Lukijani.
Hallitukselta ja kansalaisilta on kysytty, mitä tehdä niille suomalaisille naisille ja lapsille, jotka on koottu al-Holin leirille koillis-Syyriaan. Leirille päätyneiden aikuisten epäillään menneen maahan vapaaehtoisesti. Siksi heihin suhtaudutaan epäluuloisemmin kuin lapsiin.
Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt samaistuvat niihin vaikeuksiin, joita leirillä koetaan. Siksi ainakin lapset haluttaisiin saada Suomeen turvaan. Siihen ilmeisesti velvoittavat myös kansainväliset lapsia suojelevat sopimukset.
Aikuisten naisten selviämiseen karuissakin oloissa suhtaudutaan luottavammin. Siksi heidät ollaan valmiimpia jättämään oman onnensa nojaan. Myös maamme hallitus on luvannut, että Suomi ei aktiivisesti hae heitä leiriltä pois. Heillä kun saattaa olla tunnollaan vakavia rikoksia. Jos he jotenkin onnistuisivat keinottelemaan Suomeen, heitä ehkä odottaa vankila.
Miltei samaan hengenvetoon Suomi on tuoreessa hallitusohjelmassaan vahvistanut tavoitteekseen olla ehdokkaana Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvostoon kaudelle 2022-2024. Tavoitteena on myös vaihtuvan jäsenen paikka YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 2029-2030.
Otsikon sana Nimby on kohtelias tapa ilmaista, että olen kiinnostunut jonkun hyvinvoinnista, kunhan hän ei tule minun takapihalleni (”Not in my backyard”).
Jos Suomi todella tahtoo tavoitella vaikutusvaltaa ihmisoikeuksien ja turvallisuuden edistämisessä koko maailmassa, niin liittyminen palaamisen torjujien kuoroon ei liene paras ratkaisu. Voisimmeko siis toimia päinvastoin?
Mitä tapahtuisi, jos tarjoaisimme maamme korkeaa vankilaosaamista ja oikeusvaltioperiaatetta kansainvälisen yhteisön käyttöön? Poliittinen johto voisi ilmoittaa YK:lle, että olemme valmiit antamaan kymmenille tai jopa sadoille humanitaarisin perustein leiriltä valittaville henkilöille turvalliset olot sekä tilat ja henkilöstön näiden mahdollisiin kansainvälisiin tutkinta- ja oikeudenkäyntitarpeisiin.
Sinisilmäistä utopiaa? Kaiketi. Mutta toteuttamisen kustannus on pieni siihen nähden, mikä on poispääsyn merkitys kaikkein turvattomimassa asemassa olevien ihmisten hyvinvoinnille. Ja maamme esimerkin rohkaisemana jokin muu maa voisi tehdä saman tarjouksen.
Ja niin diplomaattimme voisivat teoillaan ansioituneina päästä kaikkein tavoitelluimmille näköalapaikoille.
Sinun
Harmaa rovasti
(päivitetty 28.6. klo 21:35 leirin nimi arabian kielen transkriptio-ohjeen mukaiseksi siten, että määräinen artikkeli ”al” on kirjoitettu pienellä.)
Ei pidä tehdä mitään. Kaikki nämä lapset ovat vieraiden kansojen miesten lapsia, eivätkä he ole suomalaisia. Kyllä he pärjäävät omassa maassaan. ( Suomalaisten on parempi auttaa Isis terroristien uhreja.)
Naisten kohdalla voidaan ajatella, että Suomen kansalaisuus on myönnetty aivan liian nopeasti. Olisi pitänyt myöntää vaan oleskelulupa, joka voidaan katsoa päättyneeksi, kun he ovat lähteneet tällaiselle matkalle.
Suuri osa suomalaisia on äänestänyt viime vaaleissa sen puolesta, että Islamilaisista maista tulevaan haittamaahanmuuttoon suhtaudutaan tiukemmin. On hyvä, että se huomioidaan ja sitä toteutetaan.
