Muistamme asioita miten sattuu. Joskus ne ovat irrallisia, pistemäisiä, joskus temaattisia ja tulevat sarjoissa. Muisti on samalla kertaa armollinen ja oikukas. Me valitsemme mitä muistamme , mutta joskus muistot pullahtavat tahtomattamme pintaan.
Kaikki muistomme ovat tarinallisia. Miten muuten voisi olla?
Mutta onko meillä hengellinen muisti? Siis sellainen muistamisen tapa, joka tulkitsee hengellisiksi asiat, jotka joko alun perin olivat sitä tai sitten ne muuttuvat muistoissa sellaisiksi?
(Toki niinkin voi käydä, että aikanaan hengelliseksi koettu asia on muistoissa nyttemmin jotain ihan muuta.)
*
Hengellinen muisti on tulkinta, matkan varrella syntynyt tarina. joka pitäytyy itsepintaisesti muiston kokemuksellisessa aitoudessa.
Hengellinen muisti on jumalahakuista.
Hengellinen muisti on tarkoitushakuista. Se tarkoittaa hyvää ja sovittaa irralliset muistot osaksi tarinaa ihanteellisuudesta.
Hengellinen muisti ei tarkoita omien hengellisten kokemusten ja oivallusten muistamista ylimalkaan vaan erityisellä tavalla.
Hengellinen muisti on aavesärky siitä, kun Jumala on koskettanut meitä (tavalla tai toisella).
*
Muistot ovat kiviä kengässä. Joskus on pakko pysähtyä.
Kuolema sallii vain kolme muistoa otettavaksi mukaan hautaan. Yhden omasta elämästä, yhden hengellisestä elämästä ja yhden tulevasta elämästä.
Kuka Jumalaa muistaa, se itsensä unohtaa.
Kuka ei itseään muista, se ei muista Jumalaakaan.
Jumalalla ei ole muistia, sillä hän tietää kaiken reaaliajassa.
