Ortodoksien sovintosunnuntai ja läntisen perinteen tuhkakeskiviikko ovat käynnistäneet paastonajan eli 40 päivää ennen pääsiäistä – sunnuntain pois lukien. Myös luterilaisessa perinteessä pieni paasto ennen joulua ja suuri paasto ennen pääsiäistä kuuluvat asiaan. Ne eivät tosin kovin selväpiirteisesti tule näkyviin muuten kuin jumalanpalvelusjärjestyksessä pieninä pelkistyksinä. Ekumeenisesti paaston luonne havahtumisena lähimmäisten tarpeisiin tulee näkyviin vaikkapa meilläkin vakiintuneessa ekopaastossa sekä Kirkkojen maailmanneuvoston ”seitsemän viikkoa veden puolesta”-kampanjaan, jonka teemana tänä vuonna on ”vesi ja rauha”. Maailman vesipäivää vietetään 22.3. Seven Weeks for Water 2024 will focus on “Leveraging water for peace” | World Council of Churches (oikoumene.org)
Meillä piispat kirjoittavat pääsiäistervehdyksiä, mutta esimerkiksi anglikaanisessa kirkossa asiaan kuuluu myös paastokirje. Canterburyn ja Yorkin arkkipiispat valitsevat paastokirjan ja Englannin kirkko tuottaa resursseja paastoa varten. Tänä vuonna teemana on ”Katso ja rukoile: Viisaus ja toivo paastoa ja elämää varten”: Watch and Pray – Resources for Lent 2024 | The Church of England.
Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola muistuttaa: ”Miten voi konkretisoida paastonajan tavoitteita? Evankeliumissa Jeesus osoittaa meille kolme asiaa, jotka tarvitsemme hengelliseen elämään: rukouksen, almut ja paaston…Ennen kuin teemme tai päätämme jotakin, on tarpeellista rukoilla ja pyytää apua tehdäksemme asiamme hyvin. Tavatessamme ihmisiä on hyvä rukoilla heidän puolestaan… Miten kohtelen köyhiä? Ehkä voisin palvella heitä tekemällä jotain heidän puolestaan. Joskus köyhiä ovat varakkaat ihmiset, joilla ei ole ketään vieressään. Yksinäisyys voikin olla suurta köyhyyttä. Joskus almu tarkoittaa aikani käyttöä muiden ihmisten auttamiseksi… Kohtuullinen paasto on terveellistä koko ihmisille: järki toimii paremmin, tahto vahvistuu ja sydän rakastaa syvemmin.”
Ortodoksinen arkkipiispa Leo tähdentää rukousta ja lähimmäisyyttä: ”…sanan aktiivisessa, inhimillisessä merkityksessä [rukous] tarkoittaa taipumista Jumalan puoleen. Siitä seuraa sisäinen Jumalaa kohti kurottautuminen ja hänelle läsnä oleminen. Rukous ja ihmisen henkilökohtainen hengellinen elämä täydellistyy toiminnassa. Sen tulee olla Jumalan teko, jonka välikappaleina me toimimme. Aivan ensimmäiseksi meidän pitää osata kuunnella ja oppia kuulemaan Jumalaa, maailmaa ja lähimmäistämme. Sitten meidän pitää oppia toimimaan rakastavan ihmisen tavoin noudattaen viisautta, johon meitä ohjaavat Raamattu, sakramentit ja kirkon perinne.”
Luterilaisen kirkon piispat puolestaan kirjoittavat kirjeessään rukouksen tuomasta avusta keskelle elämää ja sen huolia: ”Rukous auttaa suuntaamaan sydäntämme, ajatuksiamme ja tekojamme kohti niitä asioita, mitä rukoilemme. Rukous voi kuljettaa meitä kohti mielenmuutosta tai irti päästämistä. Kun mielessä vellova huoli muuttuu rukoukseksi, voi avautua tilaa sille, mikä jäi murehtimisen alle.” Tarjolla on myös paastokalenteri: Calendar_A4 FI (evl.fi)
Paasto hengellisessä merkityksessä on siis tyhjentymistä turhasta kiireestä, pakkotahtisuudesta, levottomasta ahnehtimisesta, turtumuksesta, katkeruudesta ja kaunasta tai vaikkapa levottomasta ja pakonomaisesta sosiaalisen median selaamisesta kohti keskittymistä, kuuntelemista, katseen tarkentamista ja Jumalan lahjojen vastaanottamista, jotka ruokkivat kiitollisuutta, olennaisen näkemistä ja levollisuutta, pysähtymistä, joka auttaa näkemään todellisuuden niin omista kuin toisten tarpeista. Paastonaika siis ruokkii parhaillaan valoisaa realismia sekä syvää tyyneyttä, joka ei merkitse välinpitämättömyyttä vaan välittämiseen heräämistä ilman pakonomaista suoritustarvetta.
Tuhkakeskiviikon symboli tuhka viittaa paitsi katoavaisuuteen ja katumukseen myös puhdistumisen ja uuden elämän toivoon. Tämä näkyy niin tuhkan maaperää parantavasta vaikutuksesta kuin puhdistusominaisuuksista. Symbolista puhetta vahvistaa ristisymboli, ylösnousemuksen ja ikuisen elämän toivon merkki. Rangaistus on jo kärsitty, synnit sovitettu, anteeksianto todellisuutta, elämän uudistuminen käynnistynyt.
Paastonaikaan on meillä liittynyt luterilaista kuvastoa kuten Bachin passiot ja oratoriot, uudet versiot näistä ja kirkkokonsertit, kinkerit ja seurat, kärsimysvirret, hiljaisuuden retriitit sekä piinaviikolla ahtisaarnat eli kohtauksia evankeliumien tapahtumista matkalla kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Mämmihän on myös vanha paastoruoka – ainakin ennen kuin sitä alettiin syödä kerman ja sokerin kanssa. Kokonaisvaltaista ilmaisua on joka tapauksessa tavoiteltu myös meillä, vaikka sitä ei ole kuvattu aina termillä ”paasto” tai ”paastonaika”.
Mikä voisi olla oma paastosääntösi, joka tukee päivittäistä hiljentymistä ja osallistumista kirkkovuoden matkaan kohti kristikunnan suurta suurja juhlaa, pääsiäistä ja sen sanomaan syventymistä – uskoa, toivoa ja rakkautta, joka kantaa omassa elämässä ja tukee kohtuullisuuteen tyytymistä ja siitä iloitsemista sekä toimivaa arjen lähimmäisyyttä?
