Kirkolle on tehty uusi Ovet auki -strategia. Se on julkaistu täällä.
Yleisesti ottaen paperi vaikuttaa todella hyvältä! Nostan tässä joitakin pointteja esille mutta kehotan jokaista lukaisemaan itse tuotoksen – se on varsin tiivis, joten sen voi nopeasti hahmottaa. Asiaa on kuitenkin niin paljon, etten millään kykene kaikkea kommentoimaan.
Strategia alkaa väkevästi: ”Kirkon perustehtävä eli missio on edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana.”Voiko tuota enää kirkkaammin sanoa! Jos kirkko edistää tätä aina ja kaikkialla, niin meille käy hyvin. Kirkas ja rohkea Jeesus-julistus ja kokonaisvaltainen visio valtakunnasta jo nyt mutta täytenä sitten perillä on voittava konsepti. Karsitaan turha ja panostetaan näihin. Sama näkyy ensimmäisen alakohdan ensimmäisenä tavoitteena: ”Julistamme rohkeasti evankeliumia Kristuksesta muuttuvassa yhteiskunnassa ja uskonnollisessa kentässä.” Sekä sen neljännessä alakohdassa: ”Pyrimme entistä vahvemmin vuorovaikutukseen heidän kanssaan, jotka eivät ole vielä tai enää kirkon jäseniä.”
Kunpa tämä rohkea missionaarinen pääviesti kuultaisiin seurakunnissa kautta maan. Me emme voi enää ajatella, että seurakuntaelämä on systeemin pyörittämistä vaan maamme on yhä selkeämmin lähetyskenttä. En ole vuosiin todistanut esim. evankelioimiskampanjaa, jossa kirkko olisi ollut keskeinen toimija. Tuokoon nyt uusi strategia tätä kipinää takaisin. Kansa on etääntynyt kauas uskon ydinasioista, mutta vielä voidaan pelastaa paljon, jos otamme missiomme todesta.
Yhteisö
Erinomainen on myös toinen pääkohta: ”Kirkko on osallisuuden ja vieraanvaraisuuden yhteisö. Kirkko toimii niin, että jokainen kokee seurakuntayhteyden voimavarakseen”
Kirkon itseymmärrys jo tunnustuksessamme on yhteisö, pyhien yhteisö. Kuitenkin viime vuosikymmenet olemme kulkeneet kohti aivan toisenlaista mallia: kirkon työntekijät kohtaavat yksilöitä. Toivon, että uuden strategian myötä suunta kääntyy. Työntekijöiden ensisijainen tehtävä on koota laumaa, vapauttaa ihmisten lahjoja ja kutsumuksia ja synnyttää kansanliike, joka toteuttaa kirkon missiota, kuten strategiassa sanotaankin:”Seurakuntien elämä rakentuu entistä vahvemmin seurakuntalaisten aloitteellisuuden, osaamisen ja lahjojen varaan. Rakennamme luottamusta, yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Työntekijän rooli muuttuu enemmän mahdollistajaksi ja valmentajaksi.”
Toisaalta olisin kaivannut strategiaan vielä kirkkaampaa visiota yhteisöllisyyden luonteesta ja askelmerkeistä kohti sitä. Niin helposti yhteisöllisyys on vain muotisana, jolle kukin antaa omanlaisensa merkityksen. Mitä kirkossa tarkoitetaan yhteisölle? Missä mielessä seurakunta on yhteisö? Ehkä strategian ymmärrys siitä, mikä on seurakunta kaipaisi vielä kirkastamista. Mutta toisaalta se taitaa olla varsin epäselvää kirkolle muutenkin, joten ei vaadita yhdeltä paperilta liikoja.
Valtakunta
Iloisten myös kokonaisvaltaisesta missiosta, jossa nähdään kuinka kirkko voi palvella sekä hengellisesti että aineellisesti ja jopa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Valtakunta-teologia on aivan upea työkalu hahmottaa näiden eri puolien ykseyttä esim. Jeesuksen toimintatavassa.
Uushenkisyyden ja kokemuksellisuuden tunnistaminen on myös tärkeää. Uushenkiset ihmiset eivät oikein ota kirkko tosissaan hengellisenä toimijana. Heille se on liian laitosmainen ja maallinen – uskokaa tai älkää. Siksi on hyvä, että uusi strategia ymmärtää tämän puolen.
