Viime vuosina on julkisuudessa käyty mielenkiintoista, merkittävää ja kiivastakin kristinuskomme oppeja ja niiden sovelluksia koskevaa keskustelua. On läpikäyty läpi monia opillisia ongelmia, jotka eivät ole vailla merkitystä myöskään keskusteltaessa kirkkomme ja sen vallankäyttäjien vallasta ja vastuusta – so. kirkon moraalista – tilanteessa, missa ihmiskunta on suurelta osin juuri kristillisinä itseään pitävien kansakuntien ja muiden niiltä adoptoimien mallien ja arvojen tuloksena kulkemassa kohti totaalista tuhoaan:
”Maa on saastunut asukkaidensa alla…kirous kalvaa maata, ja san asukkaat syystänsä kärsivät!” (Js.24:5-6)
Edelliseen liittyen saanen jatkaa keskustelua ja puuttua osaltani vielä hieman paljon puhuttuihin armo- ja sovitus-kysymyksiin, joihin monilla etenkin konservatiiveilla näyttää olevan varsin selkeät vastaukset: ”Armosta olemme me pelastetut, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovituskuolemaansa.” Eikä tässä ihmettelemistä, näinhän kirkko opettaa ja oppi on hyvin omaksuttu ja sisäistetty.
Ongelman ydin onkin ehkä siinä, että onko tuo oppi oikea eli perustuuko se Jeesuksen, uskon alkajan ja täyttäjän (Hb.12:2) opetuksiin vai onko se kenties myöhäisempää opillista kertymää?
Mitä Jeesus siis opetti?
Raamatun mukaan vastaus on helppo.
Hänen julistuksensa sisälsi sanoman Jumalan juutalaisteokraattisesta kuningaskunnasta, jota ihmisen tulisi itsestään ja ulkopuoleltaan etsiä. Tie kuningaskuntaan veisi Jumalan tahdon täyttämisen kautta, sillä
”ei jokainen, joka huutaa Herra Herra, pääse Jumalan kuningaskuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon.”
Jeesukselle isän tahto toteutuu rakkauden kaksoiskäskyn täyttyessä. ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.) Näin myös Paavali ”Näin säilyy nyt meillä usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus!” Edelleen Jeesus korostaa, ettei hän tullut palveltavaksi vaan palve1emaan. Oikea jumalanpalvelus olikin Jeesukselle yksityisessä kammiossa (sydän) tapahtuvaa hiljaista rukoilemista ja lähimmäisen rakkaudeksi kypsyvien hyvien hedelmien tuottamista. Näin Jeesuksen opetuksen näyttää ymmärtäneen myös Jeesuksen veli Jaakob Oikeudenmukainen, joka kirjeessään voimakkaasti korosti uskon ilman tekoja olevan kuollut. Jaakob Oikeudenmukaisen johtamalle Jerusalemin alkuseurakunnalle nykykirkon menot messuineen, liturgioineen, prameine pukuineen ja palatsimaisine temppeleineen olivat tuntemattomia. Kultillinen jumalanpalvelus onkin oikeasti kuulunut vanhaan liittoon, josta katolinen kirkko lainasi menonsa liittäen niihin samalla hellenististen ja muiden lähinnä egyptiläisten mysteeriuskontojen ja rituaalien piirteitä.
Armosta Jeesus ei käytettävissä olevien lähteiden mukaan puhunut mitään. Raamattu ei Jeesuksen käyttämänä sisällä yhtään kreikan armoa tarkoittavaa sanaa xharis. Sama koskee sovitusta tarkoittavia käsitteitä hilasmos ja katallage, joita Paavali, ja Johannes oppikehitelmissään muutaman kerran käyttävät.
Opit armosta ja sovituksesta ovat nykymuodossaan siis muiden kuin Jeesuksen rakentamia; ne ovat nousseet Paavalin, Johanneksen, kirkkoisä Augustinuksen ja Lutherin tulkinnoista, joita on vaikea palauttaa Jeesuksen tai Jaakob Oikeudenmukaisen uskonkäsityksiin ja opetuksiin.
Saksalainen tutkija Johannes Lehman kiteyttää tämän prosessin ytimekkäästi ”Ei ollut Jeesuksen vika, että Jeesuksen opista tuli oppi Jeesuksesta!”
Jeesuksen mukaan kaikki laki ja profeetat riippuivat Rakkauden Kaksoiskäskystä, kuten Mt. 43:37:sta voidaan selvästi todeta. Mutta miten tämä Jeesuksen sanoma on vastaanotettu kristittyjen toimesta? Ovatko he löytäneet Jumalan kuningaskunnan ja onko rakkaus ottanut heissä muodon? Minkälaisia hedelmiä he ovat yksityisinä ja kansoina kirkkonsa 2ooo-vuotisen historian aikana tuottaneet? Onko kristillisen rakkauden uhrivalmius ollut luonnollista rakkautta enemmän ja tehnyt todella halvan kalliiksi, rakastanut heikkoa, hullua, pahaa kuollutta, eikä katsonut kunniaan, valtaan, rikkauteen ja loistoon. Monen yksityisen kristityn kohdalla kysymyksiin voi vastata epäilemättä ja hyvällä syyllä myöntävästi. Toki vaikkapa diakonista asennetta on ollut aina. Mutta miltä näyttää laajempi kuva?
Tätä katsomme aiheen toisessa osiossa.
Oppia ja käytänteitä?
