Otsikon kysymys sopii paastonaikaan. Etenkin Roomalaiskirjeen äärellä otsikon sanat hiipivät mieleen. Kysymys on hyvin perustavanlaatuinen, sillä ymmärtääkseni vasta langenneisuuteensa heränyt voi havahtua Jumalaan, jonka olemus on rakkaus ristiinnaulitussa Jeesuksessa.
….
Seuratuvassa ja kirkon penkissä istuessani otsikon kysymys on herännyt niin, että arvostelen sen kautta hiljaa tilaisuuden puhujaa.
Puhuja on muistanut ripittää päihteiden väärinkäyttäjiä, toisia syrjiviä ja harhaopettajia – niitä, jotka väittävät Jumalan tekevän jotain, mitä hän ei ole ilmoittanut tekevänsä.
Arvosteleva kysymys on noussut mieleen, koska kyseisten nuhteiden aikaan penkissä on istunut kovin vähän harhaopettajia, syrjintää aktiivisesti harrastavia tai päihderiippuvaisia. Puhujan mainitsemat asiat ovat kyllä vakavia, mutta olen kokenut, että seurakuntaa koskevien havaintojeni ja nuhteiden välillä on ristiriita. Puhe on koskenut kuulijoiden sijaan toisia ihmisiä.
Kokemus voi johtua paatumuksesta, viisastelusta tai siitä, että saarnaaja ei tunne kohdeyleisöään. Useaan kertaan toistettuna voi kuitenkin syntyä käsitys, joka vastaa ristiriitaista kokemustani: Synti koskee muita, mutta ei heitä jotka ovat mainituista asioista osattomia.
…
Otsikon kysymys on tullut omiin ja muiden keskustelupöytiin myös toisella tavalla. Kysymys saapuu kuin reaktio valtionhallinnon yllättävään kirjeeseen, jossa ilmoitetaan perustuslain muutoksesta.
Pastoreiden esittämät muutosehdotukset Kirkon avioliittokäsitykseen, kansankirkon pastoreiden henkilökohtaiset ratkaisut siunata (vihkiminen ei ole kirkollinen toimenpide) samaa sukupuolta olevien avioliitot ja Helsingin tuomiokapitulin päätös olla sanktioimatta työntekijöidensä kirkkojärjestyksen vastaista toimintaa ovat mainittu ilmoitus muutoksesta.
Muutos käytännön ja ajatusten tasolla ohjaa muutokseen myös uskon perustuksissa: mitä kirkko opettaa ihmisestä ja hänen tilastaan Pyhän edessä? Kuka on syntinen ja mikä on syntiä? Onko kirkon ihmiskäsitys sopimuksen varainen vai ilmoitukseen ja ihmiselämään olemuksellisesti liittyvä asia?
Muutosten vaikutusta ei ulotu vain kysymysten heräämiseen, vaan seurauksena on todellista epätietoisuutta, epävarmuutta, toiveita ja monenkirjavia käytänteitä.
Otaksun myös, että moni kaipaa monenkirjavuuden keskellä juuri sitä mitä vastavalitulta kansankirkon arkkipiispalta on penätty: Johtajuutta ja selkeyttä. Erilaisten vaihtoehtojen välillä ei tule tasapainoitella. Kristityt toivovat valtaa käytettävän niin, että monenkirjavat käytänteet ja käsitysten riitasoinnut kirjoitettaisiin nuottipaperille uuden melodian ja harmonian kera.
—
Palaan vielä otsikon kysymykseen ja Paavalin kirjeisiin. Apostolin tekstien äärellä synti näyttäytyy kaikkia ihmisiä (Room. 3) hallitsevana hirmuvaltiaana, joka orjuuttaa (esim. Room. 6 ja 7) ja vääristää kokemusmaailmassa Jumalan tahdon (Lain) viholliseksi. Hirmuhallitsija ei välttämättä johda orjaansa hirmutekoihin, mutta hän on aina läsnä, eikä häntä pääse pakoon.
Luterilaisuudessa on perinteisesti uskottu, että jokainen ihminen kantaa itsessään potentiaalia tehdä hyvää, kestävää ja kaunista. Apostolin ja monen kokemuksen mukaan ihmisessä on olemuksellisesti läsnä myös valtava potentiaali hyvän väärinkäyttämiseen, uskollisuutta odottavien petokseen ja kauniin turmelemiseen.
