Tuossa olen tuttavilleni lähetellyt tätä tekstiä pääsiäistervehdyksenä. Osa heistä on kysynyt, aionko julkaista sen. Olen vastannut, että professori Jaakko Hintikalta opin tämän: matematiikan ja filosofian laitoksen ero on se, että edellisellä ei tarvita kuin kynä ja paperia ynnä roskakori, ja jälkimmäisellä ei edes roskakoria, koska kaikki, mikä kirjoitetaan, julkaistaan.
Ajattelin myös siten, että henkilökohtainen tervehdys on arvokas. Mutta ehkä kukaan ei menetä tuollaista kokemusta, jos nyt kuitenkin pääsiäisen kunniaksi julkaisen seuraavan:
Niin kauas kuin muistini kantaa, ovat Arvi Lind ja hänen seuraajansa astuneet kuvaruutujemme ääreen kertoen iloviestin: Pääsiäisen menoliikenne on sujunut rauhallisesti.
Lähetyksen lopulla on seurannut ”kevennys”. Kerrotaan, että ortodoksit viettävät pääsiäistä. Sitten tulee kuvaa nenästään maalatuista huivipäisistä lapsista, jotka virpovat ja joskus jopa hetken kuva kulta-asuisesta olennosta, joka hoilaa jotakin kirkkoslangiksi.
Liturgiseksi jatkumoksi ja kansalliseksi perinteeksi muodostuneen infotuotteen muoto on tuntunut usein jotenkin elannonleimaiselta. Mutta seikkaperäisemmin tutkiessa sillä voi havaita syvällisen juutalaisen taustan.
Vanha ja nykyinen exodus
Pääsiäinen merkitsee alun perin menoliikennettä. Se ei tosin sujunut rauhallisesti. Edellyttihän se muun muassa faraon joukkojen hukkumisen auenneeseen mereen. Siihen liittyi erämaan kuivuus ja kansan napina. Mutta siihen liittyi myös vaellus kohti Luvattua Maata.
Vanhan testamentin tutkijat ovat esittäneet, että lähtö Egyptistä tapahtui eri ryhmissä pidemmän ajan kuluessa. Mutta aikaa tuosta lienee kulunut noin 3- 5000 vuotta.
Pääsiäisen menoliikenne on vuosituhansien jälkeen liittymistä tähän vaellukseen. Siinä kaahataan ekologisesti tuotetusta taajama-asunnosta parvekkeen tomaattiviljelmineen niin lujaa kuin hybriditoyotasta irtoaa ja jonossa mahdollista kohti puuta polttamalla tuotetun lämmön hyväilyä.
Matkan määränä ovat unelmien ja muistojen kentät, mutta exodushan se on: pois Egyptin herkkupadoilta mummon muurinpohjaletuille. Pois urbaanin elämänmuodon hypestä kohti kakkosasuntoa ja mummonmökkiä, sen rantasaunan laiturilta avautuvaa jäidenlähtöä ja kaukaisia ulapoita, keväisten puiden aukenemista sinisten hetkien saarelmassa.
Matkaa ei ehkä säestä egyptiläisen temppelimusiikin syke ja symbaalin helinä, mutta kuitenkin nykyihmisen ymmärtämä autoradiosta pamahtava pelti ja Jari Sillanpään Kaduilla tuulee.
Näin Suomen Yleisradion pentateukkinen narratiivi toistaa ajan myllyjen pyörteissä läpi voittokulkunsa marssineena samaa, ikivanhaa juutalaista, vanhan liiton perussymbolia, kertomusta matkasta vehreämmille, maidon ja hunajan maille. Sela.
Hepreankielinen pääsiäisen nimi on pesah. Se tarkoittaa ohi kulkemista. Yleisradio osallistuu mainiolla tavalla ohi kulkemiseen. Mutta herää kysymys, että kun kansalaisista yli 65 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon, miksi heidän pääsiäisensä vieton raportointi on ohitettu? Vai onko ehken niin, että he eivät vietä sitä?
