Rakkaus o valtava voimavara avioliitossa mikäli sen annetaan toimia omien ehtojensa mukaisesti.
Nyt vain juuri päinvastaiset toimintaehdot ovat muodissa. Siksi päivitellään sitä, ettei rakkaus enää toimi ja, että avioliitto on menneen talven lumia. Sille ei enää ole annettavaa tälle ajalle. Jokaisen on saatava päättää elämästään yksin ja jopa puolison päätöksestä tietämättä. Yksilökeskeinen ajattelu on syö näin pohjan rakkauden mahdollisuuksien alta.
Rakkaus ei jätä mitään kertomatta, mutta yksilökeskeisyys pitää kaiken omana tietonaan.
Rakkaus tekee työtä meidän hyväksi. Yksilökeskeisyys vain toisen.
Rakkaus ei salaa sydämessään haudo mitään suhdetta vahingoittavaa. Yksilökeskeisyydellä sitä vastoin on siihenkin oikeus.
Rakkaus näkee toisen kaiken hyvän tuojana. Yksilökeskeisyys ei jää odottamaan, vaan etsii mahdollisuudet siihen muualta.
Rakkaus ei vaadi, vaan hyväksyy toisen sellaisenaan. Yksilökeskeisyys hyväksyy itsensä ja oman käytöksensä, mutta ei toisen.
Yksilökeskeisyys on tullut jopa häihin. Pidetään komeat häät pienelle yksilökeskeiselle joukolle.
Hääpuvut ja koristelut ovat pääasia. Ei hyvien ystävien suuri joukko, joka tuo varsinaisen juhlan tunnun. Häät kun ovat yksilökeskeisyyden juhlaa. Rakkautta ja ystävyyden tuomaa tunnelmaa arvostetaan vähemmän.
Miten rakkaus voisi toimia, kun sille ei anneta arvoa. Sen toimintaperiaatteita ei kunnioiteta.
Yksilökeskeisyys ei arvosta rakkautta, eikä se sitä kykene kunnioittamaan. Rakkaudella on näin ollen hyvin vähän toimintaedellytyksiä. Rakkaus on valtava voimavara vain siellä missä yksilökeskeisyys ei saa vapaasti toimia rakkauden vastavoimana.
Rakkauden vastakohta ei ole omahyväisyys, itsekeskeisyys, itserakkaus tai edes viha.
Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.
Pekka: ”Rakkaus puolisoiden välillä saadaan toimimaan, kunhan puolisot laittavat rakkauden mekanismit kohdalleen.”
Eikä saada, rakkaus ei ole mekaniikkaa. Kukaan ei voi pakottaa ketään toista eikä itseään rakastamaan ketään (ei myöskään olemaan rakastamatta). Rakkaus on tunne, joka tulee ja on jos on tullakseen ja ollakseen. Minulle henkilökohtaisesti rakkaus naiseen tuli vuonna 1963 kesällä ja on edelleen. Rakkaus lapsiin tuli sitten yksi kerrallaan perässä, kuin myös lasten lapsiin ja lasten lasten lapsiin.
Pekka on ottanut esille erityisen vaikean aiheen. Suomen kieli on myös haastava, kun kaikki rakkauden erityiset puolet on laitettu yhden sanan alle.
Erityisesti miehen ja naisen välisestä rakkaudesta ei juuri esim. Paavalin kirjeissä puhuta.
Yleisestä välittämisestä ei tässä aiheessa ole myöskään kysymys, ei vanhempien ja lasten välisestä rakkaudesta, ei nuoruuden ihastumisesta, vaan avioliitosta ja sen sisällä vaikuttavasta vuorovaikutuksesta, kemiasta ja kahden ihmisen keskinäisestä suhteesta.
On myös huomattavaa, että ns ”romanttinen” rakkaus käsite on vasta 1700 luvulla syntynyt https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Romantiikka
Aviopuolisoiden kiintymys ja luottamus toisiinsa on nykyisin kovassa koetuksesta, kun yleinen ”vapauden” ihanne (individualismi) korostaa yksilön riippumattomuutta ja sitä pyritään myös opettamaan lapsille jo hyvin varhain. Ihmisistä tulee näin ollen kovin heikkoja sitoutumaan mihinkään sellaiseen joka vaatii ”raskasta työtä”, koska aina voi väistyä ja poistua paikalta kun alkaa ”tuulemaan”. Ihminen on kovin heikko ottamaan vastuuta, jos itseohjautuvan ihmisen ihannetta ohjataan oman nautinnon ensisijaisuuteen.
