On kymmenisen sellaista ja onnellisen avioliiton perusasiaa, jotka tulisi jokaisessa Kristillisessä avioliitossa olla hyvässä kunnossa. Kummallakin puolisolla tulee olla hyvä ja turavallinen yhteys ylös. Se luo pohjan sille, että kaikkia muita hyvän liiton osalalueita kyetään ja osataan viedä rukouksin avioliiton kolmannelle osapuolelle tiettäväksi. Tämä suhde Jeesukseen tekee avioliitosta oikeasti kristillisen. Ei pelkästään se, että avioliitto solmitaan kirkossa ja lisäksi koko seurakunnalle asian tiedottaen. Nuo asiat on myös tärkeitä, eikä niitäkään pidä väheksyä. Niiden lisäksi tarvitaan yhteisiä ponnisteluja jotta Jumalan sinaus pysyy avioliiton yllä. Onnelisen avioliiton eteen on tehtävä paljon työtä, mutta se kannataa.
Jos yksi osa-alue jää huonolle hoidelle ja kaikki muut on oikein mallikkaasti hoidettu, niin se yksi voi romuttaa koko suuren vaivannäön. Jokaisessa avioliitossa on aina jotain prosessoitavaa ja onnellisia ovant ne parit, joilla prosesseja pidetään jatkuvasti käynnissä. Silloin mahdollistuu se, että aviosuhde paranee vuosi vuodelta.
Nuo kymmenkunta osa-aluetta voisi luetella vaikka näin:
Riittävä aika keskusteluun
Itsetunto
Anteeksianto
Erilaisuus
Vaikeuksien voittamimen yhdessä
Suhdetapeiden hoito
Tunteet ja niiden ilmaisu
Seksuaalisuus
Huomaivaisuus
Tässä oli vain 9 joten lisää voi löytää.
Joku kertoi korona-ajan heikentäneen hänen vuorovaikutustaitojaan ja tajusin, että niin on käynyt itselle myös. Kaivoin esiin kirjan : ”Paremman avioliiton rakkauspankki” ja aloin päivittää tietoja ja taitoja uudelleen. Muuta ei tarvittu ja heti alkoi jotain hyvää syntymään, niin kuin tämä teksti.
Pekka, kiitos hyvästä blogistasi.
Hyvä aihe. Luettelosi ensimmäinen asia oli ”Riittävä aika keskusteluun”.
Miten paljon kahdenkeskistä aikaa sinusta pitäisi aviopareilla olla? Entä harrastukset, kännykkä, läppäri ja TV. Nämä vievät aika ison osan ajastamme, miten saisi aviopuolisolle riittävästi aikaa?
Minkälainen on sinusta hyvä keskustelu aviopuolisoiden välillä? Miten aviopuolisot voisivat ymmärtää toisiaa paremmin, mitä keinoja sinulla on?
Mutta mitä erityisen kristillistä noissa luettelon kohdissa on?
Ei niissä Antero ole mitään kristillistä. Kristillisyys tulee siitä, että päästämme Kristuksen kaikkiin noihin asioihin. Rukous kun pohjimmiltaan on vain sitä, että päästämme Kristuksen meidän hankaluuksiimme mukaan. Emmekä ilman hänen apuaan yritä selvitä kaikesta. Jeesus tuntee omansa ja on aina valmis jelppimään. Aina vieläpä hyvin yllättävillä tavoilla. Antaa hurjasti turvallisuutta avioliittoon, kun saa luottaa Jeesuksen jatkuvaan apuun kaikessa.
Tuon mainitsemani ohjekirjan mukaan viikossa olisi hyvä olla 15 tuntia yhteistä aikaa. Elokuvien ja esim.TV: n katsomista yhdessä ei lasketa. Se ettei naisia voi ymmärtää on miesten keksimä hokema, johon yleisesti jopa uskotaan. Rakastuneet parit katsovat puhuessaan toisiaan silmiin ja ymmärtävät täysin toisiaan. Eikä siinä heidän välillään ole mitään ongelmaa.
