja pinnallinen. Sanaa heitellään aika huolettomasti.
Sanon tähän vain, että Raamattukin puhuu erilaisista synneistä. Synneistä, jotka ”ovat kuolemaksi”. Ts. kadottavista synneistä. Ja synneistä, jotka eivät johda kuolemaan.
Näistä ei ole selkeää luetteloa, vaan hengellisen kasvun yhteydessä on opittava myös ymmärtämään syntien vakavuus. Ero liiallisen ja nautinnonhaluisen, laiskuutta ruokkivan televisionkatselun ja haureuden harjoittamisen välillä.
Sanaa synti kuvaa hyvin kreikan sana ”hamartia”. (Harhalaukaus, maalin ohi ampuminen jne.)
Syntiä on kaikki mikä ei ole Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista. Tähän voidaan lukea myös mm. avioero, mutta siinä on merkitystä millä asenteella, ja millaisista syistä siihen päätyy.
Toisinaan avioero on huoruutta, toiseen rakastumista, haluttomuutta olla uskollinen ja yrittää korjata suhdetta. Lähdetään omien tunteiden ja halujen mukaan.
Toisinaan avioeroa ei voi välttää ja se voi olla lopulta paras ratkaisu, jos suhde on liian vaikea.
Joissakin asioissa ja joissakin synneissä asenteella on enemmän merkitystä. Jotkut teot ovat syntiä asenteesta riippumatta. Mutta silti myös asennoitumisella on aina merkitystä. Ihminen voi myös päätyä esim. prostituoiduksi erilaisista syistä.
Pelkkiin syntiluetteloihin olisi turha tuijottaa, vaikka niitä valmiina olisikin. Kristinusko ei myöskään syvimmiltään ole tätä.
Vanhan liiton aika oli lain aikaa, siten että laki osoitti mitä synti on. Tai sen olisi ollut tarkoitus osoittaa se. Mutta Vanhan liiton juutalaiset alkoivatkin päinvasoin pätemään lain noudattamisella ja hallitsemaan sillä muita.
Room. 12:1-2:
”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”
Jer.31:31- annetussa ennustuksessa Jumala lupaa kirjoittaa lakinsa uskovien sydämiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omien tunteiden vietäväksi voi huoletta ajautua ja tehdä aina niinkuin kokee. Kasvamiseen ja mielen uudistumiseen tarvitaan nöyryyttä ja kuuliaisuutta Jumalalle. Rukousta. Pieneksi kasvamista, syvää halua nähdä totuus, myös itsessään.
Kyllä vain, olen samaa mieltä synnin kammosta, mutta Herra ei päästä meitä niin vähällä, että välttäisimme tekemästä syntiä, jos paljastamme pääan/käytämme huivia, emme käytä korvakoruja emmekä meikkiä /varsinkaan jos olemme miehiä), emme unohda ruokarukousta, emme kulje paidatta/bikineissä jne.
Ensisijainen tarkoitus siis ei ole että myös naapuri huomaa mielenmuutoksen vaan ihan itse.
Jukka, kyse oli ainoastaan siitä, miten sinä suhtaudut syntiin, joka ei ole naapurissa vaan sinussa itsessäsi. Olisi kammottavaa, jos ne jäisivät tunnustamatta (jos niitä ei edes pitäisi syntinä), niin anteeksiantamusta ei sinulle olisi; ymmärsinkö oikein sääntösi? Kiitos, kun yritit.
Juha:
Sitten olikin oikein osuvaa kysellä poikamieheltä avioeroasioista. En taida olla asiantuntija.
Ok, Jukka. Meistä jokainen painii eri kysymysten kanssa. Elämäntilanteemme voi olla meille ongelma tai sitten ei. Minkälainen kuva meillä on itsestämme? Miten suhtaudumme asioihin, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Kuinka käsittelemme itsessämme olevia syntejä; selitämmekö ne pois vai tunnustammeko ne Jumalalle? Kiitos keskustelusta, Jukka!
Jos itse joutuisin vastaamaan tuohon Kivimäelle tehtyyn kysymykseen uudelleen avioitumisesta, tulee ensimmäisena ajatus siitä, ettei voida mennä mahdottomuuksiin.
Kaikkea tapahtunutta ei voi saattaa ennalleen, mutta rauhaa voi toki rakentaa – ja se on kristityn velvollisuus.
Riita-asiat tulisi sopia ja anteeksiantoa tulisi harrastaa.
Aika turhalta tuntuu ehtoollisella käynti, jos samalla on asioita selvittämättä samassa pöydässä polvistuvan ihmisen kanssa.
Ei ole ateriasta hyötyä silloinkaan, jos haluaa edelleen pysyä siinä paheessa tai rikkomuksessa, jota toivoo Jumalan antavan anteeksi.
Jeesus tosin neuvoo jättämään uhrilahjan alttarin eteen, mutta
samasta tilanteesta nyt on kysymys.
Jusu Vihervaara kirjoitti; ”Eikö tämänkin blogin perimmäinen tarkoitus ole se, että Jukka Kivimäki haluaa sisustaa kirkkoa enemmän itsensä näköiseksi? Siis sellaiseksi, joka saarnaa ihmisille heidän synneistään ja kehottaa tekemään parannuksen. Ja tätä Kivimäki kutsuu yhteisöllisyydeksi?”
Tässä Jusun kommentissa on kysymys kaiketi suunnistajasta joka menee ensimmäisen kerran metsään, mutta ei edes tiedä mikä on metsä.
Nyt Paajanen kyllä erehtyi. Kommenttini ei koskenut suunnistusta.
Kiviniemi jätti vastaamatta kysymykseeni, kun otin esiin päivän tekstin Joh 8:1-11
Oliko liian suora kysymys?
Siinä on Jeesuksen sana: ”mene äläkä enää syntiä tee”.
Minä ymmärrän Kivimäen opettavan päinvastoin: ”tee syntiä, kunhan olet uudella asenteella liikkeellä”.
Ymmärsit väärin ja vastasin jo kysymykseesi.
>>>>Kyllä vain, olen samaa mieltä symmin kammosta, mutta Herra ei päästä meitä niin vähällä, että välttäisimme tekemästä syntiä, jos paljastamme pääan/käytämme huivia, emme käytä korvakoruja emmekä meikkiä /varsinkaan jos olemme miehiä), emme unohda ruokarukousta, emme kulje paidatta/bikineissä jne.>>>>> Kivimäki
Miksi sinä sotket tähän adiaforaa, ulkonaisia asioita, joista emme
tee lakia? En minä niistä puhunut vaan puhun sitä hommaa vastaan aina kun voin… 🙂
Syntinen toki olen ja taitaa kehitys polkea paikallaan…
mutta julistaa tuota ”antaa mennä” – asennetta.. Huhhuh
jorma ojala :” mutta julistaa tuota “antaa mennä” – asennetta.. Huhhuh”
Ei sitä voi kieltää, että me kaikki olemme ns. perisynnin alaisia, mutta helpottaisiko tilannetta se, että kirkko muuttaisi vihkikaavaa uudelleen avioituvien kohdalla kuten uudelleen avioitumisen hyväksynyt ortodoksikirkko on tehnyt. Siellä toisen avioliiton vihkikaavassa sanotaan mm. näin:
”Anna heille publikaanin kääntymys, syntisen naisen kyyneleet, ryövärin tunnustus, että he koko sydämestään katuvina yksimielisyydessä ja rauhassa Sinun käskyjäsi täyttävinä tulisivat otollisiksi taivaalliseen valtakuntaasi. Sillä Sinä olet kaikkien huoneenhaltija ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me kunniaa kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.”