Raamatun kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin yleensä ja homoseksiin erityisesti on pidetty niin itsestään selvänä, että siitä ei tarvitse keskustella muuten, kuin osoitettaessa toisen keskusteluosapuolen luopuneen Raamatusta. Olen nähnyt näilläkin sivuilla ivallisia kommentteja lukutaidosta luetun ymmärtämiseen koskien Raamatun selvää ja yksiselitteistä kantaa seksuaalisiin vähemmistöihin. Ikävimpiä puolia on kadotustuomioiden jakeleminen lainaamalla 1. Korinttilaiskirjeen määrättyjä jakeita.
Sana arsenokoitees (’miehenmakaaja’) on ymmärretty tarkoittavan homoseksuaalia. Sanan etymologia ei kuitenkaan aina kerro sanan merkityksestä, eikä yhdyssanan osien ymmärtäminen myöskään selitä asiaa. Esimerkiksi lautamies ei ole sen paremmin puinen variksenpelätin kuin sahatavaran toimittajakaan. Harvinaisen sanan käyttö Paavalista riippumattomissa konteksteissa viittaa pikemminkin taloudelliseen sortajaan.
Sanan malakos (’pehmeä’) merkitys on paremmin tiedossa. Kysymys on naismaisesta miehestä, joka pukeutuu pehmeisiin vaatteisiin, meikkaa ja käyttää parfyymiä. Myös seksuaalinen ulottuvuus on muissa teksteissä läsnä: se ei kuitenkaan ole (homo)miesten nainen vaan naistenmies!
On siis vähintäänkin kiistanalaista, puhuuko 1 Kor. 6:9 ja 1 Tim. 1:10 lainkaan homoseksuaaleista. Toki useimmat käännökset viittaavat tähän suuntaan. Monet kommentaarit selittävät näiden kahden sanan merkitystä puolihuolimattomasti, koska nämä kaksi sanaa eivät ole Paavalin argumentaation kannalta keskeisiä.
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali puhuu niistä, jotka ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä… Tähän liittyy tulkinnallinen valinta: toisten mielestä tässä tuomitaan kaikki miesten välinen seksi (siis sekä heteroseksuaalien irstailu että umpihomojen rakasta suhde); toiset taas katsova, että Paavali puhuu vain niistä, jotka ovat vaihtaneet itselleen luonnollisen itselleen luonnottomaan (eikä siis sano yhtään mitään siitä, mistä nykyisen keskustelemme).
Jos Mooseksen lain määräyksillä on ylipäätään sanottavaa kristityille, niin kielto maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan on keskustelumme kannalta relevantti. Määräys on annettu yhteiskunnassa, jossa miehen asettaminen naisen asemaan edusti miehen maksimaalista häpäisemistä. Taas kysymys on tulkinnasta: onko kielletty vain se tilanne, mihin määräys selkeästi liittyy; vai onko kysymys määräyksestä, jota tulee soveltaa myös kaikkiin muihin tilanteisiin?
Keskustelu näistä tulkinnoista on vaikeaa. Ensimmäinen ongelma on, että osa keskustelijoista ei edes tiedosta, että hän tulkitsee tekstiä antaessaan sille merkityksiä. Toinen ongelma on, että ’riippumatonta’ eksegeettistä tietoa on niukalti saatavilla, koska aihe on nyt kuuma kaikkialla, missä Raamattua luetaan. Kolmas ongelma on moniin uskonnollisiin yhteisöihin pesiintynyt tapa käyttää varsin ilkeää kieltä omaan uskontulkintaan huonosti sopivista eksegetiikan tuloksista ja niiden esittäjistä. Neljäs ongelma on, että homoseksuaalisuutta on pidetty syntinä ilman sen kummempia perusteluja: moni arvostettu teologi on kirjoittanut tulkintoja asiaan sen kummemmin paneutumatta; nyt näitä ’heittoja’ sitten luetaan arvostetun teologin huolellisesti perusteltuina näkemyksinä. Ja viides ongelma on sitten se, että useimman keskusteluun osallistuvat ovat jo puolensa valinneet; tämän kirjoittaja muiden joukossa.