Jospa Juhani kokeilisit samaa. Siinä yllättävästi huomaa ihan hyvin ymmärtävänsä vaimoa, kun napitaa silmiin ja oikeasti kuuntelee ja vielä sanoo hänelle: ”minä kuuntelen ja ymmärrän”.
Joskus asiat tulevat liian rajulla tavalla ja enenkin mies voi alkaa kokea, ettei kohta kestä enempää.
Siihen tilanteeseen pitää osata myös varautua. Meille opetettiin, että silloin mies voi sanoa: ”TULITAUKO”. Vaimo lopettaa siihen ja tietää, että jos jatkaa, niin mies lähtee ja jatkoa ei seuraa. Sitten sovitaan milloin jatketaan. Syventää rakkautta hienolla tavalla kun saa purkaa vihansa ja kiukkunsa toiselle, ja toinen kykenee ottamaan tunneryöpytyksen vastaan. Ymmärtäen että kyseessä on tunne ja tunteet on kaikki luvallisia. Siinä saa puolin ja toisin kokea syvää hyvksytyksi tulemisen tunnetta. Saa kokea itsensä hyväksytyksi kaikenlaisten tunteidensa kanssa. Silloin ei tarvitse lähteä metsään, tai lenkille rauhoittumaan. Tunteita ei saisisi purkaa toiselle varoittamatta. Kysy ensin onko toinen valmis kuuntelemaan.
Tuli Antero mieleen vielä se, että kun uskon sen, että Jumala on luonut meidät miehiksi ja naisiksi, niin hänellä on hyvä tarkoitus siinä, että teki meidät kaikinpuolin erilaisiksi. Tässä on yksi johtava ajaus mukana. Tiedän että Jumala on hyvä ja Hän rakastaa meitä todella paljon. Paljon enemmän kuin osaamme kuvitella. Tässä eirilaisudessa mitä miehinä ja naisina koemme on jotakin tästä Jumalan hyvästä suunnitelmasta. Nyt kun uskon luomiseen, niin tiedän, että tällä kakiella erilaisuudella on erittäin hyvä tarkoitus ja meidän tehtävä on löytää se. Se on siellä jossain ja kun uskon luomiseen, niin tiedän etten etsi turhaan. Juuri tämä tekee avioparitoiminnasta jännittävän seikkailun.
Joskus hyvin kinkkisessä tilanteessa on käynyt niin , etten yhtään tiedä missä mennään jonkun parin kanssa toimiessa. Sitten olen rukoillut viisautta ja oivaltanut jotain saman tien. Tuon oivallukse kautta pari on löytänyt uudelleen toisensa ja lähteneet tyytyväisenä elämään elämäänsä yhdessä.
Joskus on parien avioliitto mennyt vähän samaan tapaan sotkuun, kuin tukinuitossa sattoi tukit mennä siksin sokin ja syntyy paha suma. Lisää tukkeja tulee virran mukana ja tilanne vain paheni.
Sitten paikalle tuli taitava kymppi, joka osasi nähdä siinä röykkiössä tukin, joka alunperin aiheutti koko tilanteen. Sitten tuo tukki vedettiin pois , tai räjäytettiin jolloin koko suma purkautui.
Krsitillisessä avioparitoiminnassa Jumala on se kymppi joka voi osoittaa sen perusongelman. Sen hoitamisen jälkeen muut asiat hoituvat itsestään. Siksi Kristillinen avioparityö kykenee parempiin tuloksiin.
Niin, mutta tuokin taitaa olla sellainen vähän perusteeton yleistys. Usko tai kristillisyys kun eivät ole mikään autuaaksi tekevä ominaisuus parisuhteessakaan. Tiedän paljon kristittyjä, jotka ovat eronneet. Oleellista on halu olla yhdessä ja voittaa vastoinkäymiset. Jos se halu laimenee, siinä ei auta usko eikä puoluekirja.
