Lukiessani kirkon nelivuotiskertomusta ja teologinen tohtori Vesa Ollilaisen luentoa, niin saan sen vaikutelman, että kristittyjen määrä vähenee hurjaa vauhtia. Kantarin vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan kristinuskon Jumalaan uskovien suomalaisten määrä on voimakkaasti vähentynyt 2000-luvun aikana.Suomalaiset ovat etääntyneet institutionaalisesta kristinuskosta, mutta ovat hengellisesti avoimia ja etsivät vastauksia muualta, erityisesti Intia, Kaukoidän ja luonnonkansojen uskonnoista. Uushenkisyys on lisääntynyt
9% käy kirkossa kuukausittain
9% on henkilökohtainen suhde Jeesukseen
Kirkon vaikutuspiirissä on yhä vähemmän ihmisiä. Järjestäytynyt uskonnollisuus ei vetoa nykyajan ihmisiin, moni vierastaa kirkossa käymistä. Yhä useampi etsii hengellisiä vastauksia.
Tilannekuvaus on synkkä – mitä kirkon tulisi tehdä? https://uusitie.com/tilannekuvaus-on-synkka-mita-kirkon-tulisi-tehda/
- Kehitetään yhteisöllisyyttä
Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen mukaan tarvitsee tunnustaa tosiasiat. Kirkon jäsenmäärä voi vajota jopa 30% ja verotusoikeuden menetyskin on mahdollinen. Kenen haluamme kuuluvan tähän vähemmistökirkkoon ja minkälainen tulevaisuuden kirkko ovat? Näihin kysymyksiin Pöyhönen haluaa etsittävän vastauksia.”Liiallinen moniarvoisuus tekee kirkosta sisäisesti epäyhtenäisen ja karkottaa lopulta kaikki. Harva hyppää bussiin, jonka reittiä ei tiedä.” sanoo Pöyhönen.
Hengen uudistus kirkossamme ry tarjoaa yhteisönäkyä kirkolle. Seurakuntien toimintakulttuuri tulisi muuttaa yhteisöllisemmäksi, niin että seurakuntalaisten lahjat ovat siinä mukana. Tarvitaan myös uusia yhteisöjä jo olemassa olevien lisäksi. Näiden uusien yhteisöjen tulisi antaa syntyä raamatullisen yhdessätekemisen pohjalta. Yhteisöllisyys on kirkon elinvoimaisen elinehto, kun taloushaasteet ja jäsenmäärän kato ovat yhä todellisempia.
blogistin kommentti: Tunnen Timo Pöyhösen jo pitkältä ajalta ja olen ollut mukana aktiivisena yhdessä hänen perustamistaan yhteisöistä. Joten hän puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä. Yhteisönäky toimii ja sille tulee antaa tilaa. Näin saadaan ihmisiä mukaan omalla panoksellaan ja he saavat itselleen hengellisen kodin, joka tuntuu omalta.
2. Periferiat ja pikkupaikkakunnat ovat huomioitava
Haapajärven kirkkoherra, lääninrovasti Kari Tiirolan mukaan ihan ensin tulee laittaa kädet ristiin ja annettava selkeä todistus Kristuksesta pelastajana. Tiirola kulkee Pöyhösen jalanjäljissä yhteisöllisyyden ajatuksissa. ”Tämä edellyttää väistämättä sitä, että messu toimitetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa ja että myös lapsilla on omat tehtävänsä messussa. Messu nimittäin luo seurakunnan. Ensimmäiset kristityt antavat meille tästä todistuksen jo Apostolien teoissa. Seurakunnan toiminnassa on lähdettävä tekemään työtä yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Kirkko ei ole palvelujen tuottaja. Se on yhteisö.” https://uusitie.com/tilannekuvaus-on-synkka-mita-kirkon-tulisi-tehda/
Tiirola haluaa haastaa näkemystä siitä, että kirkon tulevaisuus määriteltäisiin kaupungeissa. Hänen mukaansa peripefioilla on ollut painoarvoa halki kirkon historian. ”Jeesus toimi kaukana keskuksesta, Galileassa. Kun hän sitten uskaltautui Jerusalemiin, hänet tapettiin. Kristityt ovat aina antaneet vahvimman todistuksen uskostaan yhteiskunnan ja maailman äärilaidoilla. Tällä hetkellä kirkko kasvaa nopeimmin Afrikassa. Minusta tämä luo toivoa. Jos kirkolla menee nyt heikosti suurissa kaupungeissa, on todellisuus toinen siellä, mikä pääkaupungista katsottuna on periferiaa. Siksi myös toinen kirkon strategisista tavoitteista antaa ajattelemisen aihetta. Sen mukaan kirkon on myös puhuttava Jumalasta, joka ’on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset’ ja ”ruokkinut nälkäiset runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois”. Todistus Kristuksesta ja toivon tuominen kaikenlaisiin periferioihin elämässä, kaupungeissa ja maaseudulla. Siinä kai se on.”
