Eilen koin sen, mitä harvoin saa kohdata: suurenmoisen esteettisen ja kristillisesti puhuttelevan elämyksen TV:n filmitarjonnassa. Teemalla alkoi 4-osainen näytelmäelokuvien sarja, jossa esitetään peräkkäin William Shakespearen kuningasnäytemien sarja Richard II, Henrik IV: 1. ja 2. osa (molemmat itsenäisiä näytelmiä) sekä Henrik V. Älkää jättäkö väliin! Katsokaa, vaikka silmät puoliunessa voisivatkin kaivata päätä pielukselle. Pää Shakespearella kyllä päätyy pikemmin pölkylle mitä kuninkaisiin tulee! Eikä kaukana ole rinnastus ristille joutumisesta, orjantappurakruunun saamisesta ”kuninkuuden” merkiksi, kun maallinen kuningaskruunu on menetetty.
Viime yön aamutunneilla yritin kirjoitta blogia kokemastani, mutta sanani pakahtuivat. Shakespeare sulki sanat suuhuni. Jäin kuulostelemaan niitä Richard II:n jälkitunnelmissa. Näyttelijöiden englanninkielinen runomitta soi korvissani, vaikka tekstitys kulkikin proosassa ja jätti monia aukkoja alkutekstiin verrattuna. En enää tiedä, mistä lähtestä ammensin mietelauseiksi sopivia elämänviisauksia. Näytelmä suorastaan pursuaa niitä. Juuri niiden myötä katsoja/lukija löytää Shakespearessa aikalaisensa. Kuinka ihmeessä renessanssin kirjailija, jonka identiteettikin on kiistanalainen, tosin turhaan, on saanut aikaan Raamattuun vertautuvaa ikuista inhimillistä draamaa, tragediaa ja pohdintaa.
Ensimmäistä kertaa näin, miten elokuva voi päihittää parhaimmillaan näytelmän esittämisen teatterissa. Se tapahtuu, jos epookkielokuvassa ei liialti paisutella kulisseja, keskitytään psykologisiin päähenkilöihin ja annetaan heidän puhua toiminnalla söheltämisen sijasta. Silti annetaan ajan tulla riittävästi esiin pelkisteisesti tapahtumapaikoissa ja sosiaalisessa kuvauksessa. Richard II oli visuaalishistoriallinen elämys sekin. Visio vuosilta 1377-1399 Englannin historiassa, ”ikuisuustaistelussa” Yorkien ja Lancasterien sukujen välillä. Shakespeare oli aloittanut tästä vallantaisteluteemasta kirjoittamisen näytelmillään Richard III v. 1592-3 ja King John v. 1590/1596-7. Richard II ilmeisesti seurasi King Johnia v. 1596-7. Seuraavat kuningasnäytelmät ovatkin historiallisesti aiheiltaan jatkumoa Richard II:n tapahtumille. Henrik IV molempine osineen on ajoitettu kirjoittamisajaltaan vuosiin 1597-8 ja Henrik V vuoteen 1598-99.
TV-elokuva nosti lukuelämystä selvemmin esiin teeman maallisen kuninkuuden oikeutuksista ja merkityksestä. Kuninkuus on valtaa yli valtakunnan ihmisten, mutta onko maallinen olotila sittenkään verrattavissa Jumalan ihmisten valtakuntaan. Shakespeare antaa kuninkaansa uskoa asemansa jumalisiin oikeutuksiin. Hänellä on elettävänään Richard II:n sanoin ”paratiisi”. Hänellä on valtapiirissään konkreettinen paratiisin puutarha: malliin leikattu geometrinen tarha, jossa puutarhuri on totuuden sanansaattajana vallasta syöstylle apealle kuningattarelle, joita ihmiskäsin luotu maisema ei ilahduta. Nainen, Shakespearen esiinnostama tekijä joka ei ole vain kokija, tajuaa väkisin luodun paratiisin keinotekoisuuden ja rakkautensa traagisen kohtalon vallasta syöstyn hallitsijan rinnalla. Nainen ei ole puutarhassa myöskään syntinen Eeva kuten ajan mielikuvissa esiintyi. Hän on rakastava ihminen, joka joutuu valtapelin uhriksi. Eikä menetä rakkauttaan.