Täällä on huomenna 17. hääpäivä. Leivoimme sen kunniaksi eilen yhdessä kakun. Raamattua emme lukeneet. 😉
Olet Antero aivan oikeassa. Edes huipputiedot ja taitojen halitseminen ei auta mitään, jollei niiden
käyttö ole jatkuvaa. Uskovilla ei siinä ole mitään etuoikeuksia. Jos ei ole halua yhdessä rakentaa tunnesuhdetta, niin pohja pettää pian. Olennainen kysymys on juuri tuo: miksi halu laimenee. Se ei tapahdu sattumalta. Sen saa aikaanjokin osa-aluen joka on jäänyt huonolle hoidolle, tai hoitamatta. Tulee tyytymättömyyttä suhteseen. Kyse ei ole väärästä puolison valinnasta vaan vääristä valinnoista suhteen hoidon suhteen.
Onnittelut tärkeän päivän johdosta. 17 vuotta on hieno alku pitkälle yhteiselle matkalle.
On aina huippuhetkiä, kun on päässyt juttelemaan noin nuorten parien kanssa, jotka ovat vasta aivan alussa. Nauttikaa elämästä ja toisistanne. Elämä on hyvin lyhyt ja suuren onnen hetkiä siinä on vähän. Oma rakkaani toi juuri jäätelöä mustikoiden kanssa. Tämmöiset pienet huomaavaisuudet luovat sitä onnen tunnetta suhteeseen.
Netissä tapaa kaikenlaisia ihmisiä, ja hyvä kuvaus kristillisestä avioliitosta miehen näkökulmasta oli toisella kanavalla vuosia sitten mies, joka sanoi olevansa pappi.
Hän kertoi hyvin avoimesti alkoholiongelmastaan ja tuntui olevan monien ongelmien alainen jo lapsuutensa seurauksena, kun isä oli alkoholisti ja koti hyvin risainen ja pelkojen täyttämä tästä johtuen.
Hän oli opiskellut papiksi ja uskoi nyt olevansa kaikin puolin jumalan mies ja kiitteli jumalaa siitä, että jumala oli antanut hänelle lahjaksi vaimon, joka oli enkeli ja kestänyt hänen kurjuuttaan ja ongelmiaan. Tässä ei yleisen mielipiteen ja kommenttien mielestä ollut mitään kummalllista, kaikki olivat miehiä ja tätä pidettiin luonnollisena asiana. Hän oli mies joka rakasti Jeesusta Kristusta ja oli oikeutettu saamaan lahjoja.
Minä tietysti naisnäkökulmasta ajattelin, että kuka tässä pelasti, Jeesus vai se vaimo.
Ja toisaalta, kysyin häneltä, että jos vaimo oli noin ihana, niin miksi jumala ei antanut hänelle ongelmatonta aviomiestä vaan varsinaisen ongelmapakkauksen, jota hänen piti hoivata, ja joka piti häntä vain jumalan antamana lahjana, jumala ikäänkuin osoitti rakkautensa miehelle, eikä naiselle.
Mies suuttui minulle ja sanoi, että hän ei enää koskaan kommentoi minua ja kielsi muitakin niin tekemästä. Tällaista se on jumalan poikien kanssa. jumala on tässä kirjoitettu pienellä kirjaimella, koska jäi minulle etäiseksi tässä tarinassa.
Oliko apu Jeesukselta vai vaimolta?
Jumala käyttää aina ihmisiä.
Mänttäri
” Jumala käyttää aina ihmisiä ”
Ei ole oikeudenmukaista antaa hyvälle ihmiselle taakkaa, joka on paskanmarjalle lahja, koska hänellä on oikeus saada lahja, vain siitä syytä, että hän tunnustaa Jeesus Kristuksen herraksi.
Jos siis puhutaan minun edellisestä kommentista.