Synti on teoissa, mutta myös jokaisen ihmisolemukseen kuuluvana potentiana, joka sellaisenaan ansaitsee kadotuksen. Tätä käsitystä vasten katumuksen värittämä paastonaika todella huipentuu pitkäperjantain ja pääsiäisen juhlaan. Konkreettisena merkkinä tästä on useissa seurakunnissa Pyhän kasteen toimitus pääsiäissunnuntaina. Syntinen armahdetaan ja hän saa uskossa omistaa päämääränsä: ruumiillisen ylönousemuksen Jumalan yhteyteen.
Kasteen kautta jäsentyy myös kirkon ihmiskuva. On synnin orjia ja on kasteen kautta armahdettuja synnin orjia. Kasteen siunaus kuuluu kaikille ihmisille: homoille ja heteroille, lapsille ja aikuisille, liberaaleille ja konservatiiveille, intialaisille ja eurooppalaisille… Kaste tuo otsikon kysymyksen rinnalle vastauksen kysymykseen kuka on armahdettu?
…
Lopuksi huomautan asiasta, jota en tässä kirjoituksessa viitsi kysymystä enempää avata. Onko nykypäivän avioliittokeskustelussa käynyt niin, että kasteen siunaus ja avioliiton siunaus rinnastetaan toisiinsa?
Pieni teologinen täsmennys tähän kappaleeseen:”Luterilaisuudessa on perinteisesti uskottu, että jokainen ihminen kantaa itsessään potentiaalia tehdä hyvää, kestävää ja kaunista. Apostolin ja monen kokemuksen mukaan ihmisessä on olemuksellisesti läsnä myös valtava potentiaali hyvän väärinkäyttämiseen, uskollisuutta odottavien petokseen ja kauniin turmelemiseen.”
Aivan noin asia ei luterilaisen teologian mukaan ole. Luther opetti sidotusta ratkaisuvallasta eli siitä, että ihmisinä käännymme poispäin Jumalasta ja että epäusko on meille ”luontainen” suunta. Vain evankeliumi, sakramentit ja Kristus niissä voivat antaa meille toisen suunnan, suunnan uskoa ja tarttua armoon ja siten myös pelastua. Muuten käännymme aina poispäin Jumalasta.
Kiitos Toivo hyvästä täsmennyksestä. Sidottuun ratkaisuvaltaan ja perisyntioppiin nähden tuo kirjoitukseni kohta on yltiö positiivinen. Olisi pitänyt vaan kirjoittaa omissa nimissä, eikä luterilaisten =) Pyrin ilmaisemaan asioita itselleni uudella tavalla ja dogmaattinen tarkkuus ei seurannut mukana. Tuossa lainauksen kohdassa en pohtinut asiaa perisyntiopin kautta. Enneminkin pyrin kuvaamaan ihmisen olemusta, jossa on mahdollisuus yhteiskunnalliseen hurskauteen ja sitten kaiken tuhoamiseen. Toki on totta, että vaikka ihmisten edessä yhteiskunnalliset teot ja hankkeet olisivat hyviä, niin Pyhän edessä teot ovat ilman uskoa särkyneitä tai turmeltuneita.
”Synti on teoissa, mutta myös jokaisen ihmisolemukseen kuuluvana potentiana, joka sellaisenaan ansaitsee kadotuksen.”
Että siis vastasyntynyt vauva, joka ei ole pyytänyt saada syntyä tähän mailman,on ilman siis omaa syytään jo sikiönä niin saastaine ja paha että sellaisenaan a n s a i t s e e tulla kidutetuksi ikuisesti tulisissa liekeissä.
Että tämmöinen uskonto.
No eihän se noin mene. Jumala on armollinen, mutta opissa perusolemuksestamme on kuitenkin jotakin viisasta. Ei pieni lapsi ole paha (teoissaan eikä olemuksessaan), mutta kun ihminen varttuu, hänen ”luontonsa” tulee esille: Ihminen ei luonnostaan käänny Jumalan puoleen.
Perisynti on omituinen ajatus, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Olisi oikeudenmukaista ihmisen syntyä synnittömänä, koska siihen mennessä ei ole ollut mahdollista tehdä syntiä. Myöhemmin toki ehtii tehdä syntiä tarpeeksi, ei sitä synnin perusosaa tarvittaisi. – Mutta onhan uskonnossa paljon muutakin käsittämätöntä, ei siitä sen enempää.
No eihän se noin mene. Jumala on armollinen, mutta opissa perusolemuksestamme on kuitenkin jotakin viisasta. Ei pieni lapsi ole paha (teoissaan eikä olemuksessaan)
Olet siis Pihlavan kansa eri mieltä: ” j o k a i s e n ihmis o l e m u k s e e n kuuluvana potentiana, joka s e l l a i s e n a a n ansaitsee kadotuksen.