Mitäköhän nyt on tapahtunut, kun huomaan olevani Wernerin kanssa osittain samaa mieltä. Ei ole ennen sellaista ihmettä tapahtunut.
En ole persu, enkä suhtaudu kielteisesti todellisesta syystä tänne pyrkiviin pakolaisiin. Nuo epäinhimillisissä oloissa olevat lapset – jotka eivät ole vielä ehtineet radikalisoitua – pitäisi kuitenkin pelastaa, koska ovat ilman omaa syytään sinne joutuneet.
Naiset taas ovat ilmeisesti vapaaehtoisesti seuranneet miehiään ja näin ollen surkeisiin oloihin joutuminen on täysin itse aiheutettua. Eli naisten kohdalla alkaa olla turha rypistää kun huonot on jo housuissa. Toisin sanoen on lähdetty soitellen sotaan uutta uljasta kalifaattia perustamaan, eikä kaikki mennytkään ihan niin kuin Strömsössä, joten kantakoot vastuun teoistaan ja jääköön oman onnensa nojaan.
Naiset ovat kuitenkin lastensa huoltajia, joten – riippuen siitä minkä valtion lakien mukaan mennään – heillä lienee sanansa sanottavana, viedäänkö heidän lapsensa Suomeen ilman vanhempiaan.
Werner ja Kimmo.
”Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.” (Sananl. 3:27)
Tuomitsemalla julkisesti apua pyytäneet suomalaiset mahdottomiksi saamaan apua omien ennakkokäsitystemme tähden kiellämme samalla ne kansalaisoikeudet, joita toivomme itseemme sovellettavan, jos satumme hairahtumaan.
Parviainnen: ”jos satumme hairahtumaan.”
”Hairahtumisella” ja suunnitellulla ja tarkoituksellisella terroristin vaimoksi lähtemisellä on ero kuin yöllä ja päivällä.
Mitäköhän nyt on tapahtunut, kun huomaan olevani Kimmon kanssa samaa mieltä. :
Parviainen: ”Ja maamme esimerkin rohkaisemana jokin muu maa voisi tehdä saman tarjouksen.
Ja niin diplomaattimme voisivat teoillaan ansioituneina päästä kaikkein tavoitelluimmille näköalapaikoille.”
Vaikka oltaisiin kuinka humaania ja kristittyä, niin ei se silti sitä tarkoita, että pitäisi olla naiivi.
Kimmo Wallentin.
Kiitos palautteesta.
Ajan takaa sitä, että mitään diplomaattista näköalapaikkaa ei tavoiteltaisi vain kauniilla puheilla vaan asiallisella toiminnalla. Ne, jotka toteuttavat poliittisen päätöksen, kykenevät kyllä välttämään hyväuskoisuuden karikot.
Lupautuessaan Euroopan komission pyynnöstä ottamaan maahamme kahdeksan Välimeren yli tullutta turvapaikanhakijaa hallitus tänään osoitti juuri sitä asennetta, jota kuulukin osoittaa.
Parviainen: ”Lupautuessaan Euroopan komission pyynnöstä ottamaan maahamme kahdeksan Välimeren yli tullutta turvapaikanhakijaa hallitus tänään osoitti juuri sitä asennetta, jota kuulukin osoittaa.”
Niinpä, mutta isis-vaimojen kohdalla tilanne on täysin erilainen. Nuo naiset elivät jo Suomessa täysin turvallisissa sivistyneen oikeusvaltion olosuhteissa ja hylkäsivät sitten maamme lähtiessään perustamaan uutta uljasta terroristivaltiota terroristimiestensä tukena.
Nyt oltaisiin sitten – kun suuri seikkailu on finaalissa ja kaikki meni totaalisesti pieleen – vaatimassa paluuta takaisin ”Suomen kansalaisina”, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mieluummin sata kansalaisoikeudetonta pakolaista Afrikasta kuin kymmenen terroristien suomalaismuijaa Syyriasta – kiitos.
