Vappuun kuuluvat monenlaiset brunssit. Arkkipiispan media-aamiaiselta en valitettavasti löytänyt paljon syötävää. Uskosta voi siis puhua vain hapuillen ja sen syvimpään äidinkieleen kuuluu ydin, jota ei voi sanoittaa. Ei ihme, että ihmiset etsivät turvaa yhä enemmän muualta kuin kristillisestä kirkosta.
Kyllä uskosta voi puhua. Uskosta voi puhua varmoin ja vakain sanoin. Uskontunnustuksen voi lausua alusta loppuun täyttä totta tarkoittaen. Henkilökohtaiset epäilykset, etsimiset ja matkallaolot ovat eri asia. Silti pitää puhua vahvasta uskosta, jolla on sisältö ja kielellisesti ilmaistava muoto. Epäilysten vastalääkkeeksi tarvitaan usko, etsimisen seuraksi löytäminen ja matkallaolijalle lupaus perillepääsystä. Siinä on toivo, luja ja varma. Ei epävarma ja hämärässä häilyvä.
Todellisia uskovaisia ovat muuten pilkkijät. Monet heistä ovat ovat uskomattoman rohkeita.Luoja varjelkoon heitä kevätjäillä.
Rohkeutta vaatii nousta lentokoneeseenkin. Viimeksi turvaohjeistusta seuratessani mietin, mitä jos lentoemännät ja kapteeni kuulutuksissaan sanoisivatkin, että perillepääsy on oikeastaan aika epävarmaa eikä näistä pelastusliiveistä ja happinaamareista ole tosiasiassa mitään hyötyä kun tiputaan alas kymmenestä kilometristä. Toteaisivat että lentäminen on melkoista hämärässä hapuilua ja voidaan vain rukoilla että tästä jotenkin selvittäisiin.
Eivät he niin sano. He vain lentävät ja pitävät kaikin mahdollisin keinoin huolta perillepääsystä. Siksi me matkustajat istumme kyytiin ja luotamme.
Veit sanat suustani. Tai kynän kädestäni.
Tähditin tämän minäkin.
Olen samaa mieltä sekä sinun että piispan kanssa. Hyvä kirjoitus, tykkäsin. Varsinkin lentokonevertauksesta.
Minulle uskon ydin on selvä ja kirkas. En jaksaisi elää, jos pitäisi hapuilla ja haparoida epäselvien ja ristiriitaisten viittojen viidakossa.
Häpeän koko Suomen Kirkon ja sen jäsenten puolesta,jos esi-isiemme usko on näinkin hapuilevan pääpaimenemme taholta vesitetty.
Pelastukseen riitävä usko on hyvin yksinkertainen ja selkeä. Sen omaksuminen on tosin jopa mahdotonta ihmisen omin voimin, se annetaan lahjana ylhäältä. Eri asia on sitten se, että marginaalisemmissa asioissa on tulkinnan varaa ja vastaamattomia kysymyksiä, mutta niistähän pitääkin voida olla sovussa eri mieltä. Runebergia lainaten: ”Kallehin kun yhteist ompi, halvemmatkin tasataan.”
Yrjö Sahama,
hyvä tuo Runebergin lainauksesi. Painetaan mieleen.
Hieno runoilija, jonka vänrikki kannattaa lukea ruotsiksi.
En ole lukenut Runebergin elämäkertaa niin tarkkaan, että osaisin sanoa, millaista uskoa poeetta eli. Kovin ankarasti hän kuitenkin kirjoitteli heränneistä, joten vakavampi kristillinen elämä ei tainnut kansallissankarille maistua. Sitten oli se afääri nuoren neitosen kanssa, miten se sopi aviomiehelle ja papille?
Runeberg-lainaukseni on runosta ”Vänrikin markkinamuisto”, ja koskee alkuperäisessä yhteydessään aseveljien keskinäistä taloudellistakin solidaarisuutta. Mutta emmekös me Herran soturitkin ole ikäänkuin aseveljiä?
Ainakin ne, jotka eivät ole menneet käpykaartiin.