blogistin kommentti: Olen itsekin maaseudulta kotoisin, joten tämä tulee siinä mielessä lähelle. Kun olin lapsi, niin silloin kylän emännät pitivät pyhäkoulua, jossa olin mukana vuosia. Se oli keskeistä toimintaa alle 100 asukkaan Heinijoella. Syrjäseuduilla on keskeistä messut, kyläkoulut ja kotikokoukset(kinkerit, raamattupiirit tms), jotka kokoavat kylän väkeä yhteen. Talkoomeininkiä on vielä myös voimissaan ja siinä on sitä arjen kristillisyyttä. Näin ollen on tärkeää, että kristityt saavat Suomessa hengen ravintoa myös vähemmän asutuilla alueilla.
3. Messuyhteisöjen vahvistaminen
Lauri Vartiainen (Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja) kommentoi, että ”Kirkon nelivuotiskertomus ja sen tiimoilta käyty keskustelu on ollut yhtä kansankirkon hautajaisjuhlaa. Kirkko harjoittelee nyt vähemmistökirkon rooliin siirtymistä. Jotakin hyvin oleellista tiivistyy kirjan lakoniseen tietoon, että ”esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa kastettiin vuonna 2019 kaksi viidestä syntyneestä lapsesta.”
Lääkkeeksi on tarjolla herätysliikkeiden messuyhteisöjä. Niille on kysyntää ja tilausta. Otetaan mallia Englannin anglikaani kirkosta, joka on antanut tilaa kaikenlaisen yhteisöllisyyden rakentamiselle. No tästä on seurannut herätyshenkisten voittokulku, joka on vienyt kirkkoa herätyskristillisemmäksi. Mutta kaikille on silti ollut tilaa olla ja toimia kirkon sisällä. Suomessakin se voisi toimia. Tärkeintä olisi, että kansalaiset löytäisivät omanlaisen hengellisen kotinsa.
blogistin kommentti: herätysliikkeet ovat saaneet koottua väkeä hyvin omiin messuyhteisöihin ja varmasti niihin muutkin ovat tervetulleita. Kysyntä luo tarjontaa ja siellä heillä on vapaus toimia niillä teologisilla pelimerkeillä, mitkä ovat heille tärkeitä. Tulevaisuus näyttää pysyvätkö ne kirkon helmassa vai onko lähetyshiippakunnan tie edessä…
4. Opillisuudesta mysteerin äärelle ja uushenkisyys hyväksyen
Heidi Zitting (Tapiolan seurakunnan kansainvälisen työn ja lähetyksen pappi, väitöskirjatutkija ja kirkolliskokousedustaja) näkee, että yhteiskunta on tasa-arvoisempi kuin kirkko. ”Syrjivä, satuttava, riitelevä tai epätasa-arvoinen kirkko ei ole uskottava. Meidän tulisikin tähdätä Jeesuksen esimerkin mukaisesti korkeampaan oikeudenmukaisuuteen, hyvyyteen ja tasa-arvoon kuin ympäröivä yhteiskunta.” sanoo Zitting.
Kirkon tulee vähentää keskittymistään opillisiin kysymyksiin ja tultava mysteerin luokse. Oikeassa olemisen kerho ei vedä puoleensa. Hyvinvointi ja rauha ovat ihmisille tärkeitä, joten koettu usko sekä rauhantyö vetävät ihmisiä puoleensa. Zitting siteeraa Jeesusta, joka lupaa seuraajille sellaista rauhaa, mitä maailma ei tarjoa. Sekulaari jooga, meditaation ja mindfulness ovat tärkeitä monille. avulla. ”Kristillistä joogaa tai meditaatiota ei ole syytä meidänkään pelätä, sillä kristityt ovat aina kontekstualisoineet paikallisia uskonnollisia tapoja, kuten joulun. Kristilliselle meditaatiolle meillä on satojen vuosien perinne. Kirkon tuleekin tuoda ihmisille tutuilla keinoilla Jeesuksen rauhaa ja kristillisiä mysteerejä ihmistä lähemmäksi.” kertoo Zitting.