Elokuvassa Richard II on esitetty alusta lähtien versiona stereotypisestä Jeesus-hahmosta: äärimmäisen hoikka, partasuinen, pitkätukkainen nuori mies vaikuttavine katseineen ja huulineen (korostaa puheen merkitystä). Valkeassa vaatteessaan, kupeet vyötettyinä ja kruunu päässään hän on menetettävässäkin loistossaan kuin väärinymmärretty Ihmisen Poika, tavallista suurempi ihminen, joka joutuu ihmisen pienimpään osaan. Towerin vankeudessa Richard on lannevaatteessaan asteesine olemuksineen kuin ristiltä riisuttu Jeesus. Kun vielä paikalle tulee jalkajousiampujien joukko, joista ensimmäisenä toimii kuninkaan lähin ystävä, elokuva näyttää nuolten osumat maalaustaiteen tavoin. Mieleen tulee vakiokuvaus Stefanuksesta, ensimmäisestä kristitystä marttyyrista.
Mutta onko Richard II marttyyri? Ei Shakespearea tulkiten. Hän on ihminen, joka on ”hurahtanut” valta-asemansa itestäänselvyyksiin. Hän uskoo jumaliseen oikeuteensa säätää ajoista ja teoista. Hän elää esteettisenä ihmisenä nautiskellen ja kaunopuheista imartelua kuunnellen ohi aikansa. Suuret tapahtumat (Walesin kapina) ehtivät hänen edelleen. Hän myöhästyy. Vallananastaja Bolingbrokelle on kansan ja aatelinkin keskuudessa tilaus.
Richard II on järkyttävän vahva draama, murhenäytelmä, ihmisen suuruudenhulluudesta narrien maailmassa. Tosin tässä näytelmässä ei Shakespearen viisaille narreille kirjaimellisesti ole tilaa. Kuningas puhuu. Jos on kestoa kuunnella edestakaisin mielentiloissaan eksistoivaa, itseään tiedostavaa antisankaria, se kannattaa. Juuri hänen roolinsa on niitä, jotka osoittavat klassikon klassikoksi eli Shakespearen kirjailijaksi, joka kirjoitti ajastaan (historiaan naamioituna) mutta kirjoitus on tuoretta kuin nykypäivän elämästä napattua viisasta pohdintaa.
Lienee paikallaan sanoa, että yöllä Shakespearen jälkeen sukelsin Heikki Aittokosken Narrien laivaan. Loistava, lähes kaunokirjallinen viitekehys historialliseen tarkkailuun ajassamme maapallon eri kolkilla. Lukekaa sekin, mutta katsokaa ihmeessä seuraavat Teemalla esitettävät kuningasnäytelmät. Tänäiltana on Henrik IV:1 aika. Siinä on huumoria, joka keventää eilisen tosi järkyttävää ja traagista tunnelmaa. Kruununprinssi hurvittelee kuuluisan ”elostelijan” Falstaffin kanssa tavalla, joka ei nykykuninkaallisillekaan vieras. Ja on hyvä muistaa, ettei Falstaff ole harmiton huuliveikko. Hänen suustaan kuuluu madonlukuja, joissa Shakespeare on jälleen lyömätön. –
Mutta loppujen lopuksi Shakespearen näytelmässä pitkä ilo kääntyy itkuksi. Kuninkaaksi nouseva kruununprinssi hylkää, kieltää, nuoruutensa kumppanin. Hylätty Falstaff-hahmo siirtyikin hahmoksi Shakespearen Windsorin iloisiin rouviin. Sen verran Shakespeare narrihahmoa armahti, että siirsi hänet tragediasta helpompaan osaan, huvitteluun huvinäytelmässä.
P.S. Anteeksi, jos edellisellä blogillani ylistin Shakespearia yli helpoin odotuksin. Henrik IV:1. ei ole helppo eikä kiehtova draama vain sen vuoksi, ettei se ole tragedia. Jatkon tunteva tietää, että ensimmäisessä osassa piilevä tematiikka vallasta ja vallattomuudesta pääsee traagiseen kukoistukseen.
