Raamatun kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin yleensä ja homoseksiin erityisesti on pidetty niin itsestään selvänä, että siitä ei tarvitse keskustella muuten, kuin osoitettaessa toisen keskusteluosapuolen luopuneen Raamatusta. Olen nähnyt näilläkin sivuilla ivallisia kommentteja lukutaidosta luetun ymmärtämiseen koskien Raamatun selvää ja yksiselitteistä kantaa seksuaalisiin vähemmistöihin. Ikävimpiä puolia on kadotustuomioiden jakeleminen lainaamalla 1. Korinttilaiskirjeen määrättyjä jakeita.
Sana arsenokoitees (’miehenmakaaja’) on ymmärretty tarkoittavan homoseksuaalia. Sanan etymologia ei kuitenkaan aina kerro sanan merkityksestä, eikä yhdyssanan osien ymmärtäminen myöskään selitä asiaa. Esimerkiksi lautamies ei ole sen paremmin puinen variksenpelätin kuin sahatavaran toimittajakaan. Harvinaisen sanan käyttö Paavalista riippumattomissa konteksteissa viittaa pikemminkin taloudelliseen sortajaan.
Sanan malakos (’pehmeä’) merkitys on paremmin tiedossa. Kysymys on naismaisesta miehestä, joka pukeutuu pehmeisiin vaatteisiin, meikkaa ja käyttää parfyymiä. Myös seksuaalinen ulottuvuus on muissa teksteissä läsnä: se ei kuitenkaan ole (homo)miesten nainen vaan naistenmies!
On siis vähintäänkin kiistanalaista, puhuuko 1 Kor. 6:9 ja 1 Tim. 1:10 lainkaan homoseksuaaleista. Toki useimmat käännökset viittaavat tähän suuntaan. Monet kommentaarit selittävät näiden kahden sanan merkitystä puolihuolimattomasti, koska nämä kaksi sanaa eivät ole Paavalin argumentaation kannalta keskeisiä.
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali puhuu niistä, jotka ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä… Tähän liittyy tulkinnallinen valinta: toisten mielestä tässä tuomitaan kaikki miesten välinen seksi (siis sekä heteroseksuaalien irstailu että umpihomojen rakasta suhde); toiset taas katsova, että Paavali puhuu vain niistä, jotka ovat vaihtaneet itselleen luonnollisen itselleen luonnottomaan (eikä siis sano yhtään mitään siitä, mistä nykyisen keskustelemme).
Jos Mooseksen lain määräyksillä on ylipäätään sanottavaa kristityille, niin kielto maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan on keskustelumme kannalta relevantti. Määräys on annettu yhteiskunnassa, jossa miehen asettaminen naisen asemaan edusti miehen maksimaalista häpäisemistä. Taas kysymys on tulkinnasta: onko kielletty vain se tilanne, mihin määräys selkeästi liittyy; vai onko kysymys määräyksestä, jota tulee soveltaa myös kaikkiin muihin tilanteisiin?
Keskustelu näistä tulkinnoista on vaikeaa. Ensimmäinen ongelma on, että osa keskustelijoista ei edes tiedosta, että hän tulkitsee tekstiä antaessaan sille merkityksiä. Toinen ongelma on, että ’riippumatonta’ eksegeettistä tietoa on niukalti saatavilla, koska aihe on nyt kuuma kaikkialla, missä Raamattua luetaan. Kolmas ongelma on moniin uskonnollisiin yhteisöihin pesiintynyt tapa käyttää varsin ilkeää kieltä omaan uskontulkintaan huonosti sopivista eksegetiikan tuloksista ja niiden esittäjistä. Neljäs ongelma on, että homoseksuaalisuutta on pidetty syntinä ilman sen kummempia perusteluja: moni arvostettu teologi on kirjoittanut tulkintoja asiaan sen kummemmin paneutumatta; nyt näitä ’heittoja’ sitten luetaan arvostetun teologin huolellisesti perusteltuina näkemyksinä. Ja viides ongelma on sitten se, että useimman keskusteluun osallistuvat ovat jo puolensa valinneet; tämän kirjoittaja muiden joukossa.
Keskustelun kannalta olisi etu, jos kaikki osapuolet ymmärtäisivät sen, että absoluuttinen totuus ei ole kenenkään hallussa: se, että tämä teksti on auennut minulle näin ei tee minun tulkinnastani totuutta. Omaa näkemystä ei tee totuudeksi myöskään akateeminen sivistys tai uskon varmuus. Edelleen pätee kaikkiin meihin: Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista … Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee (1 Kor. 13: 9, 12).
Kaisa Raittila,
Kirkossa saadaan onneksi homoseksuaalisuutta sanoa, edelleen vääräksi. Tätä oikeutta tulee varjella ja pitää yllä. Ei ole myöskään mitään syytä muuttaa kirkon käytäntöjä jossa avioliittoon vihitään juuri tästä syystä nainen ja mies.