Koraanissa sanotaan, ”Jos ammut nuolen, et ole sinä joka ampuu vaan jumala.” Minä sanon, että kyllä se olet sinä itse, joka ampuu. Ei ulkoisteta tekojamme Jumalalle.
Tosin, onhan niitä naisia, jotka uskovat voivansa pelastaa ja parantaa kaikenlaisia renttuja, mutta en ole varma kannattaako olla aina kuin lasisella pinnnalla , että milloin se rysähtää taas, tai tuhota kauniit päivänsä toisen ahdistuksessa. Toista ei voi parantaa, jos se ei itse tee päätöstä.
Myös naisilla on oikeus olla unelmia ja oikeus elää onnellista elämää. Me olemme Jumalan tyttäriä.
Saatanakin ”käyttää” ihmisiä. Mitä tulee juoppoihin miehiin, heitä ei voi ”parantaa”. Alkoholismi on raskas tauti, joka tuhoaa muutkin perheenjäsenet. Juopot pitää ”vapauttaa” avioliiton ikeestä, varsinkin jos on lapsia. Kun ne joutuvat omilleen, voi pohja löytyä. Siellä sitten joko tuhoutuu tai nousee. Itsestä kiinni.
Tarja (ja Anterokin):
Niinhän se on, ettei täällä maailmassa kaikki ole niin kuin pitäisi (sehän selviää Raamatustakin).
Taakka ei todellakaan jakaannu tasaisesti. Uskonto (edes kristinusko) ei tee paratiisia maan päälle, kuten Raamattukin antaa ymmärtää. Eivätkä (edes) kristityt(kään) usein tee sitä, mikä olisi oikein.
EI myöskään voi aina erottaa yksinkertaisesti, milloin ”Jumala tekee” ja milloin (vain) ihminen. Ihminen voi tietämättäänkin tehdä ”Jumalan tekoja”. Ihmissuhteissa pätee tiettyjä yleisiä ”lakeja”, riippumatta maailmankatsomus-uskonnollisesta mielipiteestä. Lähimmäisenrakkaus on kristillistä mutta se ei tarkoita, etteikö ei-kristitty voisi lähimmäisenrakkautta toetuttaa tai ymmärtää. Kristinusko ei ole pelkästään teeseja, sääntöjä, moraalia, etiikkaa. Synti jyllää keskuudessamme edelleen.
UT ei erottele eri kastiin naisia ja miehiä. Kansojen tavat ja tottumukset voivat siihen sortua ja sortuvat.
Yksi hienoimmista UT:n pohjalta nousevista oivalluksista on juuri tasa-arvo puolisoiden välillä.
Siellä missä siihen kaikessa pyritään syntyy onnellisia liittoja. Eräs terapeutti sanoikin, että kaikki riidat avioparien välillä johtuu vain siitä, että toista yritetään työntää johonkin häkkiin, tai siitä että toinen huomaa olevansa häkissä ja yrittää tulla sieltä pois.
Koko aviolliton syteemi on luotu todella hienoksi systeemiksi. Silloin kun sitä Jumalan tahdon mukaisesti toteutetaan löytyy aina uusia mahdollisuuksia lisätä yhteistä onnea.
Jumalan luomistyön jälkiä saamme seurata, kun katselemme vaikkapa pelkästään sitä mikä vetää tietyt henkilöt yhteen ja solmimaan avioliiton. Jumala on luonut todella hienon syteemin, jonka merkitys näyttää avautuvan vasta kymmenien avioliittovuosien päästä. Avioliiton onnellisuutta voi vuosi vuodelta kasvattaa.
Jumala loi meille hienon systeemin, jonka tarkoitus on meidän onnemme. Silti emme useinkaan tule ajatelleeksi, että juuri Hän on tämän luonut.
Vähän sama juttu kuin tuo, että ajamme omilla autoillamme, mutta meillä ei ole mitään käsitystä siitä kuka sen on suunnitellut. Eikä se tieto edes kiinnosta meitä.
