Muutaman vuoden avioliiton jälkeen moni pari havaitsee, että jokin suhteessa mättää. Kaikki ei mene, niin kuin pitäisi. Silloin syntyy tilaa asioiden uudelleen arviointiin.
Helposti voisi kuvitella, että siinä tilanteessa ihan tosissaan haluaisi korjata asiat ja luoda uudelleen avioliitostaan intohimoisen ystävyyssuhteen. Sellaisen jossa saisi kokea sitä avioliiton onnea, johon jo liiton alussa yhdessä pyrittiin.
Tuossa, jos pareille tarjoaa yksinkertaista prosessia, joka johtaa senkaltaiseen suhteeseen, niin monet parit tulevat yllättävän vastahakoisiksi. Jostain kumman syystä, kiinnostus asiaan katoaa. Mikäli toinen osapuoli kiinnostuu, niin toinen on sitäkin enemmän vastaan.
Kummallinen paradoksi. Mennään avioliittoon sitä varten, että voidaan siinä luoda hyvä ja onnellinen suhde ja sitten kun se kaikki, olisi oikeasti tarjolla, niin eipä halua suhteen prosessointiin enää löydy.
Tuo käyttäytymismalli on niin yleinen ja koko avioparitoimintaa kattava, että kyseessä täytyy olla jokin salaperäinen mekanismi, joka estää pyrkimästä kohti parempaa avioliittoa. Tyydytään mieluummin vähempään.
Vaikuttaa jotenkin siltä, että meissä olisi jokin sisäänrakennettu mekanismi, joka on ohjelmoitu laittamaan kampoihin, juuri silloin kun, tässä asiassa pitäisi mennä eteenpäin. Ehkäpä pelkäämme jotain meissä olevaa ja tiedostamatonta enemmän, kuin sitä ettemme saavuta onnellista avioliittoa. Voisikohan mekanismi olla jopa sama, joka niin monen parin saa lopulta eroamaan. Tuo mekanismi voi saada monia, aivan erilaisia muotoja, jolloin sen olemassaolo jää kokonaan havaitsematta. Silti sen sisäinen rakenne voi olla täysin sama.
Olisikohan jokaisen avioliiton sisään valmiiksi ohjelmoitu, jotain joka, lopulta tuhoaa koko suhteen? Jotkut parit pääsevät käsiksi tuohon ohjelmointiin ja päivittävät sen uuteen versioon. Näin he kaikista vastuksista huolimatta, voivat luoda suhteestaan jotain tosi hyvää ja nautinnollista ja saada juuri sen keskinäisen suhteen johon ovat pyrkineetkin. Näyttää myös siltä että kulttuurissamme on jotakin joka estää meitä tunnistamatta tuota mekanismia itsessämme. Katse suuntautuu niin moniin muihin asioihin. Etenkin tuon toisen suhteeseen tuomiin ongelmiin.
Pekka kirjoittaa ehkä kaikkein tärkeimmästä asiasta ihmisten elämässä, parisuhde on ihmisyyden ytimessä. Myös Raamatun näkökulmasta katsottuna, koko ihmisyys on parisuhteen tähden. Lisääntykää ja täyttäkää maa, ei ole mikään vähäpätöinen pikku juttu!
Yhteiskunta voi hyvin kun parisuhteet voivat hyvin ja nyt asiat ovat menossa perkeleen komennossa. Perkele saa aikaan vihaa ja katkeruutta, tyytymättömyyttä ja hajottaa parhaillaan perheitä kiivaasti, miehiä ja naisia ja lapsia
kohdellaan pian vain yksilöinä ja perheet nähdään vain asuinmuotona. Ei hyvä kehitys, tämä nykyinen. Ihmiskunnan historia on tyly, sillä kaikissa kulttuureissa, missä yhteiskunnan dekadenssi on saanut valtaa parisuhteen arvostuksessa, ovat tuhoutuneet. Jumala ei siunaa haureutta. (Haureus=Valheessa elämistä, totuuden vastaisesti)
Rakkaudesta vielä sen verran, että se on lopulta myös se, joka saa parit löytämään toisensa uudelleen, kun ovat eksyneet toisistaan… Jos sitä ei ole ollut alunperinkään, niin sitä voi olla vaikea löytää, tosin kuten kirjoitit, voihan se rakkaus tulla ja yllättää, vaikka kymmenen vuoden rakkaudettoman avioliiton jälkeen…
Kiitos Ismo ja kumppanit kun saan tähän yksinpuheluuni vaihtelua ja uusia näköaloja ajatuksistanne..
Sehän tässä ohjelmoinnissa kiinnostaa erityisesti, kun kukaan ei väitä tietävänsä mitä rakkaus on.
Silti usein kuulee väitteen, ettei sitä voi saada takaisin, jos sen kerran on hukannut. Jos joku tuon oikeasti tietäisi, niin silloin hänen täytyisi tietää sekin, mitä rakkaus on. Miten muuten voi väittää, ettei sitä voi saada takaisin. Tietohan edellyttäisi syvällistä tietoa siitä miten – ja millä edellytyksillä rakkaus toimi
Tiedetään miten rakkaus ilmenee. Tiedetään miten rakastuneet toimivat toisiaan kohtaa rakastuneina. Tämän toiminnan loputtua, päätellään rakkauden loppuneen. Eikä sen palauttamiseen enää uskota. Aivan, niin kuin rakkauden sammumiseen, tai syttymiseen, ei voisi itse mitenkään vaikuttaa. Entäpä jos yhteisestä sopimuksesta alettaisiinkin toimimaan, niin kuin silloin ennen. Vaikka niitä samoja helliä tunteita ei nyt olisikaan. Ohjelmointivirhe nimittäin saa aikaan sen että ne tunteet alkavat palautua, kun teemme vain oikeita asioita.
