Pääsiäinen ja seurakunta sovituksen ja toivon yhteisönä

Käsillä oleva pääsiäinen on monitahoinen ja monista juurista nouseva juhla. Sillä on meillä liittymäkohtia ainakin taiteeseen, kansanperinteeseen, kulttuuriin, kulinarismiin ja sisustukseen. Meillä ja muualla läntisessä maailmassa joulu lienee vielä elämässä näkyvämpi ja vaikuttavampi juhla kuin pääsiäinen, mutta pääsiäisen merkitys juhla-aikana tuntuu kasvavan.

Pääsiäisen taustat

Pääsiäisen kaikkein keskeisin tausta on tietenkin juutalais-kristillinen. Juutalainen perinne pilkahtelee esille siellä täällä, vaikka moni ei vaikkapa meillä tarkkaan tiedäkään juutalaisen pääsiäisen sisältöä. Juutalaiset juhlivat pesah-juhlaa Egyptin orjuudesta vapautumisen juhlana. Se on suuri juhla.

Meillä pääsiäinen on kristillinen juhla, johon sekoittuu kansanperinteen ja kulttuurimme aineksia. Maailmassa lienee harvoja ihmisiä, jotka eivät tiedä kristillisen pääsiäisen peruskertomuksia. Nehän kertovat Jeesuksen elämän viimeisistä päivistä, hänen ristinkuolemastaan, hautaamisestaan, ylösnousemuksestaan ja ilmestymisistään seuraajilleen. Taiteessa pääsiäisen vaikutus lienee suurempi kuin joulun vaikutus, vaikka asiaa ei lienekään tutkittu tai mitattu.

Risti ja krusifiksi

Kristinuskon vai pitäisikö sanoa ristin-uskon keskeinen symboli on risti. Se on sikäli outoa, että risti oli julman teloitusväline. Toinen perussymboli on krusifiksi eli Ristiinnaulitun kuva. Siinä Jeesus on ristillä. Kaikissa kirkoissa ja kristittyjen tiloissa ovat nämä symbolit. Toki niissä on muitakin symboleja. Krusifiksi kertoo Jeesuksen kärsimyksestä ja sovitustyöstä ja tyhjä risti kertoo myös hänen ylösnousemuksestaan.

Uuden testamentin evankeliumit kertovat pääsiäisen tapahtumat. Ne lienevät myös ei-uskoville kiistatta historiallisesti tapahtuneita asioita. Jeesuksesta ja hänen kohtalostaan on mainintoja myös sen ajan historiakirjoituksissa. Suurin kysymys liittyy siihen, mistä kristillinen usko evankeliumien mukaan lopulta sai alkunsa.

Ylösnousemusuutinen synnytti uskon

Kristillinen usko ei saanut alkunsa rististä vaan ylösnousemuksesta, ylösnousemusuutisesta. Se oli aluksi kaikessa lyhyydessään muodossa: Hän ei ole täällä. Hän on noussut ylös! Uskomme mukaan ylösnousemustapahtuma on historiassa ja maailmassa tapahtunut asia, joka kuitenkin rikkoo tämän maailman lainalaisuudet ja rajat. Jumalan valtakunnan todellisuus oli ja on siinä läsnä. Teloitettu ja kuollut nousi kolmantena päivänä kuolleista ja ilmestyi ihmisille. Ylösnousemusuutisesta syntynyt usko sai jatkumon helluntaina ja kirkon syntymisessä.

Paavali kuvaa laajasti perustellen kirjeissään (erityisesti 1. Kor. 15) ylösnousemuksen asemaa ja merkitystä. Hän toteaa, että ylösnousemus on tapahtunut ja että sillä on merkittävät seuraamukset. Samalla hän toteaa, että ellei Kristusta herätetty, on kristittyjen usko turha. Paavali korostaa, että kuolleiden ylösnousemus on mahdollinen juuri Kristuksen ylösnousemuksen takia. Paavalin päättelyketjuihin on helppo yhtyä: Kaikki kristinuskossa rakentuu sen varaan, uskommeko ylösnousemussanomaan vai emme.

