Sopivassa tilanteessa olen esittänyt kysymyksen: ” haluatko tulla uskoon”. Silloin kun koen että Jumala on tätä ihmistä puhutellut jo. Vastaus on ollut välillä myönteinen ja selvä. Eräskin sanoi, että oli sitä varten tullut. Joten jos en olisi tuota kutsua esittänyt tämä olisi lähtenyt pettyneenä pois.
Itse tulin uskoon telttakokouksessa, jossa pappi toivotti hyvää yötä ja kauniita unia. Jos on hyvä omatunto niin niitä näkee. Jollei ole niin voi jäädä jotta saa hyvän omantunnon. Niinpä jäin.
Olen huomannut että ihmiset kaipaavat kutsua joka selkeästi esitetään ja otetaan vastaan. Monet ovat niin viraantuneet uskon asioista, että eivät osaa hyödyntää niitä asioita, joita Kristillinen usko tarjoaa. Ajatellen ettei ne hänelle kuulu. Siksi näen, että kutsu kuuluu tehdä, jotta kuulijat uskaltavat
ottaa sen askeleen. Kaikki sitä ei kuitenkaan tee, emmekä tiedä miksi. Uskon että Pyhä Henki on tehnyt työn kuulijan sydämessä ja kuulija tekee siksi tietoisen ratkaisun ja ottaa pelastuksen vastaan.
Näin hän ojentautuu selkeästi omistamaan uskon koko rikkauden. Tiedostaen että Jumalan suuret lahjat kuuluvat myös hänelle. Jolloin hän myös voi ottaa ne käyttöönsä ja aloittaa hengellisen kasvun. Jollei selkeää ratkaisua ole koskaan tehnyt ja siksi jää uskon elämässä ulkopuoliseksi, niin onhan se suuri vahinko.
Joku toinen taas on saanut lapsesta asti kasvaa sisälle uskoon ja hänelle oma usko on itsestäänselvyys, eikä tarvitse mitään henkilökohtaista ratkaisua. Käsitän tuon uskon ratkaisun välineellisenä asiana, joka on monelle välttämätön. Ei siksi että pelastuminen olisi siitä kiinni että ratkaisun tekee , vaan siitä että tiedostaa mitä oma hengellinen elämä käytännössä on. Eli tuntee syntinsä ja omistaa armon yhä uudelleen. Eikä kyllästy siihen, että tarvitsee armoa joka päivä ja siksi ryhtyykin hyväksymään omia syntejään. Jolloin kadottaa hyvän omantunnon ja samalla sen ehdottoman tärkeän eli ensi rakkauden Jeesukseen.
Joku voi tietysti kuvitella pelastuvansa siksi että on tehnyt ratkaisun ja tullut ns. uskoon. Jolloin uskon perustus ei ole kestävällä pohjalla. Jokaisella on varmasti hengellisen elämänsä hoitamisessa ihan riittävästi tekemistä, mikäli antaa Pyhän Hengen tehdä työtä sydämessään. Jolloin väärät luulot omasta ratkaisusta karisee pois.
Minusta on alkanut tuntua hiukan oudolle se etten julistuksessa juurikaan kuule sitä että meitä haastetaan ottamaan todesta Jumalan lupaukset ja toimimaan sen mukaan. Jeesus sanoi toivovansa sitä että lähdemme liikkeelle ja julistamaan evankeliumia. En oikein käsitä sitä miksi evankeliumin vastaanottamista ei pitäisi kehottaa ottamaan vastaan. Voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi?
Marko S. Menemättä sen pidemmälle, niin tuossa artikkelissa – Kaste pelastuksen palveluksessa – Kaisa Aitalahti näyttää nostavan esille kaksi Anna Karin Hammarin mielestä perusteltavissa olevaa tulkintaa kasteteologiasta. Joko ihminen on erotettu pelastuksesta ilman kastetta ja uskoa, tai toinen Hammarin mukaan on sitten ei-torjuva, joka ei sulje pois pelastuksen mahdollisuutta kirkon ulkopuolella oleville ilman kastetta.
Huomioni kiinnittyi tuohon tulkintaan, jonka Hammar esittää tälle toiselle mallille. Uskotaan ja luotetaan siihen, että Jumalan pelastavaa työtä tapahtuu koko ajan ihmisten keskellä. Varmaankin, mutta tuo perustelu ontuu, koska se esitetään toiveena. Tuohon ensimmäiseen liittyy kastekäsky. Kastamalla ja opettamalla, kuten myös Paavalin sanoin; ”Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristuksen päällenne pukeneet. Gal3:27. Luther lisää vielä Paavaliin liittyen; ”..teidät on temmattu lain ulkopuolelle, kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen; ette siis enää ole lain alla, vaan olette pukeneet päällenne uuden puvun, nimittäin Kristuksen vanhurskauden.”
