Olisi hyvä miettiä, mille tai kenelle nauraa, ettei myöhemmin joudu kiusalliseen tilanteeseen.
Tätini aloitti ranskan kielen opinnot kansalaisopistossa ehkä kuusikymppisenä. Hän oli minua 35 vuotta vanhempi, ja mietin silloin vähän huvittuneena, kannattiko niin vanhana enää aloittaa uuden kielen opiskelua.
No, kuinka kävi, kun itse jäin eläkkeelle? Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja rupesin myös opiskelemaan uutta kieltä. Valitsin italian, aloitin 64-vuotiaana aivan alusta ja olin hyvin innostunut. Tuntui kyllä nololta, kun muistin, mitä aikanaan ajattelin tätini ranskan opinnoista.
Kansalaisopiston kurssi etenee tietysti aika hitaasti, kun tunteja on vain kerran viikossa ja lukuvuosi on melko lyhyt. Siitä huolimatta olen hämmästynyt siitä, miten monia asioita kahden koronan kurittaman vuoden aikana kuitenkin olemme ehtineet opiskella. Osan asioista olemme myös oppineet. Omalta osaltani asiaa on edistänyt se, että aikaa sanojen pänttäämiseen ja kieliopin pohdiskeluun on huomattavasti enemmän kuin työssä käyvillä tai kokopäiväisesti opiskelevilla. Ja motivaatio on edelleen hyvä.
Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin kielen opiskelu oli kääntämistä vieraasta kielestä suomeen ja päin vastoin. Nyt lähdetään heti keskustelemaan, kun on opittu kolme sanaa. Mikä nimesi on? Nimeni on Pirjo. Siitä se alkaa, ja kaiken kaikkiaan lähestymistapa kieleen on hyvin käytännöllinen. Enää ei opetella sanomaan, että viikingit joivat simaa suurista sarvista. Nyt opetellaan tilaamaan ravintolassa itselle sopivaa ruokaa ja juomaa.
Opettaja, joka päivätyökseen opettaa alakoululaisia, suhtautuu meihinkin hyvin kannustavasti ja lempeästi. Virheitä ei tarvitse pelätä. Ryhmän yhteishenki on hyvä, vaikka vanhimman ja nuorimman jäsenen ikäero on ainakin 50 vuotta. Varsinkin toinen lukuvuosi suunnilleen samassa porukassa on tiivistänyt joukkoamme. Harjoitusten lomassa olemme tutustuneet toisiimme. Mikä on mieliruokasi? Mitä harrastat? Minne haluaisit matkustaa? Millaisesta musiikista pidät?
Lukuvuoden päätteeksi katsoimme vielä ylimääräisessä kokoontumisessa italialaisen elokuvan. Yhtä lukuun ottamatta kaikki tulivat paikalle.
Haaveilen tietysti siitä, että joskus pääsisin Italiaan ja voisin kokeilla kielitaitoani todellisissa tilanteissa. En kuvittele, että minusta mikään sujuva italian puhuja tulee, mutta olen tyytyväinen, jos ymmärrän jotakin ja jonkun sanan saan itsekin änkytettyä.
Myös tädilläni oli haave: hän halusi kerran elämässään Pariisiin, ja sinne hän pääsi! Yksi matkan tähtihetkistä taisi olla, kun täti oli yksin aamukävelyllä ollessaan keskustellut ranskaksi jonkun koiranulkoiluttajan kanssa. Uskon, että minäkin pääsen joskus Roomaan ja käyn siellä oman unohtumattoman keskusteluni.
Mikä on tarinan opetus? Uuden asian opetteleminen virkistää kummasti mieltä. Ilman italian kurssia tämä korona-aika olisi ollut paljon raskaampi. Ei siis kannata eläkkeelläkään ruveta himmailemaan, vaan käyttää aikaansa kiinnostaviin asioihin, opetella uutta tai vahvistaa vanhaa.
Eilen oli kevään viimeinen tunti. Kielen opiskelu auttaa kummasti muistia muutenkin. Kulin että aivoissa kielialueet ovat eri osissa ja niiden ristikkäinen käyttö aktivoi molempia alueita. Ristikkäistä käyttöä tulee, kun joutuu vielä ajattelemaan omalla kielellä ja pohtimaan vastaavaa vieraan kielen sanaa ja päinvastoin.
Oppimaan oppiminen kiinnostaa erityisesti. Mistä menetelmistä hyötyisin eniten ja miten niitä tulisi käyttää. Olemmehan kaikki erilaisia joten saatan oppia jollain eri tavalla, kuin aiemmin olen yrittänyt. En vain ole osannut ehkä sitä osa-aluetta hyödyntää.
Ammattikoulussa oli yksi sijaisopettaja muutaman tunnin. Hän kertoi yhden ratkaisevan asian, jonka opittuani matikka alkoi sujua helposti. Kymppejä alkoi tulla. Ehkä kielen opiskelustakin voisi löytyä jokin vastaava oppimista suuresti helpottava juttu.
Joskus kielitunneilla istui erään kahdeksankymppisen verellä. Hän kertoi elävänsä juuri silloin elämänsä parasta aikaa. Olisikohan minullakin paras aika vielä edessäpäin.
On kiinnostavaa lukea 1600 luvun Turun piispojen neuvoja siitä, miten lapsia tulisi ohjata rakastamaan oppimista. Joten nykyaikaiset uudet menetelmät eivät taida olla ihan uusia. Juuri sisäiset palkkiot joita saamme onnistumisen kokemuksista luovat tuota innostusta oppia lisää.
Pekka Veli, kiitos kommenteista! Oppimisen rakastaminen onkin ehkä se juju. On mukavaa, kun oppii, oivaltaa ja muistaa. Se ei ehkä tapahdu yhtä nopeasti kuin lukioikäisellä, mutta se tapahtuu. Kielen opiskelu tosiaan aktivoi aivoja, sillä opittavia sanoja miettiessäni olen alkanut muistaa niitä myös sellaisella kielellä, jota en ole harrastanut vuosikausiin.
Pekka Veli: ”Kulin että aivoissa kielialueet ovat eri osissa ja niiden ristikkäinen käyttö aktivoi molempia alueita.”
Tuota en tiennytkään. Upea juttu, olen nimittäin kielenkääntäjä. Päivittäin käytössä suomi ja saksa ja välillä englanti ja espanja. 🙂