Tämän illan anti sai pohtimaan eilisestä poikkevaa ongelmaa: miten draaman kieli ja mieli voi hukkua, kun toiminta kulisseineen ylittää varsinaisen sanoman. Eilen onnistuttiin. Tänään Falstaffin realistinen kyynisyys sotimisen suhteen hukkuu kaksintaisteluksi lavastettuun sotimiseen. Olen todella pettynyt.sekavaan Henrik IV:1 elokuvaan.
Tässä jo ennakoivan varovaisesti sanon, että Richard III on näytelmä, johon harppaan, mikäli tilaisuus tulee. Ikävä kyllä se ei kuulu enää Teeman sarjaan. Se jatkaisi kirkkaan karmivasti kysymystä vallasta ja sen käytön oikeutuksista. Se on taas sitä Shakespearen realismia, mitä aina vaan innostuen kuuntelen/katson.
Niin, ”Rikhard III” on se tunnetumpi Rikhard.
Shakespearella ”Macbeth” lienee ylittämätön kuvaus paaduttavasta pahasta.
Richardin näin kokonaan ja Henrik IV:stä vain osan. Olen odottanut näitä. Niitä kai tulee lisää.
Onhan se Sakepääri ollut aikamoinen nero.
Hämeen-Anttila kerran televisiossa sanoi, että Persiasssa on monta hänen tasoistaan runoilijaa. Onkohan ihan noin, vaikka rikas kulttuuri maassa onkin.
SUURI kiitos tästä blogista! Allekirjoitan joka sanan. Nyt olisi aika oikeiden kristittyjen astua esiin komeroistaan. Kohta on liian myöhäistä. Ja se liian myöhäistä voi olla niinkin lähellä kuin 27.5.2019.
Hyvä kirjoitus, toivottavasti antaa miettimisen aihetta mustapaitaisille kristityille.
Jonathan Gloverin teoksen ”Ihmisyys; 1900-luvun moraalihistoriasta ei nyt voi suoraan vetää johtopäätöksiä perussuomalsiten politiikkaan. Vaivaakohan meitä enemmän syvä kriitittömyys maahan muuttopolitiikaamme kohtaan. Minä en valitettavasti näe niin syvästi perussuomalaisia pirun aatteen kannattajina, kaipaan enemmän analyyttisempaa otetta joka pohjautuu faktoihin. Glover muistutti demonisoinnista sitä on myös hyvä kuunnella.
Perussuomalaiset on kovin kirjava joukko. Sitä yhdistänee pikemminkin tyytymättömyys tehtyihin päätöksiin kuin yhteiset täsmällisesti ilmaissut tavoitteet. Porukkaan mahtuu näin ollen ne ’pirun aatteen’ kannattajatkin. Saa nähdä, milloin puolue seuraavan kerran repeää.
Persut ovat todella kirjavaa tyytymättömien porukkaa, tyytymättömiä aiheesta ja aiheettakin. Heidän johtajansa, Mestarin, aatteista kuitenkin näkyy puolueen syvimmät tavoitteet. Maahanmuuttokriittinen voi kuka tahansa olla olematta Halla-ahon ajatusten hyväksyjä. Piispa Laajasalolta oli iso virhe kutsua tuo Mestari selittelemään kirkkopäiville parhain päin pimeitä ajatuksiaan ja silottelemaan niitä ja puolueensa imagoa yhteiskuntakelpoiseksi. Fasismin vaarallista hiipimistä yhteiskuntaan, ja kirkko on siinä osallisena. Karin kypäräpappi on hengissä ja voi hyvin.
Toivon tulevani ymmärretyksi oikein.
En halua demonisoida enkä nähdä perussuomalaisia tai ketään muutakaan pirun aatteen kannattajina. Monesta puolueesta löytyy huolestuttavia ilmiöitä ja yksilöitä, jos kohta myös ihailtavia poliitikoita. Toivoisin vain tarkkaa näkökykyä tässä asiassa. On syytä olla mieluummin yliherkkä kuin välinpitämätön.
