Oli siellä taas hyvä levähtää. Nimittäin kirkossa. Kyllä kotonakin levätä saa, mutta aivan hyvä on käydä kirkossakin. Kanttorimme siinä ovella jutteli, muutaman sanan vaihtoi, pappi kävi tervehtimässä edessä istuvat surevat omaiset. Yksi seurakuntalainen aloitti tullessaan kirkon portailla veisata:
”On riemu kun saan tulla sun, Herra, temppeliis…” , ja jatkoi virttä kirkon käytävällä. Tulkitsi siten sydämensä tuntoja.
Pienessä kirkossa ovat lähes kaikki tuttuja, niin seurakunnan työntekijät kuin seurakuntalaisetkin.
Tämä syyskesän sunnuntai ei tehnyt poikkeusta. Aurinko pyrki tuttavallisesti asettumaan vierelleni kirkon penkkiin, mutta ei täydellisesti onnistunut, kun ulkona olevat puiden lehvät estivät sen. Siinä istuessani oli kaikki niin turvallista. Tuntui jopa oudolta ajatella, että noiden kirkon tukevien seinien ulkopuolella vellovat niin monenlaiset asiat ja vaatimukset, jotka uhkaavat tukahduttaa sen, mihin olemme oppineet.
Siitä Simo Juntunen kirjoitti Hengellisen Kuukauslehden (numero 7-8 ) pääkirjoituksessa:
”Viime aikoina olen useammasta suunnasta kuullut huolta siitä, että Jeesuksesta ja Jumalan armosta kuulee nykyisin liian vähän kirkossa ja seuratuvissa. Yhteiskunnalliset teemat ovat olleet korostetusti esillä ja evankeliumi uhkaa jäädä syrjään.
Tätä huolta ja sanan nälkää on syytä kuulla herkällä korvalla.”
Pääkirjoituksessa otettiin esille tärkeä asia.
Olen kiitollinen siitä, että meillä on kirkkoja ja seuratupia, jossa ne eivät ole jääneet syrjään. Olen kiitollinen siitä omassa kirkossa istuessani. Kirkosta me lähdemme ympäröivään elämään, joka on vastassa meitä samanlaisena kuin kirkkoon mennessämme. Samat kivut on jokaisella kannettavana, samat huolet edessä, jos ne ovat hetkeksi herpaantuneet. Sairaudetkaan eivät ole minnekään kadonneet. Jumala on. On niin kirkon sisällä kuin ulkopuolellakin, tavallisessa elämässämme.
Onko sittenkin sydämessämme jotain muuttunut ja vahvistunut…
Jos pappi noudattaa kirjaimellisesti kirkkolain rippisalaisuus pykälää niin hän todennäköisesti rikkoo yhteiskunnan säätämää lakia. Ainakin ehdottomasti moraalisesti.