Vain osa Suomen nuorista aikuisista opiskelee yliopistoissa ja korkeakouluissa. Seurakunnissa vastuu nuorten aikuisten toiminnasta niputetaan usein oppilaitostyön kanssa. Jos oppilaitostyöntekijä (usein pappi) keskittyy palvelemaan lähinnä yliopistokampuksilla, nuorten aikuisten toiminta jää liian kapea-alaiseksi. Nuoria aikuisia löytyy myös keskiasteen oppilaitoksista ja työpaikoilta. Osa heistä on vailla opiskelu- tai työpaikkaa. Osa on hoitovapailla, osa hoidettavana sairaaloissa, osa hengailee huumeluolissa, osa viruu vankiloissa. Vastuu näiden nuorten aikuisten palvelemisesta jakautuu luonnollisesti useille tahoille.
Kukaan ei yksin pitkälle pötki. Oppilaitostyöntekijän ja nuorten aikuisten toiminnasta vastaavan kannattaa tietenkin pyrkiä eri tahoilla toimivien tiimien jäsenyyteen, tarvittaessa uusien tiimien muodostamiseen ja ohjaamiseen. Parhaimmillaan nuoret aikuiset pääsevät itse vastuunkantajiksi näihin tiimeihin. Heillä on usein sellaista osaamista, mitä seurakunnan työntekijöillä ei ole.
Esimerkkinä Rovaniemeltä mainittakoon kymmenen paimensauvaa, jotka Lapin Ammattiopiston metallilinjan opiskelijat valmistivat yhteistyössä seurakunnan ja muutaman yrityksen kanssa. Paimensauvoissa on lauseita psalmista 23 suomeksi ja englanniksi. Paimensauvat on pystytetty kirkon läheisyyteen Kirkkolammen rannoille, kaupungin luvalla. Tämän reilun kilometrin pituisen city-pyhiinvaelluksen pääsee vaeltamaan vaikka lastenvaunuilla tai rollaattorilla.
Toisena ilahduttavana esimerkkinä: Viikko sitten olin mukana Rovaniemen seurakunnan nuorten aikuisten OMA-illassa. Tuikut valaisivat hämärää salia. Jokainen tulija toivotettiin lämmöllä tervetulleeksi. Nuoret aikuiset juonsivat iltaa ja johdattivat aika ajoin rukoukseen. Tarjolla oli herkullista ruokaa, juuri paistettuja vohveleitakin hilloineen ja kermavaahtoineen. Ylistysmusiikki pyyhki hellästi tulijoiden rasitukset ja avasi sydämet illan alustukselle kristinuskosta. Illan vieras siunattiin ennen hänen puhettaan. Simultaanitulkkausta tarjottiin. Lapsille pyöri samaan aikaan lasten ohjelmaa. Illan päätti rukouspalvelu sekä mahdollisuus viipyä hengellisen musiikin ja ystävien seurassa.
Mikä minua erityisesti ilahdutti tuossa illassa? Vaikka useat vastuunkantajista olivat elämässä vahvasti kiinni olevia opiskelijoita tai työssä käyviä nuoria aikuisia, oli heidän tiimissään myös kovempaa tietä kulkeneita. Tiimityössä ja illan ohjelmassa keskityttiin siihen, mikä on kaikkien ulottuvilla – Jumalan antamiin lahjoihin. Kaikki olivat samalla viivalla. Kukaan ei jäänyt ulkopuolelle.
Mielelläni kuulisin muitakin hyviä esimerkkejä oppilaitostyöstä ja nuorten aikuisten toiminnasta. Kertoisitko?
On totuttu tiukasti toimintamalliin, jossa toiminta tapahtuu seurakunnan tiloissa. Kirkon sijainti keskellä kylää tukee vahvasti tätä näköalaa. Nyt tarvittaan aivan uudenlaista ajattelua. Tarvitsevuus yhteiskunnassamme on yhä suurempaa. On monelaisia tarpeita, joihin seurakunnan nuoret voivat yhdessä ryhtyä vastaamaan.
Näin kirkon toiminta suuntautuu ulospäin. Tähän malliin nuoret tarvitsevat työtekijöiden tukea. Pääsin näkemään tätä Sefidissä. Tuo seurakunta pullisteli aktiivisia nuoria aikuisia. Useimmat heistä kuuluivat johonkin tiimiin. Näillä ryhmillä oli hyvinkin itsenäinen toimntamalli. Silti he raportoivat seurakunnan johdolle tarkasti kaikesta. Näin kirkko kykeni antamaan heille kaiken tarvitsemansa tuen ja toiminta tuki samalla seurakunnan missiota. Nuoret aikuiset osaavat toimia ja mielekkyys syntyy itsenäisistä toimintamahdollisuuksista.
Kiitos erinomaisesta, innostavasta kommentista! Not compete but complete – tiimityön periaatteella tapahtuu ihmeitä! Yhdessä kannetaan vastuu sekä onnistumisista että luovuuteen vääjäämättä kuuluvista kompasteluista – kukapa voisi heti tuntea aivan uuden polun kivet ja kannot! Kirkon tulisi luottaa Pyhän Hengen johdatukseen, myös nuoriin aikuisiin ja näin mahdollistaa henkilöresurssien moninkertaistuminen. On hyvin harmillista, jos seurakuntien johtotehtäviin päätyy ihmisiä, jotka eivät uskalla luottaa edes työntekijöiden oppimisvalmiuksiin, saatikka vapaaehtoisten. Virheiden pelossa esimerkiksi seurakunnan sadasta työntekijästä vain yksi saa päivittää nettisivuja. Tämän seurauksena nettisivut laajana kokonaisuutena eivät koskaan ole ajan tasalla (yhdelle ihmiselle määrällisesti mahdoton homma). Ja tätä päivää kun olisi jakaa päivitysmahdollisuuksia kaikille toiminnoista vastaaville työntekijöille – myös niistä vastaaville vapaaehtoisille, joilla usein on monenlaista sellaista osaamista, mitä henkilökunnalla ei ole. Yhteisvastuullisesti, osaamisen perusteella jaettu johtajuus ei murenna kenenkään arvovaltaa, jos siitä ollaan huolissaan. Sen estäminen sen sijaan murentaa.
Jos johtaja haluaa kontrolloida kaikkia yksityiskohtia, ollaan tilanteessa, jossa yksi vaihtaa lamppua ja sata ihmistä katsoo tumput suorana vieressä. Ei kirkolla ole enää varaa sellaiseen johtajuuteen. Suomen seurakunnissa olisi jo kauan sitten tarvittu johtajien taholta aktiivisuuteen kannustavaa luottamusta sekä työntekijöitä että vapaaehtoisia kohtaan, suurien linjojen kansantajuista sanoittamista, osallistamista.
Onneksi ilahduttaviakin esimerkkejä jo löytyy. Kiitos yhteyttä rakentavan Kristuksen, joka pääsee uhrautuvalla rakkaudellaan ovienkin läpi 🙂