Luovuus
Niinikään kokeilukulttuurin suosimista pidän onnistuneena linjana. Kirkko on liian kontrolloiva ja turvallisuushakuinen. Itsekin olen koko pappisurani saanut kirkon johdolta korjaavaa palautetta – tosin myös kannustusta – uusista avauksista. Meidän ei pidä pelätä rohkeita liikkeitä, senkään uhalla, että jokin menee pieleen. Se on lopulta ainoa tie löytää uutta. Erityisesti meidän pitää päästää seurakuntalaiset hääräämään vapaasti ja luomaan uutta.Paljon muutakin hyvää strategiassa on mutta nämä kohdat ilahduttavat erityisesti. Hyvä hyvä!
Mikä sinua uudessa strategiassa erityisesti innostaa?
Ai niin, otsikon sana seksikäs oli vain kikka saada lukijoita – eihän täällä kukaan lue muita kuin seksi-aiheisia kirjoituksia…
Nyt kun ehdin ensilukea paperin niin tuntuu siltä että pitää kirjoittaa oma blogi, sen verran asia kiinnostaa ja herättää monia ajatuksia. Mutta sitä ennen ajattelen että Markku Hirn ansaitsee vastausyrityksen kysymykseeensä jota hän ei esitä ensimmäistä kertaa.
”Ennenvanhaan ongelma sanoitettiin siten, että katsottiin maailman olevan pahan vallassa ja synti oli oireena siitä.
Tuossa julistukseessa analysoidaan globaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia maallisin termein. Onko niillä jotain tekemistä synnin ja maailman pahuuden kanssa? Kun kirkko tarjoaa maailmalle pelastusta, niin kai pitäisi suoraan sanoa että pelstusta mistä? Ilmastokriisistäkö?”
Markku, selvästi muistelet vanhaa sanoittamista, joka vanhassa katekismuksessa (1948) kuului ”synnin, kuoleman ja perkeleen valta”, ja nykyisessa kastekaavassa ”synnin, kuoleman ja pahan valta”.
On totta että strategiassa näitä ei sanota auki, edes toisilla sanoilla, mutta ne saattavat silti olla jossain siellä taustalla. Kun puhut ”maailman pahuudesta”, pitäisi muistaa että nuo synti, kuolema ja perkele/paholainen hallitsevat minua ja sinuakin Kristuken/evankeliumin/Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Kyllä ne taitavat olla nämä samat vanhat viikarit, viholliset ja siimahännät joiden vallasta Kristus tuli vapauttamaan – ja jotka antavat kirkolle/seurakunnalle — olisko se rintamasuunnan.
Sinänsä itsekin etsin enkä vielä löytänyt tekstistä maailma-sanaa, se on korvautunut yhteiskunnalla: ”Julistamme rohkeasti evankeliumia Kristuksesta muuttuvassa yhteiskunnassa ja uskonnollisessa kentässä.” On sentään olemassa jotakin ei-kirkkoa, jossa julistaa. Yhteiskunta ja uskonnollinen kenttä. Oliskohan se vähän konkreettisempia ja täsmällisempia kuin monimerkityksinen maailma.
Nyt alkaa olla Timon lisäksi jo muitakin avauksia. Tekisi mieli kirjoittaa omakin tutkielma… Jossakin vaiheessa toivoisi kirkkohallituksen heräävän Pekka Velin mainitsemaan asiaan, ja alkavan edes omalta osaltaan toteuttamaan. Hiippakuntien ja seurakuntien apuna.
Nyt kuin luin paperin uudelleen ja paremmin, näen heti että on siellä maailma. Se mainitaan sekä johdannossa (”kirkon tehtävä… avata ovia maailmassa…”) että tulevaisuuskuva- tekstiosiossa. Jälkimmäisestä löytyy loistavin lause: ”Keskeinen kysymys on se, miten kirkko suuntautuu kohti maailmaa.” Palautuu mieleen aivan tietty erinomainen kiteytys missiologian tehtävästä: se tutkii ja pohtii laaja-alaisesti sitä dynamiikkaa, jossa k i r k k o o l e m u k s e n s a m u k a i s e s t i s u u n t a u t u u k o h t i s i t ä y m p ä r ö i v ä ä m a a i l m a a. Ollaan kirkon olemuksen dynamisessa ytimesä!
Edelleen, tässä on niin monia asioita joita halauaisin sanoa, että ehkä julkaisen oman fundeerauksen.