Avioliitto on vastuullisten ihmisten liitto ja siinä on tekemistä, että oppii kantamaan vastuuta toisen ihmisen hyvinvoinnista. Liittohan voi hyvin, kun asetetaan toisen ihmisen etu oman edelle. Jos kumpikin puoliso tekee näin, niin sellaiseen liittoon on myös lasten hyvä syntyä. Raamatun ajatus ”olkaa toistenne orjia” kuvaa uhrautuvaa asennetta toisen edessä. Jos kumpikin ymmärtää tämän positiivisesti, niin liitto toimii yleensä hyvin.
Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Pekkaa kiinnostaa juuri tämä miehen ja naisen välisen kommunikaation rakenne, sen puutteen tuomat ongelmat ja yhteyden löytymisen keinot.
Ismo: ”Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Pekkaa kiinnostaa juuri tämä miehen ja naisen välisen kommunikaation rakenne, sen puutteen tuomat ongelmat ja yhteyden löytymisen keinot.”
Miehen ja naisen välisen kommunikaation rakenne, yhteyden löytyminen ja sen toimiminen ei ole sama asia kuin rakkaus. Vielä työelämässä toimiessani minulla oli suurimmaksi osaksi alaisteni – sekä mies- että naispuolisten – kanssa erinomaisesti toimiva kommunikaatiorakenne täysin ilman ongelmia. En silti voi sanoa tunteneeni rakkautta heitä kohtaan – yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta kylläkin.
Apua avioliittoon, rakkauteen toista ja toisiamme kohtaan, tulee alhaalta ja ylhäältä.
Jumala on Rakkaus. Hän tekee kaiken rakkaudesta ihmistä kohtaan. Rakkaus on myös oikeudenmukainen, reilu, vaikka,
”6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.”
Vaikka Jumalallinen rakkaus ei iloitse vääryydestä, niin silti se kaikki peittää ja uskoo.
Tällaista tulee vain Taivaasta, Jumalalta ja sitä kutsutaan agape-rakkaudeksi.
Se rakkaus ei kuitenkaan saavuta ihmistä, muuten kuin ihmisessä ja ihmisen kautta. Jumala ikäänkuin tarvii aina ihmistä, mutta omiaan, uskovia työtovereina.
Avioliitto, vaikka on Jumalan säätämä ainoa ajallinen institutio, niin se toimii ei-uskovassakin ja uskomattomien avioliitoissa. Jumala on antanut kaikkiin ihmisiin tunnon oikeasta ja väärästä. Vi toimia oikein, esimerkiksi avioliitossa, suhteessa toista ihmistä kohtaan, pelkästään oman tuntemustansa noudattamalla. Tämä tuntemus on kuitenkin, mielestäni, tuhottu ja enenevästi tuhoutumassa psykologian vaikutuksesta. Jopa helluntaiherätyksessä on psykologeja, jotka neuvovat eroamaan, jos ei sovita yhteen?? Jumalan neuvo on se, että Häneltä apua on aina tarjolla. Tämän avun yhteyteen eivät uskovaisiksikaan tunnustautuvat psykologit ohjaa. – Tästä on esimerkkejä minunkin ympäristössä. Silti helluntalaiset psykologitkin saavat äänensä ja oppinsa kuuluviin, otsikon ”ihmisen kokonaisvaltainen hoito” otsikon alla.
Jatkoa edelliseen:
vikaa on rakkaudessa, mutta ei Rakkaudessa. Toinen hallitsee ja parhaiten asia hoituu, kun toinen, inhimillinen ajallinen ”filomene/eros”- rakkaus alistetaan Agape-rakkauden alle.
Kiitos kaikista hyvistä kommenteistanne. Kaikissa niissä on hyviä aineksia rakkaussuhteen hoitamiseen. Rakkauden määritteleminen on hankalaa. Jopa siinämäärin, etei kukaan ole siihen vielä tietääkseni kyennyt. Tiedämme kuitenkin paljon siitä miten paljon hyvää se voi saada avioliitossa aikaan. Tiedämme myös sen miten sitä hyvää puolisot toisilleen osoittavat. Joten tässä mielessä kyse on mekanismista. Tehdään oikeita asioita toiselle ja saadaan syntymään puolison tunnemaailmassa mullistus. Hyvä olo voi kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, ettei sitä kuvaamaan enää riitä mitkään muut sanat, kuin :”minä rakastan sinua”. Niitä sanoja jokainen avioliitossa elävä todennäköisesti kaipaa.
