Onko lasten kevätkirkko tragikoominen tapahtuma?

Asialla on ainakin kaksi puolta. Jos kirkossakäynti on kikseilyä, se muistuttaa liiaksi halveksuntaa ja jopa pilkkaa, mutta toisaalta se voi olla lapselle ainoa tilaisuus kuulla Jeesuksen nimen ja tiedon, että materian lisäksi on jotain muutakin.

Ei Metro-lehden kolumnisti ihan väärässä ole. Itsekin muistan kevätkirkot piinallisen pitkäveteisinä, todellisina ristinkantoina, joiden kirkosta loitontava vaikutus jatkui pitkälle aikuisikään.

Harmi jos näin. Ainakin konfirmaatiot ovat pääsääntöisesti tylsiä ja pitkäveteisiä, varsinkin jos ne tehdään virallisen kaavan mukaan. Tosin poikkeuksia on yhä enemmän.

Voi olla, että kirkon etsikkoaika meni ohi. Jos olisi älytty suunnilleen 70-luvulla tehdä jumalanpalveluksista sellaisia kuin vaikka äskettäin uutisissa ollut Curry tekee, nuorempikin väki olisi kenties hieman kiinnostunut toiminnasta.

Nyt saattaa olla siinäkin mielessä myöhäistä, että koulutyöhön osallistuminen on jo vaikeutunut huomattavasti. Ehkä 10-20 vuoden sisällä voi käydä niin, että kirkolla ei ole enää lainkaan erityisoikeuksia markkinoida itseään kouluissa.

Kokonaisuutena tässä ei minusta nähdä metsää puilta. Olennaista ei ole kevätkirkon konsepti, vaan se, että nykysuomalainen ei ole uskonnollinen, eikä siis kiinnostunut kirkosta. Odotan jo valmiiksi hieman huvittuneena, millaisia kampanjoita kirkko käynnistää lasten ja nuorten houkuttelemiseksi;)

Olin tässä joku vuosi Leppävirralla koululaisten kevätkirkossa. Alttari oli peitetty mustalla vaatteella. ”Kertoja” luki luomiskertomusta. Sitä myöten kun kertomus eteni lapset kantoivat tuon mustan kankaan päälle siihen liittyviä tavaroita. Aurinko, kuu, tähdet, maa, kasvit, eläimet jne. Siinä oli koko iloisen kirjava maapallo. Se oli todella vaikuttava spektaakkeli joka sai jälkikäteen paljon hyvää palautetta. Ei ollut tylsä kevätkirkko!

Taito puhua lapsille niin, että he sekä kiinnostuvat että ymmärtävät on aika vaikea taito, ja on varmasti niin, että kaikki papit eivät tätä taitoa omaa. Kokemukseni lasten jumalanpalveluksesta ovat kuitenkin melko myönteisiä. Musiikilla on suuri merkitys niin lasten kuin aikuistenkin jumalanpalveluksessa. Lasten jumalanpalvelus tulisi olla lyhyempi kuin aikuisille tarkoitettu ja siinä on maltettava selittää mitä tapahtuu. Kriittisin kohta on saarna. Kertova saarna käy, kunhan se on riittävän yksinkertaisesti mutta ei liian lapsellisesti sanoitettu ja riittävän lyhyt. Pienoisdraama lasten itsensä esittämänä tai vaikkapa papin ja lastenohjaajan dialogina on usein hyvä vaihtoehto. Rutiinilla ei voi tulla hyviä tuloksia, vaan suunnitteluun on panostettava jopa enemmän kuin aikuisten jumlanpalveluksessa. On muistettava, että lapsille suunnattu jumalanpalvelus on myös ja erityisesti jumalanpalveluskasvatuksen väline, joten kaavan on hyvä pääpiirtein noudatella esim. perhemessun kaavaa, koulukirkossa toki yleensä ilman ehtoollisen viettoa. Tällaisia jumalanpalveluksia vietetään siksi, että lapsi on täysiarvoinen ihminen iästään riippumatta ja kasteen perusteella myös seurakunnan jäsen siinä missä aikuinenkin. Hyvin toteutettu lasten kirkko ei ole traaginen eikä koominen, vaan lämminhenkinen, iloinen ja turvallisuutta tuova tapahtuma.

Jos toimitukset ovat toimittajalle pitkäveteisiä ja ikäviä, niin kkai on turhaa odottaa seurakunnan keskuudesta riemunkiljahduksia. Omaan uraansa ja lahjaansa voi suhtautua niin monella tavalla.

Ainakin Somerolla niin adventin ajan ja pääsiäisen edellä olevat sekä kevään koululaisten jumalanpalvelukset ovat todella vetäviä.

Koulujen ja päiväkotien adventti-, joulu-, pääsiäis- ja kevätkirkot ovat vuoden tärkeimpiä jumalanpalveluksia seurakunnan elämässä. Siksi niihin pitää panostaa selkeästi enemmän kuin viikottaiseen sunnuntain messuun ja jos on mahdollista, antaa nämä tehtävät työntekijöille, jotka oikeasti ovat niistä innostuneita. Useimmiten myös koulut ovat oikeasti halukkaita (tai olivat ainakin vielä 4 vuotta sitten, jolloin viimeksi sain niitä toimittaa) osallistumaan valmisteluihin. Esim saarna voi olla toteutettu näytelmänä, jonka oppilaat toteuttavat, esirukous voidaan rakentaa niin, että mukana on opettajia, kulkueristin voi kantaa vahtimestari, tekstin lukea rehtori. Koulukirkko ei saa olla tapahtuma, jonka seurakunnan työntekijät toteuttavat ja koulu tulee seuraamaan.

Kristrinuskon lähtökohta on syntiinlakneemus jonka rangaistuksena on kaikkien ihmisten, myös lasten joutuminen ikuiseen kidutukseen helvettiin elleivät jne jne. Lapsille kauheus on paketoitu kiiltokuviin ja enkelikaramelleihin.