Ja olet erimieltä myös sen Jumalan kanssa, joka vihasi Eesauta jo ennen tämän syntymää…
Hei Seppo,
kiitos vastauksesta. Huomautat hienosti, että jokainen ihminen syntyy maailmaan toisen tahdosta. Voisi olla, että ei ole yhtikäs mitään, mutta kuin ihmeen kautta on elämää. Itselleni tämä on jumaluskoni järkiperäisistä syistä yksi merkittävimpiä. Elämä on ihme ja Raamattu toteaa tämän moneen kertan. Usein lainattu psalmi 139:13-14 kuvaavat mm. rukoilijan uskoa ja kokemusta tästä. Ihmisen voidaan sanoa myös olevan pyhä, mutta vain suhteessa Jumalaan. Siis ihminen on pyhä siksi, että Pyhä on hänet luonut ja poikansa kautta lunastanut. Ihmisessään itsessään ei ole sisäsyntyistä pyhyyttä. Itse olen joutunut kohtamaan oman pimeyteni ja epäpyhyyteni ja sen myös osaltaan vakuuttanut sen ihmiskäsityksen totuudellisuudesta, mikä luterilaisessa tunnustuksessa julkilausutaan. Ihmiskäsitys ei tyhjenny perisyntioppiin, mutta on merkittävä osa sitä, kun puhutaan ihmisen suhteesta Pyhään. Raamatun tulkinnasta on kiistelty ja mm. monet helluntalaiset opettavat (kuten ehkä ajattelet?) että lapset syntyvät perisynnistä vapaina (en tunne kovin tarkkaan opetusta, että joku korjatkoon, jos kuvaan heitä väärin). Ongelmana on kuitenkin se, että jossain vaiheessa lapset alkavat kuitenkin tarvita heidän mukaansa uudestisyntymistä, mutta milloin ja miksi? Tämä oppi ei ole vakuuttanut minua Raamatun tai elämänkokemukseni äärellä. Toivo kuvasi yllä luterilaista käsitystä luontoon piirtyneestä synnistä.
Ongelmana on kuitenkin se, että jossain vaiheessa lapset alkavat kuitenkin tarvita heidän mukaansa uudestisyntymistä, mutta milloin ja miksi?
Jos vastasyntynyt lapsi on vasta potentialisesti helvettikelpoinen niin minkä ikäisenä hän tekee sen aktuaalisen synninteon, josta voi tietoisena sen pahuudesta olla siitä vastuussa? Vai voiko syntakeettomankin pienokaisen pahat teot viedä hänet liekkeihin?
”Palaan vielä otsikon kysymykseen ja Paavalin kirjeisiin. Apostolin tekstien äärellä synti näyttäytyy kaikkia ihmisiä (Room. 3) hallitsevana hirmuvaltiaana, joka orjuuttaa (esim. Room. 6 ja 7) ja vääristää kokemusmaailmassa Jumalan tahdon (Lain) viholliseksi.”
Teksti muuttuu hyytävän kylmäksi, kun siinä vedetään mutkat suoriksi kirkko-opista.
Synti, hamartia, tarkoittaa mennä harhaan, vaikka tahtoo osua maaliin. Roomalaiskirjeessä lukee, että kaikki ihmiset ovat menneet harhaan, koska ei ollut ilmoitettu oikeaa tietä. Jeesus on tie ja tie ilmoitettiin Hänessä, jotta kenenkään ei tarvitse enää mennä harhaan.
Mutta kristikunta meni heti apostolien jälkeen harhaan, lankesi syntiin, vaikka varmaan tahtoi osua maaliin. Lopulta kadotettiin apostolien oppi totaalisesti. Piti ryhtyä paikkaamaan aukkojen teologiaa. Niinpä Augustinus kehitti päässään opin, jota kutsutaan perisynniksi. Se on oppi, joka johti kristikunnan syvemmälle suohon, koska sen päälle rakennettiin koko se tunnettu teologia, jonka kristikunta edelleen jakaa. Mistään ei voi enää teologisesti luopua, koska valheet on betonoitu dogmeiksi.
Mitä tehdä kristilliselle teologialle, jolla ei ole enää paluuta apostolien oppiin?
Viittasit kait mutkat suoriksi vetämisellä siihen, että mielestäsi määrittelin synnin virheellisesti (augustinolaisesti) ja sitten katsoin tämän Paavalin kirjeiden opetukseksi. Miten ymmärrät esim. Room. 6 kuvauksen synnistä? Paavali kuvaa siinä syntiä juuri sellaisena joka pitää orjia (6:6, 16, 20). Synti on hallintavalta, jonka alta voi päästä vapaaksi kuoleman kautta (6:7). Se voi hallita ruumista tai ole henkilön herra (6:12, 14). Se maksaa palkkaa ansiosta (6:23), kun taas Jumala lahjoittaa Kristuksessa. Kuvauksella Paavali tahtoo saada ainakin sen vaikutuksen aikaan, että ihmiset palvelisivat synnin sijaan Jumalaa. Synti on todella huono ja ikävä isäntä apostolin mukaan.