Kiitos Pekka kiinnostavasta blogistasi. Yksilökeskeisyys ja omahyväisyys ovat todellakin ’muotihuumeita’.
Mutta on toki toisenlainenkin todellisuus.
Minä ja vaimoni olemme olleet naimisissa vasta 15 vuotta, mutta yhdessä olemme olleet jo yli 30 vuotta. Ajattelepa Pekka, jos sinun ja vaimosi rakkaus olisi ollut rikos tai sairaus silloin, kun tapasitte toisenne. Entä jos teidät edelleen voitaisiin tappaa siksi, että rakastatte toisianne? Jos vaikka vaimosi tunnustaisi toista uskoa kuin sinä? Mitkä olisivat sinun pääasialliset huolenaiheesi silloin?
Mielenkiintoinen kommentti joka avaa hyvin kirkon olemusta.
siis mikä on evankeliumin sanoma kun se kohtaa ihmisen, hyvyydellään Jumala vetää ihmisiä puoleensa ja parannukseen, siis paino on sanassa ”hyvyydellään”, siis Jumala tarjoaa jotain sellaista jonka takia ihminen on valmis luopumaan KAIKESTA ja lähtemään seuraamaan Jeesusta.
Miten kirkko vastaa tähän ”hyvyyden” sanomaan, no ensinnäkin kaste liittää jo kaikki samaan ”kirkkoon” eli ollaan jo sisällä eikä tarvita enää mitään, siinäpä se, vai onko todella?
Sitten tuleekin kirkon historiasta esille kuinka se suhtautui tiettyihin synteihin jotka sen viisaat ja kirjanoppineet lukivat Raamatusta ja ottivat VT.n puolelta rangaistukset niihin, jopa kuoleman.
Summa summarum, siis kirkko liittää kasteessa kaikki itseensä, Jumala vetää ihmisiä hyvyydellä parannukseen, onko näillä jotain yhteistä?
Kehitys on selkeästi menossa siihen suuntaan, että vastaaviin uhkakuviin on hyvä alkaa varautumaan. Kirkon suojakuori on katoamassa ja uskovien vainoamiselle ei pian ole esteitä..Siksi Raamatun sanaan pitätyvien on tärkeä pysyä kirkossa ja tukea sen toimintaa täysillä. Jottei luopumus saa täyttä hallintavaltaa. Pääasiallinen huolenaiheeni on nytkin se, että kykenenkö pysymään sanan varassa kaikissa tilanteissa. Eikä se toivottavasti muutu jatkossakaan.
Pekka mitä tarkoitat ”kirkossa pysymisellä”, et kaiketi siellä rakennuksessa aio asua?
Siis vakavasti mitä yhteistä on kaikilla ”kirkossa pysyjillä”, sama kaste ja jotain oppeja, mutta onko samaa mieltä eli Jeesuksen?
Miten voidaan elää pysyen samassa kirkossa kun ollaan niin vahvasti erimieltä, mitä tämä kertoo?
Toisille jokin asia on tärkeä ja toisille aivan päinvastainen, siis miksi pysytään samassa kirkossa?
Pekka: ”Tehdään oikeita asioita toiselle ja saadaan syntymään puolison tunnemaailmassa mullistus. ”
Ei rakkaus ole sitä, että tehdään ”oikeita” asioita (mitä ne ovat?) toiselle.
Rakkauden – ”tunnemaailman mullistuksen” – pitää olla olemassa jo ennen kuin niitä ”oikeita asioita” tehdään, osataan tai halutaan tehdä.
Niiden ”oikeiden” asioiden tekeminen on rakkauden seuraus joilla rakkautta toiselle osoitetaan.
Rakkaus on ihan jotain muuta ja määrittelemätöntä. Rakkaus ei ole asioiden tekemistä. Se on se käsittämätön ”tunnemaailman mullistus” joka tapahtuu välittömästi kun on toisen ihmisen ensimmäisen kerran tavannut, se sähkölataus, joka täyttää ilmapiirin. Kaikki eivät sitä koskaan elämänsä aikana koe.
Se on se sama ”tunnemaailman mullistus”, jonka itse koin 16- vuotiaana, kun näin ensimmäisen kerran silloin 14-vuotiaan kaunottaren ja olin sillä seisomalla varma, että hänestä tulee vaimoni. Se on se sama ”tunnemaailman mullistus”, jonka koen nyt 73- vuotiaana kun katson tuota samaa kaunotarta vaimonani 57 vuotta myöhemmin.
