Muutaman vuoden avioliiton jälkeen moni pari havaitsee, että jokin suhteessa mättää. Kaikki ei mene, niin kuin pitäisi. Silloin syntyy tilaa asioiden uudelleen arviointiin.
Helposti voisi kuvitella, että siinä tilanteessa ihan tosissaan haluaisi korjata asiat ja luoda uudelleen avioliitostaan intohimoisen ystävyyssuhteen. Sellaisen jossa saisi kokea sitä avioliiton onnea, johon jo liiton alussa yhdessä pyrittiin.
Tuossa, jos pareille tarjoaa yksinkertaista prosessia, joka johtaa senkaltaiseen suhteeseen, niin monet parit tulevat yllättävän vastahakoisiksi. Jostain kumman syystä, kiinnostus asiaan katoaa. Mikäli toinen osapuoli kiinnostuu, niin toinen on sitäkin enemmän vastaan.
Kummallinen paradoksi. Mennään avioliittoon sitä varten, että voidaan siinä luoda hyvä ja onnellinen suhde ja sitten kun se kaikki, olisi oikeasti tarjolla, niin eipä halua suhteen prosessointiin enää löydy.
Tuo käyttäytymismalli on niin yleinen ja koko avioparitoimintaa kattava, että kyseessä täytyy olla jokin salaperäinen mekanismi, joka estää pyrkimästä kohti parempaa avioliittoa. Tyydytään mieluummin vähempään.
Vaikuttaa jotenkin siltä, että meissä olisi jokin sisäänrakennettu mekanismi, joka on ohjelmoitu laittamaan kampoihin, juuri silloin kun, tässä asiassa pitäisi mennä eteenpäin. Ehkäpä pelkäämme jotain meissä olevaa ja tiedostamatonta enemmän, kuin sitä ettemme saavuta onnellista avioliittoa. Voisikohan mekanismi olla jopa sama, joka niin monen parin saa lopulta eroamaan. Tuo mekanismi voi saada monia, aivan erilaisia muotoja, jolloin sen olemassaolo jää kokonaan havaitsematta. Silti sen sisäinen rakenne voi olla täysin sama.
Olisikohan jokaisen avioliiton sisään valmiiksi ohjelmoitu, jotain joka, lopulta tuhoaa koko suhteen? Jotkut parit pääsevät käsiksi tuohon ohjelmointiin ja päivittävät sen uuteen versioon. Näin he kaikista vastuksista huolimatta, voivat luoda suhteestaan jotain tosi hyvää ja nautinnollista ja saada juuri sen keskinäisen suhteen johon ovat pyrkineetkin. Näyttää myös siltä että kulttuurissamme on jotakin joka estää meitä tunnistamatta tuota mekanismia itsessämme. Katse suuntautuu niin moniin muihin asioihin. Etenkin tuon toisen suhteeseen tuomiin ongelmiin.
”… ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti” on satua, kuten tiedämme. Minulla on tapana toivottaa hääparille onnea avioliiton myrskyiselle merelle. Rauhaisa satama odottaa vasta lopussa.
Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan aviomieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi tuomaan mieheni takaisin viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; LOMIULTIMATETEMPLE@GMAIL.COM lupaan, että hän auttaa sinua ratkaisemaan suhteesi ongelman, hänen sanansa ovat SURE !!
No nythän Martti, kovan haasteen laitoit. Vastaan vielä, kun ehdin.
Siinähän on koko bogini ydin. Tarjolla olisi onnea avioliittoon, mutta monet valitsevat mieluummin sen tavanomaisen valtataisteluasetelman. Onni on mahdollista saavuttaa, jos suostuu käsittelemään pois sen mitä nimitän ohjelmointivirheeksi.
Onko valtataisteluksi nimittämäsi taistelua romanttisten tarinoiden lupaamasta onnesta? Luomiskertomuksessa puhutaan muistaakseni kumppanuudesta ja keskinäisestä avusta, syntiinlankeemuskertomuksessa taas hikisestä otsasta, synnytyskivuista ja halusta. Onnea ei luvata.
Snl: 18:22 joka vaimon löysi, se onnen löysi.
Onnesta Raamatussa puhutaan monessa muussakin kohdassa. Joten on selvää, että Jumalan tahto on että olemme onnellisia puolisoittemme kanssa. Samasta asiasta puhuu nämäkin sanat:” minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Tuon lauseen täytyy tarkoittaa käytännössä myös sitä, ettei mikään asia pidä tulla puolisoiden yhteisen onnen väliin.
Tietysti on eriasia se romanttinen ajattelu, joka perustuu satuihin ja se syvä tyytyväisyys joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja toinen toisensa syvään hyväksyntään, juuri sellaisenaan.
Sananlaskujen lopussa on kelpo vaimon ylistys. Puhutaanko siinä ns avio-onnesta? Vaimon taitavuudesta ja ahkeruudesta siinä on kysymys sekä siitä seuraavasta vauraudesta ja miehen saamasta arvostuksesta.
Rohkaisevaa tässä on tietää että, jokaisella voimalla on yhtä suuri vastavoima. Se pätee hyvin tähän avioliittotoimintaan.
Me jotka, olemme saaneet kokea muutoksen omassa avioliitossamme ja olemme oppineet luomaan onnellisuutta liittoomme, niin me saamme jatkuvasti kokea tiukkaa vastustusta. Ei milläänn illveellä haluta uskoa sitä, että se olisi oikeasti mahdollista.
Meillä meni paljon hienoja asioita hukkaan, kun alussa emme tienneet avioparitoiminnasta mitään. Tiettyä vastustusta oli meilläkin alussa. Jos molemmat puolisot tahtovat tosissaan luoda suhteestaan onnelan. Ni kyllä se oikeilla eväillä myös onnistuu.