blogistin kommentti: Heidi Zitting piti minulle systemaattisen teologian kurssia Helsingin yliopistolla, joten hän jollain tavalla tuttu sitä kautta. Hän osaa sanottaa uushenkisyyden merkitystä tässä ajassa. Ne kristityt keille tämän tyyppinen hengelliseen, kuten kristillinen ja jooga meditaatio ovat tärkeitä ovat syntyneet oikeaan aikaan. Tarjontaa on ja se lisääntyy. On hyvä, että keskustelua käydään ja ammennetaan myös omasta kristillisestä perinteestä. Itsellelle luonto ja siellä liikkuminen&pysähtyminen on, mitä tärkeintä mysteerin ja luonnon kauneuden äärellä olemista, jossa ovat monet tärkeät rukouksen Jeesuksen puoleen nousseet.
Tällä kertaa jätän Vesa Ollilaisen luennon linkin taakse luettavaksi, jotta blogista ei tulisi liian pitkä.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kristinusko-on-ajettu-suomessa-marginaaliin-teologian-tohtori-vesa-ollilainen-kertoo-miten-haasteeseen-voi-vastata/
Loppukommentti: Jo nyt kristityt ovat vähemmistössä, jossa kategoriana on henkilökohtainen suhde Jeesukseen(9%) tosin todellisuudessa voi olla korkeampi, koska tämä tulisi kysyä jokaiselta erikseen ja siitä on erilaisia näkemyksiä mitä se tarkoittaa. Kirkkoon kuuluu lähes 70% ja kulttuurikristittyjä on vielä paljon. Kun mennään alle 50% ja kristinuskon vaikutus maassamme ohenee, niin silloin ollaan varmaan sitten virallisestikin vähemmistössä. Suomessa ei kuitenkaan ortodoksit ja helluntalaiset pääse yli 1% kannatuksen.Tämä vie kristityt lähemmäs alkukirkon asemaa ja vaihtoehtoliikettä. Varmaa on se, että globaali Jeesuksen kirkko kasvaa.
En usko, että kristityt Korkeimpaan, Jumalaan, uskovat ovat koskaan vähemmistönä maassamme. Sensijaan kirkon oppiin uskovat mm. ihmisen jumaluuteen uskovat ovat noin sadan vuoden kuluttua noin 10-15 prosentin osuudella kansassamme. Vielä yksi esimerkki. me ihmiset synnymme ihmisarvoltamme samanarvoisina ja myös lähdemme täältä samanarvoisina. Uskonsuuntaukset voivat olla mitä käsitystä tahansa.
Siis Jeesukseen Jumalan Poikana ja Messiaana uskovat tulevat olemaan vähemmistö?
Tarkoitit sitä varmaan Reino.
Siis sitä, että Jumala ei nattinut äidin maidosta eikä ollut naimisissa eikä kenties saanut yhteisiä lapsia rakastettunsa kanssa. Siis Jeesus oli tavallinen ihminen ja sai kutsun Korkeimman sanansaattajaksi.
Tunnustuksellisia Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen ottaneita on Suomessa aikuisväestöstä tutkitusti 4-6 prosenttia. Vain nämä ovat Dogman mukaan oikeita kristittyjä.
Kaikkine kirkkoon kuuluvien raha tietysti organisaatiolle kelpaa.
Sekularismi, meditaatio ja jooga ei pelasta ketään, päinvastoin. Siitä kaikkien ongelmasta, synnin vallasta ja seurauksesta. Sen tekee vaan aina ja yhä Jeesus Kristus.
Kettunen: ”Sekularismi, meditaatio ja jooga ei pelasta ketään”
Mistä ihmeestä pitäisi pelastua? Ei minulla ainakaan mitään uhkia ole näköpiirissä.
Ajat muuttuvat, mutta yksi on, joka pysyy ja kestää. Pelastussanoma Jeesuksessa Kristuksessa ei muutu.
Silti tarvitsee löytää keinoja sanoittaa maallistuneille ja uushenkiselle ihmiselle tämä sanoma.
Muistan yhden keskustelun teosofin kanssa. Hän kysyi, että onko se niin että kristitty ottaa Jeesuksen vastaan pelastajana ja se on siinä.
Vastasin: ”Siitä se matka vasta alkaa. Muistaakseni vertasin puutarhan hoitoon kristityn vaellusta.
Hänen silmänsä kirkastuivat.