Miksikö suunnitelma ei aina toimi? Tietenkin siksi, ettei ohjekirjaa noudateta. Silloin kun puolisoiden tulisi puhua he aloittavat mykkäkoulun. Silloin kun pitäisi hiljaa kuunnella toista huudetaankin kurkku suorana.
Miksiköhän jatkuvasti ja jopa johdonmukaisesti tulemme toimineeksi aivan päinvastoin kuin pitäisi? Miksi teemme jatkuvasti vääriä valintoja kaikilla avioliiton osa-alueilla ?
Sitten vyörytämme syyn omasta töppäilystämme vanhentuneelle avioliittokäsitykselle ja lopulta Jumalalle.
Nähdäkseni yksi perusajatus sekä kristillisessä että muussa toimivassa avioliitossa on mahdollista myös tasapuolinen nöyryys ja anteeksianto, joka ei tarkoita (tietenkään) kaiken katsomista ”sormien läpi”.
Kristinuskohan ei sinänsä avio-onnelaa takaa – ihmisten pitää myös käyttäytyä ”ihmisiksi” eli ”elää uskoa todeksi”. Ongelmathan johtuvat siitä, että me ihmiset emme ole vain hyviä, olemme syntisiä käyttääkseni lähes ”pannassa olevaa” termiä. Kristillisessä avioliitossa päänä on Jumala, jota ei (tietenkään) aina oteta todesta, tai ei ymmärretä (tai haluta ymmärtää).
Kristillisen avioliiton oleellinen tavoite on olla kestävä, ei tilapäinen. Sehän on muutenkin perinteisesti ollut avioliilon yleisenä ihanteellisena periaatteena yhteiskunnallisesti.
Saimme jo kuulutuksissa kuulla saarnan, joka oli osoitettu meille. Sitten häissä sama pappi sanoi aluksi, että oikeastaan tämä puhe on jo pidetty. Siinä saarnassa ja puheessa hän antoi meille läksyksi kolme sanaa: kiitos, anteeksi ja olehyvä. Noilla sanoilla päästiin jo hyvään alkuun.
Nyt kun vanhana ja viisaana näitä sanoja maistelen, niin huomaan miten paljon niihin oikeasti sisältyy. ”Kiitos” puhuu siitä miten toisen palveluksia tulee huomioida. Ei saa pitää niitä isestäänselvyytenä.
”Anteeksi” on kätevä sana kun sitä voi käyttää molemmat ja sille on paljon käyttöä. Siihen sisältyy pyytäminen ja anteeksianto. Jokaisessa avioliitossa on paljon tilanteita, joissa on hyvä nollata taakse jäänyt. Helposti pettymykset jää kytemään ja muuttuu katkeruudeksi. Se taas kykenee teohkkaasti tyhjentämään akun ja lopulta sammuttamaan rakkauden.
”Olehyvä ” on muistutus huomaavaisuuksien viljelemisestä. Yhteistä tunneakkua saa niillä täytettyä ja onnellisuus kasvaa, sitä enemmän, mitä enemmän huomavaisuutta viljellään. On tärkeä huomata se mitkä asiat toiselle on tärkeitä, ettei erehdy tekemään vain niitä palveluksia, joista itse nauttii.
Joskushan kehoitetaan: ”kärsikää toinen toistanne” – kärsivällisyyteen liittyy ajatus että on valmis myös kärsimäänkin toisen vuoksi. Kukaan ei tietysti jatkuvasti jaksa kärsiä eikä se kohtuullista tietenkään olekaan. Kyllähän kristillinen(kin) avioliitto melkoinen oppimisprojektikin on ja sellaisenakin sitä kannattaa ajatella (”oppimisen ilo”?). Toisinaanhan sitä sorrutaan ”opettamaan” toinen toistaan, mistä ei aina ihan parasta seurausta koidu.