Tällaisin puolihuvittunein ajatuksin heräsin eräänä loppuheinäkuun aamuna kellon soittoon kotimökissä aamulla anivarhain. Kerättyäni reppuun evästä ja vaihtovaatetta sateen varalle, käynnistin autoni kohti varsinaista Suomea ja sen Kaarinaa Turun naapurissa. Parkkeerasin autoni neuvotulle peltotien levennykselle ja lähdin reppuselässä kohti aivan uutta seikkailua; arkeologista vapaaehtoistyötä Ravattulan Ristimäellä! Paikka on huutomerkin ansainnut. Pieni haapapuiden valloittama metsäsaareke peltojen keskellä oli herännyt elämään ja kertomaan historiaansa. Ja siellä minäkin nyt sitten olin kontallani etsimässä lisää merkkejä menneistä ajoista tässä Suomen kirkossamme ja kulttuurissamme. Kontallaan on hyvä etsiä. On hyvä olla varovainen otteissaan, mutta myös toiveissaan. Sillä kultakruunuja ei varmaankaan tulisi vastaan, vaan tyytyminen oli pieniin saven palasiin. Pikkuhiljaa oli pieni lasta siirtänyt maata syrjään muutaman ämpärillisen verran, ja kohta päivätyö olikin tehty. Etsiminen on kärsivällisyyden laji.
Äärettömän kärsivällisiä täytyy tällaisten suurten asioiden tutkijoiden olla. Täytyy olla monta erilaista ainesta koossa. Täytyy olla faktoja ennen kuin päästää edes ajatuksiinsa kytemään mahdollisesta löydöstä. Vasta sitten ilo ja innostus puhkeaa, kun palapelin palasista alkaa hahmottua uusi maailma. Yksi tärkeä tekijä Ristimäellä oli pienten hauraiden rahojen löytyminen kirkkopaikalta. Rahojen ikä antoi osviitan kirkon käytössäolon ajoitukselle.
Olin myös omalla tavallani tullut kulkeneeksi eräänlaisen kirkkojen etsimisvaellusten lähtöpisteeseen takaisin. Olin vaeltanut pyhiin niin etelään kuin pohjoiseen, itään sekä länteen, tutustuessani kristillisen perinteen historiaan. Halusin löytää uskoni juurille, oppia tuntemaan kristillisyyden polkuja tänne suomeen. Tällaisena tavallisena kulkijana etsin ja löysin Jumalan sanan suojaksi rakennettuja ja pyhitettyjä kirkkorakennuksia. Ravattulan Ristimäellä olin tullut paikkaan jossa kirkkopaikka oli löytynyt maakerrosten alta. Tutkimusten ja löytöjen valossa oltiin Suomen vanhimmalla kirkkopaikalla.
Mutta näin syvältä ja kontallaan etsien en ollut itse arvannut löytää kirkkoja. Joskus pitää siis mennä syvemmälle etsinnöissään ja pohdinnoissaann, kun kirkon syvintä olemusta etsii. Onnea matkaan teille kaltaisilleni vaeltajille ja välillä kontallaan oleville.