Keskustelun kannalta olisi etu, jos kaikki osapuolet ymmärtäisivät sen, että absoluuttinen totuus ei ole kenenkään hallussa: se, että tämä teksti on auennut minulle näin ei tee minun tulkinnastani totuutta. Omaa näkemystä ei tee totuudeksi myöskään akateeminen sivistys tai uskon varmuus. Edelleen pätee kaikkiin meihin: Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista … Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee (1 Kor. 13: 9, 12).
”Sitä ei kulje saastainen.” ’Saastainen’ on vahva sana, mutta kovin monelle tulkinnalle altis. Arkipuheessa olisi varmaan syytä välttää sen käyttöä samaan tapaan kuin ’neekerin’. Kuinkahan paljon Mooseksen kirjoissa saastaiseksi määriteltyä asiaa kuuluu suomalaiseen elämäntapaamme joulukinkusta rapukesteihin asti?
Samoin nämä ”vanhauskoiset” kieltävät eronneiltakin rakkauden mahdollisuuden. ”Kunnes kuolema erottaa…” Eilen siitä traaginen näyttö siellä satamassa. En voi todellakaan käsittää tätä kiihkoa, joka nyt kohdistetaan homoseksuaalisuuteen. Että mikä heitä riepoo?
”Minä tahdon, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä…” Paavalihan se siinä esittää tahtonsa. Toteutetaanko tätä missään? Kun kaikki on niiin kirjaimellisesti totta. Keskittyisivät siihen.
Tekteissä on muutamia kohtia, joita on ehkä syytä vielä korostaa uudelleen:
M. HIrn: ”Homoseksikeskustelussa ei myöskään ymmärretä vastustavan asenteen oikeutusta. Homoseksuaalisuus on provokaatio heterojen sukupuoli-identiteetille, joka herättää vahvan puolustusreaktion sukupuoli-identiteetin suojaksi.”
Tottakai näin on, koska seksuaalivietti on yksi ihmisen voimakkaimpia viettejä, edellytys lajin säilymiselle. Ilman sitä olisimme jo kuolleet sukupuuttoon.
S. Paajanen: ”Eikö pikemminkin homoseksin kielto liity sukupuolten täydentävyyden mitätöintiin. Parisuhteen henkinen ja fyysinen rakenne on erilaisuus ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.”
Tähän kaksijakoisuuteen, joka ei fyysisellä ja henkisellä puolella aina ole yhtä selvä kuin geneettisesti (tiettyjä suht harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta), viitataan useissa uskonnoissa ja filosofioissa. Yhdeksi lihaksi tulemisen syvään merkitykseen sekä henkisessä että uskonnollisessa mielessä viittaa Paavali kirjoittaessaan epäjumalille uhratusta lihasta ja ottaessaan kantaan kristittyjen ruokailutottumuksiin liittyvään kiistaan. Sukupuoliyhteys nähdään syvänä yhteenkuuluvuuden merkkinä, jonka sinettinä pidetään lasten saamista. Pelkkä yhdeksi lihaksi tuleminen ilman perillistä lienee merkinnyt aikamoista haaksirikkoa tuon ajan yhteiskunnassa. Lienee se ollut syy avioeroonkin. Taitaa meilläkin olla vielä joskus, vaikka elämme tyystin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Eikä välillä voi olla havaitsematta lapsettomuuden tuskaa ja hoitoihin uhrattua aikaa ja rahaa, joka koskettaa noin joka viidettä paria.
H. Leppä: ”Keskustelun kannalta olisi etu, jos kaikki osapuolet ymmärtäisivät sen, että absoluuttinen totuus ei ole kenenkään hallussa.”
O. Kauppinen: ”Eikö syntiinlankemuskertomuksen keskeinen ajatus ole, että kiusaaja houkutteli ihmistä sillä, että tämä saisi tietää kaiken, minkä Jumala tietää?”
