Nykyistä työvoiman ulkopuolella jäävää noin 1 300 000 henkilöä käsittävää joukkoa voidaan ryhmittää eri tavoin. Sen suurimmalla, noin 700 000 henkilöä kattavalla ryhmällä on yksi yhteinen tekijä, jo kouluaikainen alisuorittamisen leima. Sen myöhempi, hienorakeisempi jaottelu ilmenee koulukiusaamisena, koulupudokkuutena, jengiytymisenä, huume- tai vastaavana käyttäytymisenä, rikollisuutena, ennenaikaisena työkyvyttömyytenä ja pitkäaikaistyöttömyytenä. Vuosikymmenten aikana sen jokaista osa-aluetta on hoidettu jos milläkin projektilla tuloksetta. On syntynyt jopa eräänlainen tulonsiirroilla elävä kansanosa, jolla on nimikin; hyvinvointivaltio.
Tätä vuosittain kasvavaa ikuisuusongelmaa olen osaltani hämmentänyt yli kolmen vuosikymmenen ajan tuhansien nuorten parissa. Ilman viranomaisvastustusta (vähättelyä, jopa vainoamista) tulokset olisivat saattaneet nousta vieläkin paremmiksi. Sittemmin olen päätynyt ongelman ratkaisemiseksi näkemykseen, joka totaalisuudessaan niin ajan kuin taloudellisten resurssienkin osalta vaatii vain yhtä, jota on kaikilla ja joka ei maksa mitään, oikein käytettyä aikaa.
Aikaa voi käsitellä monin tavoin sen keston, seurauksien tai käyttämisen kannalta. Luonto on ensinnäkin synnyttänyt miljoonien vuosien aikana muinaisten eliöiden jäänteistä erilaisia kerrostumia. Sittemmin sanottuja kerrostumia on hyödynnetty satumaisina rikkauksina öljynä, maakaasuna ja kivihiilenä. Sanottuja rikkauksia on käytetty niin häikäilemättömästi, että toimet luonnon pelastamiseksi ovat tulleet niin kiireellisiksi, että ajasta on tullut vihollisemme, puhumme jopa taistelusta aikaa vastaan.
Ainoa mitä omistamme on siis aika, jota on jokaisella ja joka ei maksa mitään. Ratkaisuksi aikamme ongelmiin nousee tiede ja koulutus uusien energialähteiden (meren/aallokon ja valon/auringon) kehittämiseksi. Sen sijaan, että ryhmittelemme väestön puolueittain, alisuoriutumisen, kielen, syntyperän, uskonnon, ihon tms. perusteella, meidän on tyytyminen vain yhteen kategoriaan, erilaisiin oppijoihin. Poikkeamme kaikki toisistamme. Erot havaitaan viimeistään 11-13 vuoden eli peruskoulun ala-asteiässä. Niin välttämätön kuin peruskoulu onkin niin kehittyäkseen moni (20 % ikäluokasta) kaipaa alisuoriutumisen havaitsemisen jälkeen vain erilaista tai eri tavalla annettua kunkin ominaisuuksia vastaavaa opetusta. On ilmeistä, että nykyjärjestelmä sopii hyvin yhtäältä tieteisiin suuntautuvalle ja toisaalta status quota eli vallitsevaa tilaa ylläpitävälle, turhan usein opportunisteiksi kutsutulle ryhmälle. Heidän osaltaan toimivaa järjestelmää ei ole syytä muuttaa. Sen sijaan jäljelle jäävä, 700 000 käsittävä, poliitikkojen karsastama ja usein häiriköiksi leimattu, erilaisuutensa tiedostava ryhmä, saattaa yhdessä tieteestä kiinnostuneiden kanssa muodostaa joukon, mikä nykyistä luokittelua parempana toimii yhteisöä uudistava voimana.
Koulupudokkuus ja sen seuraukset voitaisiin ohittaa, vain yhden esimerkin mainitakseni, ns. tuotantoketjuperiaatteella, jossa maanlaajuisen 1 000 – 2 000 yksikköä käsittävän biokaasulaitosverkoston rakentamisen avulla annetaan käytäntöön liittyvää opetusta biologiasta, kemiasta, fysíikasta, matematiikassa, tietotekniikassa ja -ohjauksessa, kielissä sekä ammattiopetusta kymmenillä metalli-, tekstiili-, puu-, kuljetus-, maansiirto-, maisemointi- yms. aloilla. Erilaiset rajoitteet, sairaudet tai vammat eivät ole esteitä opiskeluun eikä työelämään edes sen vaativimmassa muodossa. Tästä esimerkkinä käy tekstiilitaiteilija Kustaa Kasvi, jonka lapsuudesta asti migreenistä kokema tuska ja kärsimys ei suinkaan toiminut hänen edistymisensä esteenä vaan pikemminkin pontimena maailmanlaajuiselle menestysuralle. (Designmuseon Rajamailla-näyttely 5.5. – 15.10.2023).
Olemme kuulemma kulkeutumassa kohti taloudellista taantumaa. Monet talouden kivijalat murenevat. Sen seurauksena sadat tuhannet kansalaiset syrjäytetään. Ketä osoitamme sormella puhuttaessa koulutuspolitiikkamme epäonnistumisesta, työllisyyden huonosta hoidosta, maa- ja metsätalouden kurjistumisesta, mielenterveys-, sosiaali-, kouluterveyden- ja yleensä terveydenhoitopalvelujen heikkoudesta. Kun vierastyövoiman saantikin on tehty mahdollisimman vaikeaksi jää poliittisille päättäjille, kaikkien ongelmien viimekätisille aiheuttajille, vain toistensa syyttelemisen vaihtoehto. Onhan eduskunta ainoa lakia säätelevä instituutti. Halutessaan sen tulisi päättää; työstä maksettavan palkkauksen minimi- ja maksimirajat; koko valtakuntaa käsittävä maan uusjako; satojentuhansien vierastyöläisten maahanmuuton salliminen pelkästään maanviljelysmaan, niittyjen, soiden ja metsien ennallistamiseksi jne. Uudistusvaatimukset ovat mittavat. Koska uskalluksen puute ja pelko omien kannattajien äänten menettämisestä on suuri, jää jäljelle vain rasismikortin käyttö, joka takaa näköalattoman kansan äänestyskäyttäytymisen ja mikä tärkeintä varmistaa poliittisille päättäjille loputtomasti aikaa omalle kyseenalaiselle olemassaololleen.
Yksi on selvää. Suomalaisen elinajanodote on noin 80 vuotta. Murhaa tai itsemurhaa lukuun ottamatta sen pituuteen, toisin kuin laatuun, ei voi vaikuttaa. Laatu on toki sidottu aikaan. Jos ja kun se laiminlyödään olemme juuri tilanteessa, jossa 700 000 suomalaista elämää on mitättömämpiä kuin eduskunnassa käytävä nokittelu. Tuleeko demokraattisesti valittu parlamentti, vaikka kurjakin, pyrkiä muka-demokraattisesti kaatamaan? Tyhmösempikin näkee mikä demokratiassa on tärkeintä. Sääli suomalaisia.