Tuskin.
Ei ainakaan heidän uskontoansa koskevien tilastojen perusteella. Kyseessä on keskeisimpien virastojen ja tutkimuslaitosten mukaan heidän katsantokantansa keskeisin juhla.
Jerusalemin pääsiäinen
Ensimmäinen Arvi Lindin ja Oy Yle Ab:n stoorin kyseenalaistanut longplayjournalisti oli nimeltänsä Meliton Sardislainen. Hän kirjoitti vuoden 170 paikkeilla tekstin, jonka mukaisesti yllä kuvattu jatkuu, mutta on muuttunut. Hän arvosteli voimaperäisesti edellä kuvattua pääsiäisen viettämistä. Siitä häntä on syytettykin ja mainittu peräti samankaltaiseksi juutalaistenvihaajaksi ja holokaustin tuottajaksi kuin Matteus ja myöhemmin Martin Luther.
Mileton edusti näkökantaa, että Pääsiäinen on uudenlaisen uhrilampaan juhlatilaisuus. Tämä uusi oli astunut vanhan tilalle, sitä jatkaen, mutta toisenlaisen merkityksen antaen. Hän kirjoitti: ”Näin on pääsiäisen mysteerio uusi ja vanha, iankaikkinen ja hetkellinen, katoavainen ja katoamaton, kuolevainen ja kuolematon: vanha mitä tulee lakiin , uusi, mitä tulee Sanaan, hetkellinen esikuvana, iankaikkinen armona, katoavainen lampaan teurastamisena, katoamaton Herran elämänä, kuolevainen maahan hautaamisena, kuolematon kuolleista nousemisena.”
Kuinka tuota juhlittiin? Yle ab kertoo noidista ja uspenskeista ja voi olla jollakin tavalla asian hajullakin. Mutta lähteemme ovat heikot. Vasta monta vuosisataa myöhemmin kun jotakin oli tapahtunut, on juhlan vietosta historiallisia lähteitä.
Jossain 400-luvulla Kyrillos Jerusalemilainen tai häneen nimiinsä laitettu kirjoittaja sekä Egyptiläisen naisen matkakertomus kirjaavat, millaista oli pääsiäisen vietto Jerusalemissa.
Ajatelkaamme tästä päivästä 400 vuotta taaksepäin, ollaan 1600-luvulla. Tai ajatelkaamme sama määrä eteenpäin, ollaan 2400-luvulla. Mitä voimme tietää noista ajoista nykyisin? Sellainen on suhteemme historiallisten lähteiden näkökulmasta alkuperäiseen pääsiäisen viettoon.
Mutta noista äskettäisistä ja tuoreista Kyrilloksen tiedonannoista päätellen kuvaksi muodostuu sellainen, että myös Jerusalemissa kyse oli rauhallisesta menoliikenteestä: pääsiäisliturgia merkitsi vaellusta muistitiedon varassa eläneisiin konkreettisiin paikkoihin, joissa Jeesus oli viimeisinä päivinään vaikuttanut: aterian ylähuoneeseen, temppeliin, Öljymäelle, Golgatalle, kalliohaudalle.
Luterilainen pääsiäinen
Luterilainen kirkko järjestää pääsiäisen aikana erilaisia palveluksia. Hiljaiseksi tai piinaviikoksi sanotulla pääsiäistä edeltävällä viikolla järjestetään niin sanottuja ahtisaarnoja. Sana ahti tulee latinan sanasta actus, joka merkitsee tapahtumaa. Ahtisaarnapalveluksissa käydään läpi jokaisen pääsiäistä edeltävän viikon vaiheita Jeesuksen elämässä kavaltamisesta tuomioon ja ristiinnaulitsemiseen.