Olen edellämainitusta samaa mieltä kuin Leppä ja Kauppinen. Absoluuttinen totuus ei ole ihmisen haltuun otettavissa. Se on yksin Jumalalla. Siihen meidän on tyytyminen. Se on ihmisen osa.
Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki ihmiset luonut. Omaksi kuvakseen lyhyen elämämme ajaksi. Meille on annettu nämä 2000 vuotta kehittyäksemme toinen toistemme arvostamiseen ja hyväksymiseen ja rakastamiseen. Jotkut vielä rimpuilevat rajusti vastaan siteeraten muutamaa lausetta. Noudattavatko he itse kaikkia Raamatun ohjeita? Eikö tänään olekaan muita ”syntejä” kuin kahden seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan luja, lämmin side toiseen samanlaiseen? Emme tirkistele heteroparien heinäkasoihin eikä makuuhuoneisiin. Mitä niissä nykyään tapahtuu? Annetaan vähemmistön elää omaa elämäänsä. En ole koskaan ajatellut puolilapseni seksuaalielämää. Hän on reipas nuori insinööri ja meille rakas.
Kirkossani luettiin hiljan esirukous: Poista pojastamme homous. Miltä tästä pojasta tuntuu? Vanhemmat rukoilevat, että hän ei olisi hän. Kuka hän sitten olisi?
Heikki Leppä, joka on opiskellut eksegetiikkaa, tuntee myös ns. vaikutushistorian (Wirkungsgeschichte) merkityksen Raamatun tulkinnassa.
Lähtökohtana tässä vaikutushistorian näkökulmassa on se yksinkertainen havainto, että Raamatun omat lauseet ja sanat on historian aikana, sen omassa käyttökontekstissa (juutalaisuudessa ja kristinuskossa) ymmärretty ja tulkittu tietyllä tavalla pitkän historian aikana.
Yksinkertaistaen: Raamatussa käytetyt sanat ovat muokanneet synagogan ja kirkon opetusta keskellä ympäröivän maailman ilmiöitä.
Jos siis esim. Paavalin käyttämä sana ”arsenokoitees” (miesten kanssa makaavat miehet) on jo alkukirkossa ja sen jälkeen koko kirkon historian ajan 1900-luvun lopulle asti ymmärretty samoin, sen vaikutushistoria näkyy aika vahvana: 2000 vuotta ”arsenokoitees” on ymmärretty homoseksin harjoittamisena, ja Paavalin on ymmärretty suhtautuneen siihen torjuvasti.
Vasta homoemansipaation myötä (1900-luvun lopulta alkaen) tämäkin tulkinta on haastettu ja uutena ilmiönä on tullut tarve – kuten Heikin analyysi hyvin osoittaa – tulkita Raamatussa käytettyjä sanoja uudella tavalla. ”Totuushan” on hallussa aina kunkin ajan omalla sukupolvella.
Siis kun ajat ovat muuttuneet ja Paavalin sekä muiden Raamatun kirjoittajien käyttämien sanojen vaikutushistoria alkaa ahdistaa muuttuvan maailman keskellä, sen myötä alkaa Raamatun sanojen merkitysten uudelleentulkinta.
Tällä on tietysti hyvä tarkoitus: ”pelastaa” juutalaisuus / kristinusko hovikelpoiseksi kullekin ajalle. ”Siperia” on opettanut. Tämä koskee niin Raamatun homokielteisiä lausumia kuin kirkossa erit. juutalaisten leimaamista ”Saatanan lapsiksi” (Joh 8:44).
Mitäs jos annettaisiin niiden Raamatun sanojen olla? Valintahan on – kuten Heikin kaima prof. Räisänen toteaa – tehtävä Raamatun sanan ja modernin ”tietämyksen” sekä kulloisenkin ”ajan hengen” mukaisesti.
Silloin oltaisiin ainakin rehellisiä: prof. Räisäsen tavoin hylkäämme Raamatun ilmoituksen, koska se loukkaa niin homoja kuin juutalaisiakin ja koska sellainen ei sovi moderniin elämänmenoon.
Tosiasiassa moni täällä tekeekin näin, mutta ei ole vielä tullut kaapista ulos ja tunnustanut sitä ääneen.