Haluan vain jakaa kanssanne sen huolestuttavan oivalluksen, joka ei ole jättänyt minua rauhaan näiden vaalien aikana. Hiljaiset signaalit ovat jo olemassa, mutta niitä ei tunnisteta. Tässä jokaisen kristityn tulee pitää visusti huolen, ettei laske jalkaansa pimeille poluille. Ei edes silloin, kun näyttäisi ilmenevän yhteisiä vastustamisen aiheita. Ja jokainen ilkeä matu- ja mannevitsi on kristityn suuhun liikaa. Pahalle ei tule antaa edes pikkusormea.
Ei tuossa ole väärinkäsityksen mahdollisuutta. Maahanmuuttopolitiikka ja rasismi eivät ole sama asia.
Himanka. ” Hiljaiset signaalit ovat jo olemassa, mutta niitä ei tunnisteta. Tässä jokaisen kristityn tulee pitää visusti huolen, ettei laske jalkaansa pimeille poluille”.
Minusta ei ole mitään ihmettelemistä siinä, että etenemme kohrkyti pimeitä aikoja. Varmasti kohti myrskyisiä aikoja. Eurooppa tätä nykyä on jälkikristillinen,uuspakanallinen maanosa. Tässä yhteydessä kannattaa perusteellisesti tutkia mitä raamatullinen käsite laittoimuus pitää sisällään,ja vaikkapa mitä merkitsee laittomuuden salaisuus.
Kun minä kävin kansakoulua osallistui koko koulu yhteiseen aamurukoukseen ja melkein koko väestö kuului kirkkoon. Nythän tämä yhteniskulttuuri on taaksejäänyttä aikaa emmekä mitenkään voi puhua kristillisestä Euroopasta tai Pohjolasata. Antikristillinen yhteiskunta tekee tuloaan eikä tässä ole ennenkaikkea kyse jostain perussuomalisten vaalimenestyksestä, vaan hengellisestä mekanismista joka on seurausta luopumuksestamme. ”Sitä saa, mitä tilaa” sanotaan.
Täytyy kyllä sanoa, että kenenkä tahansa pitäisi ymmärtää, että Stalin, Hitler ja Mao olivat aivan eri tason pahiksia kuin herra Halla-Aho kumppaneineen. Näihin antikristuksiin verrattuna meidän persut ovat kyllä kuin jonkunkaisia ”sudenpentuja”. Jos tahtoo ymmärtää pahuutta, kannattaa siis tutkia sitä siellä, missä sitä oikeasti on.
On minusta kummallista
(Antti jatkaa). On minusta kummallista, että kun tätä meidän pimeyttä ja pahuuttaa kartoitetaan, ei hiljaisesta holokaustista, eli aborttitehtailusta tai eutanasian laillistamisliikkeestä puhuta mitään.Ei musta paita ole ikään pahuuden merkki ja hedelmä, vaan se, paljonko ruumiita synnytetään, paljonko ihmisiä tapetaan. Minun elinaikanani todellista saatanallista pahuutta olen nähnyt Kambodjan kuoleman kentillä, Srebrenicassa ja Ruandassa.
Kun Milosevic pääsi pälkähästä Haagissa aloitin pitkällisen esirukouksen Mladicin ja Karadicin puolesta, siis, että he eivät ehtisi kuolla ennenkuin ovat saaneet tuomionsa. Joku ehkä rukoilee heidän pelastustaan.
@Antti:
Tässähän se ongelman ydin juuri onkin. Meidän on kovin helppo käydä näillä joukkomurhien muistomerkeillä toteamassa, mitä on kerran päässyt tapahtumaan. Mutta Maolla, Hitlerillä ja Stalinillakin oli pienten alkujen päivänsä, heikkojen signaalien aika. Jos saksalaiset olisivat tienneet, millaisen katastrofin natsismi kykenee järjestämään, eivät he tietenkään olisi äänestäneet Hitleriä valtaan. On kuin uistelisi veneellä vaarallisen kosken niskalla ja miettisi, kuinka lähelle koskea voi päästää niin, että pääsee vielä soutamalla takaisin… Sitä ei kannata kokeilla.