Pääsiäisen sanoma on sovituksessa, syntien anteeksisaamisessa Jeesuksen ristinkuoleman tähden ja siihen turvaten. Pääsiäisen suuri viesti on Jeesuksen ylösnousemuksessa. Hän nousi kuolleista ”esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet”. Tämä Jeesuksen kuoleman jälkeen levinnyt viesti ja Jeesuksen ilmestyminen opetuslapsille ja muille seuraajilleen muutti heitä niin, että he muuttuivat pelokkaista rohkeiksi. He alkoivat julistaa ylösnousemussanomaa. Opetuslasten muutosta on vaikea muuten selittää. Hehän pakenivat Getsemanessa ja olivat Jeesuksen vangitsemisen jälkeen lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta, siitä pelosta että heidätkin tapetaan.

Pääsiäiseen, kirkkovuoden keskukseen, tiivistyy myös kaikki Jeesuksen opetus ja kaikki, mitä hän oli ja teki. Ne voidaan tiivistää kaikkein yksinkertaisimmin sanoilla Jumalan rakkaus. Tai ne voidaan tiivistää sanoihin sovitus ja toivo.

Seurakunta sovituksen ja toivon yhteisönä

Seurakunta on siis sovituksen yhteisö. Sovitus ja armo kuuluvat yhteen. Jumala hyväksyy meidät vajavaiset ja monin tavoin elämän perussääntöjä rikkovat ihmiset Kristuksen tähden yhteyteensä. Jumalan rakkaus johtaa siihen, että meidän tulee rakastaa samoin lähimmäisiämme. Meidän tulee antaa anteeksi ja pyytää anteeksi.

Seurakunta on toivon ja uuden elämän yhteisö. Jeesuksen elämä, opetus, risti ja ylösnousemus tuovat toivon tätä elämää ja tulevaa varten. Emme voi todistaa ylösnousemusta ja Jeesuksen Raamatussa kuvattua asemaa Pelastajana. Voimme vain turvautua kaikkeen siihen, mitä hän on uskomme mukaan.

Kristillinen toivo on vaikuttanut maailmassa tavallisen arjen keskellä. Se on vaikuttanut myös silloin, kun inhimillisesti mitään toivoa ei ole ollut näkyvissä. Toivo ei ole kärsimyksen hyväksymistä ajatuksella, että ”taivaassa saa kirkkaan kruunun”. Toivo on myös paremman elämän rakentamista tässä elämässä. Siinä vahvana taustana ja motiivina on Jeesuksen esikuva ja kristillinen ihmiskäsitys jokaisesta ihmisestä Jumalan kuvana.

Pääsiäisen sanomasta syntynyt kristillinen usko ja kirkko on ”sekalainen seurakunta”, johon kuului jo alusta lähtien hyvin erilaisia ihmisiä. Nyt ajattelemme erheellisesti joskus uskoamme ja kirkkoamme hyvätapaisten keskiluokkaisten joukkona, jossa tasapäisyys ja korkea moraali ovat keskeiset tekijät. Kun kirkkoa moititaan suvaitsemattomaksi, se voi olla yksittäisten ryhmien tai kristittyjen suvaitsemattomuutta tai kovuutta.

Kristillinen kirkko on perusluonteeltaan erilaiset ihmiset yhteyteensä ”suvaitseva” ja jopa yhteyteensä kutsuva. Tämä on nähtävissä myös kristinuskon vaikutuksessa historian kuluessa vaikka kirkko on myös välillä sortunut tässä asiassa karkeisiin virheisiin. Sovituksen ja toivon yhteisöön voi ja kannattaa kuulua vaikka kaikki ei olisikaan mennyt elämässä ”kuin Strömsössä”!

Toivo Loikkanen