Toisaalta, voimme sanoa, että pidämme kiinni Raamatun ilmoituksesta, vaikka sitä olisikin hankala sovittaa moderniin maailmanmenoon. Samalla joudumme kuitenkin arvioimaan sen vaikutushistorian ulottamista nykyaikaan Raamatun muiden periaatteiden valossa (jotka ovat myös olleet olemassa koko kirkon historian ajan).
Jos siis pidämme kiinni Raamatun ilmoituksesta – vääntelemättä sen sanojen merkityksiä moderniin aikaan ”sopivimmiksi” – voimme pohtia rakkauden toteutumista asenteissamme niin juutalaisiin kuin homoihinkin, koska niin on tehty jo alkukirkon ajoista asti. Raamatun tekstit torjuvat, mutta rakkaus hakee yhteyttä. Kipua ei voi välttää.
Paine tällaisen tasapainottelun suhteen on aina ollut kova. ”Ajan henki” vaatii meitä hylkäämän Raamatun ilmoituksen ja sen pitkän vaikutushistorian (esim. juutalaislähetyksen) sekä hyväksymään juutalaiset (tai muslimit) samalla tavalla Jumalan lapsina kuin kristitytkin.
Se sama ”ajan henki” vaatii meitä hylkämään Raamatun ilmoituksen ja sen vaikutushistorian myöntämään homoille samanlaiset aviolliset oikeudet niin kuin miehen ja naisen välisessä suhteessa on jo luomisesta alkaen ymmärretty olevan Jumalan tahto.
Jusu Vihervaaran uustulkinta Genesiksen 2. luvun luomiskertomuksesta on valaiseva esimerkki tästä uusmuovauksesta. Kiitos siitä.
Hänen mukaansa ”sopiva kumppani” (Gen 2:18) ei enää merkitse miehen ja naisen vastakkaisuuden sopivuutta – kuten heprean lmaus ”ezer kenegdo” on aina kirkon historiassa ymmärretty – minkä johdosta on ajateltu, että miehen ja naisen suhteessa on vastakkaisina (heprean ”negdo” = miestä vastapäätä oleva) sukupuolina mahdollista ”tulla yhdeksi lihaksi” ja lisääntyä ilman modernia kikkailua.
Rakkauden periaate, joka kukee koko Raamatun läpi – Genesiksestä Johanneksen Ilmestykseen – auttaa meitä ymmärtämään, että kaikki ihmiset, myös juutalaiset ja homot, tarvitsevat sovitusta, jotta voivat tulla Jumalan lapsiksi.
Uudessa testamentissa kirkkoon liittymiselle ja kasteelle ei ole mitään muita ehtoja kuin usko Jeesuksen ristin tuomaan täydelliseen sovitukseen, joka siis koskee kaikkia.
Kuitenkaan juutalainen ei voi enää kasteensa jälkeen pitää kiinni siitä Raamatun optukselle vieraasta ajatuksesta, että hänen on torjuttava Jeesus ollakseen kunnon juutalainen.
Homokaan ei voi pitää kiinni siitä, että hänelle ”sopiva” kumppani on toinen homo, vaan silloin on valittava jokin muu elämänmuoto, jossa ei tarvitse olla yksin ja voi palvella toisia, jos elämä vastakkaisen sukupuolen kanssa ei suju.
Vaikeaa ja kipeäähän se on, myönnän. Niin kuin elämä kristittynä yleensä: jos haluaa seurata Jeesusta ei voi välttyä ristin kantamiselta. Mutta Raamattuakaan en haluaisi hylätä enkä panna sitä ”ajan hengen” vaatimaan uusmuovaukseen.
Näin minun on opetettava, jos haluan seurata Raamatun ilmoitusta sen vaikutushistorian mukaisesti niin, että Jumalan ehdoton rakkaus kaikkiin ihmisiin ja Jumalan ehdoton totuus kaikkien ihmisten kohdalla voivat olla yhtäaikaa totta kirkon opetuksessa.