Todellakin monet uushenkiset etsijät kaipaavat Jumalan kokemuksellista kohtaamista. Tätä puolta ei tule sivuuttaa, vaikka tunne ja kokemukset eivät saa olla pääosassa. Sitä on kyllä mielestäni etenkin luterilasuudessa osattu korostaa ihan hyvin.
Tuotahan sinä Kettunen et voi oikeasti tietää, uskoa tietysti voit vaikka mustan valkoiseksi.
Voimme kyllä tietää elämän perusasiat. Syntisen pelastuminen vain Jeesuksen kautta on hyvin musta- valkoinen asia.
Samuel Kettunen.
Jeesus. Syntiä ei sellaisenaan ole !
Kirkossa väki vähenee sitä mukaa kuin tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy.
Länsimaissa tämä pitää paikkansa. Mutta Etelä-Amerikassa, päiväntasaajan alapuolisessa Afrikassa ja monissa Aasian maissa, kuten Intiassa ja Kiinassa kristinusko kasvaa voimakkaasti.
Tunnustuksellisia Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen ottaneita on Suomessa aikuisväestöstä tutkitusti 4-6 prosenttia. Vain nämä ovat Dogman mukaan oikeita kristittyjä.
Kaikkine kirkkoon kuuluvien raha tietysti organisaatiolle kelpaa.
”Afrikassa ja monissa Aasian maissa, kuten Intiassa ja Kiinassa kristinusko kasvaa voimakkaasti.”
Korreloi siis liikakansoituksen ja yleisen sivistystason ja köyhyyden kanssa.
Korreloi kylläkin pelastuksen armon kanssa, koska meille länsimaisille ei enää kelpaa.
Jollei jotain merkillistä tapahdu, joka saa kansan etsimään Jumalan apua ahdinkoonsa, niin kirkossa ei synny mitään erityistä suunnanmuutosta entiseen. Siihen ei yleisesti ottaen nähdä edes mitään tarvetta. Joissakin seurakunnissa voi syntyä jotain uutta liikettä, mutta se ei vaikuta koko kirkon toiminnan alasajoon. Muutama seurakunta ei kirkkoa kykene pelastamaan. Kirkolla ei ole toivoa. Se tulee romuttumaan varmasti. Toivottoman tilanteen näkee siinä, ettei vieläkään tapahdu mitään suurta suunnanmuutosta. Ei edes mitään merkkejä sellaisesta.
Kirkko kasvaa siellä, missä on vähiten koulutettuja ja eniten köyhiä. Ihmiset etsivät ahdinkoonsa apua kirkolta. Mutta tulevat huomaamaan saman kuin täälläkin.
Niin, ihan totta.
Sitten on vielä iso joukko ihmisiä, jotka uskonsa puolesta toki haluaisivat pysyä kirkon jäseninä, mutta jotka säikähtävät koko kirkkoinstituutiota, koska luulevat, että KD-puolue (ja sen edellinen pj) ovat kirkon kuva.
Jos en olisi syntymässä ’pataan pudonnut’ ja nyt vain esimerkiksi tämän K24-palstan kirjoituksia lukeneena nuorena seksuaalivähemmistöön kuuluvana ihmisenä lukisin näitä tämän palstan tekstejä, juoksisin niin lujaa karkuun kirkosta kuin vain pystyisin.
Ja epäilemättä, jos menisin kirkkoon, ja uskaltautuisinkin ihan kirkkokahveille tulisivat nämä kaikki juhat, sarit, kallet, leenat kertomaan, miten minun tulisi elää.
”Ja epäilemättä, jos menisin kirkkoon, ja uskaltautuisinkin ihan kirkkokahveille tulisivat nämä kaikki juhat, sarit, kallet, leenat kertomaan, miten minun tulisi elää.”
-Avioliittokeskustelu ei koske sitä miten kenenkin tulisi elää. Ei minulla ainakaan ole siihen mitään sanomista.
Nyt sinä Seija itse teet tästä(kin) aiheesta seksuaalisuus- ja avioliittokeskustelun. Et voinut olla ottamatta sitä esiin vaikka se ei ollut blogin aihe.
No, en aio jatkaa aiheesta. Älä vain ota kaikkea niin henkilökohtaisesti. Erilaiset näkemykset eivät tarkoita sinuun kohdistuvaa vihaa tai neuvomista. Pitää pystyä kestämään sitä että ollaan eri mieltä, eikä se tee kenestäkään pahaa ihmistä.
