Onko valkoinen heteromies Suomessa etuoikeutetussa asemassa?
Suhteessa naisiin: ei.
Naisilla ja miehillä on Suomessa täysin tasa-arvoiset lähtökohdat. Paljon puhuttu palkkaerokin on käytännössä olematon ja selittyy lähes täysin muilla tekijöillä kuin sukupuolella. Itseasiassa tilanne on niin tasa-arvoinen, että tilastollisesti miehet ovat nyt heikommilla kuin naiset (esim. koulutuksen suhteen). Piispakuntakin kyllä naisistuu kunhan saadaan latua lisää auki.
Suhteessa homoseksuaaleihin: ei juuri.
Luojan kiitos, Suomessa sukupuolinen suuntautuminen ei ole rajoittava tekijä opiskelussa tai työnhaussa, tai ainakaan se ei lain mukaan tulisi olla. Ylipäätään suhtautuminen on avartunut valtavasti ja nykyisin homoseksuaalin pilkkaaminen kääntyy pilkkaajaa vastaan. Voi olla, että jossain määrin löytyy vielä ”asennevammaa”, joka asettaa homoseksuaalit hankalaan asemaan. Toisaalta tällaisia asenteita on aina vähemmistöjä kohtaan, joten veikkaan, että homoseksuaalit eivät kohtaa sitä enempää kuin konservatiivit, mustalaiset tai vihervasemmistolaisetkaan. Kirkossa negatiiviset asenteet saattavat olla joiltain osin vahvempia mutta kohti valoisampia aikoja ollaan menossa.
Suhteessa muun värisiin: kyllä.
Vaikka rotu ei lainsäädännöllisesti ole este mihinkään, niin asennetasolla lienee vielä paljon tehtävää. Toisaalta Suomi on ollut niin pitkään monokulttuurinen maa, että ehkä ajan kanssa tämäkin asia korjaantuu kunhan väki tottuu. Meillä ei onneksi ole samanlaisia historiaan perustuvia traumoja kuin joissakin muissa maissa.
Tämä pieni pohdiskelu nousi mieleeni, kun olin Yhdysvalloissa (jossa nyt asun) seminaarissa, jossa puhuttiin valkoisen heteromiehen erityisasemasta. Tajusin puheenvuoroja kuunnellessa, että täällä asetelma on monin tavoin paljon Suomea jäljessä. Maan historiasta johtuen eri rotujen yhteiselossa on paljon vanhoja haavoja, jotka eivät ole parantuneet. Jännitteet ovat suuria myöskin siksi, että valkoisen rodun enemmistöasema menee noin vuoden 2030-40 aikana vaikkei maahan tulisi enää yhtään maahanmuuttajaa. Se huolestuttaa monia.
Samoin sukupuolten tasa-arvo on Yhdysvalloissa monta askelta Suomea jäljessä. New York, jossa asun, on monin tavoin lähellä Eurooppaa mutta silti täälläkin, saati muualla maassa, sukupuoliroolit ovat varsin perinteisiä. Minä lapsia hoitavana miehenä olen usein kummajainen, jota hienostorouvan katsovat vähän säälinsekaisesti.
Seksuaalisen tasa-arvon näkökulmasta taas varsinkin New York on Suomea edellä. Jossain vaiheessa havahduin, että iltaisin kaduilla tuli vastaan melkein enemmän toisiaan kaulailevia homo- kuin heteropareja. Ilmiö selittynee sillä, että homoseksuaalit hakeutuvat isoihin kaupunkeihin pikkupaikkakuntien ahtaista ilmapiireistä. Perämailla heterous on edelleen normi, josta poikkeavia karsastetaan.
Tätä kaikkea vasten otsikon kysymys tuntuu Suomessa jotenkin oudolta. Täällä asuttuani tajuan, että puhe valkoisen heteromiehen erityisasemasta on pitkälti amerikkalaista tuontitavaraa eikä oikein istu Suomen tai Pohjoismaiden tilanteeseen. Vaikka joitakin yhtymäkohtia on, niin Yhdysvalloissa kyse on aivan eri mittaluokan asiasta. Toki varmasti meilläkin on vielä matkaa ennen kuin Jumalan valtakunta on totta maanpäällä mutta samalla meidän tulee nähdä, että se tasa-arvotaistelu, jota Yhdysvalloissa yhä käydään on meillä suurelta osin jo ohi.
Vai mitä mieltä sinä olet?