Kirjoitin aikanaan useamman kommentin asiasta nousseeseen blogiin. Se ilmeisesti poistettiin nopeasti.
Hallituksen päätös on oravannahkapäätös missä ilmeisesti vaikuttaa Pääministerin idea siitä että tämä hallitus elää. Mutta että kaikki lähtivät samaan nahan kuivattamiseen ja sitten muokkaukseen.
Asiahan ei ole helppo mutta asian hoitamisesta syntyvä tietotaito olisi tärkeää. Hallitus ilmeisesti kuvittelee ettei vastaavanlaisia harmeja enää elämässä tulisi. Kallista asia olisi myös mutta niin on ehdotettu puoluetuen kasvattaminenkin.
Ulkomailta haetaan rikoksista tuomittuja Suomeen kärsimään rangaistustaan kuvien kanssa, ja ilmeisesti ajatuksena on hoitavan rikosseuraamusjärjestelmän hoitavan asiasta lopun tyydyttävään tulokseen pääsemiseksi.
Kun tämä asia jätetään niinsanotusti Herran haltuun tulee asia varmasti jäytämään kansalaisten mielessä. Kohtuullista olisi saada leirillä kuolleiden suomalaisten äitien lapsien kuvat katsottavaksi, niin asia ei pääsisi unohtumaan.
Olen sillä kannalla että pitäisi auttaa ja tukea terroristien uhreja: raiskattuja, murhattujen omaisia ja kidutuksen uhreja.
Terrorijärjestön palvelukseen vapaaehtoisesti matkustaneet eivät ole tuen tarpeessa. Kyse ei ole ”hairahduksesta” vaan suunnitelmallisesta ja äärimmäisen väkivaltaisesta rikollisesta toiminnasta.
Heidän lapsiaan, sikäli kun vanhemmilta saadaan lupa, pitää auttaa. Hekin ovat uhreja, nimittäin terroristijärjestöön liittyneet vanhempansa uhreja.
Hairahtuminen ei ole kaikenkattava selitys äideillekään. Meillä on paljon vanhempia joiden lapset ovat saamastaan huolenpidosta huolimatta sijaisvanhempien luona saamassa elämäänsä suuntaa. Syyt ovat sitten erilaisia ja usein liittyvät kyvyttömyyteen huomata tärkeää ja vähemmän tärkeää elämässään. Edelliset asiat nousevat sitten usein jo nyt äiteinä ja isinä olevien lasten vanhempien koettelemuksista.
Haukka: ”Terrorijärjestön palvelukseen vapaaehtoisesti matkustaneet eivät ole tuen tarpeessa. Kyse ei ole “hairahduksesta” vaan suunnitelmallisesta ja äärimmäisen väkivaltaisesta rikollisesta toiminnasta.
Heidän lapsiaan, sikäli kun vanhemmilta saadaan lupa, pitää auttaa. Hekin ovat uhreja, nimittäin terroristijärjestöön liittyneet vanhempansa uhreja.”
Tässä asiassa näyttää olevan niin, että olen ensimmäisen kerran Jari Haukan kanssa sataprosenttisesti samaa mieltä.
Jounin pohdiskelua pitää täsmentää sen verran, että Suomen valtio / hallitus ei lähde aktiivisesti hakemaan tätä ihmisryhmää kotimaahan. Se on eri asia, jos joku vapaaehtoisesti palaa maahan. Silloin hänellä on oikeus siihen, mutta joutuu tietenkin rikostutkinnan kohteeksi. Oikeusvaltiossa jokaisen asia tarkastellaan erikseen eikä anneta mitään kollektiiuvisia tuomioita. Joka on syyllistynyt rikokseen, saa siitä tuomion, joka ei, ei saa.