Ei ole ihme, mikäli seurakuntalaiset ovat lievästi sanoen hämmennyksen vallassa, jolloin Raamatun yksinkertaisesta sanasta nousevalla teologiallakaan ei ole oikein enää merkitystä (eikä pelkästään kasteen osalta), vaan voidaan tehdä ns. luovia tulkintoja ja perisynnin sijasta tulisi puhua perihäpeästä tai periarmosta. Perisynti ei näytä enää selittävän sitä, miksi ihminen on paha. Pelastus jätetään ”Herran haltuun” ja sen uskotaan kuuluvan myös kastamattomalle. Toivotaan, ettei pelastukselle ole ainakaan ehdotonta estettä”, kuten tuossa tekstissä todetaan.
Kosti V. Juuri näin. Itse kiinnitin huomiota siihen, että kasteen merkitystä etsittiin ihmisten – lapsensa kastetta miettivien vanhempien – käsityksistä. Ja kun pelastus ei päässyt kyselyssä pistesijoille, alettiin etsiä sellaisia perusteluja, jotka saisivat vanhemmat kastamaan lapsensa. Vaikka kastamaton ei ilmeisesti ole millään tavoin Jumalan armon ulottumattomissa eikä kaste lisää siihen oikeastaan mitään… Tämä ”uusi” kasteteologiahan ei ole sen enempää vapaakirkollis-baptistista, augustinolais-luterilaista kuin reformoitua liittoteologiaakaan. Kaste on totaalisessa uusbabylonialaisessa vankeudessa eikä siitä jää jäljelle mitään muuta kuin veden käyttö perhejuhlassa Kolminaisuuden nimeen.
En ihmettele, että Kirkkohallituksen uusin tiiliskivi Kasteessa kaiken perusta nostaa jo esille
vaihtoehtoja lasten kastamiselle.
Kun ollaan tällaisella ”levelillä” en ihmettele, että kansankirkon on yhä vaikeampi puhua uskosta, pelastuksesta ja sen vastaanottamisesta.
Marko S. Kiitos vinkistä. Kaste on avoin ovi yhteisöön – Voisiko Suomen evankelis-luterilainen kirkko muokata käsitystään kasteesta joustavammaksi?
Käytännössä kasteen rinnalle siis nostettaisiin elämään toivottamisen siunaus, jossa teologisena elementtinä olisi elämän todellisuuden moninainen rikkaus ja luontoarvot elämän mahdollistajana – Jumalaa mainitsematta. Siunaus olisi täten vastuulliseen elämään kasvamisen toivotus. Tässä ns. ehdotuksessa myönnetään kyllä, että ”tällainen siunaustoimitus ohittaisi ilmiasussaan niin ajatuksen kolmiyhteisestä Jumalasta kuin toisen uskonkappaleen näkökulmat (ml. sovitus ja sen tarve, vanhurskauttaminen).
Tämä tarkoittaisi käytännössä sitten sitä, että kirkko luopuisi joustavasti perinteisestä kasteopetuksesta. Kuinka pitkälle voidaan mennä, että kirkon olemuksellinen perusta – Jumalan sana menettää täysin merkityksensä. On aikamoinen taito – sen ymmärrän – ylläpitää viranhaltijana elämän sanaa aikana, jolloin Jumalan sana on entistä enemmän vastatuulessa. Eikä viranhaltija voi tietenkään väistyä paikaltaan ajatteli kansa Jumalasta ja uskosta mitä tahansa.
Mistään pelastuksesta ei kai voi edes puhua, jollei ole mitään mistä pelastua. Kirkolta ei voi odottaa mitään kasteeseen liittyvää uudistusta, joka toisi Kristuksen sovitustyön kasteopetuksen keskiöön. Nyt opetuksen keskellä on pelkkä kaste.
Eli opetus on tyhjän päällä. kaste ei ketään pelasta, jollei henkilö usko Jeesukseen ja siihen mitä Hän on tehnyt puolestamme. Kasteen sisältö on siinä, että siinä saamme pukeutua Kristuksen täydelliseen ansioon ja riisua pois omat ryysyt.
Kosti V. Minusta merkillisin oli ehdotus, jonka mukaan nimiäisiin voitaisiin liittää papin lukema rukous. Koko nimiäisten ideahan on olla nimenomaan sekulaari ja uskontovapaa seremonia.