Toisaalta, voihan joku sen torjuakin tai ryhtyä Raamatun sanojen uusmuovaukseen ja mennä ”ajan hengen” mukaisesti. Eikä hänen tarvitse siitä tehdä tiliä minulle.
Meillä kaikilla on Tuomari, jonka edessä me seisomme tai kaadumme. Jeesus on voimallinen pitämään pystyssä jokaisen, joka häneen turvaa. Se riittää minulle. Toivottavasti muillekin Jeesuksen seuraajille.
Kerro, Jouni, mitä siitä seuraa, jos homoseksuaalit saavat siunatusti rakastaa? Ja mitä ajattelet eronneen uudesta avioliitosta – onko kirkko mennyt siinäkin harhaan, että on tällaisia pareja vihkinyt Jeesuksen nimenomaisen opetuksen vastaisesti? Oletko itse pidättynyt sellaisia pareja vihkimästä?
Minä se täällä vain edelleen ihmettelen sitä, miksein tätä asiaa voida jättää Herran haltuun, kun ei se tee kenellekään pahaa.
Pyöriteltiipä Raamatun sanoja kuinka tahansa. Väännettinpä miehen kylkiluusta hänelle kuinka sopiva kumppani. Ja tehtiinpä mitä hyvänsä valintoja sen suhteen mikä on luonnollista ja sallittua rakkautta, päädymme aina lähes samaan lopputulokseen:
Kyseessä on valkoihoinen heteroseksuaali mies, joka innokkaasti antaa homolle eettisiä ohjeita siitä, miten tämän tulisi rakkauselämänsä hoitaa.
Ei millään pahalla heteromiehiä kohtaan, mutta en kyllä ottaisi heiltä vastaan edes pukeutumisneuvoja, puhumattakaan siitä, että kuuntelisin heitä siinä, miten kumppania huomioidaan romantiikan saralla. Aivan liian usein olen kuullut, ettei tämä ole heteromiesten vahvuus.
Minusta tähän aiheeseen sopii hyvin seuraava pätkä Youtubesta. Tällä kertaa ihan suomenkiellä:
http://youtu.be/ayEGTLD4bhI
Eiköhän asia ole melkolailla noin kuin Osmo sen ilmaisi. Me emme tiedä kaikkea. Jos tietäisimme koko totuuden, olisimme Jumala ja sitä emme ole. Uskon, että emme ymmärrä Jumalastakaan täällä kuin pienen osan.
Laki vaatii kovana ja ankarana, armo ottaa huomioon ihmisen inhimillisyyden. Jumala tuntee läpikotaisin millainen ihminen on. Jospa emme lukisi lakia toisillemme ihan niin paljon.
”Sana arsenokoitees (’miehenmakaaja’) on ymmärretty tarkoittavan homoseksuaalia.”
Eikä huonolla syyllä. UT:n kirjoittajille oli tuttu VT:n kreikankielinen teksti, Septuaginta. Siellä on kaksi kohtaa, joissa todetaan, että miehen kanssa ei pidä maata kuten naisen kanssa, koska se on kauhistus (3. Moos.18:22 ja 20:13).
Arsenokoites sisältää sanat mies (arsen) ja vuode (koite). Arsenokoites on ”miesvuoteilija”. Miten? Meta arsenos ou koimethese koiten gynaikos eli ”miehen kanssa älä makaa naisen vuodetta”. Toinen kohta: Hos an koimethe meta arsenos koiten gynaikos, bdelygma epoiesan amfoteroi eli ”kuka vain makaa miehen kanssa naisen vuoteen, ovat molemmat tehneet kauhistuksen.”
”Maata vuode” (koite) merkitsee tässä tietysti homoseksuaalista sukupuoliyhteyttä; se on se kauhistus. Monen sanan ylle voidaan heittää varjo, mutta luontevin tulkinta on silti joskus ilmeinen. Ei ole väkinäistä ymmärtää UT:n sanaa arsenokoites (1.Tim.1:10 ja 1. Kor.6:9) homoseksuaalisen aktin toteuttajaksi.
Kiitos Antti Tuiskun biisistä, Jusu. Upeat sanat.