Olen virkani puolesta saanut seurata pastoraalitutkinnon suorittajia Kuopion horisontista.
Enimmäkseen siis ihan mukavissa merkeissä. Jokaisesta tutkinnon suorittajasta uskon istuvan kapitulin jäsenten ja virkamiesten iloitsevan.
Otos on pieni ja saattaa olla sattumanvarainen, mutta tältä näyttää: Ammattia vaihtaneet ovat aktiivisimpia jatko-opiskelijoita ja käytännössä jo suuntaamassa Kirjo I:n pariin pätevöityäkseen kirkkoherran virkaan.
Olisiko niin, että ne, joilla jo on jokin ammattitutkinto ennen papin lukujen aloittamista, on kokrkeampi motivaatio opiskella ja edetä?
Onko ikä selittävä tekijä?
Onko se perinteisempi tie eli melko suoraan lukiosta yliopistoon ja teologiseen tiedekuntaan sellainen koulutuspolku, joka opettaa ajattelemaan ”ehtiihän tässä vielä”? Vai onko selittävänä tekijänä esim. perhetilanne, jossa jatko-opiskelu on hankalampaa?
Minä olen hyvä keksimään kysymyksiä. Viisaammat niihin vastatkoot.
Näyttelijän kommenteista päätellen tiedossa on ainakin ellei muuta niin ainakin tahatonta komiikkaa. Jeesushan on ”suurhahmo”, suorastaan kuuluisuus!
Te, jotka luotte näitä uutisia, onko teillä lainkaan vastuuntuntoa?
Hyvä huomio Reima. Kulttuurin saralla tehdään aika paljon tuotantoja ja taidetta, joka pilkkaa tai halveksii jotakin, jota joku pitää pyhänä. Valitettavasti minua eivät tällaiset kulttuurimuodot puhuttele. Kun asioita lähestyy rakentavasti ja kunnioittaen, voi vaikeistakin asioista saada paljon tasokkaampaa keskustelua aikaan. Mediakin voisi jättää omaan arvoonsa sellaiset kulttuuriuutiset, jotka ovat omiaan rakentamaan vastakkaisnasetteluita tai pahastuttavat niiden lukijoita.
” Kulttuurin saralla tehdään aika paljon tuotantoja ja taidetta, joka pilkkaa tai halveksii jotakin, jota joku pitää pyhänä.”
Nuo, jotka tekevät tuollaista taidetta eivät varmaan tykkäisi, jos me tehtäisiin tuotantoja ja taidetta, jotka ovat heille pyhiä.
Matti, kyllä jollekin pyhästä voi tehdä kulttuuria rakentavasti ja arvostaen. Tässä on hyvä esimerkki koskien Jeesuksen persoonaa:
http://www.imdb.com/title/tt0075520/
Sami, joo niin voisi. Minulta oli jäänyt lause vajaaksi. Eli tarkoitin:
Nuo, jotka tekevät tuollaista taidetta eivät varmaan tykkäisi, jos me tehtäisiin tuotantoja ja taidetta, jossa pilkaisimme sitä mikä on heille pyhää.
Kristitylle asioiden tärkeysjärjestys pitäisi olla: Jeesus, vaimo, perhe, työ ja harrastukset. Joskus joku pilkkaa ja kiroaa käyttämällä Jeesuksen nimeä. Mitä, jos minä kiroaisin käytämällä hänen tärkeintä asiaa, vaikkapa hänen vaimonsa nimeä?
”Now Crowdfunding” 😀 Say no more.
ei tainut olla kanttia tehdä vastaavaa Muhamedista. Heikäläiset eivät olisi jättäneet asia vain ”paheksunnan” tasolle.
Joillekin tuottaa iloa tehdä tuollaisia leffoja, vaikka heidän on pakko ymmärtää vaikutavan pilkalta suurelle määrälle ihmisiä, joille aihe ei ole leikin asia. Kohua ja huomiota saa helposti. Surullista.
Heinonen
Jos Jeesus ja se teidän Jumalanne ovat niin tiukkapipoisia ukkeleita, etteivät osaa nauraa itselleen, eivät he mitään Jumalia ole. Ihan tavallisia tiukkapipoisia ukkeleita vain. Jos sitäkään.
kimmo wallentin :”Jos Jeesus ja se teidän Jumalanne ovat niin tiukkapipoisia ukkeleita, etteivät osaa nauraa itselleen, eivät he mitään Jumalia ole.”