Ymmärrän USA:n tasa-arvotaistelua. Naisen asema on siellä erilainen kuin Suomessa ajatellen mahdollisuutta olla työtätekevä äiti, uran rakentaja jne. Suomessa yleisesti olosuhteet ovat toiset. Silti kuviot eivät ole mitenkään tasapainoiset. Kirkko on esimerkillisen epätasa-arvoinen: suhtautuminen naispappeuteen. Naispiispoja ei ole Askolan jälkeen. Vaikka johtamisen paikkoja on alkanut enenevästi kertyä naisille esim. liike-elämässä, enemmistö on miehiä. Niin kirkkoherroistakin. Samoin eduskunnassa, hallituksessa.
Kun ajattelee koulutuksen tasa-arvoa, naisilla ja miehillä pitäisi olla yhtäläiset mahdolisuudet työ- ja kotielämässä. Koulussa paremmin menestyneillä tytöillä on tuskin hyötyä paremmuudestaan, koska pojille kuitenkin näyttää tarjoutuvan itsestään selviönä enemmän hyväpalkkaisia töitä kuin naisille. Tässä ei ole kyse vain naisten vapaaehtoisesta hakeutumisesta alempipalkkaisiin töihin. Miehiä niihin ei löydy, mutta työvoimaa tarvitaan ja tarjotaan naisille, joilla on äitiyden tuoman vapaan jälkeen heikot mahdollisuudet työllistyä. Miehet ottavat huomattavasti vähemmän isyysvapaita kuin naiset äitiysvapaitaan. Asenteet ratkaisevat. Miehillä olipa heteroita tai homoja on tietty traditionaali etuasemansa suhteessa naisiin, Suomessakin. Edelleen.
Syyt eriarvoisuuteen löytyy siis pelkistä asenteista. Myös naisten asenteista. Naiset usein arvostavat miehen osaamista enemmän, kuin samaa tasoa olevaa naista. Mikäli oikeasti olisi tarve saada nainen piispaksi, niin parhaiten se onnistuisi, jos yhden naisen taakse tulisi kaikki. Muuten äänet hajoavat ja toinen kierros jää haaveeksi. Olisihan se tosi tärkeää saada naisia piispoiksi. Onhan puolet papeista jo naisia. Naisena piispa voi ymmärtää naista pappina paremmin kuin miehet.
Minä en ymmärrä ollenkaan, miksei muka miespiispa voisi ymmärtää naispappia? Jos oikein yrittää, eiköhän sekin onnistu.
Muutenhan ei ole mitään estettä naisten asettua ehdolle piispan virkaa tavoittelemaan. Tämä ihan riippumatta siitä, miten muuten ajattelemme heidän pärjäävän.
Itse uskon, että naiset voivat hyvin olla pappeina kunhan suhde miehiin pysyy luontevana ja eletään molemminpuolisessa sovituksessa, alamaisena toinen toiselle. Tämä merkitsee sitä, että jännitteet ratkotaan sovituksen periaattein, eikä johonkin itse keksittyihin ”oikeuksiin” vedoten. Sitten itse en ole koskaan hengellisessä työssä ollut jonkun aseman puolesta naisen alaisuudessa, mutta olen kyllä palvellut monia naisia.
Kyllä tässä koko kuviossa on vain hyväksyttävä se, ettei monille muillekaan naisen hengellinen johtajuus ole mikään itsestäänselvyys. Selkärankaisuutta ja todellista peräänantamattomuutta vaativissa tilanteissa joissa ei sopisi pehmoilla luotan paljon enemmän miehiin kuin naisiin.
”Selkärankaisuutta ja todellista peräänantamattomuutta vaativissa tilanteissa joissa ei sopisi pehmoilla luotan paljon enemmän miehiin kuin naisiin.” Mitä tämä peräänantamattomuus voisi olla hengellisessä johtajuudessa? Edustivatko Jeesuksen kaksitoista opetuslasta tällaista selkärankaisuutta? Juudas kavalsi, Pietari kielsi ja Tuomas epäili. Uusi testamentti taitaa antaa naisista paremman kuvan: ”Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä.”
Pentti.”Kuuluuko lopullisen ‘ein’ lausuminen jotenkin kristillisyyden keskiöön? Jeesus kuvaa Jumalan toisenlaiseksi: ”
Tässä ei ole kysymys iitä, mihin ei-n lausuminen kuulu, vaan siitä, onko tarvittaessa kyky sanoa ei. Sitten jos tällä lalla yksitäisiä Raamatun kohtia esitelemällä alat selittämään, millainen Jumala on tai ei ole, saat kyllä aika sekavan käsityksen Hänestä. Raamatussa lukee monta kertaa ei, eikä se ole merkityksetöntä. Kyllähän kymenen käskyä on selvä ilmaus Jumalan ajatuksista meidän ihmisten varjelemiseksi vahingoittamasta itseämme je toisiamme. Ennenhän nämä käskyt saatoivat olla huoneentauluna kodeissa. Ajatushan on, että niissä oleva ei on meidän parhaaksemme sanottu.
