Suuresti kunnioittamani Kristuksen palvelija, pyhä, jumaluusopin tohtori, autuas Martti Luther kirjoittaa:
Monessa kohden me kaikki hairahdumme. (Jaak. 3:2)
Olen usein neuvonut, että on opittava tarkasti erottamaan elämä opista. Oppiin kuuluu se, että uskon Kristukseen tekojani, kärsimystäni ja kuolemaani minäkään pitämättä sekä palvelen lähimmäistäni antaen sen mennä mikä on mennäkseen. Elämään taas kuuluu se, että teen tietyllä tavalla ja noudatan sitä ja tätä. Elämä ei ole läheskään niin tähdellinen kuin oppi. Vaikka elämä ei olisikaan niin puhdas, oppi saattaa kuitenkin olla, ja elämääni voidaan kärsivällisesti sietää.
Tekopyhämme eivät kuitenkaan opeta näin. Parhaat ja korkeimmalle kehittyneet heistä saarnaavat ainoastaan ankaraa elämää. He asettavat katseltavaksemme sellaisia esikuvallisia pyhiä, jotka ovat tehneet ihmeellisiä tekoja. Näin he johdattavat ihmiset välinpitämättömiksi opista. Helpommin ei voi kansaa vietellä kuin kauniinmuotoisella elämällä. Jätä siis elämä tänne maan päälle, mutta korota oppi hamaan taivaaseen. Oppi on alati sama, aivan puhdas ja täydellinen, elämä sen sijaan voi tulla paremmaksi. Soisinpa mielelläni, että elämäni kohentuisi, mutta se ei ota onnistuakseen. Elämä ei elinaikanamme tulekaan opin mittaiseksi. Melkein jokaisen Raamatun esittämän pyhän elämään on sekaantunut paljon puutteita ja heikkoutta.
(Martti Luther – Mannaa Jumalan lapsille)
Miksi Kristuksen oppi on (tai ei ole) muuttumaton?
Miksi on vaikeaa rakastaa lähimmäistä niinkuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken?
Miksi menestysteologia ei ole (tai on) Jumalasta?
Miten oppi ja elämä kuuluvat (tai ei kuulu) yhteen?
Mikä uskosta tekee pelastavaa?
Miksi kirkossamme on uskontunnustuksia?
Miksi apostoleilla ja erityisesti Paavalilla on opillista opetusta uskon sisällöstä?
Kaikki julkaistut blogini:
