Totuus minusta on selfie. Onko sen tuolla puolen jotain? Kysyn näkemyksiä minusta kuvitellussa maailmassa. Totuus kurottuu sieltä tähän. Kuin taivaasta maan päälle. Eikö peräti sielun pelastukseen asti?
Olen menossa kokoukseen, jonka aiheena on luterilaisen kirkon tunnustus ja käsitys ihmisestä: ”Mikä on ihminen.” En ole menossa puhumaan vaan kuuntelemaan. Kuuntelijana saan puheista enemmän irti, kun olen tehnyt valmistelevia pohdintoja.
Selfie pölähti mieleen, kun rupesin aprikoimaan itsetuntoa ja itseluottamusta. Itseluottamus on vain yksi kokouksen aiheista. Muita ovat esimerkiksi ihmisen yksilöllisyys Psalmeissa. Tai ihmiskuvan muuntuminen Lutherin ajoista nykypäivään. Tai ihmisen rajallisuus suhteessa tekoälyyn.
Ihmisellä on tärkeä paikka Jumalan edessä. Kirkko ei pääse taivaaseen, ei mikään järjestö, ei mikään periaate. Ne voivat kyllä taivasmatkaa avittaa tai estää.
Valmistautuminen kokoukseen tarkoittaa omien lähtökohtien tunnistamista ja mielen avaamista uudelle. Sekä raamatullisuus että tunnustuksellisuus ovat teologian, kirkon ja uskovan kristityn tuntomerkkejä. Tuntomerkeille on käynyt kuin Suomen Leijonalle. Oikean uskon tuntomerkkeihin kohdistuu voimakas omistamisen halu. Näitäkin tuumin.
Selfieillä leikitään ja leikitellään. Omakuvan ottaminen ja esitteleminen muille on vakava paikka. Tykkääkö minusta kukaan? Se on itsetunnon rakentamista. Minusta tykätään, vaikken ole tehnyt mitään mainittavaa! Julkaisenkin tämän nyt sitten ystävänpäivänä.
Itsetunto ja itseluottamus. Itseluottamuksen synty on palkkio siitä, että olen tehnyt ja tullut huomatuksi. Hyvä poika/ tyttö! Ja hyvän itsetunnon saa, kun on vain kuvassa mukana.
Ainakin toivon, että pysäytetty omakuva kertoisi, että tässä ja tämä minä olen. En tarvitse historiaa enkä tulevaisuutta vaan tykkäyksen. Armo nyt?
Ja kuitenkin – historian tajun puute on myös vamma, nykyaikainen, henkinen vamma. Kyllä me tulemme ja menemme. Ja kyllä, kyllä meillä on sielu, vaikkei sitä näy edes kipinää eikä sitä voi vangita omakuvaan.
Ensimmäisestä avaruuskävelyllä otetusta selfiestä on jo kymmenen vuotta. Omasta selfiestäni – no on siitäkin jokunen vuosi , ja turvarensselien kanssa vielä. Niin ja sitä paitsi, eihän tämä ole selfie vaan vaimon ottama valokuva!
Saapa sitten nähdä, mitä puhujat kokouksessa Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta löytävät. Puhuvatko selfiestä ollenkaan? Vai ottavatko ihan muita kuvia.
PS: Tuo kokous on Theologischer Konvent Augsburgischen Bekenntnisses: ”Was ist der Mensch?” Speyer, Saksa 22.-24.2.2023.
”Kyllä Meillä on sielu ”
”Kuolema lahjoittaa sielulle vapauden ja antaa sille pääsyn kotoiseen ja puhtaaseen olotilaan. Vapautettuina kaikesta onnettomasta ne voivat sitten olla ilman kärsimystä. Mutta niin kauan kuin sielut ovat kuolevaisen ruumiiseen sidottuina ja kaiken siinä olevan pahan saastuttamina, ne todellisuudessa ovat kuolleet, sillä jumalallinen ei sovi yhteen kuolevaisen kanssa.
Tosin sielu pystyy ruumiiseen sidottunakin saamaan suuria aikaan, sillä se tekee tämän havainnoimisen välineeksi. Näkymömänä se liikuttaa ruumista ja johtaa sen tekoihin, jotka ylittävät kuolevaisen luonnon. Mutta niin pian kun sielu on päässyt vapaaksi kaikesta painolastista mikä on takertunut siihen ja vetää sitä kohti maata, se saavuttaa jälleen alkuperäisen olotilansa.
Silloin se pääsee osalliseksi siunauksellisesta voimasta, ja kyvystä liikkua esteettömästi joka suuntaan pysyen ihmismielelle näkymättömänä niin kuin itse Jumala.