Onnellinen avioliitto on hyvä ja mahdollinenkin asia. Avioliiton ymmärtäminen onnellisuuden tyyssijana synnyttää kuitenkin helposti liian suuria odotuksia. Niinpä erotaan, kun auvoinen ihanuus kuihtuukin aikanaan. Rakastumisen haihtuessa pitäisi löytää rakkaus. Se on arkisempi, mutta samalla syvällisempi asia.
Juuri näinhän se on. Ohjelmointivirhe, joka saa meidät uskomaan sen oikean ratkaisevaan merkitykseen , luo samalla aivan vääriä odotuksia. Oikeasti ei petytä toiseen vaan, ehkäpä niihin omiin odotuksiin. Olisikohan se joidenkin kohdalla noin?
Kiitos Martti kun olet pitänyt keskustelua hengissä. 15 blogia on jo tämän jälkeen julkaisu ja vielä tämä porskuttaa eniten luettuna.
Pohdiskelin tänään sitä mitä kaikkea opitaan ihan varhaisessa taaperoiässä. Yksinkertaisia taitoja, joita aikuisena pidetään itsestäänselvyytenä. Ei oikein tule edes ajatelleeksi sitä että pidätyskykykin on opittu taito. Samoin monet vuorovaikutustaitomme. Niitä käytämme vaistomaisesti päivittäin. Jotkut niistä toimi hyvin sisarusten kanssa. Aviopariin sovellettuna samat asiat voivatkin olla tuhoisia suhteelle.
”Talo ja tavara peritään isiltä, mutta toimellinen vaimo tulee Herralta”
Sananlaskut 9:14
Toimellisuutta naisilla usein on ja jos rehellisiä ollaan niin pienten lasten kanssa se tulee hyvin esiin. Onko hyvä vaimo Herran lahjaa? Eikö miehellä olekaan osuutta siihen? Miten sitten toisinpäin? Onko hyvä mies lahja vaimolle? Eikö vaimolla ole osuutta asiaan? Tähän on pakko laittaa Lemuelin äidin sanat, jolla hän poikaansa kasvattaa ja puhuu viisaita ja myös ylistää hyvää vaimoa.
2 Mitä, poikani; mitä, kohtuni poika; mitä, lupausteni poika?
3 Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan.
4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: ”Missä väkijuomaa?”
5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä säädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden.
6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille.
7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko.
8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville.
9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus.
10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi.
11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu.
12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.
13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee.
14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa.
15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa.
16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä.
17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa.
18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä.
19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään.
20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä.
21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan.
22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.
23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa.
24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.
25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle.
26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.
27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.
28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä:
29 ”Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä”.
30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31 Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt. Sananlaskut 31
Kaksi asiaa nousee tuosta mieleen. Mies voi kaikessa luottaa vaimoonsa. Siinä yksi onnellisen liiton salaisuus. Kaikki päätökset tehdään yhdessä. Vältetään viimeiseen asti tekemästä mitään, mitä toinen ei hyväksyisi. Sellainen kumppanuus luo hyvän pohjan suhteelle.
Toinen asia on se, että miestä kunnioitetaan portissa. Portti oli se valtuustosali, jossa päätökset tehtiin. Tuon vaimon miestä kunnioitettiin valtuustossa siksi, että hänen vaimonsa ei vedä koskaan miehensä alta mattoa. Minkä taidon jokainen vaimo kyllä taatusti osaa.
”Sellainen kumppanuus luo hyvän pohjan suhteelle.” Mitä muuta se ’suhde’ on paitsi luottamukseen perustuva kumppanuus? Häämöttääkö taustalla taaskin prinsessasadun ruusunpunainen ’ohjelmointivirhe’?
Kaikki se rakkaus – kirjassa H. Hendrix kertoo siitä miten rakastuminen on tietynlainen mekanismi meissä. Ihastumme henkilöön, joka muistuttaa niitä jotka ovat meitä lapsuudessa hoivanneet. Hoivaajien ominaisuudet ovat koonneet mielemme sopukoihin kuvan siitä oikeasta. Nuo eri henkilöiden ominaisuudet ovat muodostuneet kuvaksi yhdestä oikeasta.
Tuossa kuvassa on se mitä tarkoitan virheenä. Siinä merkitsevät hoivaajien huonot ominaisuudet enemmän, kuin hyvät. Ihastumisen ja rakastumisen kokemus vain peittää ne meidän näköpiiristämme.
Noiden ihanien kokemusten laannuttua, pääsemme näkemään myös näitä huonoja puolia.
Tuo tilanne on piirtynyt omaankin mieleeni lähtemättömästi. Silloin mietin tosissani: ”miksi ihmeessä olen juuri tuon ihmisen kanssa naimisissa. Hänhän satuttaa minua juuri niissä asioissa, joissa kaipaisin ihan jotain muuta. Jos avaan hänelle jotain herkimpiä alueita itsestäni, niin hän satuttaa minua vielä lisää. Lyö aivan kuin puukolla juuri niihin kohtiin.”
Ehkäpä joku muukin on kokenut samaa. Olisinpa silloin jo tiennyt että tämä kuuluu asiaan. On vain lähdettävä prosessoimaan auki asioita ja ohjelmoitava ”virhe” tuottamaan onnea ja hyvinvointia suhteeseen.
Rakastumiselle on muitakin selityksiä. Biologit ovat todistaneet kokeellisesti, että kiinnostumme geeneiltään meidän perimällemme sopivimmista mahdollisista puolisoista hajuaistimme johdattamina – ilman, että tiedostammekaan mitään tuoksua.