Muutaman vuoden avioliiton jälkeen moni pari havaitsee, että jokin suhteessa mättää. Kaikki ei mene, niin kuin pitäisi. Silloin syntyy tilaa asioiden uudelleen arviointiin.
Helposti voisi kuvitella, että siinä tilanteessa ihan tosissaan haluaisi korjata asiat ja luoda uudelleen avioliitostaan intohimoisen ystävyyssuhteen. Sellaisen jossa saisi kokea sitä avioliiton onnea, johon jo liiton alussa yhdessä pyrittiin.
Tuossa, jos pareille tarjoaa yksinkertaista prosessia, joka johtaa senkaltaiseen suhteeseen, niin monet parit tulevat yllättävän vastahakoisiksi. Jostain kumman syystä, kiinnostus asiaan katoaa. Mikäli toinen osapuoli kiinnostuu, niin toinen on sitäkin enemmän vastaan.
Kummallinen paradoksi. Mennään avioliittoon sitä varten, että voidaan siinä luoda hyvä ja onnellinen suhde ja sitten kun se kaikki, olisi oikeasti tarjolla, niin eipä halua suhteen prosessointiin enää löydy.
Tuo käyttäytymismalli on niin yleinen ja koko avioparitoimintaa kattava, että kyseessä täytyy olla jokin salaperäinen mekanismi, joka estää pyrkimästä kohti parempaa avioliittoa. Tyydytään mieluummin vähempään.
Vaikuttaa jotenkin siltä, että meissä olisi jokin sisäänrakennettu mekanismi, joka on ohjelmoitu laittamaan kampoihin, juuri silloin kun, tässä asiassa pitäisi mennä eteenpäin. Ehkäpä pelkäämme jotain meissä olevaa ja tiedostamatonta enemmän, kuin sitä ettemme saavuta onnellista avioliittoa. Voisikohan mekanismi olla jopa sama, joka niin monen parin saa lopulta eroamaan. Tuo mekanismi voi saada monia, aivan erilaisia muotoja, jolloin sen olemassaolo jää kokonaan havaitsematta. Silti sen sisäinen rakenne voi olla täysin sama.
Olisikohan jokaisen avioliiton sisään valmiiksi ohjelmoitu, jotain joka, lopulta tuhoaa koko suhteen? Jotkut parit pääsevät käsiksi tuohon ohjelmointiin ja päivittävät sen uuteen versioon. Näin he kaikista vastuksista huolimatta, voivat luoda suhteestaan jotain tosi hyvää ja nautinnollista ja saada juuri sen keskinäisen suhteen johon ovat pyrkineetkin. Näyttää myös siltä että kulttuurissamme on jotakin joka estää meitä tunnistamatta tuota mekanismia itsessämme. Katse suuntautuu niin moniin muihin asioihin. Etenkin tuon toisen suhteeseen tuomiin ongelmiin.
Tuoksut voisivat todistaa Henriksin teoriaa oikeaksi.tuoksuthan voivat tukea samaa teoriaa.
Feromonit houkuttelevat tietääkseni omista geeneistä mahdollisimman paljon poikkeavien luo. Näin tämä taitaa olla juuri sinun suosimaasi teoriaa vastaan.
Pekka on tietty hyvä parisuhteen kannalta kun lähtee ”itse luomaan” parempaa avioliittoa, ok jatka vaan mutta on myös toinen Tie ja se vie paremman avioliiton ohella myös taivaaseen.
Sitä minä en tiedä miten feromonit auttavat korjaamaan tunnesuhdetta puolisoiden välillä. Sen vain tiedän, että Henrixin teoriasta ja sen soveltamisesta parisuhdetoimintaan on ollut paljon hyötyä monille.
.
Minusta sillä ei ole paljonkaan väliä, onko teoria täsmälleen oikea. Paljon tärkeämpää on se, että sen avulla parit voivat löytää uuden alun. Tärkeintä siinä on että se toimii. Joten tuskin se on kovin pahasti pielessä.
Rakastuminen taitaa olla enemmän vietteihin ja vaistoihin perustuvaa kuin tiedostamme ja kenties haluammekaan tietää. Uskollisen rakkauden syntyminen rakastumisen rinnalle ja tilalle onkin jotain muuta. Joillekin on hyötyä parisuhdetoiminnasta. Monet löytävät kestävän kumppanuuden muilla tavoilla. Uskoni mukaan rakkaus on perimmältään Jumalan lahja.