Miksi Jeesuksen tai Jumalan pitäisi nauraa itselleen? Kyllä nämä staratkin ovat pelkkiä Ihmisen Poikia, jotka astuvat alas ristltä näyttääkseen olevansa Jotakin ja Jeesus ja Jumalakin nauravat korkeintaan heille, koska eivät he pysty ”kuolemaa kuolemalla voittamaan” kuten Kristus näidenkin nilkkien puolesta teki.
Hölttä: ”Miksi Jeesuksen tai Jumalan pitäisi nauraa itselleen?”
Itseironian ja huumorintajun pitäisi luonnollisesti kuulua jumalien jumalallisiin ominaisuuksiin.
Juhani Heinonen: ”ei tainut olla kanttia tehdä vastaavaa Muhamedista. Heikäläiset eivät olisi jättäneet asia vain “paheksunnan” tasolle.”
Juutalais-kristillisen eli länsimaisen kullttuurin vahvoja puolia on se, että se on käynyt läpi valistuksen mankelin jo yli kaksisataa vuotta sitten.
Kaikki – niin juutalaisuudessa kuin kristinuskossa – on moneen kertaan jo käännelty ja väännelty, mitään ei ole jäänyt näkemättä ja kokematta. Kaikki on jo revitty ja kaikkea on pilkattu mielin määrin. Ja sen ovat tehneet nimenomaan ”omat joukot”.
Sekä juutalaisuus että kristinusko ovat tästä selvinneet, koska valistusaate on ollut juurikin juutalais-kristillisen kulttuurin oma käenpoika. Se on ollut omien ”tuhlaajapoikien” tekosia, joten siitä on tullut osa länsimaisen kulttuurin perintöä, joka elää eräänlaisessa linnarauhassa kirkon ja synagogan uskon kanssa.
Pärskeitä tästä koemme vielä tieteen ja uskon välisissä debateissa, joissa tuota vanhaa valistusajan vastakkainasettelua vielä yritetään lietsoa. Uusateistinen aggressio on tästä ehkä näkyvin merkki.
Kuitenkin valistuksen ihanteet ovat monissa asioissa jo osa kirkon ja synagogan rakenteita ja todellisuutta esim. pappiskoulutuksessa. Se näkyy ennen kaikkea sekä juutalaisuuden että kristinuskon sekularisaatiossa.
Teologisen tiedekunnan opetus on valistuksen ihanteiden mukaisesti ”ateistista” (Jumalan olemassaoloa ja vaikutusta ei otetaan teologisessa tutkimuksessa mitenkään huomioon – paitsi ihmisten kokemuksina, joita voidaan ”objektiivisesti” ja ”ulkopuolelta” tutkia).
Tämän vuoksi ei pitäisi olla mikään yllätys, että esim. sukupuolivähemmistöjä koskeva keskustelu on kirkon ja synagogan sisällä oleva asia – ei mistään ulkopuolelta tuotu kiistakapula. Valistuksen ihmiskuvakin (vapaa ja tasa-arvoinen) on kirkossa ja synagogassa käypää valuuttaa. Tuskin maailmasta löytyy yhtään kristittyä, joka aidosti kieltäisi nämä valistuksen ihanteet.
Islamin suhteen on kaikki toisin. Islamin ongelma on siinä, että se ei ole käynyt tätä samaa valistuksen mankelia läpi, vaan islam on torjunut valistuksen päättäväisesti. Siksi muslimeilla on keskusteltavina olevista asioista omat määritelmänsä (mm. käsitys tasa-arvosta).
Lainsäädännön perusta islamilaisissa maissa ei ole roomalainen oikeus, vaan islamin oma sharia-laki. Valistus ei ole hapattanut islamia – toisin kuin juutalaisuuden ja kristinuskon.
Islamin kaikkein pyhimmät arvot (erit. profeetta Muhammad) ovat saaneet siten olla rauhassa – nimenomaan muslimien itsensä taholta. Poikkeuksena on joku Salman Rushdien tapainen tyyppi, jonka yritys islamin ”valistamiseksi” (selkularisoimiseksi) on ollut vähemmän onnistunut.
Tämän lyhyen johdannon mukaisesti on täysin luonnollista, että Jeesuksesta / Mooseksesta saa (länsimaissa) tehdä aivan millaisia hahmoja tahansa (jopa irvikuvia), mutta Muhammadista ei.