Ei ole myöskään tarpeen nähdä kaikkia toista mieltä olevia kuin yhtenä ”joukkueena”, joilla on samat ajatukset ja päämäärät. Sinun kimpussasi täällä ei ole kukaan.
Seijan käsitys kirkkokahveista on kyllä melko kaukana todellisuudesta. Eipä sitten ihme, jos hän suhtautuu, niin kuin suhtautuu. Kirkkokahveilla ei nimittäin uusilla ole mitään pelkoa, että joku tulisi keskustelemaan, tai edes samaan pöytään.
Vakiporukat keskustelee keskenään ja uusiin tulokkaisiin ei juuri kukaan kiinnitä mitään huomiota. Saa itse olla aika aktiivinen jos haluaa uutena saada kirkkokahviseuraa.
Siinä on yksi syy siihen miksi kirkossa väki vähenee. Syynä on se, ettei seurakuntaväki kanna hengellistä vastuuta. Meidät kun on koulutettu siihen, että papit hoitaa sen puolen. Niinpä miksi menisimme häiritsemään jonkun uuden kahvinjuonti-rauhaa. Näkisipä joskus Seijan pelkäämän muutoksen tapahtuvan ja kirkollinen seurustelu kulttuuri muuttuisi. Jolloin nekin, jotka haluaisivat tulla mukaan otettaisiin reilusti porukaan. Moni joutuu nyt pettymään, kun tulee ensi kertaa ja odottaa saavansa uusia ystäviä. Eikä kukaan tule sanomaan yhtään mitään.
”Ja epäilemättä, jos menisin kirkkoon, ja uskaltautuisinkin ihan kirkkokahveille tulisivat nämä kaikki juhat, sarit, kallet, leenat kertomaan, miten minun tulisi elää.”
Seija en tunnista itseäni sinun kommentistani. Minulla ei ole ollut tarvetta kirkkokahveilla mennä kertomaan kenellekään miten pitää elää. Helsingissä asuessani kävin yhdet syvällisimmistä ja parhaimmista hengellisistä keskusteluista ateisti homoseksuaalin kanssa(näin hän itsensä määritteli).
Koitan ohjata keskustelua taasen otsikon suuntaan.
Näksisin, että ei Suomesta tunnustavat kristityt tule häviämään, mutta pelkäänkä, että moni lipuu pois luterilaisen ja muiden kristillisten kirkkojen vaikutuspiiristä. Tänäkin päivänä kotona kokoontuvat kristittyjen pienryhmät ovat suosiossa(ja korona-aikana on lisännyt tätä). Itsekin kun en ole aikoihin messuun tai suurempaan kristilliseen kokoontumiseen päässyt olen ollut mukana yhteiskristillisestä pienryhmässä, joka jakaa ruokakasseja joka toinen viikko ja joka toinen viikko tulee yhteen tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan.
Kysymykseen kuka on kristitty on kaksi vastausta. 1)Kristittyjä ovat kaikki ne ihmiset, jotka ovat jonkin kristillisen uskontokunnan jäseniä. Tämän mukaisesti tulee sekä maallisten että kirkollisten viranomaisten ihmisiä kohdella. Vakaumuksen aitouden ja syvyyden arviointi ei kuulu kenenkän ihmisen, ei papin eikä hallintoviranomaisen arvioitavaksi. Kaikkia kristillisten uskontokuntien jäseniä on siis kohdeltava kristittyinä niin hallintopäätöksiä tehtäessä kuin kirkollisten toimitusten yhteydessä. 2)Kristittyjä ovat ne, jotka ovat osalliset pelatavasta uskosta. Näitä ovat ne, jotka on kastettu ja jotka uskovat ainakin pääkohdin evankeliumien sanoman (ks. Mark. 16:15-16). Paavali täsmentää pelastavan uskon sisällöksi tunnustautumisen kristityksi ja uskon Kristuksen ylösnousemukseen (ks. Room:10: 9-10, 13). Kyselytutkimusten valossa näyttää siltä, että suurehko osa kirkon jäsenistä ei täytä tuota määritelmää 2. Siksi on tarvetta sekä ns. sisälähetykselle eli evankelioinnille, jolla pyritää siihen, että mahdollisimman suuri osa kirkon jäsenistä pääsisi pelastavan uskon piiriin, että ulkolähetykselle, jolla pyritään saamaan uskonnottomia ja muiden uskontojen kannattajia kääntymään ja liittymään kirkon jäseniksi ja mieluusti myös pelastavan uskon piiriin. Kirkon perustehtävä on mahdollistaa pelastavan uskon omaksuminen, eettisten ihanteiden korostaminen ei saa muodostua esteeksi tälle, vaikka sekin on tärkeää.