Luin joku aika sitten Dietrich Bonhoefferin elämänkertaa, ja siellä tämä tuli selvästi esiin. Hän yritti huutaa tuuleen, että tästä ei hyvää seuraa, mutta sitä ääntä ei kuunneltu. Siksi on mielestäni parempi, että palovaroittimimme on säädetty hitusen liian herkälle. Mieluummin ”turhia” hälytyksiä liian pienistä kuin että koko sauna palaa. Siksi korvaani särähti, kun Halla-aho luonnehti poliittisia vastustajiaan ”vihollisiksi” ilmoittaessaan lähdöstä persujen puheenjohtajakisaan. Siksi en voinut katsoa läpi sormien, kun Trump Amerikassa ja useampi Itä-Euroopan kärkipoliitikko täällä meillä päin on luonnehtinut maahantulijoita ”eläimiksi”. On joitain indikaattoreita, jotka ovat itselleni dealbreakereita. Sellaiseen suuntaan en aio antaa siimaa milliäkään.
En jaksa silti suhtautua tulevaisuuteen noin pessimistisesti. Tottahan me elämme jälkikristillistä ja sekularisoituvaa aikaa. Mutta se ei saa tarkoittaa kinttaiden valahtamista. Meidän tehtävämme on nousta ja olla kirkkaita – ja osa sitä on, että pidämme pöytämme puhtaana. Siten säilymme uskottavina maailman edessä. Jumalan maailma on lopulta mahdollisuuksia täynnä, kun vain annamme itsemme käyttöön.
Mkkko. ”Tottahan me elämme jälkikristillistä ja sekularisoituvaa aikaa. Mutta se ei saa tarkoittaa kinttaiden valahtamista. Meidän tehtävämme on nousta ja olla kirkkaita – ja osa sitä on, että pidämme pöytämme puhtaana”.
Jmalan pelastussuunnitelman tähden minäkin olen optimisti. Olen yli kolmenkymmenen vuoden ajan matkustellut pitkin maailmaa saarnaamassa ja antamassa Raamatun opetusta. Tällaista ei tehdä jos ei ainakin oma kirjoituspöytä pysy puhtaana. Lähetyskäsky on inspiroiva, samoin seurakunnan hyväksi voimme tehdä paljon hyvää. Jumalan valtakunta on pelkästään myönteinen, siksi mekin voimme aina olla optimistisia. Silti, sinä aikana kun minä olen kokotoimisesti palvellut Herraa 1980-luvulta asti on maamme kristillisyys taantunut jatkuvasti. Nykyään edes uskovat eivät jaksa kuunnella kuin pari raamattuopetusta päivässä, mieluiten vain yhden. Vanhaa Testamenttia ei enää tunneta juuri ollenkaan, ja Uuttakin Testamenttia yhä heikommin ja heikommin. Jeesuksen lupaus on, että kirkko, joka menettää suolaisuutensa , ei enää kelpaa muuhun kuin pois heitetäväksi ihmisten tallattavaksi.
Pääkaupunkiseudulla näin on jo monin paikoin käymässä.
Itse en harrasta eskatologisia spekulaatioita mutta kyllä on hyvä vähän tuntea UT:n eskatologisia kirjoituksia. Niissä käsite laittomuus on aivan keskeinen. Olen lähetyskentillä nähnyt laittomuuden vallassa olevia yhteiskuntia. Euroopassa meillä on demokratiamme tähden järjestys mutta se voi rikkoutua ei vain sisäisistä, vaan myös ”ulkoisista” syistä. Fasismin vaara natsismin tähden tiedostetaan ja on poliittisesti korrektia siitä varoitella, mutta islamin suhteen ollaan pelon vallassa ainakain Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Espanjassa. Ironista kyllä, islamista varoittaminen on jäänyt erilaisten populistipoliitikkojen ja heidän pinnaallisten liikkeidensä tehtäväksi.
Euroopan historiaan on kuulunut puolustautuminen islamin uhkaa vastaan. Minulle Konstantinapolin valloitus on tärkeä historiallinen tapahtuma. Konstantinapoli muuttui Istanbuliksi, Islamin majaksi, profeetta Muhamedin toiveen ja ohjeen mukaan. Onneksi Wienin valloitus ei sulttaaneilta onnistunut. Jos näin olisi käynyt, emme olisi edes varmoja siitä miten paavin istuimen laita olisi. Minusta edelleen Euroopan pahin uhka on islamissa, ei eurooppalaisessa oikeisto- tai vasemmisto populismissa.
