Paasto on havahtumista näkemään ja toimimaan

Paasto on kutsu matkalle kuten kristillinen elämä yleensäkin on tiellä vaeltamista. Kyse on siis johdonmukaisesti ajatellen varsin ekumeenisesta ilmiöstä kristillisessä uskossa, vaikka toisissa perinteissä on tarkemmat traditiot ja niiden antamat tuki tehdä paasto elämässään näkyväksi. Itse asiaa voi toki edistää moninkin tavoin.

Tie on valmistettu, mutta me olemme vasta opettelemassa sillä vaeltamista ristin miehen jalanjäljissä. Tärkeintä tällä tiellä ei välttämättä ole liike vaan myös pysähtyminen ja kartan katsominen, koska jos suunta ja matkakumppanit ovat hukassa, on samalla eksytty myös tieltä. Kartta on annettu Raamatussa ja sen välittämään ilmoitukseen pohjautuvassa traditiossa. Kompassi puolestaan on ristin ja ylösnousemuksen evankeliumi, viime kädessä läsnäoleva Kristus itse. Yhteisö voi antaa tukea ja motivaatiota vaeltaa eteenpäin rohkaistuneena. Joskus tosin se voi sortua väärällä tavalla pikkumaiseen kontrollointiin unohtaen sen, mikä on olennaista. Voi olla myös, että yhteisö jää ulkokohtaiseksi, niin että se ei tue yksilöä riittävästi.

Kirkkovuodessa paaston erityinen tehtävä on valmistaa ottamaan vastaan kristinuskon suurimpien juhlien sanoma entistä syvemmin: kiitosuhri Jumalalle, rakkaudenuhri läheiselle. Elämässä on hyvä olla tiettyjä rakenteita, jotka pitävät kiinni arjessa – myös kristityn arjessa. Juhla on tietynlainen näköalapaikka ja muistutus siitä, että kiitollisuus avaa näkymän elämän täyteyteen, elämän lahjaan itseensä ja laupeuteen, joka kantaa myös pimeyden ahdistaessa. Kristinusko alleviivaa jokaisen yksilön persoonallista arvoa, jotta voisimme elää entistä paremmin yhdessä toisiamme varten ja kantaisimme yhdessä kortemme mahdollisuuksiemme mukaan ihmisarvoisen elämän kekoon jo täällä ajassa.

Paasto on yksi elämän ja uskon perusasioista muistuttava ja niiden sanoman sisäistämistä, siitä iloitsemista ja aktiiviseen lähimmäisen tarpeiden näkemiseen ohjaava raamatullisen ja kristillisen perinteen anti, joka yhdistää kaikkia abrahamilaisia uskontoja osana elämänmuotoa, joka pitää tiellä, vaikka perimmäinen sisältö ja perustelu eroaakin toisistaan. Myös laajemmin paasto tunnetaan eri uskonnoissa ja tietysti myös aivan maallisesti vaikkapa valmistauduttaessa urheilussa huippusuoritukseen tai pyrittäessä muokkaamaan kehoa enemmän mieleiseksi.

Evankeliumeissa Matteuksen (Matt. 6:16), Markuksen (Mk. 2:20) ja Luukkaan (5:35) mukaan sekä Apostolien teoissa otetaan itsestään selvyytenä, että paasto kuuluu ei vain juutalaiseen myös kristilliseen elämäntapaan: ”Kun annat almun”, ”Kun rukoilette”, ”Kun paastoatte”. Paasto liittyy niin Jeesuksen valmistautumiseen julkiseen toimintaan kuin myös Saulin ja Barnabaksen lähettämiseen evankeliumin asialle lähetystyöhön kättenpäällepanemisella (Ap.t. 13:3). Vähän samaa asiaahan ajaa nykyisin esimerkiksi retriitti ennen uuteen virkaan vihkimistä.

Luterilaisista tunnustuskirjoista Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa puolestaan todetaan: ”Me olemme siis varsin hyvin selvillä siitä, että parannuksen tulee tuottaa hyviä hedelmiä Jumalan kunnian ja hänen käskynsä tähden ja että hyvät teot, sellaiset kuin oikea paastoaminen, oikea rukous, oikeat almut jne. perustuvat Jumalan käskyyn.”

Profeetta Jesaja toteaa kirjan luvussa, johon Jeesus Vuorisaarnassa viittaa, mm. näin:
Jes. 58:9-11:
Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi
ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,
niin sinun pimeyteesi koittaa valo
ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
Ja Herra on alati ohjaava sinua.

Paasto voi siis olla toivon lähde varsin monella tapaa. Pandemia ja Venäjän traaginen hyökkäyssota Ukrainassa sekä viimeksi vaikkapa maanjäristykset Turkissa ja Syyriassa sekä Itä-Afrikan vaikea kuivuustilanne ja nälkä ovat opettaneet, mikä merkitys niin itselle kuin muille on sillä, että jaksetaan pitää toiset mielessä ja auttaa myös pitkäjänteisesti. Omastaan luopuminen on monesti palvelus myös kärsivälle luomakunnalle.

Hyvät teot ovat mahdollisuus osoittaa kiitollisuutta ja kasvaa ihmisenä ja kristittynä sekä kohentaa luottamusta elämään ja sen Antajaan myös toisissa ympärillämme. Emme silti voi teoillamme viime kädessä pelastaa edes itseämme saati maailmaa kaikkineen, mutta voimme tehdä sen osan mikä meille on annettu ja mihin meille annetaan voimaa ja muita mahdollisuuksia. Paasto itsekkyydestä antaa mielekkyyttä elämälle aivan toisella tapaa kuin itsekeskeisyyteen vajoaminen. On aivan hyvin mahdollista myös lopettaa sormella osoittelu ja pahat puheet, jotka eivät ketään ravitse ja itseäkin masentavat. Toivo on tekoja, mutta se on myös luottamusta, uskoa siihen, että meistä pidetään huolta ja että viime kädessä maailmalla on toivo, joka on suuremmassa kädessä. Paasto kertoo, että tuon sanoman ei ole tarkoitus passivoida vaan aktivoida oikeansuuntaisesti. Syntien taakkaa voi paitsi keventää myös pestä pois evankeliumin sanan, kasteen ja ehtoollisen sekä ripin kautta, jossa voi keventää mieltä ja etsiä uutta kestävää suuntaa sekä kokea kaikesta huolimatta arvostusta juuri sinä ihmisenä, joka omassa persoonassaan on.