Johanna Tykkyläinen pohti viikko sitten blogissaan ajan arvoa. Hän mietti, mihin ihmiset aikaa käyttävät, koska ajasta kilpaillaan. Riittääkö ihmisillä kaiken arjen keskellä enää aikaa osallistua seurakunnan tilaisuuksiin?
Kysymykset ovat hyviä. Niihin ei ole olemassa mitään asiaa täysin selittävää vastausta.
Kohtaan työmaallani runsaasti lapsiperheitä. Lapset ja perheet ovat omaa työalani, joten heihin ”olen eritoten mielistynyt”. Kun seuraan perheitten elämää ja arkea kohtaamisissa, niin aika tuntuu olevan monessa, jopa kaksilapsisissa perheissäkin, kortilla. Seurakunnan pappina toivotan heidät avosydämisesti tervetulleiksi seurakunnankin tilaisuuksiin. Mutta riittääkö heillä aikaa? Viikkoon mahtuu töitä, vauvan ja kenties parin vanhemman lapsen huoltoa, lasten harrasteita, ruuanlaittoa, siivousta, kotitöitä, kaupassakäyntiä, lemmikin ulkoilutusta, lasten koulunkäyntiä… Se on tavallista elämän arkea.
Mutta, samalla työmaallani on paljon tiettyihin herätysliikkeisiin kuuluvia perheitä. Lasten määrä on tavallisesti 4-5, ja monesti ylikin. Lapsia on enemmän kuin ”perusseurakuntalaisilla”, ja äidit käyvät kahden, jopa kolmen tai neljän, pienimmän lapsen kanssa seurakunnan perhekerhoissa. Sunnuntaisin koko perhe lähtee yhdessä rukoushuoneelle seuroihin. Aikaa on seurakunnan ja liikkeen omiin tilaisuuksiin. Miten kummassa? Heidänkin perheissään on edelleen ne samat ajankäytön haasteet, kuten muillakin.
Lapsiperheitten osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin on monella tapaa vähäistä. Kohtaamiset ja osallistumiset voivat vuoden aikana olla muutamia yksittäisiä. Mutta siinä taitaa ollakin seurakunnan mahdollisuudet. Niihin arjen hetkiin, joissa lapsiperheitä kohdataan, on seurakunnassa panostettava. Mitä seurakunnalla on jo tarjoa?
Vuoden aikana papit kohtaavat parhaimmillaan kymmeniä lapsiperheitä kastetoimituksissa. Niin keskusteluihin kuin itse toimituksiin voi parhaansa mukaan satsata riittävästi – vaikka kutsuu avoimesti kaikkia mukaan kirkkoon messuihin tai kertoo eritoten lapsiperheille suunnatusta toiminnasta. Tänään aion viedä kasteperheeseen perhetyön syysohjelmat ja kertoa, mitä on tarjolla. Mainostamista ja tiedottamista on hyvä harrastaa, koska perheet eivät välttämättä tiedä, mitä on tarjolla. Paras kutsu on usein henkilökohtaisesti esitetty kutsu, ja vieläpä iloisella mielellä.
Lapsiperheille suunnattuja tilaisuuksia tulee vuoden varrella paljon muitakin. Päiväkerhoissa usein kohdataan toinen vanhemmista ja hetkinen on jutustamiseen. Eikä pidä unohtaa kouluunlähtevien siunaamista – ellei jo ole, niin mukaan myös kunnallinen esiopetus! Joulukuussa voi laulella lasten ja perheitten kanssa kauneimpia joululauluja. Kirkkomuskarit voivat olla suosittuja. Keväällä perhekerhojen retki usein kiinnostaa, ja joulun alla myös kerhojen yhteinen joulukirkko.
Hetkistä, joihin perheet ja lapset osallistuvat, kannattaa tehdä iloisia, lapsiläheisiä, laulavia ja visuaalisesti kauniita. Yllättävää kyllä, mutta kauneus ja visuaalisuus puhuttaa lapsia paljon. Lastenohjaajien panos on tällöin tuiki tarpeellinen – he ovat ammattilaisia lasten parissa.
Omalla työpaikallani kunnan muuttovoitto ja lapsiperheitten määrä kasvattaa seurakunnan väkimäärää vuosittain – mikä on jo harvinaista Suomen Siionissa. Lapsiperheisiin on haluttu panostaa ja kuunnella seurakuntalaisten omia toiveita. Sen seurauksena muskariryhmien määrää on lisätty, kun tulijoita on paljon, ja äideille perustettiin heidän omasta toiveestaan lauluryhmä. Lasten kuorot kokokoontuvat säännöllisesti eri puolilla kuntaa. Seurakunnan omaa musiikki-innostusta myös hyödynnetään.
Kuun lopussa on aina perheille suunnattu messu, johon on valittu tietty teema ja siihen liittyvä laulu Lasten virsistä. Lastenohjaajat ovat mukana ja kirkonmenojen jälkeen luvassa on kirkkokahveja ja pientä puuhastelua. Lasten- ja äitien kuoro ovat mukana toteuttamassa. Messu suunnitellaan kokonaiseksi messuksi, mutta yksinkertaistettuna ja riemullisella luonteella. Kuukauden aikana kastettujen lasten perheitä myös kutsutaan mukaan laittamaan lapsen oma savikyyhky (Pyhän Hengen kyyhkynen) elämänpuuhun. Tällainen konsepti on tuonut messuihin kymmenittäin ihmisiä, mitä on tässä syksyllä oltu työyhteisössä todella yllättyneitä.
Näen itse, että seurakuntien kannattaa satsata siihen mitä on tarjolla, yrittää uutta ja tehdä tilaisuuksista kohderyhmänsä näköisiä. Ajasta todella kilpaillaan, joten heidän vähäinen aikansa on tehtävä laadukkaaksi. Mutta, se ei luultavasti ratkaise isompia taustalla olevaa kysymyksiä – se mihin herätysliikeväellä on ratkaisu. Miten hengellisyys ja seurakunnan tilaisuudet voisivat olla perheen normaalia arkirytmiä? Miten kodin hengellisyyttä voi seurakunta tukea?
***
Johanna Tykkyläisen blogi https://www.kotimaa.fi/ajan-arvo/