Aiemmin luterilainen ”pitkäperjantaikristillisyys” on kirkossakäyntitiheyden perusteella vaihtunut ”kiirastorstaikristillisyydeksi”. Kiira viittaa noitiin ja on muuta kansanperinnettä. Kristillisessä perinteessä on kyse Jeesuksen viimeisestä ateriasta, jonka kaikille tunnettu kuva on Leonardo da Vincin fresko Milanon Santa Marie delle Graziessa.
Pitkäperjantain piinaava pimeys ja loputon ristin tuska on saanut rinnalleen viimeisen illallisen haikeuden. Luterilainen tapakristillisyys värjäytyy sen valossa hyvästijätöksi. Sekularisoituva yhteiskunta, jossa ihminen on, kuten kristillinen ehtoollisopetuskin opettaa, sitä mitä hän syö, kohottautuu yhteisellä ateriallaan lausumaan: adieu. Se, ikään kuin itselleen käänteisesti, tarkoittaa: Jumalalle, Jumalan haltuun.
Viikolla luterilaiset kirkot täyttyvät suuremmoisen musiikin kuunteilijoista. Bachin passiot tai Mozartin Requiem kokoavat kansan kuin pääsiäisyön runsaskätiseen liturgiaan, jossa kuninkaalliset portit aukenevat ja itse Taivas on maan päällä. Ei siis ihan vain silkkaa rauhallista menoliikennettä vaan huikeaa draamaa ja kaikkien tunteiden syvimpiä aukenemisia kuin jäidenlähdön aikaisessa Vuoksessa.
Ortodoksinen pääsiäinen
Ortodoksisessa perinteessä korostuu 40 päivän paasto. Kalenteriaan aamuisin pläräävä jumalanpalvelija huomioi, milloin on kala sallittu ja milloin öljy. Unohtaako hän joskus sen, että paaston varsinainen tarkoitus on kuitenkin se, että annetaan tilaa muille kuin itsekkäille tarpeille?
Suurella viikolla luostariveljet ja pappisseminaarilaiset seisovat tuntikaupalla aamu- hetki ja ehtoopalveluksissa niin, että pääsiäisyön juhlassa heitä kannetaan pyörtyneinä ulos – juuri kun koittaisi 40 päivän juhla.
Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Historian kuluessa aasit ovat kasvaneet ja Jeesus pienentynyt. Mutta edelleen valmistaa pieni ihminen virpovitsansa ja koskettaa sillä olkapäitä sanoen: Jumala sinua siunatkoon. Näin hän tekee siinä trollien maailmassa, jossa luontaistalouteen keskittynyt ja perustarpeisiin tyytynyt oikonomia eli taloudenhoito on muuttanut virpomisenkin kulttuurin turhuutena ja laukkuryssien vaelluksena ennen koetuksi johdannaistaloudeksi ja rikkaudenhankintaidoksi, khrematistike.
Ortodoksinen pääsiäisyön palvelus alkaa jo illalla. Puoliyön palveluksen jälkeen toimitetaan ristisaatto, joka yltyy varsinaiseksi pääsiäisyön palvelukseksi. Sen yhtenä toistuvana tekstinä resitoidaan Johannes Khyrostomoksen saarna:
”Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla. Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa. Se kukistui ja se saatettiin häpeään. Se ja niin se kuoletettiin. Se kukistui ja niin se menetti valtansa. Se kukistui ja pantiin kahteisiin. Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan. Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan. Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt. Kuolema, missä on sinun otasi? Tuonela, missä on sinun voittosi? Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi. Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat. Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee. Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa.” Tämä kokonaan laulettu palvelus kulminoi ihmiskunnan kaipauksen ja sen täyttymisen elämän ihmeeseen ja enkelin tervehdykseen: Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi, Kristus är uppständen, Hristos voskrese, Hristos anesti, Cristus ist auferstanden, Christ is risen, Christus resurrexit, Al-Massiah Quaam…
Kristikunnan suurin juhla
Tervehdykseen vastataan ja ylösnousemustropari, joka on nykyisin myös luterilaisen kirkon virsikirjassa ja elävässä perinteessä, toistuu ja toistuu.