”Miten ymmärrät esim. Room. 6 kuvauksen synnistä?”
Lue itse.
http://www.parakustannus.fi/421679457
Oho. En osta, enkä lue.
Tuomaala. ”Mitä tehdä kristilliselle teologialle, jolla ei ole enää paluuta apostolien oppiin?”
Minusta oli reilusti tehty, että esittelet parakustannuksen tuotteineen. Minulla on aina ollut vähän outo olo kun en ole osannut ymmärtää, mikä sinua motivoi kiivailussasi. Nyt vähän paremmin käsitän. Minusta sovit parhaiten keskustelukumppaniksi herra Heinolan kanssa.
Hämäläinen: Minusta oli reilusti tehty, että esittelet parakustannuksen tuotteineen. Minulla on aina ollut vähän outo olo kun en ole osannut ymmärtää, mikä sinua motivoi kiivailussasi. Nyt vähän paremmin käsitän. Minusta sovit parhaiten keskustelukumppaniksi herra Heinolan kanssa.
Sanoo herra Hämäläinen jonka uskoo uskontonsa lukuisiin varsin paranormaaleihin ilmiöihin…
Kiitos Eero tästä kirjoituksesta.
Joitakin hajanaisia ajatuksia mieleeni nousi tämän äärellä. Ensinnäkin, tuo ajatuksesi ihmisen mahdollisuudesta hyvään. Eikö Jumala alun perin luonut ihmisen omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi? Ja kaikki oli alussa hyvin.
Toiseksi, syntiinlankeemuksessa tuo kuva jollakin tavoin hajosi ja ihmisen elämään tuli synti s.o. taipumus pahaan ja kuolema joka on jokaisen ihmisen osa. Raamatussa, jota tunnen vähän, puhutaan siitä, että ”synnin palkka on kuolema” eikä tältä kuolemalta valitettavasti voi välttyä aina edes pikkuvauvat. Myös tämän tähden vanhat kirkkokunnat kastavat myös ihan pieniä vauvoja, koska perisynti koskee ihan jokaista ihmistä. Kaikki ihmiset tarvitsevat yhtälailla Kristuksen pelastavaa armoa ja osallisuutta Häneen, joka on elämän antaja, ylläpitäjä ja pyhittäjä. Syntiinlankeemuksen seurauksena moni Jumalan luoma luonnollinenkin asia vääristyi. Erilaiset perversiot, enkä tässä tarkoita pelkästään ihmisen seksuaalisuuteen liittyviä asioita, alkoivat ilmentyä syntiin langenneen ihmissuvun keskuudessa.
Kolmanneksi, meidän vajavaisten(syntisten!) ihmisten on kyllä tosi helppoa tehdä parannusta toisten kuvitelluista ja todellisistakin synneistä kuin omistamme. Tämän tosiasian huomaa helposti esimerkiksi politiikkaa seuratessaan tai vaikkapa tällä kotimaa24 sivustolla kommentointia seuratessaan. Meidän on mahdotonta itsessämme päästä osalliseksi armosta ja autuudesta, kun emme edes useinkaan suostu tunnustamaan, että itsessämme olemme erehtyviä ja monin tavoin väärään langenneita, jos ei teoin niin ainakin ajatuksin ja laiminlyönnein. Helpompaa on nähdä vika toisessa kuin itsessä!
Siksi neljänneksi, Jumala on antanut meille ilmoituksensa Pojassaan, joka on koko raamatun ydin. Juuri sen tähden on meille annettu raamattu, joka myös on Jumalan armonväline ja välittää sanoman Jumalan hyvästä tahdosta jokaista ihmistä kohtaan. Ihmismielipiteet heiluvat ja saattavat vaihtua erilaisissa tuulissa ja myrskyissä johtuen juurikin tuosta ihmisen vajavaisuudesta ja taipuvaisuudesta pahaan (Saarnaajan kirja raamatussa ja Mika Waltari romaaneissaan toteaa usein luomiensa hahmojen suulla, ettei mitään uutta ole auringon alla), mutta Jumala/Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kristus on ottanut kaikki viat päällensä ts. kantanut koko ihmiskunnan syntitaakan.