Kirkkomme yrittää näköjään tehdä itsestään ”merkityksellisen” takertumalla ihmisiin, jotka pyristelevät siitä irti, kun luonnolliset kontaktipinnat ovat katoamassa. Vain se, mikä ei käy, näyttää olevan perinteinen evankeliointi- ja sisälähetystyö.
Pekka P. Olet mielestäni oikeassa ja väärässä. Oikeassa sikäli, että pelkkä kasteesta puhuminen ilman opetusta kasteen vaikutuksesta ja merkityksestä ei toimi. Väärässä sikäli, että kun kaste toimitetaan oikein, Kolmiyhteinen Jumala itse on siinä läsnä. Eikä vain läsnä vaan toimivana.
Ongelma on todella siinä, että ”ei voida” opettaa lapsen (ja aikuisten) tarvitsevan kuolemista pois synnille ja Kristukselle elämistä. Lapsellahan ei voi olla syntiä ja Kristuksen seuraaminen vaatii uskoa. On kerrassaan sopimatonta muistuttaa perhejuhlassa kuinka ”se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan
kadotukseen”.
Kuinkahan moni meistä papeista opettaa edes raamattutunneilla nikottelematta kasteesta Augsburgin tunnustuksen 2., 9. ja 13. artikloiden, Vähän katekismuksen tai
Svebiliuksen katekismusselityksen mukaisesti?
Tarkkaan luettuna Vähä katekismus muuten opettaa, että kasteen osalta uskon kohde on kasteessa tapahtuva Jumalan sanan ja veden yhdistyminen.
Jos Jumala esimerkiksi on antanut meille niin oivallisen ja vahvan uskon, että elämme vahvassa luottamuksessa, varmoina siitä, että meillä on armollinen Jumala, ja myös saatamme kerskata siitä, silloin olemme paratiisissa.
Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 13, SLEY, 1942.
Varmana laulaa Herrasta saan, joka on suuri rakkaudessaan. Hän minut osti kuolemallaan, periä taivaan kerran mä saan. Tämä on laulu sydämeni, ylistän Herraa ikuisesti. SK 356:1
Rantanen Mika eipä Jumalan pelko kuulu kommentissasi, miksi Jumala on tuominnut ihmisiä kadotukseen ja tulee myös tuomitsemaan, miksi Jeesus sanoo että Hänen sanansa tulee tuomitsemaan ihmiset, onko niille kuuliainen cai ylenkatsooko ne, ne sanat tuomitsemaan ihmiset!
Alkaen Jeesuksen sanoista ”tehkää parannus”!
Me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme. Apt. 15:11. Tätä sinä, Ari, et tunnu käsittävän.
Meillä tulee olla lapsenomainen Jumalan pelko eikä orjamainen. Lapsi siis tietysti kunnioittaa Isäänsä, mutta ei orjamaisesti ole kauhuissaan Hänen edessään ja pelkää.
Lain orja pitää Jumalaa tyrannina.
Rantanen Mika mitä on ”usko” kun Jeesus sanoo että hukutte ellette tee parannusta, siis jos et tee niin varmasti hukut, tätä on todellinen sydämen usko.
Evankeliumi on rakkauden kautta vaikuttavat teot, siis jos rakastaisit Jumalaa niin tekisit sydämen halusta Hänen tahtonsa, rakkaudesta et pakosta.
Usko on Jeesukseen luottamista ja turvaamista. Ari, sinä et taida tätäkään käsittää.
Uskoon kuuluu myös oikea tieto Jumalan pelastusteoista.
Paavalin mukaan jumalan armoa on se, kun joutuu kärsimään ilman syytä. Islamin mukaan se tarkoittaa samaa kuin laittaisi rahaa jumalan pankkiin.
Siksi kai kristillinen aate niin suuresti ihailee kärsimystä, koska se takaa kirkkaamman kruunun.
Kerron tarinan.
Mies oli palvellut herraa iloiten koko elämänsä, (painoarvo sanalla iloiten,) ja itsevarmana hän nyt meni taivaan portille, jossa juutalainen Simon oli vastaanottamassa. Mies kertoi kuinka hän oli koko elämänsä elänyt herran palvelijana, suru ja murhe olivat pysyneet hänestä kaukana.
”Niinpä niin”, sanoi Simon ja antoi hänelle kultaisen kruunun ja mies oli hyvin onnellinen. Kun mies katsoi taivaallisen salin puoleen, hän näki ihmisiä ja kruunuja, mutta mitä ihmettä, muilla oli kimaltelevia helmiä ja kristalleja kruunut täynnä, hänellä ei yhtään.
