Lapsuuteni jouluihin liittyi paljon kaunista ja hyvää. Vaatimattomissa oloissa pienviljelijäperheessämme osattiin erottaa arki pyhästä, ja jouluna pyhä tiivistyi. Lahjoja ja ruokaa ei ehkä nykymittapuulla ollut ylitsepursuavan paljon, mutta silti riittävästi. Parhaiten muistan ilon hyvästä ruuasta, yhdessäolosta ja lukemisesta. Vieläkin ihmettelen, miten äiti sai kaiken tuntumaan niin runsaalta.
Jouluaattoiltana mietiskelen läsnäolon kykyä. Tarkoitan olemista juuri tässä hetkessä. Kysymys ei tietenkään ole uusi. Väljästi samaan aihepiiriiin liittyy vuosisatainen jatkumo filosofisia ja teologisia mietteitä antiikin viisailta, kirkkoisä Augustinuksesta aina Kierkegaardiin. Nykyaikana filosofien lisäksi psykoterapeutit ovat kiinnittäneet huomiota tähän kykyyn avautua käsillä olevaan hetkeen.
Läsnäolo on syvällistä itsensä löytämistä tässä hetkessä ja nyt. Se on vastuun ottamista ja myöntymistä tähän hetkeen. Sitä on kuvattu heräämiseksi. Raamatun läpi kulkee punaisena lankana tämän hetken korostaminen. Ehkä kirkollinen juhlakalenterikin lopulta on tarkoitettu myös herättämään käsillä olevaan juhlalliseen olemiseen. Ei ole tarkoitus, että elämä menisi vain ohi harmaana pötkönä tai jonkinlaisena viihdeputkena. Jumala kysyy Raamatussa säännöllisesti: ”Missä olet ihminen?”
Meillä on lukuisia syitä paeta nykyhetkeä. Pinttyneet tapamme tai suhteemme työhön tai viihteeseen saattavat unettaa meitä viipymään jossakin muussa kuin siinä, mitä teemme. Joskus pakenemme kiireeseen. Tässä hetkessä meitä pelottavat ehkä syylllisyys, rakkaudettomuus ja armottomuus. Myös aikaisemman elämän tunnelukoista puhutaan terapiakirjallisuudessa.
Jouluevankeliumissa Maria ja Joosef ovat matkalla. Joosef kulkee raskaana olevan kihlattunsa Marian kanssa vaivalloisen matkan suvun kantaisien kaupunkiin Betlehemiin. Census eli veroluetteloon merkitseminen liittyy tässä siihen, että osoitetaan yhteys suureen kuninkaaseen Daavidiin. Majapaikka löytyy viimein pienen Betlehemin vaatimattomasta tallista. Maria synnytti pojan, joka sai nimen Jeesus. Joulukertomus siis vie tässä meidätkin matkalle taustaan ja identiteettiin, josta käsin uusi tulevaisuus aukeaa.
Tarvittiin siis matka ja paluu suvun muinaisille asuinsijoille, jotta uusi oleminen ja tulevaisuus löytyi. Eikö olekin niin, että juuri matkalla elämä pelkistyy, kun mikään arkinen asioiden ja esineiden paljous ympärillä ei jaa huomiotamme?
Kedolla laumaansa vartioivat paimenet olivat epäilemättä ”olemisen ammattilaisia”, jotka saivat taivaalta enkeleiltä suuren sanoman vietäväksi sekä talliin että tuleville sukupolville: ”mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” (Luuk. 2:10-12)
Tässä enkelin ilmoitus kehottaa: ”Älkää pelätkö!” Uuden sanoman Vapahtajasta Kristuksesta kuuleva ihminen saa askele askeleelta tulla kuljetetuksi myös pelkojensa ohi ja yli. Uskon, että Jumalan anteeksiantamuksen ja rakkauden kohtaaminen Kristuksessa auttaa myös palaamaan tähän käsillä olevaan hetkeen. Harjoitustakin tarvitaan. Sellainen on esimerkiksi sanaton, hiljainen rukoushetki säännöllisesti. Usein juuri rukous on matka oman olemisen äärelle ja Jumalan läsnäolon kokemiseen.
Pastori Pentti Tepsa
Tervehdin Maaritia ja Samia täältä Pyhätunturin lumisista maisemista, jossa minulla oli eilen tilaisuus esiintyä samassa konsertissa heidän kanssaan Winter Unplugged -festivaalilla. Maaritin ja Samin setti oli sykähdyttävää upea. Yleisö rakastaa teitä. Hyvää talven jatkoa!