Moderni uustulkinta on sanakikkailua. Yksi suosituin tulkinta on, että homoseksuaalisuus nähdään ja tulkitaan siten, että antiikin aikoina se perustui väkivaltaisiin raiskauksiin, eikä vapaa ehtoisuuteen, eikä kahden homo parisuhteeseen. Näin saadaan erilaisilla sanakikkailuilla valkopestyä vaikka koko raamatun sanoman ydin, erilaisiin aika kausiin ja tarpeisiin.
Jouni Turtiainen esitti pyynnön, että Raamatun ilmoitusta ei pyrittäisi sovittamaan nykyaikaan. Mielestäni Heikki Leppä kuitenkin pääasiassa kirjoittaa Raamatussa käytetyn sanan merkityksestä ja sen arviointiin liittyvästä hankaluudesta. Jos sanalla arsenokoites ei ole yksiselittäistä tulkintaa tai sana ei esiinny muussa tuon ajan kirjallisuudessa, josta voitaisiin suuremmalla varmuudella päätellä sen merkitystä, on Heikin kysymyksenasettelu perusteltu ja oleellinen.
On toki havaittavissa, että Paavalin sanojen merkitystä pyritään arvioimaan aivan liiaksi nykyhetkestä käsin. Usein sanotaan, että Paavali torjuu homoseksuaalisen parisuhteen. Se on kieltämättä melkoinen väännös, eikä taida olla Heikki Räisäseltä peräisin. Siinä mielessä sanojen (miesten kanssa makaavat miehet jne.) voisi tosiaan antaa olla.
Minä päättelen niin, että sanan arsenokoites tulkinta on selvästikin hankala tehtäva ja mahdollisia tulkintoja on useita. *jatkuu*
Se on kuitenkin eri asia kuin laajempi kysymys homoseksuaalisuudesta. Mielestäni kyseisen sanan tulkinta ei ratkaise asiaa suuntaan eikä toiseen (eikä kukaan niin liene väittänytkään). Kysymys vaikutushistorian huomioimisesta on kiinnostava. Tieteellisessä argumentaatiossa asioiden vaikutushistoria-argumentointia (vapaasti muotoillen – se, miten asia historiallisesti on, on oikein) pidettäisiin argumentaatiovirheenä. Kirkon piirissä perinteellä ja siitä tehtävillä johtopäätöksillä nähdään suurempi painoarvo.
Kiitos Heikki tästä raamattutyöskentelystä – sellaisesta, jossa todellakin viivytään tekstin äärellä sen sijaan, että vain toistetaan omaa mielipidettä! Kimmo Saastamoinen on myös tässä ansioitunut.
Kolme kysymystä:
Vaikka olettaisimme, että omien sanojesi mukainen ”seksuaalinen moneus” kuuluu Jumalan hyvän luomistyön piiriin ja että Raamatun yksittäisiä homokielteisiä kohtia ei voi sellaisinaan siirtää normatiivisiksi ohejiksi omaan aikaamme, niin:
1. Onko luovuttava avioliitosta Jumalan asettamana miehen ja naisen välisenä liittona?
2. Minkälainen seksuaaliopetus mielestäsi kirkossa on ylipäätään sallittua? Vaikka tulkitsisimme Paavalin viitanneen luontonsa vastaisen seksuaali-identiteetin vaihtamiseen, niin luonnollisen identiteetin kehittymiseen jää silti kysymyksiä. Koska seksuaaliidentiteetti ei ole useinkaan täysin hetero- tai homoseksuaalinen, niin onko kaikki heteroseksuaalisen identiteetin vahvistamiseen pyrkivä kasvatus väkivaltaa tai indoktrinaatiota? Saako kirkossa lausua ääneen ajatuksen homoseksuaalisuuden syntisyydestä? Onko se harhaoppi? Saa/ei saa, niin mitä implikaatioita?
Lopuksi vielä kolmas kysymys tuosta totuuden haltuunotosta:
Tieteessä käsitys totuuden saavuttamisesta olisi naurettava: Kaikki mallit ovat vääriä, mutta jotkut ovat hyödyllisiä: Hyvä teoria on tarkentuva ja lähestyy empiiristä todellisuutta sitä koskaan saavuttamatta. Tässä totuuden luonne on deskriptiivinen. Etiikan preskriptiivinen totuus on kiistanalainen, mutta tässäkin tarkentuvat mallit ovat mahdollisia. Kyllä vaikkapa viattoman tappaminen on globaalisti tuomittavaa ja näin sen tuomittavuus hyvin lähellä ”totuutta”. Mutta ehkäpä kristillisen totuudenetsinnän tulisikin ensisijaisesti suuntautua luonnolllisen etiikan sijasta häneen, joka sanoi olevansa ”Tie, Totuus ja Elämä”. Tämä ei ole konkreettisten kysymysten väistelyä, vaan lähtökohta niiden kohtaamiselle.
3. Allekirjoitatko tämän?
Jusu Vihervaaran mukaan ”ihmisen ei ole hyvä olla yksin” merkitsee
miesten tai naisten välisiä liittoja. Jumalan apu tähän kysymykseen
oli luoda toinen sukupuoli, joten Jusu ei ole nyt tekstiuskollinen:
1.Moos2: Ja Herra Jumala sanoi: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva”. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
Ja mies sanoi: ”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu”. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.