Werner Janhonen puhuu kummallisesti Suomen kansalaisista. Jos lapsi on Suomen kansalainen, sillä ei ole mitään merkitystä, onko hän vieraan vai tutun maan miehen siittämä. Äideistä hän toteaa, että kansalaisuus on myönnetty liian nopeasti. Monet näistä muutamista tiedetyistä naisista ovat syntyneet suomalaisista vanhemmista Suomessa. Aivan kuten Janhonenkin. Kuinkahan nopeasti se kansalaisuus Janhoselle myönnettiin, olisiko poitänyt ensin myöntää vain oleskelulupa? No, mielipiteiden perusteella en kyllä myöntäisi sitäkään.
Kiitos kommentista, Teemu.
Näyttää siltä, että olen ilmaissut kovin epäselvästi sen pääasian, mitä tarkoitan.
Humanitaarinen peruste tarkoittaa sitä, että emme välitä siitä, minkä maan kansalaisuus leirioloista Suomeen tuotavalla henkilöllä on, vaan siitä, kuka tarvitsee apuamme kaikkein kipeimmin.
Ajattelen siis aivan toisenlaista tiekarttaa. Suomalaisten pitäisi olla tienraivaajia leirin vähittäisessä purkamisessa. Tarkoittamani menetelmä perustuisi siihen, että esim. kansainvälinen lääkäriryhmä arvioi, kenen kyky kestää alueen oloja on heikoin. Sen jälkeen suomalaiset diplomaatit ottaisivat yhteyttä ko. pois kuljetettavaksi ehdotetun henkilön kotimaan viranomaisiin ja heiltä luvan saatuaan toisivat henkilön Suomeen hoidettavaksi oikeustoimikelpoiseen kuntoon.
Maahan saapumisen ja tervehtymisensä jälkeen leiriltä tuotu henkilö tutkittaisiin kansainvälisten pelisääntöjen mukaan Suomessa tai muussa prosessiin mukaan ilmoittautuneessa maassa. Jos hänet todetaan tutkinnan perusteella viattomaksi, hänet voidaan kenties saattaa pikimmiten kotimaahansa. Jos käy toisin, hän kärsii mahdollisen tuomionsa siinä maassa, missä oikeus istui, ja siirtyy vapauduttuaan sinne, minne on tervetullut.
Kiitos siitä suorasta puheesta, joka avaa näkökulmia teeman monipolviseen kokonaisuuteen.
Niin vaikeaa kuin se onkin, koetan rakentaa luottamuksen siltaa. Ehkä on jopa niin, että ensin pitää tehdä tie siihen rantaan, johon silta on suunniteltu.
Anteeksiantamuksen klassikkokuva Jeesuksen puheissa on Tuhlaajapoikakertomus.
Kaiken tärvättyään poika palasi kotiin minimiehdoin: hairahtumisensa seuraukset tunnustaen ja palkkalaisen osaan tarjoutuen. (Luuk. 15:21) Isä ratkaisi toisin. Vanhempi veli ei sitä päätöstä sulattanut.
Minä kuulen korvissani minulle sanottuina tuon kertomuksen isän suostuttelevat sanat. (Luuk. 15:31-32)
Parviainen: ”Anteeksiantamuksen klassikkokuva Jeesuksen puheissa on Tuhlaajapoikakertomus.”
Voi olla, mutta naiivius on tyhmyyttä.
Suomen kansalaisuus ei takaa näiden isis-frouvien viattomuutta raakaan terrorismiin osallistumisesta tai sen tukemisesta.
Kimmo.
Olet oikeassa. Suomen tai muunkaan maan kansalaisuus ei takaa viattomuutta. Silti etsin tietä, jolla voisimme tarjota toivoa edes joillekuille, jotka ovat vaikkapa lastensa parhaan turvatakseen valmiit suostumaan mahdollisesti kauan kestävään oikeusprosessiin omassa asiassaan.
Ja etusijan siinä jonossa, jolle käsi ojennetaan, ei tule määräytyä kansalaisuuden vaan objektiivisen humanitaarisen tarpeen perusteella.