Mies tuli surulliseksi, hän palasi takaisin, Kuinka hän kehtaisi mennä pelkällä kruunulla muiden joukkoon. Mies valitti Simonille, että mistä tässä on kysymys, ”muilla on kirkkaita helmiä ja sädehtiviä timantteja kruunuissaan, jotka valaisevat koko salin, mutta hänellä ei yhtään, vaikka hän on koko elämänsä ilolla ja riemulla palvellut herraa, laulaen ja soittaen.
”Niinpä niin,” sanoi Simon. Mutta katsos, nuo helmet ja timantit, ne ovat niitä kyyneleitä.
”Mitä on ”usko” kun Jeesus sanoo että hukutte ellette tee parannusta, siis jos et tee niin varmasti hukut, tätä on todellinen sydämen usko.” Ari Pasanen.
Tuo ”parannus” sanan merkitys:(”mielen muutos” tai ”katumus”) on sitä, että ihminen uskoo Kristuksen Jumalan lähettämäksi ja lunnaiksi koko maailman synnin sovitukseksi. Evankeliumin uskova ihminen on Pelastettu. Kristitty ei huku, ainoastaan ne hukkuvat, jotka eivät usko, koska pitävät Jumalaa valehtelijana.
Hyvää kaikkien ihmisten tulee tehdä aina ja epäilemättä, mutta syntiä (kuolemaa) ei ihminen voi poistaa omilla teoillaan, vaikka kuinka hyvin eläisi ja Jumalan lakia noudattaisi. Jumala ei lue ihmisen tekoja hänen hyväkseen, vaan Hän tekee ihmisen kelvolliseksi sen uskon kautta, joka tulee YKSIN Jumalan Pojan uskon kautta. Tämän luottamuksen (uskon) Jumala lahjoittaa jokaiselle, joka kuulee Evankeliumin ja uskoo ja säilyttää sen. Mitään ihmisen tekoa ei lueta ihmisen hyväksi tämän uskon päälle.
Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette. Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.Joh.5:19-24
Pelastavaan uskoon kuuluu tieto, suostumus ja luottamus. Latinaksi nämä sanat ovat notitia, assentia ja fiducia.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 83, SLEY, 1982.
Rantanen Mika eikö sinulla ole omaa ”uskoa” kun tuot toisten kirjotuksia, aivan kuin joku olisi rakastunut ja kertoisi toisten ajatuksia rakkautensa kohteesta?
Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ps. 68:21
Päivittäin näen ja koen paljon syntiä elämässäni. Käsittämätöntä on että Jeesus valtavassa rakkaudessaan kaikesta surkeudestani huolimatta rakastaa minua iankaikkisella rakkaudella. Ihan siis jopa äärettömällä. Sellaisella joka ei lopu ja jota ei voi mitata. Käsittämätöntä on tuo Jeesuksen rakkaus. Tämmöistä vikuroivaa vasikkaa kohtaan, joka rimpuilee jatkuvasti sinne ja tänne. Onneksi armon vahva köysi kestää kaulassa.
Herra Herra, vai herrojen Herra ?
”Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä. Sittemmin (1800-luvun lopulla) herra-sanan (lyhenne hra) merkitys on laajentunut tarkoittamaan varsinkin sivistynyttä tai yläluokkaan kuuluvaa miespuolista henkilöä, tai yksinkertaisesti aikuista miestä puhuttelunimenä. Sanalla ”Herra” tarkoitetaan myös kristinuskon Jumalaa. ”
He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa. Ilm. 17:14
Pesonen Pekka
Ihan varmasti näet koska Jeesus sovitti synnin maailmaan.
”Ellen minä olisi tullut, heillä ei olisi ollut syntiä, mutta nyt, kun minä olen tullut ja puhunut heille, heillä ei ole mitään millä puolustautua.” Jeesus
Jossakin Lontoon keskustasta itään, keskellä kurjuutta ja suunnatonta hätää, Mä kuulin jonkun sanovan: ”Ei puutu multa mitään. On mulla Jeesus, häntä tahdon kiittää, on mulla Jeesus ja hän mulle riittää.” Kuolevan sanat kuulin, toistamaan jäin tätä: ”On mulla Jeesus hän mulle riittää, on mulla Jeesus, ei puutu multa mitään.”
Nimetön. Viimeinen sitaatti Norman Vincent Pealen (1898-1993) kirjasta Elämänmyönteistä viisautta (My favorite quotations).
.ielenkiintoista kun ei Matias Roto ole kommentoinut, hän on niin kovin tuonut esille oppiaan jossa kaste pelastaa eikä ihminen itse voi tehdä yhtään mitään oman pelastuksensa eteen.
Siis Pekan kysymykseen olisi Matias Roton opin mukaan selkeä vastaus että on väärin ottaa pelastus vastaan.