Tämän perusteella maallikko ajattelee, että jolle ei löydy sopvaa apua vastakkaisesta sukupuollesta, hän ei ole vielä tunne itseään tai Jumalan asettamaa kaipausta, vaan etsii kuvaansa samasta sukupuolesta. Kova väite, mutta näin uskallan väittää… ihminen haluaa tutustua itseenä oman sukupuolen kautta. Kauneuden kaipuu heijastuu jostakin syystä siihen… mutta onko se lopulta apu.. sehän on peilikuva,
Sikäli kun etsitään Raamatun kantaa homoseksuaalisuuteen, on tarpeen pitäytyä Raamatun ihmiskäsitykseen. Sikäli jos ihmiskäsitykseski valitaan joku muu, ei myöskään johtopäätökset ole raamatulisia.
Väitän että Raamatun ihmiskäsityksen mukaisesti homoseksuaalien välisessä homoseksissä on kyse eri asiasta kuin heteroseksuaalien välisessä heteroseksissä.
Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja heidän välillän oli heteroseksuaalinen suhde jo paratiisissa. Homaseksuaalisuutta esiintyi ihmisten välillä vasta paratiisin ulkopuolella. Homoseksuaalinen seksi ei täytä ainakaan kokonaan sitä tehtävää, jonka Herra asetti miehen ja naisen väliselle seksille.
Lankeamuksen jälkeen osalla ihmisistä seksuaalisuus on vaihtunut verrattuna siihen mitä oli paratiisissa. Näitä ihmisiä on kaikkien kansojen keskuudessa ja kastekäsky koskettaa myös heitä.
Jussi Tuusa,
Vastaan noihin kolmeen kysymykseen, vaikka et niitä minulta kysynytkään. Minulla ei ole teologian tutkintoa (ei ehkä ole jokaisella muullakaan joka täällä kommentoi), joten vastaan arkijärjellä.
1. Miettisin mihin perustuu ajatus, että avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen välinen liitto. Onko kyseessä kristinuskon syntyajoilta asti oleva oppi ja käytäntö, vai onko avioliitosta tullut kristillinen perinne vasta aikaa myöden. Käsittääkseni Euroopan historiassa avioliitto oli pitkään maallinen instituutio ja kirkollinen vihkiminen yleistyi joissain maissa niinkin myöhään kuin 1700-luvulla.
2. Minun mielestäni kristinuskon perussanoma ja kirkon tehtävä ei ole yksittäisen kristityn sukupuoli-identiteetin pöyhiminen ja sen syntisyydellä tai synnittömyydellä mässäileminen. Toisin kuin 2000 vuotta sitten, nykyihminen tietää, että homoseksuaalisuus on aivan normaali variaatio ihmisen seksuaalisuudessa. Mä en näe, mitä hyötyä kirkolle olisi sen tuomitsemisesta ja mistä syystä asia olisi erityisen relevantti kristinuskon sanoman kannalta. Kyseessä ei liene pelastuskysymys.
3. En ymmärtänyt kysymyksenasettelua.
Jukka,
Jos muistan oikein, paratiisissa oli vain 2 ihmistä. Jos oletetaan, että Adam oli valkoihoinen ja oikeakätinen, tästä ei seuraa että vasenkätiset aasialaiset ovat syntisiä.
Oletan, että maailmaan mahtuu enemmän variaatioita kuin mitä Aatami ja Eeva edustivat. En ihan allekirjoita päättelyäsi. Olet valinnut niin suppean osajoukon vertailukohdaksi, että sen avulla pystyisi todistamaan ihan mitä tahansa.
Tuskin kaikki on lankeamusta, mitä A&E eivät edusta…
Nyt minun täytyy huokaista. Ajatteletteko todella, että luomiskertomus olisi jonkinlainen biologis-historiallinen kertomus, jota voidaan lukea hetki hetkeltä etenevänä kuvauksena maailman ensimmäisistä päivistä? Viemättä Jumalan luovalta työltä yhtään arvoa en ole ajatellut noin sitten kansakouluvuosien, vaan ymmärtänyt Raamatun alkukertomukset myyttisiksi kuvauksiksi siitä, miten kaikki alkoi, mistä ihminen on peräisin ja mistä johtuu kärsimys ja pahuus. Aadam ja Eeva ovat tämän kertomuksen hahmoja, eivät reaalisen maailmamme ensimmäiset ihmiset, jotka ovat sitten jälkipolville kertoilleet, millaista oli kun me käärmeen kanssa keskusteltiin. Niinpä ajattelen hyvin painavasti, että naisen ja miehen suhde oli ensin ja vasta sitten se kirjoitettiin luomiskertomukseen. Kertomus on tarvittu vastaukseksi siihen, miksi tunnemme vetoa toisiimme (ja miksi nainen on miehen apu ja alamainen). Nykyinen kristillinen avioliitto on nuori. Viisaammat sanovat, ettei Raamattu tunne sitä lainkaan.