Mikko. ”Mutta Maolla, Hitlerillä ja Stalinillakin oli pienten alkujen päivänsä, heikkojen signaalien aika. Jos saksalaiset olisivat tienneet, millaisen katastrofin natsismi kykenee järjestämään, eivät he tietenkään olisi äänestäneet Hitleriä valtaan”.
Tiesitkö että Saksan ev.lut.kirkko vuosisadan alussa julisti kaikki raamatulliset armolahjat ja muunkin Pyhän Hengen työn demooniseksi ja kielsi ne kokonaan. Siis Pyhä Henki karkoitettiin kirkosta ja tähän liittyen mm. helluntailiike julistettiin harhaiseksi ja yritettiinmyös tukahduttaa kokonaan. Näin Saksan hengellinen suojamuuri heikkeni eikä esirukousta maan puolesta ollut hengellisessä mielessä. Ei Hitlerin ja hänen pyöveliensä valtaan nousua olisi näissä oloissa kyetty estämään millään politikoinnilla tai saksalaisten rationaalisuuteen vetoamalla. Ei laittomuutta voi vastustaa järkiargumentein, koska se on putaan pahuuden ilmausta eikä tottele yhteisiä pelisääntöjä joita myös demokratia. kunnioittaa.
Demooninen ” herätys” Saksassa syntyi hengelliseen tyhjiöön minkä Pyhän Hengen pilkka synnytti.
Myös NLO ja Kiina olivat ateistisia valtioita joissa kristittyjä tapettiin,karkoiettiin työleireille ja suljettiin melisairaaloihin. Kun tällaiset ilmiöt syntyvät, ei ole kyse mistään pikkupolitikoinnista tai megafooniin huutamisesta jos niitä tahdotaan vastustaa tai niistä tahdotaan päästä eroon, vaan ennenkaikkkea esirukouksesta. Esirukous kuitenkin toimii vain tietyillä ehdoilla, ”jos minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, rukoilee, palaa pahoilta teiltänsä jne….”.
”Hiljaiset signaalit ovat jo olemassa, mutta niitä ei tunnisteta. ” Mitä mielestäsi nämä hiljaiset singaalit ovat. Noista vitseista olen samaa mieltä, enkä ole vaalipuheita seurannut saatika, että tuntisin kaikki lausahdukset.
Maahanmuutto politiikka on kuitenkin sellainen alue johon tulee suhtautua kriittisesti ja siitä me suomalsiet olemme kärsineet. Nykyinen politiikka ja politikointi on tullut varmasti tie päähän ja kaipaa päivitystä.
Emme ole kärsineet. Käy kysymässä vaikkapa Ruandasta paenneella, mitä on kärsimys.
Tuossa joku näkökulma, kannattaa lukea myös kommentit;
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/irtosiko-perussuomalaisten-kasvun-tulppa-professori-he-ovat-huomanneet-eri-tavalla-kuin-muut-missa-on-sokeita-pisteita/32e107ae-f5e9-4fa1-bce1-8adba71e968f
Professori Wassin jutussa kerrotaan, että myös rikkaat eiralaiset äänestivät runsaasti persuja, mutta eivät kehtaa sitä toisilleen tunnustaa. Olisiko takana fasistisia ajatuksia, ihmisen pimeä puoli, jota ei kehtaa edes naapurilleen tunnustaa?
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
@Sami:
Nyt en halua keskustella maahanmuutosta. Minulla on siitä kyllä mielipide, mutta haluaisin pysyä nyt pääasiassani, jossa maahanmuutto on vain eräs taustailmiö. Se on toiminut tavallaan indikaattorina, jossa eri tahojen motiivit ja agendat tulevat ehkä selvemmin pintaan.
Näiden havaintojen pitäisi aiheuttaa kristityissä selvempiä reagointeja, kuin mitä olen nähnyt.