Pääsiäsistä kannattaa Jeesus-narraationkannalta katsottuna lähestyä ristilläolon vain 6:n tunnin ja mirhan ja aloen arvoituksesta.
Historiallisten dokumenttien mukaan oli tarkoitus, että ruoskittu ja ristiinnaulittu kituisi ristillä mahdollisimman pitkään ja kituminen saattoikin kestää kolmesta jopa kuuten päivään, sillä omaisten sallittiin ruokkia ristiinnaulittuja ja antaa heille vettä. Ei siis ollut tarkoituksenmukaista ruoskia liikaa. Vaikka passio-kertomus olisikin historiallisesti tosi, emme tiedä yksityiskohtien laadusta mitään, emme siis esim. kuinka paljon Jeesusta ruoskittiin.
Pilatus kysyi ihmeissään Jeesuksen oltua ristillä vain noin 6 tuntia , että oliko tämä j o kuollut? Kuoleman vahvisti sadanpäämies, mutta kuka olikaan 1. pakanakristitty? Ettei vain samainen sadanpäämies, joka Nikodeemuksen evankeliumin mukaan oli eräs Kornelius; myöhemin Pietarin ja Luukkaan ystävä (ellei sitten ollut juuri pseudoniminen Luukas)? Sadanpäämies saattoi siis aivan hyvin valehdella Pilatukselle; Pilatus ja kuolemantarkastaja saattoivat myös saada lahjuksia, joita roomalaisten virkamiesten tiedetään halusta ottaneen. Suotta ei ehkä korosteta sitä, että Arimatilainen oli rikas mies.
Mutta saattoiko sadanpäämies toimia yksin, olihan siellä monia sotilaita, ja joku olisi kavaltanut esimiehensä Pilatukselle?
Tavalliset rivisotilaat tottelivat sadanpäämiestä, eikä heidän tarvinnut tietää, että ristiltä alasotettu nopeasti liinan suojaan kääritty mies oli vielä elossa.
Jeesusta varten tuotiin paikalle 30 kiloa mirhaa ja aloeta. Miksi? Palsamontia ei suoritettu ja hajustamista varten määrä oli älyttömän suuri. Mutta ruoskanhaavat nielivät tunnettua palovammalääkettä aloeta päivittäin paljon. Ja mirha lievitti kipuja.
Nämä kasvit, erityisesti aloe, ovat olleet siis lääkkeitä ja käytetty mm. haavoihin. Aloeta käytettiin monissa vanhoissa kulttuureissa vielä nykyäänkin sillä hoidetaan avohaavoja. Roomalainenn lääkäri Pedanius Dioscrorides (c 75 eKr.) suositttelee aloeta haavoihin ja ihosairauksiin.. Aleksanteri Suuren mentori, Aristoteles, suostutteli hänet valloittamaan Socotra saaren ja korjaamaan sen aloe-sadon haavoittuneitten sotilaittensa hoitoon.. Mielenkiintoisesti keskiaikainen lähi-idän klassinen Avicennan lääketieteen oppikirja Canon of Medicine kutsuu mainittua voidetta Marhami Isa:ksi .
Risteiltä oli myös selvitty hengissä: kannattaa tutustua esim. Josefus Flaviuksen kuvauksiin ristiinnaulitsemisista:
”I was sent by Titus Caesar with Ceralius and a thousand riders to a certain town by the name of Thecoa to find out whether a camp could be set up at this place. On my return I saw many prisoners who had been crucified, and recognized three of them as my former companions. I was inwardly very sad about this and went with tears in my eyes to Titus and told him about them. He at once gave the order that they should be taken down and given the best treatment so they could get better. However two of them died while being attended to by the doctor; the third recovered.”
http://www.tombofjesus.com/core/major… crucifixion/crucifixion-p1.htm
On siis occamilaisittainkin täysin luonnollinen selitys, että haudassa Jeesusta hoitivat valkopukuiset essealaiset nuorukaiset eli therapeutteina tunnetut (Eusebius, Filon) ’enkelit’ ja että hän heräsi tajuttomuudesta. Hauta oli suojaisa piilo ja viileänä haavakuumetta ajatellen edullinen. Luukas, joka oli sattumoisin lääkäri, kertoo Jeesuksen heränneen (egeire: ei siis ylösnousseen). Tajuttomuudesta herätään. Essealaset nuorukaiset poistivat hoitoliinat, naamioivat ja pukivat Jeesuksen tuntemattomasi( Maria M ei tuntenutkan heti) ja vierittivät kiven pois haudan suulta.
