Piispat eivät torju väärää oppia, sanoi Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää viitaten siihen, että piispat pyrkivät kunnioittavaan keskusteluun avioliittolain muutoksesta. Itse asiassa tuohon lyhyeen kommenttiin sisältyy paljon enemmän kuin äkkiseltään ajattelisi. Kysymys ei ole vain erilaisesta tavasta toimia tässä tilanteessa, vaan koko tilanteen erilaisesta ymmärtämisestä, pohjia myöten. Piispainkokouksen selvitys ei puhu avioliitto-opista vaan avioliitto-opetuksesta. Kysymys ei ole mitättömästä yksityiskohdasta, vaan koko keskustelun perustasta.
Kirkon oppi eli dogma on muuttumaton. Sen sijaan kirkon opetus erilaisesta tämän elämän toimiin liittyvistä asioista voi tilanteen muuttuessa muuttua. Esimerkkinä vaikkapa kirkon opetus palvelijan alamaisuudesta isännälleen on muuttunut vuosisatojen saatossa. Puhuessaan selvityksessä avioliitto-opetuksesta piispat kuvasivat, mitä nyt opetetaan, eivät kertoneet, mikä on tässä asiassa dogmi eli kirkon oppi. Toki on syytä huomata, että piispat eivät myöskään esittäneet nykyisen opetuksen muuttamista.
Tällä ratkaisulla on neljä loogista seurausta. Ensiksikin, asiasta on mielekästä keskustella, koska kirkon opetus muuttuu ympäristön muuttuessa. Toiseksi, tämä keskustelu ei, ainakaan itsestään selvästi, kohdistu kirkon tunnustukseen. Kolmanneksi, vastoin piispainkokouksen kantaa toimivalle papille voi seurata sanktioita niskuroinnista, mutta ei kirkon tunnustuksesta poikkeamisesta. Neljänneksi, kirkkomme ei pidä skandinaavisia sisarkirkkojamme harhaoppisina.
Kristityissä on niitä, joiden mielestä avioliitto miehen ja naisen välisenä on dogmi. Osa heistä kuuluu myös luterilaiseen kirkkoon. Sillä ei ole merkitystä, johtavatko he näkemyksensä Raamatusta, luomisesta vai luterilaisista Tunnustuskirjoista. Heillä on oikeus mielipiteeseensä. Mutta Piispainkokous ei syksyllä viitannut tällaiseen dogmiin eikä myöskään määritellyt tällaista dogmia Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle.
Lähetysjohtajana Mäkipää kantaa varmasti huolta, siitä palautteesta mitä hän seurakunnista saa. Lähetyssihteerinä toimineena voin helposti kuvitella monien kannattajien huolen muutoksesta, joka on kirkossamme käynnissä. Kirkon huolena on seurakuntalaisten jakautuminen. Syy jakoon on opillisten erimielisyyksien esiin nouseminen. Tavallisen kansalaisen on hankala tietää mikä on luovuttamatonta ja mitä voidaan muuttaa. Vaikutelma, jonka mukaan ko. muutoksesta ei olisi mitään haittaa kirkon opille, on kestämättömällä pohjalla. Joudutaan puuttumaan aivan perusasioihin.
Mie kun luulin, että kirkko opettaa oppiaan. Ylipäätään oppi ja opetus ovat käytännössä miltei synonyymeja seurakuntamaailmassa. Tällaisen eron opin ja opetuksen välille olen kuullut vain kerran esikoislestadiolaiselta, joka totesi minulle, että Luther on heille oppi-isä, mutta Lestadius opetusisä.
Mikä siis on opin ja opetuksen ero? Voiko edes sanoa, että kirkko opettaa Jumalasta, jos se on sittenkin muuttuvaa elämän tointa.
Jeesus puhui paljon totuudesta, sanoi: Tulette tuntemansa Totuuden ja Totuus tekee teidät vapaiksi. Vapaiksi mistä? Mielestäni valheesta. Oppi Jumalasta ja ihmisestä.
Mitä me opetamme Jumalasta ja mitä me opetamme ihmisestä? Se on kaiketi Raamatun sanan ja opin tärkeimpiä kysymyksiä. Opetammeko sen Totuuden mukaan, joka löytyy kirkkaana Raamatun kokonais ilmoituksesta, vai opetammeko jotain ideologiaa?
Ideologia ei ole se, mistä Raamatussa puhutaan.
Ismo: ”Opetammeko sen Totuuden mukaan, joka löytyy kirkkaana Raamatun kokonais ilmoituksesta, vai opetammeko jotain ideologiaa?”
Sillä mitä opetatte, tai kirkko opettaa Raamatun totuudesta, ei välttämättä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Sehän on vain pelkkää uskoa.
Martti Pentin kommentit ovat taas aivan käsittämättömiä. Jos tutkitaan mitä Raamattuun on kirjoitettu niin ei sitä suinkaan suomenkielisistä käännöksistä etsitä vaan alkukielestä.
Jos Andersson ei ymmärrä Petterssonin puhetta, vika voi olla joko Anderssonin ymmärryksessä tai Petterssonin puheissa. Tai molemmissa.
Heikki L kirjoittaa: ”Kirkon oppi eli dogma on muuttumaton. ”
Ehkä jossain vaiheessa kirjoittajan olisi hyvä valaista mikä hänen mielestään on tuo ”dogma”. Ovatko ne ehkä ekumeenisten kirkolliskokousten julistamien dogmien kokoelma? Siis kokoukset ennen latinalaisen (”roomalaiskatolisen”) kirkon eroa?
Pitääkö kirjoittaja siis alla lueteltujen kirkolliskokousten julistamia dogmeja sitovina?
Nikean ensimmäinen kirkolliskokous, kokoontui v. 325 Nikeassa
Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous, kokoontui v. 381 Konstantinopolissa
Efesoksen kirkolliskokous, kokoontui v. 431 Efesoksessa
Khalkedonin kirkolliskokous, kokoontui v. 451 Khalkedonissa
Konstantinopolin toinen kirkolliskokous, kokoontui v. 553 Konstantinopolissa
Konstantinopolin kolmas kirkolliskokous, kokoontui v. 680–692 Konstantinopolissa ja Trullossa
Nikean toinen kirkolliskokous, kokoontui v. 787 Nikeassa ja Konstantinopolissa
Konstantinopolin neljäs kirkolliskokous, kokoontui v. 867–870 Konstantinopolissa
Kaikissa noissa kokoontumisissa ihmiset ovat tehneet päätökset (äänestämällä) siitä mihin toisten ihmisten pitäisi uskoa tosiasioina (kirkon dogma). Tuo päätösten teko on perustunut yksinomaan siihen, mitä nuo päätöksentekijät ovat itse pitäneet totuutena, ja mihin ovat uskoneet sen tiedon valossa, joka tuolloin, kun päätökset on tehty, oli käytettävissä.
Eipä se dogma sen kummallisempaa totuutta ole.
kimmo wallentin :”Eipä se dogma sen kummallisempaa totuutta ole.”
Eipä se näytä olevan nykyisinkään, jos Raamattua käytetään maallisen vallan välikappaleena ja siitä tehdään maallisten vallankäyttäjien Ordinatio Imperii.