Uskonpuhdistuksen päivän tulevaisuudesta
Aluksi historiaa
Luther naulasi legendan mukaan 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen lokakuun 31. päivänä 1517. Siitä alkoi hengellinen, henkinen ja poliittinenkin kumous, jonka merkitystä ei kukaan voinut aavistaa. Alunperin Luther lähetti teesinsä vain Mainzin arkkipiispalle, joka oli samalla maallinen ruhtinas.
Teesit kuitenkin julkistettiin, ja melko nuori kirjapainotaito levitti sen hetkessä yli koko Saksan maan. Ja niin alunperin uudistukseksi tarkoitetusta protestista kasvoi kokonainen liike ja uusi uskonsuunta, siitä syntyi reformaatio,uskonpuhdistus.
Noilla teeseillä, jollaisten pykääminen oli silloin yleistäkin, oli suuri teho. Rohkenisin sanoa, että se johtui tekstiä enemmän tarpeesta, siitä että ne kohdistuivat laajasti koettuun epäkohtaan, siihen että saksalaisia rahoja kerättiin Rooman kirkon komistamiseksi. Itse asiassa ne olisivat olleet editoimisen tarpeessa. Sanoa pari asiaa paavin valta, anekaupan vääryydet ja niiden epäkristillisyys, eivät kovin monta pointtia tarvitsisi.
Sitten otsikon herättämään outoon kysymykseen
Kysymys vaikuttaa monesta oudolta, mutta sille on perusteensa. Onko aika ajanut jo uskonpuhdistuksen ohi, että päivä ei näytä herättäneen täällä, uskontokeskustelun kotikentällä, yhtään kommenttia.
Mutta herättämääni kysymykseen; Taitaa kirkkokansa nukkua ruususen unta tietämättä edessä olevista karikoista. Tällä tarkoitan sitä, että 1517 juhlavuoden komitea, jonka kirkkohallitus on asettanut, haluaa tai ainakin toivoo ettei sanaa uskonpuhdistus käytettäisi vuonna 2017 vaan sen sijalla puhuttaisiin tutkimuksen tapaan reformaatiosta. Ja ulkomaillakin puhutaan vain reformaatiosta. Totta, mutta se on vierasperäinen sana, ja meillä on sille vanha suomenkielinen vastine uskonpuhdistus, joka nyt halutaan heittää romukoppaan. Kaikki vain sen takia, ettei haluta juhlavuonna lisätä riitoja, se on ärsyttää katolisia.
Aivan samalla tavalla on luovuttu suomalaisesta sanasta jumalanpalvelus ja otettu vierasperäinen messu, mutta paljon on vielä tehtävää. Meillä on oma sanamme virsille, muualla ei ole, ne ovat vain lauluja, psalmeja ja mitä lie ovatkaan. Samoin on kaunis helatorstai jne..
Olen kai niitä harvoja, jotka ovat tästä pimityksestä ja vesityksestä huolissaan. Kirjoitin kesällä Kirkko ja kaupunkiin. Siinä sanoin mm., että kirkkokäsikirjan mukaan uskonpuhdistussunnuntai on (ainakin) vielä olemassa. Sain, siis yksityinen syrjässä oleva maallikko, vastauksen itse komitean sihteeriltä. Myöhemmin hän sanoi haastattelussa, että päivän nimityksestä on ollut laaja keskustelu. – En minä sentään itseäni monikossa puhuttele! Nyt olisi tuon laajemman keskustelun paikka.
Hän kirjoitti minulle vastineessaan lipsauttaen:”uskonpuhdistus ei ole kielletty.”
– Se nyt vielä puuttuisi!
>>> että kukaan ei voi mennä Jumalan valtakuntaan tulematta ensin todella itsetietoiseksi, tietoiseksi siitä, mikä on hänen ”minänsä>>> Tuula Hölttä
Meidän luterilaisen oppimme mukaan Jumala haluaa tehdä meidät täysin tyhjäksi omasta itseluulostamme, minästämme > Hän haluaa tehdä meidät ei miksikään. Se on ihmiselle hyvin vaikeaa.