Johdonmukasesti evankeliumit korostavatkin sitten Jeesuksen heräämisensä jälkeen olleen lihaa ja luuta oleva tavallinen ihminen. (Pistä kädet minun haavoihini).
Kansanjoukkoa hämättiin ottamalla tajuton mutta kuolleeksi sanottu Jeesus ristillä ja kietomalla hänet nopeasti piiloon käärinliinoihin. Kansa luuli Jeesuksen kuolleen. Ei asiaa tavalliselle kansalle paljastettu. Vain aivan pieni sisäpiiri tiesi tosiasian. Muut alkoivat uskoa jumalalliseen ihmeelliseen kuolleista heräämiseen.
Jeesuksen seuraajien oli ollut mahdoton nähdä ristille, oliko Jeesus kuollut vai tajuton ja jatkokertomukset vihjaavat voimakkaasti siihen suuntaan, että Jeesus oli vain tajuton, mahdollisesti siis essealaisten yrttien tuntijoiden toimesta huumattu, jotta alasottaminen olisi mahdollisimman tuskaton ja roomalaisia hämäävä. Samaa hämäystä eli hengityksen kätkemistä palveli nopea kietominen käärinliinoihin, kun ruoskanhaavat oli ensin voideltu haavalääke aloella.
Mutta miten selitän keihäänpiston kylkeen ja sydämeen? No mistään ei selviä, että keihäs olisi ulottunut sydämeen. On voinut jäädä keuhkopussiin ja vapauttanut sinne pakkautunutta verta ja vettä ja tällöin itse asiassa olisi helpottanut hengitystä… (erään keuhkolääkärin mukaan)
Tänään toisena Pääsiäispäivänä on teksti Luuk.24:13-35 joka todistaa vääjäämättömästi Kristuksen nousseen ylös kuolleista ja ilmestyneen murheellisille opetuslapsille synnin, kuoleman ja Perkeleen voittajana ja on näin ainoa vanhurskautemme.
L ä ä k ä r i Luukas käyttää verbiä egeire, joka merkitse mm. unesta heräämistä.
Seppo. Kyllä Raamattu puhuu totta, eikä sinun kannattaisi kyseenalaitaa Raamattua.
Kun kansamme kulkee pimeyttä kohti ja tahtoo valita mieluummin kuoleman tien sinun seuraamisen sijaan, silloin on aika rukoilla omia syntejä anteeksi. Kansamme ei ole rikkonut, vaan minä olen rikkonut. Kansa ei tee syntiä, vaan minä teen syntiä.
Valintamme ovat yhteisiä valintoja, ja synnin polkujen salliminen tai estäminen on meidän jokaisen yhteinen asia. Niin kuin Daniel, tahdon tunnustaa kansamme synnit omiksi synneikseni ja rukoilla niitä anteeksi. Danielin tavoin tiedän myös sen, että sinä, Herra meidän Jumalamme, olet armollinen ja voit antaa meille anteeksi, vaikka olemme luopuneet sinusta emmekä ole kuunnelleet. Älä hylkää meitä, vaan anna sydäntemme kääntyä seuraamaan sanaasi. Käännä tiemme oikeaan suuntaan, niin me varjellumme vihasi päivänä.
Järvinen, en minä mitään Raamattua kyseenalaista eli varmaan sen monet kirjoittajat ja myöhemmät tulkitsijat u s k o v a t esittäneensä ja esittävänsä totuuksia. Minä annan vain vaihtoehtoisia tulkintoja, jotka ovat sinänsä täysin mahdollisia.