Tosin epäilen, että tämä Iron Skyn Jeesus vosi koskaan menestyä islamilaisessa kulttuurissa – heille Jeesus on lähes yhtä pyhä ja loukkaamaton kuin Muhammad. Se nähtiin mm. silloin, kun muslimit vihastuivat Martin Scorsesen Kristuksen viimeiset kiusaukset -elokuvaan ja sen hermoheikkoon Jeesus-hahmoon.
Meidän kristittyjen on syytä ottaa tällaiset Iron Sky -jeesukset asiaan (länsimaiseen ja sekulaariin kristillisyyteen) kuuluvina ilmiöinä ja keskittyä kirkon opettaman Jeesuksen julistamiseen. Vain Hän voi antaa synnit anteeksi ja tuoda ikuisen elämän toivon tähän kuoleman maailmaan.
En tiedä mitä Jouni lopulta tahtoi sanoa, mutta oudolta kuulostaa sellainen perustelu, jossa Kristuksen pilkkaamiselle annettaisiin lupa tai siihen suhtauduttaisiin välinpitämättömästi. En väitä, että Jouni olisi sanonut näin. Tuon tuosta saa kuulla, ettei Jumalaa voi pilkata. Kyllä voi. Häntä voi pilkata ja loukata. Juurihan tuo Kristuksen persoonassa on tullut esille. On täysin varmaa, että pilkkasanat koskivat häneen, eihän hän muuten olisi ihminen. Vanhasta terstamentista saamme lukea, miten Jumalaa on loukattu ja kuinka hän kärsii kansansa luopumuksesta ja väheksyvästä suhtautumisesta häneen. Jumala Jumalana on loukattavissa, ja loukkauksen väline on synti, kuten pilkka ja halveksunta.
Kyllä nämä viittaukset Jumalan loukkaamattomuuteen ovat viittauksia persoonattomaan, poissaolevaan ja kuolleeseen Jumalaan. Onhan se merkillistä, että meitä ihmisiä ei saa loukata, ja jos loukataan välittömästi vedotaan ihmisarvvon ja oikeuksiin, mutta Jumalaa saa mätkiä mielin määrin eikä se kosketa ketään. Kuvastaa asemaa, jonka Jumala on saanut aikamme ihmisten elämässä. Harmoton nallerukka, joka viskataan kuin eloton nurkkaan. Tämä jumalankuva loukkaa tavattomasti jo minuakin.
Aikio: ”Onhan se merkillistä, että meitä ihmisiä ei saa loukata, ja jos loukataan välittömästi vedotaan ihmisarvvon ja oikeuksiin, mutta Jumalaa saa mätkiä mielin määrin eikä se kosketa ketään.”
Ei kosketa ei, kun ketään tai mitään, mitä se koskettaisi ei ole.
hyvä kirjoitus Jouni Turtiaiselta. Näin asia varmaan on.
”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät”
Näin voi rukoilla vielä tässä armon ajassa mutta tulee päivä jolloin ei enää näin rukoilla. Nämä pilkkaajat jos eivät tee parannusta erään kerran joutuvat notkistamaan kuitenkin polvensa Isän edessä ja tunnustamaan hän jota pilkkasivat on Jumalan Poika.
Törkeää taidetta ei julkaistavaa eikä katseltavaa.
Koskela: ”Törkeää taidetta ei julkaistavaa eikä katseltavaa.”
Itseironian ja huumorintajun pitäisi ilman muuta kuulua jumalienkin ominaisuuksiin. Ei Jumala (jos on) voi olla mikään tiukkapipoinen mielensä pahoittaja, koska on ihmisillekin (ainakin joillekin) luonut kyvyn nauraa itselleen.
Kiitos Jouni Turtiaiselle hyvästä yleissivistävästä kirjoituksesta! ”Juutalais-kristillisen eli länsimaisen kullttuurin vahvoja puolia on se, että se on käynyt läpi valistuksen mankelin jo yli kaksisataa vuotta sitten.” – Ja islam ei. Tästä valtavasta kulttuurisesta erosta juontavat monet yhteentörmäykset. Toki me kristikunnan sisällä käymme jatkuvaa debattia valistuksen vapaudenihanteen ja perinteisen tulkinnan välillä, mutta omaapahan on kamppailuamme. Olen kiitollinen, että voimme sitä avoimesti tehdä, esimerkiksi Kotimaa24:ssä.