Vasta ei miksikään tehdyn ihmisen Jumala voi täyttää armollaan ja viedä taivaaseen.
Ihmisen ongelma näet on siinä, että hän luulee olevansa Jumalan ja muidenkin edessä jotain, vaikka hän ei ole mitään.
Siitä se lähtee, koko maailman sontatunkiona olemisesta, kuten Paavalikin muistaakseni filosofeeraa.
jorma ojala :”Jumala haluaa tehdä meidät täysin tyhjäksi omasta itseluulostamme, minästämme > Hän haluaa tehdä meidät ei miksikään.”
Kun 50-luvun ala-luokilla jouduin opettajan ”eheyttämisen” ja tuon ”eheyttämisen” seurauksena koulukiusatuksi mm. vasenkätisyyteni vuoksi ja sairastuin kuumeeseen, jonka lääkäri diagnosoi koulukammoksi, pyysin ja sain ainoaksi 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi Raamatun. Se Jumala, johon Raamatun välityksellä vuosikausien ajan tutustuin, halusi, että en jää ”ei-miksikään” vaan hän halusi tehdä minusta ihmisen. Raamattu oli silloin todellisuudessa se voima, jonka varassa jaksoin elää.
Ihanaa. että sinulle on käynyt hyvin. Tuula Hölttä!
Nyt puhuin jumalasuhteesta ja hengellisestä puolesta. Vaikka emme ole mitään olemme vasureinakin Jumalan rakastamia 🙂
Rohkaisun sanoja Pentti Linkolalle
Sääksmäen kirkkoherra Kari Kauhanen – mielestäni aivan oikein, mutta turhan pessimistiseen sävyyn – rohkaisi kalastaja–filosofi Pentti Linkolaa tekemään ”kirkkoon liittymisen hypyn” (vrt. tanskalaisen teologi ja filosofi Søren Kierkegaardin käsitteeseen ”uskon hyppy”: astuminen yli tietyn rajan, sisälle mysteeriin, minkä kristillinen usko väistämättä vaatii). Tahtoisinkin rohkaista jo iäkästä Linkolaa itseään kristillisen kirkon jäsenyydessä Pyhän kirkkoisä Johannes Krysostomoksen sanoin, jotka vuosittain luetaan ortodoksisen kirkon pääsiäisjumalanpalveluksessa. Kirkkoon liittyvät kastettiin perinteisesti juuri pääsiäisenä:
«Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta.
Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon.
Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta.
Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion.
Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa.
Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään.
Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä.
Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään,
sillä valtias on jalomielinen:
hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin,
hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle.
Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen:
tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa.
Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin.
Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää…».
(WWW / ”Ortodoksi.net”, s.v. Kirkkovuosi, Suuri viikko, (Pyhän isämme) Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna. ‹http://www.ortodoksi.net/index.php/Johannes_Krysostomoksen_p%C3%A4%C3%A4si%C3%A4issaarna›, 21.08.2014.)
“Älkää luulko, että kutsun juutalaisia kurjiksi. Sillä he ovat todella kurjia ja alhaisia, jotka niin kiivaasta ovat torjuneet ja hylänneet ne monet hyvät lahjat, jotka taivas on heille antanut…Heidät kutsuttiin aikanaan lapsiksi, mutta he ovat vajonneet koiriksi…Tällaiset järjettömät eläimet ovat soveliaita ainoastaan teurastettaviksi…Totisesti, synagoga ei ole ainoastaan porttola ja teatteri, vaan myös rosvojen pesä ja villien eläinten, myös epäpuhtaiden villien eläinten turvapaikka.” – Johannes Kultasuu
@Timo Peltonen: Tämä on osa ”kristillisen” antijudaismin, tai kenties jopa yleisen antisemitismin, historiaa. Martin Lutherillakin on teokset: ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (Von den Juden und ihren Lügen) sekä ”Vom Schem Hamphoras und vom Geschlecht Christi” (molemmat v. 1543). Ne ovat sekä sanomaltaan että kielenkäytöltään karkean antijudaistisia ja kansallissosialistit käyttivät niitä sittemmin työkaluina antisemitismin lietsonnassaan. Saksan evankeliset kirkot ovat välittömästi toisen maailmansodan päätyttyä julkisesti katuneet passiivisuuttaan natsien rikosten ehkäisemisessä; maan evankelinen tunnustuskirkko puolestaan osallistui euroopanlaajuiseen Résistance’iin jo sodan kestäessä. – Toisaalta, sellaista suurtakaan ajattelijaa tuskin on olemassa, joka ei olisi joskus sanonut jotakin erittäin typerää. Muutoinhan tällainen ihminen olisi Jumala itse. Käänteisesti, kyseenalaisimmaltakin ajattelijalta, kuten Maolta, Hitleriltä tai Stalinilta, varmasti löytyy etsimällä jokin yksittäinen viisas sitaatti.