Jeesuksen tuhlaajapoikavertausta voidaan soveltaa hengellisissä kysymyksissä ja yksilötasolla. Valtioiden ja yhteiskuntien tasolla pelataan eri säännöillä. Murhata ei saa, mutta sotilaan on lupa ja pakko tappaa, jos sota syttyy. Lähimmät vertailukohdat ISIS-äitien ja lasten auttamiseen taitavat olla ne suomalaiset punikit, jotka lähtivät Neuvostoliittoon 1918 -1939 ja Saksaan 1944-1945 lähteneet natsisympatisaattorit. Mahdollisedti myös Espanjan sisällisdotaan 193-39.Tietääkö joku, kuinka heidän kanssaan meneteltiin?
Marko.
Kiitos pyrkimyksestä ehdottaa vertailukohtia historiasta.
Eräs soveltuva poliittiseen päätökseen nojautuva historiallinen esimerkki lienee se, miten suhtauduttiin esim. Lapin sodassa perääntyvien saksalaisten mukaan lähteneisiin suomalaisnaisiin. Heidän(kin) kohtalostaan kirjoitetussa väitöskirjassa [Anu Heiskanen: Naisen kokemus, sota ja selviytyminen. Helsinki 2018. Diss (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/239788/NAISENKO.pdf?sequence=2&isAllowed=y)] kerrotaan s. 203-211 luvussa 5.3 Hangon palaavien suomalaisten leiristä.
Eräänä yksityiskohtana ko. luvusta mainittakoon, että suomalainen komennuskunta toi everstiluutnantti [Valdemar] Terichoffin johdolla lokakuussa 1945 Ruotsista saksalaisten sotilaiden mukaan lähteneitä naisia ja heidän lapsiaan.
Naisia ja lapsia koskevan keskustelun ytimessä näyttävät olevan (taas kerran) kaiken tietävät vanhat miehet. Heidän sanoilleen annettakoon juuri se painoarvo, joka heidän asiantuntemuksellaan tässä asiassa on.
Seija.
Kiitos muistutuksesta. Tosielämässä al-Holin tai muidenkaan leirien naisten ja lasten kohtaloa ei todellakaan ratkaista niillä keskusteluilla, joita me käymme. Oletan, että Suomen kannan päättää varsinaisesti valtioneuvosto, jossa juuri nyt on naisenemmistö.
Neljästä oletettavasti asiaan keskeisesti kytköksissä olevasta ministeriöstä kahta johtaa nainen (sisäministeri Maria Ohisalo ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson). Kaksi muutakin toimijaa, nimittäin pääministeri Antti Rinne ja ulkoministeri Pekka Haavisto, ovat mielestäni riittävän avarakatseisia takaamaan sen, että asiat vähitellen lähtevät kehittymään oikeaan suuntaan.
Hyvä Seija R,
Riippuuko mielestäsi näkemyksen tai mielipiteen arvo sen esittäjän iästä tai sukupuolesta?
Seija: ”Naisia ja lapsia koskevan keskustelun ytimessä näyttävät olevan (taas kerran) kaiken tietävät vanhat miehet. Heidän sanoilleen annettakoon juuri se painoarvo, joka heidän asiantuntemuksellaan tässä asiassa on.”
Kannattaa kuitenkin lukea myös seuraava perusteltu asiantuntijakannanotto ( joka kylläkin on miesten kirjoittama, ei tosin kovin vanhojen).
”Keskustelu naispuolisten Isis-aktivistien kohtalosta on ollut Suomessa sukupuolittunutta ja naiivia, kirjoittavat terrorismitutkijat Antti Paronen ja Juha Saarinen.”
Antti Parosen ja Juha Saarisen kommentin voi lukea täältä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006157860.html
Jouni: Hyvä täsmennys. Kiitos siitä.