Seppo,
luin suurella mielenkiinnolla selostuksesi, jossa on oma viehätyksensä. Se perustuu hieman samantapaisiin oletuksiin kuin kriittisen eksegetiikan tutkijoiden villeimmät kuvaukset. Niilllä ei ole historiallisen dokumentaation pohjaa vaan ne nojaavat myöhäsyntyisiin oletuksiin siitä, miten Jeesukselle olisi käynyt, jos hänelle olisi tapahtunut siten kuin tuona aikana eläneelle palestiinalaisrikolliselle niiden hieman kontingenttien oletusten varassa, jotka koskevat tuota aikaa koskevaa tietämystämme. Kuvauksesi perustuu oletukselle, miten Jeesukselle olisi käynyt, jos essealaiset olisivat kaapanneet hänet ja paljon myöhemmät tiedot käytetyistä aineista olisivat päteneet hänen kuolinhetkellään.
En usko kumpaankaan selostukseen, koska dokumentteja ei ole. Mutta luen mielelläni erilaisia fantasioita, joita itsellemme tuntemattomaan menneisyyteen kohdistuu.
Petri J. Kiitos mielenkiinnosta. Käyttämäsi verbi ’kaapanneet’ on manipuloiva, essealaiset pelastivat tehdyn etukäteissuunnitelman pohjalta oman veljensä.
Ja kyllä Mirhan ja aloen käyttö haavalääkkeinä perustui jo tuolloin olleeseen tietoon ja käytäntöön, sillä kuten sanoin .” Roomalainen lääkäri Pedanius Dioscrorides (c. 75 eKr.!!! ) suosittelee aloeta haavoihin ja ihosairauksiin.. Ja Flavius kertookin essealaisten perehtyneen juuri parantavien aineiden käyttöön. Ja kertoo senkin että risteiltä oli selvitty myös hengissä.
Termi ”kaapata” ei ole suinkaan manipuloiva vaan pyrkii olemaan uskollinen sepitteellesi. Yksikään tieteellinen Uuden testamentin kommentaari ei esitä, että Uuden testamentin kirjoitukset olisivat historiallisia dokumentteja. Ne ovat varhaisen seurakunnan saarnaa, joihin sisältyy monenlaisten katsomusten uskomuksia, muun muassa Johanneksen evankeliumissa gnostilaisia näkemyksiä. Luukkaan tekstiä yleensä on tosin pidetty historiallisesti luotettavimpana esityksenä, joskaan sitäkään ei kukaan pidä historiallisena dokumenttina. Tämä muodostaa seuraavan ongelman. Tieto historiantutkimuksen merkityksessä tulee perustua dokumenttiin. Tällaista ei ole saatavilla. Ajan ympäristössä toki esiintyi monenlaisia tulkintoja, joiden kilpailukykyä uskottavuudessa on vaikea arvioida suhteessa niihin katsomuksiin, jotka ikään kuin voittivat standardiuskomusten aseman. Mitä ajattelemme Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumista on uskomuksellinen asia, mutta tiedon näkökulmasta sellaisena kuin tieto luonnehditaan tutkimuksessa, erilaiset näkemykset ovat hämäriä. Kunnioitan ja viehätyn esittämästäsi tulkinnasta, joskin itse uskon toisella tavalla. Mutta tieteelliseen tutkimukseen koulutettuna en löydä syitä, miksi pitäisin sitä uudenlaisen tiedon näyttämisenä, koska kyseessä on vakaumuksellinen uskomusjärjestelmä, jota pidä aivan mahdollisena, mutta jonka suhteen itse uskon toisin.
Petri J. Ymmärrän toki että tieteellisessä mielessä juuri mistään UT.n teksteistä ei saada varmasti pitävä otetta ja evankeliumitkin saattavat siis olla suurelta osalta elleivät kokonaan ’sepitettä” ja niistä nouseva tulkittu uskontunnus ’hyväuskoisten tunnustus’..
