Vihreä patriarkka Bartolomeos on nimittänyt ympäristön vahingoittamista synniksi.
Hän saattaa olla ensimmäinen uskonnollinen johtaja, joka on ilmaissut itsensä näin suorasukaisesti.
Vuonna 1989 patriarkka Demetrios kehotti viettämään syyskuun ensimmäistä päivää luomakunnan päivänä.
Ortodoksinen kirkko on monin tavoin pitänyt esillä ekologiaa. Teologisesti motiivit ekologialle ovat kristinuskossa hyvät. Nykyään on jopa olemassa ekoteologiaa.
”Luomakunta on Jumalan”, totesi metropoliitta Johannes vuonna 1982.
Käsitys maailmasta kosmoksena korostaa ajatusta ”hyvästä ja kauniista järjestyksestä, hyvästä hallinnosta ja käyttäytymisestä”. Muu toiminta olisi ”sen perusluonnetta vastaan”.
”Omalle ajallemme tyypillisen materialistisen elämäntavan sijaan kristityn olisi hyvä tavoitella kaikessa kohtuullisuutta ja suosia elämässään vaatimattomia ja säästeliäitä valintoja”, toteaa Suomen ortodoksinen kirkko.
Tavallista ihmistä kannustetaan harrastamaan ”ainakin maltillista askeesia”.
Ekologia ei ole ihmiselle ”valinnaista hyväntekeväisyyttä tai eettistä harrastelua”, vaan se nousee uskon perustotuuksista.
Yksittäinen ihminen on usein synnintekijä, myös ekologisesti.
Kirkko on kuitenkin myös ekologinen synnintekijä.
Kyse on siis kirkosta esimerkiksi laitoksena, yhteisönä, järjestönä, y-tunnuksia omaavana yhteiskunnallisena tahona, julkisyhteisönä ja taloudellisena toimijana.
Uskon silmin kirkko on toki paljon muuta.
Pahimmillaan tilanne olisi juuri valinnaisena hyväntekeväisyytenä, eettisenä harrasteluna ja poseeraamisena.
Vanha nimi viimeiseksi mainitulle on ulkokultaisuus.
Kirkko ja sen seurakunnat voisivat avoimesti ja rehellisesti kertoa niiden ekologisista ratkaisuista. Teologiaa ja teoriaa on jo kuultu vuosikymmeniä.
Raikasta olisi kuulla asioitten todellinen laita. Se olisi tie eteenpäin.
Metropoliitta Johanneksen lainaukset ovat luvusta Ortodoksinen perinne ja ekologia kirjassa Kirkkoisien perintö (1984). Kirjoitus löytyy netistä täältä. Lainaus ortoksisesta elämäntavasta on täältä. Teologinen esittely ortodoksisesta ekologiasta ja kuinka se ei ole valinnaista tai harrastelua löytyy täältä.
Missä pienet edellä siellä isot perässä…hyvä edes näin, vihdoin ja viimein. Missään en ole kullut niin halveksivin äänepainoin puhuttavan vihreydestä kuin kristillisissä etenkin fundamentalisti-piireissä.
Bartholomeus on siis hienosti edellä monia veljiään mutta pahasti jäljessä monia jo vuosikymenet sitten luonnosta aidosti huolestuneita.
Puhetta ortodoksisella kirkolla on ollut paljon ekologiasta. Tai osalla sitä.
Monet ortodoksiset kirkot eivät taida paljon aiheesta edes puhua.
Perinteiset ortodoksimaat eivät nekään usein ole ekologian mallimaita. Syitä tähän on toki monia.