Ei edes ruumiissa ollessaankaan se ole näkyväinen, sillä näkymättömänä se siihen tulee ja näkymättömänä se siitä lähtee pois. Sillä on yksi ja ainoa häviämätön luonto; ja se on ruumiissa tapahtuvan muuttumisen aiheuttaja. Sillä mitä tahansa sielu koskettaa, se elää ja kukoistaa; mutta kaikki, mistä se erkanee, lakastuu ja kuolee pois.
Niin suuresti vaikuttaa kuolemattomuuden voima. ”
Näin runoili Eleazar, Masadan päälliikkö, Flavius Josefuksen kertoman mukaan.
Sielun Ihanuudesta sukupuolettomana henkiolentona kuoleman jälkeen puhuisin varovaisemmin mitä tehdään sillä ilman sielun ja Ihmismielen konjuktioita niin fyysisessä kuin henkisessä kokemusmuistossa on sielullinen kokemus kovasti erilaista edellisen jäädessä matkasta pois.
Samoin ajatus sielun kirkastumisesta on harhaanjohtava kuolemassa sillä silloinhan ottaisimme mukaamme keräämämme aineiston puhdistumista varten.
Suuri osa hedelmöityneistä alkioista poistuu varhaisten viikkojen aikana, miten käy niille sieluille jotka abortoivat myöhemmin.
Itse ymmärrän hengen ja sielun olevan vakiovarusteita hedelmöityksestä alkaen vaikka keskenmeno alulle tulisikin.
Myöhemmin poistuneet alut kantavat kuitenkin eideettistä muistoa geeneissään. Näin en olisi huolissani muiston katoamisesta näissäkään tapauksissa, ja Hengen koko olemusta emme ehkä kuitenkaan tiedä.
Näin kirkolliset spektsit vaikkakin rehellisen pohdinnan tuloksena ovat yksi osa harkintaa missä tilan ovat ottaneet perisyntikäsitys, kasteen merkitys, kirkon jäsenyys ja ennaltamäärääminen, jotka varmasti rehellisissä todistajissa varhaiskirkossa lähtien ovat tehneet ansiokasta työtä mutta mikä ajassa on synnyttänyt vieraannuttamisen siittä mistä Meidän pitikään todistaa ja antaa Hengellistä Tiennäyttöä.
Valokuva on hieno!
Jos vielä hitusen bloginne hyvään ja rohkeaan kysymykseenne liittyen; varhaiskirkosta asti hyvin järjestäytynyt hengen eliitti katsoi niin maallista kuin taivaallista, ja tämä nimenomaan Ihmisten sielujen hallinnassa. Mikä oli hyvää Hengen säädylle oli hyvää myös Hallitsijalle yhteisessä konsensuksessa.
Näin Ignatiuksen ja Ireneauksen jälkeen muotoutunut Jeesuksen Uhrin ymmärtäminen on kantanut meille asti.
Vivahteista huolimatta myös Lutheria katsoen on kyse samasta asiasta aina tuntemiimme herätysliikkeisiin asti.
Näin kyse on yhdestä oppimisen polusta Tunnustuksessa mikä viimeistään 300.taa luvun alkupuolella vakiinnutti nyt tuntemamme.
Viimeistään 400.taa luvulla Evankeliumien kanonisoimisen jatkuessa ja niitä valitessa silloinen kirkkolaitos suostui algometriin katsoa eteenpäin mikä on jatkunut tänne asti. Sinänsä huikea suoritus mikä katsoi Ihmisten sieluja.
Olisiko kirkkolaitos voinut katsoa toisin, ja katsoa pääpainon Ihmisten hengelliseen kasvuun ja tästä opettamiseen.
Varmasti olisi mutta ajassa päämiesten asema olisi ollut toinen eikä kumartelijoita olisi ollut samassa määrin kuin ei ehkä etuuksiakaan.
Kirkko valitsi näin maallisen tien olla ja pysyä pinnalla Ihmisten pelkäämänä ja samalla ihailtavana Taivasten Avaimien haltijana ja sisään päästäjänä.
Voi katsoa nautintaoikeuksista Suomessa katolisuuden tänne tullessa, ja eivät 100.n tuhannen palkat Piispoille vieläkään kehnoja ole.
Kuitenkin Matti Perälälle; synti vaivaannuttaa minussakin. Virheitä olen tehnyt ja kovasti loukannutkin, ja asiat yhdellä tavalla ovat kesken.
Näin kristillisyytemme sanoma on hyvää vaikkei asia aina maistuisikaan.
Meinasin kirjoittaa, kaikilla mausteilla, mutta laitoin kuitenkin.