Kulttuuriantropologi Helen Fisher määrittelee ”rakkauden” omasta tieteentekijän näkökulmastaan kolmivaiheiseksi prosessiksi: 1) Seksuaalinen himo, joka ohjaa ihmistä etsimään sopivaa parittelukumppania seksuaalisen suhteeseen. 2) Romanttisen rakkauden vaihe, joka ajaa rakastuneen keskittämään kaiken pariutumisenergiansa tiettyyn kohteeseen, pariutumaan ja mahdollisesti lisääntymään tuon rakkautensa kohteen kanssa. 3) Kiintyminen, joka auttaa kumppaneita pysymään yhdessä, mikä on tärkeää jälkeläisten kehittymiselle ja selviytymiselle.
Kimmo Wallentin nyt sitten määrittelet rakkautta (toisen sanoin tosin) aikalailla erikoisesti, siis kuinka tuohon ”määritelmään” sopii lähimmäisen rakkaus, siis ilman ”seksuaalista himoa”?
Entä jopa vihollisen rakastaminen?
Minulle rakkauden määritelmä on evankeliumin mukainen eli rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, eikö olekkin helppo kun ”tietää” miten tulee rakastaa/tehdä, siis niinkuin haluaisi itselle tehtävän?
Tästähän seuraa selkeästi vielä ettei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Room. 13:10
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Pasanen: ”Kimmo Wallentin nyt sitten määrittelet rakkautta”
Minä en ole väittänyt olevani Helen Fisherin kanssa samaa mieltä rakkauden määritelmästä. Mainitsin ainoastaan miten kulttuuriantropologi on jäsennellyt rakkaus-käsitteen tieteen näkökulmasta. En pidä siitä, että minun tekemisekseni laitetaan asioita joita en ole tehnyt. Pyydän Ari Pasaseltakin tarkempaa tekstieni lukemista ja toivon lukemisen ymmärtämistä.
Oman käsitykseni rakkaudesta voit lukea kommenttini alkuosasta. Kukaan ei kai koskaan, eikä missään ole kyennyt määrittelemään tyhjentävästi ja yksiselitteisesti käsitettä ”rakkaus”. Joka sen joskus kokee, jos yleensä elämässään koskaan saa kokeakseen, tietää kyllä mistä on kysymys.
”Lähimmäisen rakkaus” ei todellakaan ole sama asia kuin rakkaus. Kultaisen säännön mukaan tulisi mielestäni menetellä kaikkia ihmisiä kohtaan rakastipa heitä tai ei.
Asettaessaan rakkauden lain täyttymykseksi Jeesus selkeästi osoittaa mitä evankeliumi on, se on rakkauden kautta vaikkuttavia tekoja.
Miksi evankeliumi loukkaa niin monia ja vain todella harvat ottavat sen vastaan, siinä joutuu nöytymään kaikesta omavoimaisesta yrityksestä rakastaa, ei pysty niin ei pysty, tähän heikkouteen Jeesus on lääke, Hän parantaa sydämen ja näin saa todellisen rakkauden jolla voi rakastaa vaikeintakin lähimmäistä niinkuin itseään, jopa ”trolleja” täällä blogistaniassa.
Tässä seurataan klassista esimerkkiä, kuinka toinen puhuu aidasta ja toinen seipäästä. Kimmo puhuu omasta kokemuksesta ja Ari yleisellä tasolla.
Yhdellä yksi, toisella toinen. Yhtäkaikki, rakkaus jää aina mysteeriksi, vaikka sitä kuinka yritetään avata. Kuka voi oikeastaan kertoa, kuka linnuille opettaa kuinka pesä rakennetaan ja poikaset maailmaan saatetaan? Rakkaudestako siinä on kysymys? Siltä se vahvasti ainakin näyttää, se on suojelua ja taistelua elämän puolesta ulkoisia uhkia vastaan. Raamatussa kirjoitetaan: ”Rakkaus on väkevä, kuin tuonela” On myös sanonta: Rakkaus voittaa kuoleman.
Nuoret ihmiset ovat näinä päivinä vahvojen mielikuvien orjia ja yrittävät selvittää, mitä se todellinen rakkaus oikein on? Elokuvissa se näyttää yhden puolen, mutta todellisuus ei ole elokuvaa, eikä rakkaus fiktiota.
Kimmon kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei rakkautta voi leikkiä, sitä on tai ei ole, se on vähän sama uskon kanssa, joko luottamusta on tai sitä ei ole. Tosin Jumala on aina uskollinen ja luotettava, kun taas ihminen kompuroi taajaan…
Ismo malinen:””Kimmon kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei rakkautta voi leikkiä, sitä on tai ei ole,..””