Ut:n tulkintoihin liittyvät lisä- tai vaihtoehto-oletukset perustuvat kuitenkin siihen, että kun kristinusko ei ole luonteeltaan yksioman metafyysinen vaan sen väitetään perustuvan historiallisesti tosiin ’aineellisiin’ lähtökohtiin, niin lisäoletuksia voi mielekkäästi tehdä siltä pohjalta, että pääasiallisesti tapahtumakuvaukset tai niiden typokset ovat sinänsä tosia. Nyt tapahtumia voi tulkita muinkin tavoin kuin perinteiskristillisin, mutta tämä edellyttää usein paradigman murtamista ja paradigmojen laivat kääntyvät hitaasti ja luotseja niille ei löydy etenkään konservatiivien satamista.
Teologisentutkimuksen suurin ongelma on miestäni juutalaisen kabbalan ja gnostisismin jättämine paradigman ulkopuolelle. Ne ohitetaan huitaisten. Kuten minulle tunnusti eräs teologian tohtori, ”Kyllä me tiedämme, että Raamatussa on (kabbalistista) numerologiaa, mutta me e m m e tutki sitä.”
Minä kumoan kokonaan pääsiäisen pitämisen teloituspäivänä, koska se oli juutalaisen perhe- ja kansanjuhlan aikaa. Naapurimaista ja kauempaakin tuli pyhiinvaeltajia juhlaa viettämään. En usko, että edes roomalaiset olivat niin epäkohteliaita, että olisivat järjestäneet raakoja teloittajaisia ja oikeudenkäyntejä ilojuhlan aikana.
Evankeliumin viimeinen ateria ei myöskään sovi kuvaan ollenkaan, koska kuvista päätellen, heillä ei ole naisia ja lapsia mukana. Ehkä heillä ei ollutkaan perheitä. Jeesuksella oli ainakin äiti, missä hän oli ?
Eniten kuitenkin kiinnostaa se, että mistä syystä he eivät halunneet viettää juhlaa yhdessä kansansa kanssa, kaupungissa ja temppelissä.
Joko tapahtumaa ei ollut ollenkaan, vaan se on kirjoitettu jälkikäteenn sellaisten toimesta, jotka eivät, joko tunteneet paikallisia olosuhteita, eikä heitä kiinnostanut ottaa selvää, tai, he luulivat, ettei kukaan koskaan tule tietämäänkään.
Pääsiäinen
Kilpaileva uskonto on vain halunnut kirjoittaa omat juhlansa juutalaisten juhla-aikojen päälle, koska niistä piti päästä eroon. Kaikilla tuli olla kristilliiset tavat ja juhlat.
……………
Mielenkiintoinen on se muuttumisprosessi joka tapahtuu Egytissä teurastetun lampaan ja jeesuksen välillä. Egytissä teurastetaan lammas ennen lähtöä, se pitää syödä kokonaan ja sen luita ei saa rikkoa.
Tämä lammas muuttuukin evankeliumissa juutalaiseksi nuorukaiseksi, joka teurastetaan, ja jonka luita ei saa rikkoa. Lammas syötiin, Jeesusta syödään.
Sensijaan lampaiden uhraaminen loppuu kertakaikkiaan, vaikka lammasta kyllä syödään edelleenkin.
Lampaat saavat ikäänkuin armon kristillisesti ja Jeesuksen teurastus vaikuttaa kostolta, kun viimeinen lammas hänessä uhrataan. Lampaan tappaminen on nyt teurastusta, ei uhraamista.
Jopas jotakin, lampaaksi muuttunut nuorukainen ehtii kävellä ihmishahmossa ja jopa paimenena moniakin kilometrejä Galilen tiellä ja erämaassa, ennen taivaaseen pääsyä, jossa hän taas muuttuu lampaaksi, karitsaksi, jolle annetaan valta avata elämän kirja.