Jari H: Kyllä. Mielipide riippuu paljonkin mielipiteen esittäjän iästä ja sukupuolesta. Tutustu ihan minkä hyvänsä yliopiston tilastotieteen laitoksien materiaaliin.
On aika paljon väkeä jotka haluavat tehdä Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston.
Nämä naiset ovat suurimmaksi osaksi ulkomaalaisia, jotka ovat olleet Suomess kylässä. He eivät ole kumminkaan halunneet sopeutua Suomeen vaan edistää Islamisaatiota. Siksi ovat palanneet omiin maihinsa taistelemaan vähintääkin huoltojoukkojen naamioituneina sotilaina. Nyt kun tehtävä on suoritettu. He mielellään palaisivat Suomeen ilmaiselle sosiaaliturvalle elämään Islamin mukaan, eli edistämään Islamisaatiota.
Joukossa on kai mukana joku suomalainen käännynnäinenkin. Hänen takiaan suomeen tulisi nyt yli 40 vastaanotettavaa. Miljoonia maksavat oikeudenkäynnit. Ja erittäin massiiviset sosiaalikulut.
Werner: ”On aika paljon väkeä jotka haluavat tehdä Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston.”
Mitä ajattelet väitteestä, jonka mukaan Suomen painetta toimia koko maailman sosiaalitoimistona vähentäisi se, että nostaisimme kehitysapumme suosituksen mukaiseen 0,70 %:iin BKT:sta. Siten elämisen ehdot paranisivat niissä maissa, joista nyt on tarve lähteä kohti Eurooppaa. Eikä ehkä olisi tarvetta rakentaa väkivaltaan pohjautuvia utopioitakaan.
Jos jollakin on tietoa, niin mielelläni kuulisin senkin, miten suosituksen täyttäneiden maiden taloudet ovat selvinneet suhteessa niihin, jotka ovat siitä tinkineet. Tietoa toivon vahvistamaan tai kumoamaan ennakkokäsitykseni, jonka mukaan olemme nuukuudellamme vain huonontaneet omaa taloudellista asemaamme.
Yhteisistä verovaroista jaettava kehitysapu pitää pitää ennallaan. Ja sitten ne jotka haluavat maksaa enemmän kehitysapua maksavat vapaaehtoisen lisäosan. Siitä muodostuu kehitysavun oikea taso.
Voitaisiin vaikka laittaa kirkollisveron tapainen lisävero kehitystuen nostajille. Jokainen voisi määrätä oman kehitystuen lisäprosenttinsa.
Kun nämä naiset lähtivät Suomesta Kalifaatin suojiin, sanottiinko heille mitään tulevaisuudesta Suomessa tällaisen retken jälkeen?
Jotenkin olisi hyvä, jos sanktiot voitaisiin vastaavissa tapauksissa jatkossa tehdä aivan selväksi silloin kun tällaiselle matkale lähdetään. Se olisi reiluinta peliä, eikä sitten olisi mitään epäselvää mitä erilaisiin ”oikeuksiin” tulee.
Antti.
Hyvä tiedottaminen riskeistä voi olla eduksi vastaisuudessa, kuten arvioit.
Jotain lisävaloa kommenttiisi tarjonnee Sisäministeriön julkaisu 11/2017 nimeltä Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa sekä ehdotus siitä, miten järjestöjen palvelut voitaisiin liittää viranomaisten toimintaan (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79561/Palaajat_raportti.pdf)
Raportista löytyy ainakin jotain taustatietoa myös Marko Sjöblomin aiemmin keskustelussa esittämään kysymykseen (https://www.kotimaa.fi/blogit/onko-viestimme-al-holin-suomalaisille-nimby/#comment-274863). Ainakin Espanjan sisällissotaa vv 1936-39 siinä sivutaan.
Ehkä on jo olemassa päivitettyjä asiakirjoja. Niistä olisi hyvä tietää. Se saattaisi auttaa kannanmuodostuksessa.