No niin, huomaan, että ajatus sydämen äänen eli omantunnon kuuntelemisesta on vieras…
Teette viisaasti, kun tutkitte syöpäsoluja kokeellisesti, mutta olemassaolon peruskysymyksiin, kysymyksiin tarkoituksesta ja arvoista ette sillä tavoin löydä vastausta. Jeesus Nasaretilaisen ilmoittama Jumala (johon siis viittaan) on tuonpuoleinen, eli häntä ei voida panna koeputkeen, tehdä objektiksi.Toisaalta hän ei ole kaukana yhdestäkään, ja Häneen voidaan sen sijaan saada persoonallinen yhteys. Epäsuorasti toki luonto viittaa luojaansa lukuisin tavoin.
Jokaisen todellisen filosofin keskeinen piirre on ”tyhmyys”. Aloitetaan vaikkapa Sokrateesta. Ihminen, joka ei tunnista tietämisensä rajoja – jotka ovat joka tapauksessa hyvin lähellä, ei ole viisas. Tällä tavoin opettaa myös Paavali Uudessa testamentissa.
Tervetuloa, Pentti Linkola Jumalaa etsivien joukkoon, sillä Jeesus lupaa, että anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Matt.7:7,8). Usko on Jumalan lahja ja sitä uskoa saa anoa Jumalta (Ef.2:8-10). ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hbr.11:1). Ihmisen syvin toivo on saada sydämeensä iankaikkisen elämän toivo ja sen antaa ja täyttää Jeesus Kristus.
Pentti Linkola sanoo aivan oikein, että pitää olla jämäkkyyttä tuomita pahat asiat. Minkä Jumalan Sana sanoo synniksi, se on sitä, vaikka ihmiset mitä sanoisivat. Syntiin langennut ihminen on ollut ja on sama himoineen ja haluineen kautta vuosituhanten ja tänäänkin. Synti tuo edelleen vain kärsimystä ja tuhoa ihmiselämään. Juuri siksi Jumala antoi meille Ainoan Poikansa Jeesuksen Vapahtajaksi, että saisimme syntimme anteeksi ja voiman elää Jumalan lapsina. (1Joh.5:3-5).
Niinpä, ”Senaattorit on mukavia miehiä, mutta senaatti on peto!” huokaistiin jo antiikin Roomassa. Jaa että miten tähän liittyy…
Kyllä minäkin olen vaatimaton skeptikko. Kavahdan kaikentietäjiä ja lopullisten totuuksien julistajia. Tuomionpäivänpasuunat ovat jotenkin luotaantyötäviä. Näin perinteestä ponnistavana, pienenä, kirkkokuoronbassona ja hätäisenä muusikkona tämän totean. Onhan se varmaan turvallista olla ehdottoman varma ja kaikessa tuomitseva. Jos siinä sielullensa rauhan saa, niin sitten saa.
@Ahti Määttä: Yhdyn täysin siihen, mitä kirjoitatte. Eikös publikaanin rukouskin ollut parempi kuin ”farisealaisen”.