Juuri tämä Jumalan ilmoituksen muuttumattomuus ja sen välittäminen kaikkien ihmisten tietoisuuteen on kirkon tehtävä ja kilvoittelun paikka, jotta se ei alkaisi muuttamaan kokonaista Jumalan ilmoitussanaa ja mukautumaan erilaisiin ihmismielipiteiden tuuliin, joiden taustalla parhaimmillaankin on syntiin langenneen ihmissuvun pyrkimys sovittaa itse itsensä Jumalan kanssa.
Hienoa Mikko.
Helluntailaiset eivät opeta, että lapset syntyvät perisynnistä vapaina. Se ei ole helluntailainen käsitys asiasta, vaikka usein kuulee väitettävän helluntailaisten näin opettavan.
Helluntailaiset opettavat, ainakin pääsääntöisesti, että vastasyntyneessä lapsessa on perisynnin (tai Aadamin synnin) osallisuus, mutta ei perisynnin syyllisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi itsessään on jo syntyessään täysin syntinen, mutta vastuulliseksi ja siten syylliseksi syntisyydestään ja synneistään hän tulee siinä vaiheessa, kun häntä voidaan pitää vastuullisena teoistaan. Se, milloin tämä vaihe saavutetaan, vaihtelee eri ihmisillä ja sen tietää yksin Jumala.
Tervehdys Jari!
Ymmärsinkö oikein vastauksestasi, että helluntalaiset tai ainakin sinä ajattelet, että myös vastasyntynyt lapsi tarvitsee Jumalan pelastavaa armoa?
Kaikki tarvitsevat Jumalan pelastavaa armoa, myös vastasyntynyt lapsi.
Juuri näin. Jumalan pelastavan armon välittää sana, kaste ja ehtoollinen. Sen tähden me luterilaiset kristityt kastamme kristillisellä kasteella niin vastasyntyneet kuin vanhemmatkin kastamattomat ihmiset ja haluamme kastettuja opettaa Herramme kastekäskyn mukaisesti. Kristillisessä kasteessa kastettavalle lahjoitetaan syntien anteeksiantamus ja hän syntyy vedestä ja Hengestä. Kaste on Jumalan pelastavaa armoa ja Jumala pysyy uskollisena vaikka ihminen uskoton olisikin. Jumala on kasteessa todellisesti läsnä ja vaikuttavana.
Siksi jokaisen luterilaisen jumalanpalveluksen alussa on yhteinen synnin tunnustus ja seurakuntalaisella on mahdollisuus käyttää myös ripin lahjaa. Samoin ehtoollisessa kristitty saa todellisen Kristuksen ruumiin ja veren ja syntien anteeksiantamuksen. Kaste pukuun tulee väistämättä tahroja ja sen tähden kristitty tarvitsee jatkuvaa veripesua syntien anteeksiantamuksessa ja ehtoollisen matkaeväässä.
Kasteen ja ehtoollisen tekee armonvälineiksi Jumalan sana, joka yhdistyy veteen, leipään ja viiniin.
Koko käsitteitä synti ja helvetti ei tarvittaisi, jos se teidän Jumalanne ei olisi alun perin ihmistä luodessaan mokannut (joko tahallaan tai tahattomasti). Nyt sitten jälkeenpäin on sotku pitänyt yrittää korjata tapattamalla oma poika. Olisi se Jumala voinut koko homman kaikkivaltiana varmaan fiksumminkin hoitaa.
Pakkohan hänen oli tietää sekin, jos kerran on kaikkitietävä, että näin siinä tulisi käymään jos antaa ihmiselle vapaan tahdon. Sehän oli täysin väistämätöntä, että siitä kielletystä omppupuusta oli pakko syödä kun se siellä paratiisissa kerran oli. Kaipa nyt Jumala kaikkialla yhtä aikaa läsnäolevana ja kaikkivoipana kaikkivaltiaana olisi voinut sen kielletyn hedelmän syömisenkin estää varsinkin kun tapahtumien kulun jo etukäteen taatusti tiesi. Eipä vaan estänyt, vaan odotti, että ihmispolo lankesi ja paiskasi heidät sitten vielä kaiken kukkuraksi paratiisista pihalle. Kyllä se Jumala oli koko tragediaan vähintään yhtä syyllinen kuin Aatami ja Eevakin.
Miksi se palljon puhuttu omenapuu muuten piti sinnne paratiisiin ylipäätään istuttaa, jos siitä ei saanut syödä? Ihan piruuttaanko Jumala sen teki? Toisaalta, jos ihmisestä ei olisi tullut kuiolevainen omppuvarkaudesta johtuen, olisi Tellukselta loppunut tila jo kauan sitten. Eipä olisi meitäkään täällä ihmettelemässä maailman menoa.