[Marja Vilkama: Joulujuhlamuisto 1980-luvulta:] Avaan koulun asuntolan oven ja astun kylmän kohmettamalle pihamaalle.
Tähdet vilkkuvat huikaisevan korkeassa avaruudessa ja koivujen lumen huurruttamat hahmot piirtyvät neulan terävinä tummansinistä samettia vasten.
Pakkanen paukuttelee hankien lakanoita , mutta juhlakenkäni narahtelevat määrätietoisesti astellessani koulun pääovea kohti. Koko koulu on juhlavalaistu.
Ja juuri kun olen avaamaisillani oven, minut valtaa huikaiseva onnen tunne : olen juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, olen kutsumusammatissani pienellä kyläkoululla.
Kiitollisuus täyttää mieleni , että olen saanut olla valmistelemassa oppilaitteni kanssa tätä kylämme tärkeintä juhlaa, joulujuhlaa.
Viikkojen valmistelu huipentuu kohta. Ihan aluksi kiertelin pitkin jäisiä kyläteitä autovanhuksellani ja tiputtelin kohmeisin sormin postilaatikoihin juhlakutsua. Kaikki ovat tervetulleita kuusijuhlaan, vauvasta vaariin.
Nyt autoja näkyy saapuvan pikku hiljaa , myös kävellen tulee tummapukuisia hahmoja. Ei muuta kuin äkkiä sisälle. Heti hulmahtaa vastaani juhlan tuntu :
puheensorinaa, kynnttilöiden ja kuusen tuoksua, kaikki, oppilaat ja vieraat juhla-asuissaan.
Kiiruhdan näyttämön viereiseen pukuhuoneeseen, jossa minua jo odotetaan kovan jännityksen vallassa. Käymme vielä lasten kanssa yhdessä ohjelman läpi : ensin joulukuvaelma, johon kuuluu jouluevankeliumi, sitten yhteislaulua, oppilaitten laulu-ja runoesityksiä, lumikeijujen ja tonttujen leikit ja lopuksi yläluokan humoristinen näytelmä.
Pienen koulun juhlissa on jokaisella oppilaalla mahdollisuus olla monessakin roolissa.
Siksi tärkeää, että myös eri esiintymisasut ovat järjestyksessä omilla paikoillaan. Voi ei, joltakin on enkelin siipi repeytynyt , mistä nyt tähän hätään löydän hakaneulan? Yhdeltä pikkupaimenelta puuttuu koko esiintymisasu, ei muuta kuin kipaisemaan oman kodin puolelle ja hakemaan meidän pojan kylpytakkia. Joko nyt on kaikilla asusteet kunnossa ja paikoillaan?
Kurkistan verhojen raosta saliin : onpa paljon väkeä, tuttuja, mutta ihan tuntemattomiakin, ovat ehkä entisiä oppilaita. Paikalla näkyy olevan isovanhempiakin aika lailla. Odottavaisia ilmeitä. Kylän pienimmät nököttävät ihan näyttämön edessä matalilla voimistelupenkeillä.
Valoja himmennetään, väki hiljenee heti.
Kuluneet, mutta juhlavat verhot vedetään syrjään :
ja siinä he ovat. Joulun päähenkilöt:
Jeesus-lapsi vanhempineen.
Paimenet polvillaan seimen äärellä. Heidän takanaan pikkuenkelit kurkottelemassa kaulojaan nähdäkseen paremmin joulun lapsen.
Kuulutan : ” Aluksi veisaamme Enkeli taivaan…”
Koko kylän väki laulaa hartaana ja sydämensä kyllyydestä.
Pyyhin vaivihkaa kyyneleitä. Jälleen kerran on jotakin liikahtanut sydämessäni.
Tästä alkaa minun jouluni.
– Marja Vilkama –
luokanopettaja (eläk.), Lahti