Pentti.”Mitä tämä peräänantamattomuus voisi olla hengellisessä johtajuudessa?”
Kun perheessä lapset tahtovat jotain vähän ”kiellettyä”, he eivät saa sitä isältä. Niinpä he menevät pehmittämään äidin, jonka tehtäväksi sitten tulee taivuttaa isä. Vähän tällaista tarkoitan. Naisten on vaikempi sanoa lopullinen EI. Nyt vaikkapa homoliitoille kirkossa, mutta toki muissakin asioissa on näin.
Kuuluuko lopullisen ’ein’ lausuminen jotenkin kristillisyyden keskiöön? Jeesus kuvaa Jumalan toisenlaiseksi: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.”
Pentti.”Kuuluuko lopullisen ‘ein’ lausuminen jotenkin kristillisyyden keskiöön? Jeesus kuvaa Jumalan toisenlaiseksi: ”
Tässä ei ole kysymys iitä, mihin ei-n lausuminen kuulu, vaan siitä, onko tarvittaessa kyky sanoa ei. Sitten jos tällä lalla yksitäisiä Raamatun kohtia esitelemällä alat selittämään, millainen Jumala on tai ei ole, saat kyllä aika sekavan käsityksen Hänestä. Raamatussa lukee monta kertaa ei, eikä se ole merkityksetöntä. Kyllähän kymenen käskyä on selvä ilmaus Jumalan ajatuksista meidän ihmisten varjelemiseksi vahingoittamasta itseämme je toisiamme. Ennenhän nämä käskyt saatoivat olla huoneentauluna kodeissa. Ajatushan on, että niissä oleva ei on meidän parhaaksemme sanottu.
Kiellot kuuluvat Vanhan testamentin lakiin. Viittaan tässä Kristukseen ja kristillisyyden keskeiseen sanomaan, josta Paavali kirjoittaa näin: ”Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ’kyllä’ että ’ei’, vaan hänessä toteutui ’kyllä’. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi.”
Pentti.”Kiellot kuuluvat Vanhan testamentin lakiin”.
Ja höpö löpö. Uuden liiton uskovat tarvitsevat ymmärrystä oikeasta ja värästä sinä missä vanhan liiton uskovatkin.
”Te olette kuulleet sanotuksi:”Älä tee huorin”. Mutta minä sanon teille, jokainen joka katsoo naista hmoiten, on josydämessään tehnyt hurin hänen kanssansa”. Siispä ”Älä tee huorin” -käsky koskee meitä uuden liiton uskoviakin kun alkaa mennä oikea ja väärä sekaisin.
Vastaus otsikon kysymykseen lienee sekä kyllä että ei, kuten kirjoittajakin uumoilee. Toisaalta yhteiskunnan johtopaikoilla on miehillä selvä yliedustus verrattuna naisiin ja enin osa näistä menestyneistä miehistä on sekä ”valkoisia” että heteroseksuaaleja. Mutta miehet ovat myös yliedustettuina syrjäytyneiden, alkoholistien, narkomaanien, taparikollisten ja varhain kuolevien joukossa. Syrjäytymisen, rikollisuuden ja terveyden varhaisen romahtamisen keskeinen syy on useinkin päihteiden käyttö, joka usein alkaa jo teini-iässä. Niiden joukossa, jotka jo alle kaksikymppisinä ovat päihderiippuvaisia, ovat peruskoulun läpäisseet ”armovitosilla” jos lainkaan eivätkä ole saaneet mitään ammattikoulutusta on ylivoimainen enemmistö miehiä, ja heidän ennusteensa elämässä pärjäämiseen on paljon heikompi kuin naisilla.
Komppaan Yrjön puheenvuoroa. Miehille ja varsinkin nuorille sellaiselle ei löydy samanlaista sosiaalista verkkoa ja myötäeläjiä kuin naisilla. Syytä tähän voi hakea myös yhteiskunnallisista rakenteista, vaikka se ei ihan yksinkertaista ole.
Elämme länsiamaissa vahvassa feministisessä hypessä ja miesten ei kannata pitää enää itsestään selvyytenä perinteistä nousevaa maailman kuvaansa. Onko se pelkästään hyvä jos perinteinen miehen ja naisen kuva (Jumalan kuva) menetetään?
Antti Hämäläisen huomio lujana miehenä olemisesta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Joskus olen huomioinut, että jos mies ei ole mies, niin nainen ei voi rauhassa olla nainen, eikä lapsi saa rauhassa olla lapsi.
Pakko kysyä näin, että onko jotenkin etuoikeus olla pitkäaikainen työnhakija Suomessa näin miehenä…..