Oman aikamme kulttuurin moninaisuus ja monitaustaisuus on ja tulee omalla painollaan. En oikein tiedä, miten sitä vastustetaan tai miten sitä kannatetaan. Sama kuin vastustaisi kylmää kesää tai kannattaisi hyvää sienisatoa. Kansat ovat liikkeessä ja yksilöt vielä liukkaammin. Kaikista nopeimmin liikkuvat innovaatiot ja aatevirtaukset.
Unelmoinnin sijaan erilaisuuden sietämistä voi harjoittaa heti ja tässä. Niin suurin osa suomalaisista tekeekin.
Luulin kirkon joutuneen jo marginaaliin viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, mutta sinnikkäästi se kuitenkin merkitsee suomalaisille jotain. Kirkon muutos on ravistellut niitäkin, jotka eivät ole sen aktiivisia jäseniä. Moskeijakohu tämän todisti.
On päivänselvä asia, että kirkon flirttailu muiden uskontojen kanssa hämmentää konservatiivisia suomalaisia. Vaikka itse teologina tunnen dialogin arvon ja merkityksen, ymmärrän hyvin niitä, joita kalteva pinta pelottaa. Dialogi eli vuoropuhelu on vuosisatojen ajan ollut hedelmällinen tapa kohdata se maailma, joka ajattelee ja uskoo eri tavalla. Se on paljon viisaampaa kuin eristäytyminen saati vihanpito ja väkivalta. Mutta tottakai suomalaista kristittyä arveluttaa katsella samaan aikaan uutisia uskonvainoista sekä terrorismista ja lukea oman kirkkonsa kuohukerman osallistuvan moskeijasuunnitelmiin.
Itse suosittelen omalle ajallemme enemmän avointa keskustelua ja siltojen rakentamista kuin mielenosoituksia. Erilaisuuden pelkoa ja muukalaisvihaa ei voi kitkeä hihhuloimalla kansalaistapahtumissa tai sosiaalisessa mediassa. Siltoja voisi rakentaa myös omaan väkeen päin. Siihen, joka ei ole ollut enää aikoihin kelkan kyydissä kaikissa kurveissa.
Sitä osaa väestöstämme, jota islam ja muu murrosaikamme hämmentää, pitäisi lähestyä ystävällisesti ja ennakkoluuloja karsien. Asiatietoja ennakkoluulojen ja väärän tiedon tilalle. Kuuntelevat korvat sinne, missä pelko puhuu. Sanoittamista sinne, missä pelko ei edes puhu vaan ilmaisee itseään vihalla.
Rasismi, viha ja väkivalta pitää tietenkin tuomita. Tuomitseminen on kuitenkin vasta alkua. Jollekulle se saattaa olla vain oman itsensä asemoimista hyvien ihmisten joukkoon. Siitä on – jos mahdollista – vielä pitempi tie oikeaan erilaisuuden sietämiseen.
Ennakkoluulojen, valheiden, vihan ja pelon karsiminen tapahtuu paremmin kuuntelemalla ja ymmärtämällä kuin vaientamalla. Melkoinen osa suomalaisista on hämmennyksissä, kuten voi päätellä perussuomalaisten saamista ääniosuuksista jo useissa vaaleissa. En usko, että hämmennystä parannetaan sillä, että monikulttuurisuuden suosijat hilluvat keskenään. Siitä alkaa jo muodostua oma riittinsä ja kulttinsa .
Tämä on erinomainen puheenvuoro Teemu Kakkurilta. Tuolla uutiskommentoinnissa on Teemulta lisää asiaa.
Tämä Markku Hirnin kommentti oli hänen Facebook-sivullaan. Laitan sen hänen luvallaan. Markun sanomisilla on todella painoarvoa, koska hän on elänyt Ruotsissa koko nykyisen Ruotsin muovautumisvaiheet 60-luvun lopulta työskennellen koko prosessin sisällä.
”Hyvä kun tollanen Immonen ilmestyi kulisseista. Tottakai hänen- laisiaan mielipiteitä kansan syvistä riveistä löytyy. Vanha julkisen elämän sääntö on, että teki mitä tahansa niin aina löytyy 10-15% jotka hankaavat vastaan. Ilman Immosta ei kenenkään olisi tarttenut tuumia sitä mitä itseasiasssa asiasta ajattelee. Sitäpaitsi siirtolaisuus ja pakolaiset ovat ongelma.Minä olin ongelma kun tulin Ruotsiin. Kun ajattelee karjalaisten uudelleenasuttamista niin se ei käynyt kivuttomasti, ei kanta-asukkaille eikä siirtolaisille. Niin että miksi ei tässä tilanteessa olisi sekä järjetöntä, sydämetöntä että realistista vastustamista, kun joukolla tullaan juuri silloin kun maalla on ongelmia muutenkin? Kyllä Immonen joutuu tarkastamaan mielipiteensä tässä paineessa.Eivät ihmiset ole automaattisesti suvaitsevaisia. Minäkin aloin tyylipuhtaasti ennakkoluuloisena kunnes jokainen uusi kohtaaminen pani uudelleenarvioimaan kaikki mukamas pyhät arvot.Se oli prosessi ennakkoluuloista tahdonvoimalla suvaisemiseen ja sitten oivalluksen kautta tasa-arvon tunteeseen.”
Onko nyt unelmien aika? On. Aina on.
Unelmat voivat olla esteitä rakentaa parempaa yhteiskuntaa tässä ja nyt. Kansanedustaja Immosen facebook-viestikin oli unelmointia. Hän unelmoi vahvasta kansakunnasta, jossa ei ole hänen kammoksumiaan ja pelkäämiään asioita. Ongelmaan ei auta vastaunelmointi eikä kansanjuhlat.
Jostain on lähdettävä. Mieluummin unelmasta kuin vihasta.
Unelmiinkin voi sisältyä vihaa. Median välittämien uutisten mukaan esim. paremmasta maailmasta uneksivien mielenosoittajien keskuudessa ilmeni jonkinasteista vihaa. Vai miten on tulkittava se, että suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät mielenosoittjat huutavat yhdelle kutsutulle puhujalle ”Rasisti” samalla estäen tätä puhumasta joten huutajat jäivät vaille puhujan viestin sisällön kuulemista. Olisiko kannattanut ensin kuunnella puhujan teksti ja vasta sitten leimata hänet rasistiksi, jos siihen enää olisi ollut aihetta. Tässä ko. tapauksessa ei tainnut olla.
Salme, olet tuosta kommentoinut jo parissa muussakin jutussa, ja olet mielestäni oikeassa. En voi hyväksyä sitä tapaa, millä perussuomalaisten edustaja otettiin vastaan Helsingin tapahtumassa. Siinä on jotain niin perustavaa laatua olevalla tavalla väärin, että en osaa sitä edes sanoittaa.
Ajattelen kuitenkin, että unelmassa, vaikkapa sinivalkoisesta Suomesta ilman maahanmuuttajia (mistä itse en todellakaan unelmoi), ei sinänsä ole mitään pahaa. Pahuus on niissä keinoissa, joita unelmoija katsoo voivan käyttä unelman toteutumiseen.
Elias, olen samaa mieltä.