Siis kun joku hyväksyy toisen tappamisen (vainon) uskon tähden niin onko tällä rakkautta vai ei?
Siis lähimmäisen rakastaminen on helppoa, tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, niin haluaisinko että MINUT tapettaisiin jos olisin ”väärässä” uskossa?
Ismo: ”Yhtäkaikki, rakkaus jää aina mysteeriksi, vaikka sitä kuinka yritetään avata. ”
Juuri näin Ismo, tästä ollaan samaa mieltä. Kukaan (ei edes Jeesus) voi käskeä rakastamaan ketään tai mitään, ellei rakkautta ketään tai mitään kohtaan tunne. Rakkaus on syvä tunne ja tuntemus, joka syntyy jos on syntyäkseen, tai sitten ei. Ystävällisyys, toisen ihmisen huomioon ottaminen, huolenpito, yhteistyökyky, yhteenkuuluvuus (esim. työyhteisö) jne. toista tai toisia kohtaan ei sinänsä ole rakkautta, mutta voi myös olla sitä.
Pasanen: ” tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän”
Kultaisen säännön mukaan eläminen ei edellytä rakkautta toisia ihmisiä kohtaan. Kultainen säännön mukaan eläminen kaikkia ihmisiä kohtaan kuuluu sivistykseen ja hyviin käytöstapoihin, on siis jo kauan ennen Jeesuksen aikoja syntynyt ikivanha elämänohje, jota kaikkien olisi hyvä noudattaa rakastipa kanssaihmisiään tai ei.
Ompa mainiota, kun aihe herättää ajatuksia. Kimmo kyseli oikeita tekoja. sellaisia ovat vaikkapa tutustuminen puolisonsa ”rakkauden kieleen”. Se tarkittaa niitä huomionosoituksia, jotka kohde parhaiten tulkitsee rakkauden osoituksiksi. Se mistä itse eniten pitää, ei puolisolle ole välttämättä samalla tavalla merkittävää. Joku tykkää yhteisestä ajasta, toinen lahjoista,kolmas kukista. Kullakin on oma rakkauden kielensä.
Uskomatonta mutta totisinta totta on se, että pari voi olla jo eronnut ja rakkaus suhteesta täysin kadonnut, kun pari tulee kuitenkin avioparileirille viikoksi. Ehkä vain saadakseen vähemmän riitaisen eron. Viikon kuluttua tuon saman parin tunnemylläkkä on aivan huipussaan. Yhtä rakastunutta paria edes harvoin pääsee näkemään. Joten ei se rakkaus taida olla kuitenkaan niin mystinen juttu kuin taruissa kerrotaan.
Yksi hyvä nyrkkisääntö, jos aviopuolison rakkauden kieli on lahjat.
Yleensä naiset tykkää pienistä, mutta kalleista lahjoista esim. timantti. Kun taas miehet tykästyy isoihin ja näyttäviin esim. Ferrari.
Pekka: ” Se tarkittaa niitä huomionosoituksia, jotka kohde parhaiten tulkitsee rakkauden osoituksiksi. Se mistä itse eniten pitää, ei puolisolle ole välttämättä samalla tavalla merkittävää. Joku tykkää yhteisestä ajasta, toinen lahjoista,kolmas kukista. Kullakin on oma rakkauden kielensä.”
Kaikki nuo asiat jotka mainitsit, ovat rakkauden osoituksia, siis seurauksia rakkaudesta. Rakkaus on ollut jo ennen niitä.
Juha, kuinka monta timanttia olet rakkaimmallesi lahjoittanut, entä kuinka usein vaimosi vaihtaa vanhan Ferrarisi uuteen? Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia kysymyksiä, joten en edellytä sinulta vastausta.
Rakkautenne on laadultaan varmasti suurta, kaunista ja kuumana roihuavaa kuin Testarossan (Punapään) veri. Kateeksi käy.
Kimmo, tunnen vaimoni hyvin ja mitkä ovat hänen toiveet. Lahjat eivät ole ihan ensimmäisenä, joten muulla tavoin voin paremmin osoittaa rakkauteni. Toki noita pieniä lahjoja olen antanut ja kukia myös. Ykköskieli ei ole vaimolleni, eikä minulle lahjat. Itse en niitä kaipaa ollenkaan. Aviopuolison kannattaa tuntea hyvin. Rakkauden kieli voi vaihtua, joten pitää olla ajan tasalla koko ajan.
Meinaan vaan, kun tuolla aikaisemmin suosittelit naisia lahjottaviksi timanteilla.