Pekka Pesonen :” Entäpä jos yhteisestä sopimuksesta alettaisiinkin toimimaan, niin kuin silloin ennen. Vaikka niitä samoja helliä tunteita ei nyt olisikaan.”
Yksi keino voisi olla ajatella puolisoaan sellaisena, kuin hän oli ”silloin ennen”. Silloin, kun rakastuimme toisiimme ja lupasimme kirkossa Jumalan kasvojen edessä , että tahdomme rakastaa toisiamme kunnes kuolema meidät erottaa. Tuon lupauksen täyttäminen tarkoittaa käytännössä ”kilvoittelua” eli luopumista itsekkäistä haluista, vaistoista ja vieteistä ja kasvamista perheeksi, joka YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaankin on yhteiskunnan perusyksikkö.
Tuo on hyvä ajatus Tuula. Onnistuin tuolla keinolla saamaa juuri toiveitteni mukaisen vaimon. Sovelsin häneen vain tuota vanhaa itämaista viisautta : älä toivo, että asiat menevät, niinkun haluat. Toivo, että ne menevät niin kuin menevät.
Pohdiskelin kerran: olisipa vaimo sellainen, kuin toivon. Sitten käänsin ajatuksen toisinpäin. Toivon hänen olevan juuri sellainen kuin hän on. Näin sain toiveitteni mukaisen vaimon. Hauskinta tässä on se että tuon kikkailun avulla aivoni alkoivat tuottaa jotain mielihyvää tuottavia hormoneja.
Vastaavalla tavalla voivat parit saada aikaan rakastumisen tunteita toisiaan kohtaan, kunhan alkavat tehdä toisilleen hyviä ja toisen toiveiden mukaisia palveluksia. Vähitellen aivot tulevat siihen tulokseen, että tuo henkilö tuo minulle sen kadotetun onnen. Jolloin rakastumisen kokemus palaa. Aivomme kun rakkausasioissa toimii toisen logiikan mukaan.
Olenko sellainen puoliso vaimolleni, joka on hänelle hyväksi?
Ei ole kyse siitä millaisia olemme, vaan sitä että tiedämme mitä puoliso toivoo ja teemme niin. Ei meidän tarvitse muuttua itse miksikään muuksi.
Se, mitä ihminen toivoo, ei aina ole hänelle hyväksi. Puolison toiveiden toteuttaminen ei ole samaa kuin hänen rakastamiensa.
Po ’rakastamisensa’.
Tuosta tuli mieleen Martti se, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, minkä kukin kokee rakkauden ilmaukseksi.
Puhutaan erilaisista rakkauden kielistä. Minun rakkauden kieleni on lahjat ja palvelukset. vaimo kun tietää tämän niin hän osaa yllättää minut usein. TV:tä katsoessani voin saada jonkin hyvän herkun, tai juoman häneltä. Nämä pienet asiat menevät suoraan sydämeen.
Jotkut kokevat erityisenä rakkauden osoituksina osallistumisen yhteiseen tekemiseen: Joko sisällä tai ulkona. Yleensä siivoamista ja pyykinhoitoa riittää. Joten jos toisen rakkauden kieli on tämän kaltainen palvelu, niin se on hyvä tietää. Eikä tarvitse ihmetellä miksei lahjat saa samaa aikaan.
Joillekin hellät sanat ja kosketus vie rakkauden sanoman sydämeen parhaiten.
Asiat joista itse pitää ja kokee niitä saadessaan tulleensa rakastetuksi, ei välttämättä toimi puolison kohdalla. Joten on erityisen tärkeää tietää millaiset asiat menevät parhaiten toisen sydämeen asti.
Onko lahjan tarkoitus saada jotain aikaan? En kiellä tuollaisen ’hemmottelun’ merkitystä puolisoiden tai laajemmin ihmisten välillä. Rakkaus ja sen ilmeneminen on kuitenkin mielestäni jotain syvempää ja vakavampaa. Olisiko sen olemus jostakin itselle tärkeästä luopumista toisen parhaaksi?
Kirjoitan siitä miten puolison voi saada kokemaan ,että häntä rakastetaan. Se mitä hän kuuli alttarilla, ei paljoa auta asiaa, jolle hän koe sitä jatkuvasti itse. Rakkaus tarvitsee ruokaa. Monien kokemus rakkauden hiipumisesta johtuu siitä, ettei ole osattu rakkautta ruokkia.
En kirjoita siitä mitä rakkaus on. Sitä mitä se puolisoiden välillä oikeasti on, ei kai tiedä kukaan.
Se vain tiedetään miten se ilmenee.
Tuossa se ohjelmointivirhe tulee näkyviin. Uskomme rakkauteen: joka on mahdollista, kun löydämme sen oikean. Ikään kuin sen oikean löytäminen takaisi koko elämän mittaisen rakkauden. Jolloin rakkauden vaaliminen ja hoitaminen jää sivuun. Se kaikkein tärkein tuppaa siinä unohtumaan. Eli oman vastuun osuus toisen onnellisuudesta.
Ehkä se ohjelmointivirhe onkin siinä, että avioliitto liittyy jotenkin onnellisuuteen?
Olet Martti aivan oikeassa ja lämmin kiitos kommenteistasi. Kysymyshän on juuri siitä; miten onnellisuuden ajatellaan liittyvän avioliittoon.