Kiitos Ari kun toit esiin tuon hengellisen näkökulman. Kristilliseen uskoon perustuva avioparitoiminta on todettu tehokkaimmaksi. Avioliitto on selkeästi hengellinen tehtävä kristitylle.
Pekka tuo ”ohjelmointivirhe” kuvastaa hyvin asiaa eli kyllä luonnollisessa ihmisessä on juuri sellainen.
Mikä sitten siihen auttaa, pelkkä puuttaaminenko eli uudelleen käynnistyskö ja alkaa uudestaan samalla ohjelmalla ja yrittää korjata virheitä joita ennen teki?
Entä ohjelman rukkaaminen kun tunnistaa/tunnustaa virheen, siis itse muuttaa toimintaansa jonkun (ihmisen) ohjeen mukaan?
Mikä on evankeliumin ratkaisu, vaihtaa täydellisesti koko käyttöjärjestelmä eli uudestisyntyä Jumalan hengestä.
Henrix kuvaa kirjassaan sitä miten tiedostamattomat asiat vaikuttavat puolison valintaan. Tiedostamattomat asiat luovat meille myös vääriä ja tiedostamattomia odotuksia.
Nuo odotukset pitää tulla paljastetuiksi ja tiedostamattomat odotukset tiedostetuiksi. Silloin vasta on mahdollisuus luoda hyvä suhde. Tunnetaan omat – ja toisen heikot puolet ja tuetaan niissä toisiamme.
Vahvuutemme ovat yhteisiä, eikä niitä käytetä enää toisiamme vastaan.
Psykologia ei anna mitään todellista vastausta syyllisyyden ongelmaan. Usko Kristuksen sovitustyöhön sen sijaa antaa. Siihen tukeutuen anteeksiantamus puolisoiden välillä on mahdollista syvällä tasolla. Jumalasuhde korreloi suhteessa puolisoon. Jos kantaa kaunaa puolisolle, niin suhde Jumalaankaan ei toimi.
Puolison valintavirhettä ei voi korjata uuden löytämisellä. Sillä hänessäkin on juuri ne ominaisuudet, mitä eksässä oli.
Silloin ollaankin jo pahasti pielessä, jos puolisoiden välille on kehittynyt syyllisyyden ongelma.
Minun Raamattu ainakin selkeästi ilmoittaa että uudestisyntyneillä on Jumalan rakkaus vuodatettu Pyhän Hengen kautta, siis sama rakkaus jolla Jeesuskin rakasti lähimmäisiään.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Minulle tämä merkitsee että nyt uudessa luomuksessa minulla on kaikki se mitä tarvitaan kaikkien lähimmäisien rakastamiseen, siis elämään Jeesuksen Sanojen mukaisesti.
Missähän sitten on vika, kun en havaitse mitään keskinäistä rakkautta teksteissäsi.
Anteeksi pyytmisen tarvetta on jokaisessa liitossa jossainmäärin. Asiat kun sovitaan ja anteeksi annetaan, niin ei jää kaunoja kannettavaksi. Joillekkin lukijoille vakavanpi ongelma voi olla siinä, ettei uskalla asioitaan lähteä parin kanssa prosessoimaan, jos takana on salattua uskottomuutta. Pelätään näiden asioiden tulevan samalla esiin. Mikä voisi sitten romahduttaa kaiken. Tuo onkin viisasta, sillä uskottomuuden paljastuminen on hirveä romahdus petetylle. Eikä sellaista asiaa kannata ilaman apuja lähteä purkamaan. Pelkkä anteeksi pyytäminen ei siinä riitä. Se luulo ettei anteeksiannetusta asiasta enää voi puhua, on henkistä väkivaltaa. Anteeksianto on tahdon ratkaisu. Petetty joutuu kuitenkin käsittelemään myös omat hyljätyksitulemisen tunteensa ja pettäjän on häntä siinä tuettava ja otettava tunneryöpyt vastaan. Mikäli on halua luoda uudelleen hyvä suhde puolisoon.
Pekka jos et ”näe” keskinäistä rakkautta niin kummassa on vika, sinussa vai minussa?
Minulle olisi helppoa tehdä sinulle kaikkea hyvää eli rakastaa sinua.
Se että meillä on eri mieli ei ole este siihen.
Keskinäisessä rakkaudessa on kyse kahden osapuolen osoittamasta ja kokemasta rakkaudesta. Ei se riitä että yrität sitä osoittaa. Minun on myös voitava kokea tekstisi rakkauden osoituksina. Sellaista en ole päässyt vielä kokemaan. Joten en tiedä oletko oikeasti kristitty.