Siinä se tulikin asiantuntijan sanomana, mikä kirkossa mättää tänään. Kirkko on kansankirkko. Siihen kuulutaan jäsenyyden perusteella. Jäsenillä on vain pienet mahdollisuudet vaikuttaa kirkossa yhtään mihinkään. Siihen asti kun kirkossa on saaneet määrätä yksin papit ja kirkkoherrat ja kansa on nöyrästi ottanut kaiken vastaan, meni hyvin. Nyt kun vaaditaan demokratiaa kaikille tasoille, niin yhteentörmäykseltä ei ole voitu välttyä. Demokratia ja yksinvalta kun ei oikein voi tulla toimeen keskenään koskaan, eikä missään. Varsinkaan kirkossa.
Kansa vieraantuu kirkosta paljon nopeammin, kuin se siitä eroaa. Varmasti hyvin paljon suurempi on se joukko joka ei vielä edes harkitse eroa, mutta on täysin ulkona mistä kristillisessä opissa on kyse. Kirkossa pysytään muista syistä. Syitä voi olla monenlaisia, mutta se ettei tiedä mistä kirkon opissa on kyse, ei haittaa. Kirkko kuitenkin tavoittaa rippikoulussa suurimman osan kansasta ja pyrkii opettamaan siinä uskon perusasiat teoriassa. Käytännön opettaa sitten kaveriporukka rippikoulun jälkeen. Jolloin hyvätkin opetukset unohtuu.
Suuri osa nuorista valuu sormien välistä , kuin hiekka. Eikä asialle yritetä tehdä mitään laajalla rintamalla. Sen jälkeen harvalla on mitään kiinteää yhteyttä kirkon opetuksiin ja mahdollisuutta niihin syvemmin perehtyä. Joten ei ole ihme jos suurin osa kansasta on ulkona kirkon opillisesta sisällöstä kuin lumiukko. Sitten vieläkin ihmeteellään sitä miksi niin monet ja varsinkin nuoret aikuiset valuvat pois kirkosta.
Syynä ei ole papit, eikä piispat vaan systeemi, joka pakottaa heidät kaikki lakisääteiseen oravanpyörään. Tarvittavia muutoksia ei voi tehdä, koska kirkkolaki velvoittaa tiettyjen asioiden suorittamiseen ja ne kun on hyvin hoidettu niin muulle ei jää aikaa, eikä voimavaroja.
Ainoana kirkon mahdollisuutena näen sen, että uskovat seurakuntalaiset heräävät omaan hengelliseen vastuuseensa ja lähtevät liikkeelle. Ei vastustamaan ketään, eikä mitään, vaan viemään pelastussanomaa niille jotka sitä eivät ole kuulleet, tai käsittäneet.
Näin korona-aikana sisälähetyksen merkitys on korostunut entisestään, kun moniin maihin ei ole päässyt. Ruokakassien jakelu on osoittanut tavaksi, jolla voi tavoittaa henkilökohtaisesti ihmisiä Jumalan rakkauden asialla. Olemme tehneet sitä viime syksystä alkaen Turussa pienellä kristittyjen porukalla. Ovet ovet auennet dialogiin mm.turkkilaisen pariskunnan kanssa, joiden kanssa olemme tutkineet Raamattua yhdessä. Olemme saaneet rukoilla ja todistaa Jeesuksesta monille ihmisille.
Tarkoitus on myös saada aikaan pieniä ryhmiä missä ihmiset voivat alkaa tutkia Raamattua yhdessä.
Juha. Tuosta jakelun asiasta haluaisin kuulla lisää, tai oikeastaan kaiken. Näitä pieniä porukoita, kun vain löytyisi lisää.
Isot organisaatiot tuppaavat sotkeutumaan omiin jalkoihinsa. Pienet porukat voivat toimia vapaasti ja saattavat hyvin nopeasti tehdä muutoksia, ilman että aina pitää odottaa mitä suuret johtajat kokouksissaan päättää. Päätösten viipyessä menee toimintatilaisuudet helposti ohi.
Pekka voisin kirjoittaa asiasta oman blogin, kunhan kerkeän. Koitan ottaa sen työjärjestykseen lähiaikoina. Kiitos mielenkiinnon osoituksesta ja asia on ehdottomasti esittelemisen arvoinen