Hienoa, että ”uskonpuhdistus”-”reformaatio” -tematiikka herättää keskustelua ja nostaa osaltaan 500-vuotista reformaation muistoa sekä toivottavasti itse asian ydintä eli Kristus-juhlaa esiin. Tuo sana ”uskonpuhdistus” on toki vanha 1800-lukulainen sana ja viittauskohteena Martti Lutherin esiin nostamille perusteemoille – ennen muuta sanoma Jumalan armosta Kristuksessa, mistä Raamattu todistaa – edelleen käypä sana. Sana ”uskonpuhdistus” syntyi kuitenkin 1800-luvulla tilanteessa, jossa Saksassa oli alkanut protestantismin ideologisoituminen jonakin ”aivan muuna” kuin roomalaiskatolinen kristinuskon tulkinta, mikä sinällään on aika kummallinen ajatus, kun kristittyjä kaikki olemme. Esiteltiin Immanuel Kantia ”protestantismin filosofina” ja syntyi schleiermacherilainen liberaali- eli kulttuuri- eli uusprotestantismi, joka otti tiedon lähtökohdaksi subjektin tietokyvyn edellytykset tai ritschliläisen ”arvonkokemuksen” eikä niinkään kristinuskon ilmoitettua sisältöä, kirkon yhteistä uskoa, johon Martti Luther osaltaan liittyi ja jota hän halusi kirkastaa Jumala- ja Kristus-keskeisesti. Teologiasta tuli ihmiskeskeistä ja luontosuhde syrjäytyi. Protestanttisuus määriteltiin negaationa katolisuudelle ja katolisuus negaationa protestanttisuudelle. Kontroverssiteologia sai uutta vettä myllyynsä. Esimerkiksi Dietrich Bonhoeffer ja Wolfhart Pannenberg korjasivat kurssia kokonaiskirkollisempaan suuntaan. Valitsemalla termi ”reformaatio” on haluttu irrottautua tästä historiallisesta ja tarpeettomasta vastakkainasettelusta ja yhdessä katolisten ja muiden kristittyjen kanssa alleviivata kutsua kaikille kirkoille yhdessä ammentaa kristinuskon ydinsanomasta tänään. Reformaatio on tässä merkityksessä kytkeytymistä raamatullis-patristiseen jakamattoman kirkon perinteeseen, jota Lutherkin halusi kaikin voimin alleviivata ja pitää esillä uudistumisen ja elämän lähteenä. Epäsuorasti hänen antamansa heräte toimikin osaltaan myös Vatikaanin II kirkolliskokouksen dynamona 1960-luvulla ja rakensi/rakentaa kristittyjen ykseyttä muutenkin. On hienoa, jos ja kun tätä voidaan yhdessä muistaa ja yhdistää voimia Suomessa ja muualla. Esimerkiksi Saksan evankelisen kirkon neuvoston pj. piispa Heinrich Bedford-Strohm onkin halunnut painottaa vuotta 2017 nimenomaan Kristus-juhlana yhdessä katolisen kollegansa kanssa.
Kiitos, hyviä pointteja. Sellaisen tarkistuksen haluan tehdä, että kun viittasin laajaan keskusteluun, viittasin todellakin laajaan keskusteluun, jota on käyty jo vuosien ajan. Tämä teema on kiinnostanut ja kiinnostaa monia ihmisiä, kuten arvata saattaa. Niin, ja ei ollut mikään lipsautus se, ettei uskonpuhdistusta ole kielletty. Se oli – ja on – loogisesti tosi väitelause, jolla on toki monta tulkintaa.
Haluan vielä kerran muistuttaa siitä, että ajatus kiellosta syntyi erään sanomalehden otsikoinnista viime kesänä. Miltä keskustelu uskonpuhdistuksesta ja reformaatiosta näyttäisi ilman ajatusta kiellosta?
Unelmani reformaation merkkivuodesta on se, että saamme esille erilaisia näkökulmia reformaatioon. Perusedellytys tälle on se, että annamme tilaa erilaisille sanavalinnoille ja muotoiluille. Kukin valitsee sanat, joita käyttää. Reformaatio on niin moniulotteinen ilmiö, että sitä tuskin saadaan kuvatuksi yhdellä tavalla ja yksillä sanoilla.